Miss Farkku-Suomi
Röyhkän omaelämäkerrallinen kehitys- ja taiteilijaromaani Miss Farkku-Suomi (2003) on rinnakkaisteos hänen pari vuotta aiemmin ilmestyneelle samannimiselle levylleen.
Miss Farkku-Suomen minäkertoja, oululainen lukiolaispoika Välde, on helppo tunnistaa kirjailijan alter egoksi. Romaani sisältää muun muassa viittauksia Röyhkän ensimmäisen bändin, legendaarisen Nartun varhaisvaiheisiin.
Miss Farkku-Suomi sijoittuu nuorison ajankuvien ja sukupolvikokemusten murrokseen: ollaan siirtymässä puoluepolitisoituneelta, taistolaisuuden leimaamalta 1970-luvulta kohti alakulttuurien ja vaihtoehtoliikkeiden kirjomaa 1980-lukua. Romaanissa murrosta edustavat väistyvät "kulttuurikommarit" ja Ouluunkin maihinnousua tekevä punk rock ja uuden aallon musiikki. Röyhkän omin sanoin:
Halusin kirjassani kuvata nimenomaan hetkeä vähän ennen punkia, aikaa, jolloin Hurriganesien edustama farkkumaailma muuttui punkmaailmaksi. - - Olivathan stallarikuviot [stalinistit, taistolaiset] aika huvittavia kun niitä nyt katsoo. Kulttuurikommarit olivat kuitenkin omalla tavallaan yhtä vilpittömästi innostuneita ihmisiä kuin punkkaritkin.
Kehitysromaani
Välde etsii itseään, mutta pikkukaupungin ahtaat sosiaaliset ympyrät ovat tylyjä ja nujertavia. Hän joutuu väistelemään ja luovimaan koulumaailman julmissa teinihierarkioissa ja vetäytyy mieluiten omiin oloihinsa, "outsideriksi".
Sitäkin tärkeämmäksi muodostuvat henkiset yhteydet muualle, ennen kaikkea vastakulttuuriseen musiikkiin, vanhoihin underground-rokkareihin ja Oulussa vähän tunnettuihin uuden aallon bändeihin, joiden levyihin Välde pistää vähät rahansa.
Käänteeksi muodostuu oman "Velvet Underground / David Bowie / Syd Barret / Captain Beefhart -tyyppistä musiikkia" soittavan yhtyeen perustaminen sekä suhde eksoottiseen kolmikymppiseen taiteilijanaiseen, joka "on aivan eri maailmasta kuin naiset koko kaupungissa".
Perifeerisyyden häpeä
Bändi ja kypsempi nainen avaavat vähitellen pääsyn rock- ja kulttuuripiireihin sekä naismaailmaan, jonka saavuttamattomuutta teinipojalle symboloi luokan kaunein tyttö, Suosikin kisassa valtakunnalliseksi Miss Farkku-Suomeksi valittu Pike.
Markkinoille tulvivan uuden aallon musiikin ylikansallisessa kentässä Välde ryhtyy tuotteistamaan bändilleen genren sisään mahtuvaa mutta erottuvaa imagoa sekä samalla itselleen uutta identiteettiä, joka on pikemmin tietoisesti valittu tyyli kuin olemus – aivan kuten "Lou Reed ja David Bowie ovat luoneet oman persoonallisuutensa".
Erilaisuuden häpeä ja Oulun perifeerisyys kääntyvät Välden musiikissa "omintakeisuuden orastavaksi juhlaksi", kuten kriitikko Antti Majander muotoilee. Miss Farkku-Suomen suhteessa Ouluun on vahva revanssin maku.
"Paska kaupunki"
Miss Farkku-Suomen miljöitä ovat kaupungin ankeat reuna-alueet – laitakaupunginosat, lähiöt, radanvarret, kaatopaikan tienoot ja jättömaat – eräänlaiset unohdetut ei-paikat, jotka saavat nostalgisen angstin sävyttämää, runollista hohdetta ja siirtyvät kuvina Välden nikkaroimiin biiseihin. Mutta koleimmat ja raadollisimmat kasvonsa kotikaupunki näyttää vappuna:
Vapunaattona avaan valkkaripulloni koleassa leikkipuistossa lähellä Tuiran ala-asteen koulua ja juon puolet siitä pohjiksi. Lauleskelen hiljaa Lou Reedin Perfect Dayta ja ajattelen mitä Lou mahtaisi ajatella jos tietäisi, että täällä Perämeren rannoilla joku vittupää vetää valkkaria ja lauleskelee sen biisiä. Lähden seuraamaan viiden–kymmenen tyypin ryppäissä etenevää kulkuetta, joka on menossa Kuusisaareen. Siellä on pyöreä tanssipaviljonki ja se on Raatin urheilukentän vieressä. Siellä on paljon pusikoita, joissa raiskataan, ryöstetään ja mukiloidaan ihmisiä. Heti Merikosken sillalla tulee vastaani kymmenvuotias kovanaama tukka silmillä ja tupakka suussa.
– Anna homo markka!
Ohitan sen. Se yrittää osua karatepotkulla minua päähän. Onneksi sen jalka on liian lyhyt. Portilla notkuvat ne, jotka on megalomaanisen kännin tai normaalia väkivaltaisemman käytöksen takia jätetty ulkopuolelle.
– Menneekö tuoki muka sisäle?
– Hei mulkku, haluakko nä turpaan?
– Hei hei hei...!