Teos on taiteilijakirja. Lettrismiä, "kuvarunoutta". Sanat mustin kirjaimin, sivuilla myös punaisia pieniä kuvioita. Taiteilijan itse käsin latoma ja painama. Painos 30 kpl.
Digitoitu dokumentti sisältää kaksi samanlaista sinipunakantista kouluvihkoa, joissa on neljä novellia kokoelmasta Atomintutkija sekä osa romaanin Jauhot käsikirjoituksesta. Teksti on kirjoitettu kosmoskynällä. Vihko on osin kastunut ja kosmoskynän…
Asumisen ahtaus ja asuntojen huono kunto oli yleistä varsinkin alemmissa sosiaaliryhmissä vielä 1900-luvun alkupuolella niin Hämeenlinnassa kuin muissakin kaupungeissa. Pienimmissä, vain yhden huoneen käsittävissä asunnoissa asui keskimäärin 2,8…
Lukiokadun (Gymnasiigatan) ja Rantakadun (Qvaigatan) eli nykyisen Arvi Kariston kadun kulmatontti vaihtoi aluksi omistajaa tiheään tahtiin. Tontin ensimmäinen omistaja oli kaupunginlääkäri Josef Gabriel Hårdh, joka kuoli vuonna 1876, minkä jälkeen…
Lukiokadun ja Linnankadun kulmauksessa sijaitseva vinkkeli puurakennus on vanhimmilta osiltaan vuodelta 1834. Lukiokadun puoleisen päärakennuksen rakennutti piirilääkäri Vilhelm Granlund. Linnankadun puoleisen pienemmän talon rakennuttaja oli Lovisa…
Sairion vuokratontin nro 27 rakennuksen on suunnitellut rakennusmestari K. B. Koskinen, joka piirsi suuren osan Hämeenlinnan vuokratonttialueiden rakennuksista 1910- ja 1920-luvuilla. Tontille 27 piirretty rakennus on pohjakaavaltaan ns.…
Hämeenlinnan entisen alakouluseminaarin, nykyisen opettajankoulutuslaitoksen ja vanhan hautausmaan väliin jääviä kortteleita Kaurialassa kutsutaan Alasen kaupunginosaksi. Alasen alue on yhtenäinen 1900-luvun alun puutaloalue, joka on saanut nimensä…
Askon pysyvä myyntinäyttely avattu Keiteleen Kone -ja Urheiluliikkeen talossa kesäkuussa 1965. Myymälänhoitaja Pirkko ja Esa Kinnunen. Toinen oikealta aluetarkastaja Kolari.
Kuva on otettu Askolan Osuuskaupan Pukkilan myymälässä. Kuvassa myymälänhoitaja Seppä puolisonsa kanssa. Askolan Osuuskauppa perustettiin vuonna 1936. Kaupan nimi muuttui 1960-luvun vaihteessa Kohisevaksi. Vuonna 1968 Kohiseva fuusioitiin Osuusliike…
Keiteleen ensimmäiset suunnistus- ja tarkkuusharjoitusajot. Voittajapari Asko ja Nina Järvinen tutkimassa kilpailukarttaa. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 28.11.1969.
Joensuun Raittiusyhdistys perustettiin 22.1.1884. Aluksi se toimi nimellä Raittiusyhdistys Wesa. Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena oli ehdottoman raittiuden, terveyden ja raittiiden elämäntapojen edistäminen. Samalla se kasvatti jäseniään…
Asentaja Toivo Hämäläinen ja perhe: Rva Sanni, tytär Mervi ja koira Alpertti. Hämäläinen on Keiteleen Yrittäjäin perustajajäsen. Pielaveden ja Keiteleen Sanomissa 28.10.1971.
Asemarakennuksessa toimi posti vuodesta 1924 vuoteen 1982. Aseman posti oli Raision pääpostina vuoteen 1961. Kuvassa aseman postin henkilökuntaa vuonna 1958 asemarakennuksen päädyssä.
Arwauskirjassa määritellään Kanteleella sijaitsevan Ylömattilan tilan arvo vuonna 1910. Toinen tiedosto sisältää erisluettelon eli specifikatsioonin, jossa määritellään peltojen ja niityn hehtaarimäärät.
Kolmas tiedosto on maakauppias Oskar…