Ocean City
Ocean City -romaanissaan (1999) Röyhkä yllättää jälleen uudella lajikokeilulla. Sopivasti uuden vuosituhannen aattona hän leikittelee scifin ja utopiagenren tummasävyisillä tulevaisuusvisioilla. Niille löytyy esikuvia Aldoys Huxleystä ja George Orwellista aina Ridley Scottin Blade Runneriin. Mutta yhtälailla Ocean Cityssä on nostalgisia muistumia Raymond Chandlerin kovaksikeitettyjen dekkarien ja film noir -elokuvien kyynisestä ja maskuliinisesta maailmasta.
Ennen kaikkea Ocean City on kuitenkin vuosituhannen vaihteen länsimaisen yhteiskunnan satiirinen omakuva. Aikamme megatrendit – medioituminen, markkinoituminen, kauneuskirurgia, geenimanipulaatio, todellisuuden virtualisoituminen ja pornoistuminen – on helppo tunnistaa. Ne on vain kehitelty Röyhkän negatiivisessa utopiassa hieman pidemmälle.
Uuden vuosituhannen virittämät odotukset näkyvät Ocean Cityssä kulttuuripessimisminä, jota ryyditetään sitaatein Raamatun apokalyptisistä, lopun aikaa ennustavista teksteistä. Ajankohtaisesta keskustelusta Röyhkä on poiminut huolen miesten sperman heikentymisestä, ilmiön, jonka arvellaan johtuvan altistumisesta ympäristömyrkyille. Ocean Cityssä eletään 2000-luvun jälkipuoliskolla, jolloin lisääntymiskyvyttömyys uhkaa jo koko ihmiskunnan jatkuvuutta lajina.
Kovasti Oulun oloinen kaupunkikin vilahtaa Ocean Cityssä: romaanin päähenkilö on lähtöisin ankeasta "pohjoissuomalaisesta rannikkokaupungista". Kuinka pitkä matka lopulta on tämän päivän Oulusta Röyhkän Ocean Cityyn?
"Miksi minut hylkäsit"
Sperman heikentyminen on luonut markkinaraon joukolle arvostettuja poikkeusyksilöitä, joita kutsutaan siittäjiksi. Heihin lukeutuu myös romaanin minäkertoja, Luukas Rothovius, jonka kutsumus on levittää kristinuskoa geeniensä välityksellä. Luukaksen taustaorganisaatio, suomalainen Jeesuksen pojat -järjestö, otaksuu hänen lastensa perivän isänsä hengelliset taipumukset ja löytävän niiden johdattamana Jumalan. Tätä apostolista missiota täyttämään Luukas lähetetään moderniin Sodomaan, Ocean Cityyn.
Ocean City on kauniiden ja rikkaiden hedonistinen veroparatiisi, joka on rakennettu keinosaarelle keskelle vihamielistä merta. Se on paheellinen maailmanlopun kaupunki, jossa eletään kuin viimeistä päivää. Mielihyvähakuisuuden ja todellisuuspaon äärimmäinen muoto on "kide", virtuaalilelu, johon kytkeytymällä voi elää mieleisissään lumemaailmoissa.
Ocean Cityssä kaikki irtoaa kiinnikkeistään: raha, rakkaus, seksi, identiteetit, perhesuhteet, median luomat mielikuvat, taide ja fantasiat. Luukaksen kohtaamat ihmiset ovat kaikki tavalla tai toisella hylättyjä ja hukassa. Tämä juurettomuus kiteytyy isättömyyden teemassa: kun siittäjät ovat kaikkien isiä, kenelläkään ei ole varsinaisesti omaa isää, johon voisi rakentaa aidon tunnesiteen.
Luukas on itsekin yksinhuoltajaäidin kasvattama ammattisiittäjän poika. "Jumalani, miksi minut hylkäsit", hän siteeraa Jeesuksen sanoja heti romaanin ensirivillä. Näin isättömyyden vertauskuvaksi nousee isän hylkäämän ja uhraaman pojan kulttuurisista kuvista vahvin: Jeesus-symboliikka. Isä-poika-problematiikka ulotetaan romaanissa koko länsimaisen patriarkaalisen kulttuurin perusteisiin, sen oidipaaliseen ytimeen.
Isättömyys kuvaa myös moraalista tilaa läpeensä materialistisessa kulutuskulttuurissa, jossa ei ole enää mitään arvojen takaajaa eikä suunnannäyttäjää, johon vedota. Röyhkä rakentaakin asetelmastaan ison sivilisaatiokriittisen vertauskuvan eksyksissä olevasta ihmiskunnasta. Meressä kelluva Ocean City on kuin muunnelma Sebastian Brantin keskiaikaisesta moraliteetista Narrenshift eli 'Narrilaiva' (1494), jonka matkustajina olevat hullut – symbolisesti koko ihmiskunta – ajelehtivat kohti vääjäämätöntä haaksirikkoa ja tuhoa.
Luukkaan evankeliumi
Luukaksen edustama siittäjyys vaikuttaa täydelliseltä maskuliiniselta fantasialta mutta osoittautuu sen parodiaksi. Siittäjälle avautuu riippumaton, ylenpalttinen elämä, luvuttomasti seksipartnereita ja arvostettu joskin myös kadehdittu asema. Ocean Cityssä fantasia siittäjästä superfalloksena on tuotteistettu mediaspektaakkeliksi, jota tähdittää kaikkialla näkyvä Daddy Dick. Hän on bodauksen, geenimanipulaation ja kauneuskirurgian keinoin luotu huippusiittäjä, joka isännöi omaa show-ohjelmaansa. Tosiasiassa Daddy Dick on vain kaupunkia hallitsevan Dick-imperiumin aivoton marionetti, pelkkä siitossonni.
Kuitenkin juuri miehisenä päiväunena siittäjyys ilmentää kaikkea sitä, mitä mies ei koskaan voi saavuttaa. Kaikkivoipaisen fantasian kääntöpuoli on riittämättömyyden, kykenemättömyyden ja tarpeettomuuden häpeä, joita fantasia superfalloksesta pyrkii torjumaan. Lähempänä miehen todellista osaa ovatkin Ocean Cityssä ne puolisot, jotka hampaitaan kiristellen odottavat, että ammattimies hoitelee homman heidän makuuhuoneessaan. Fantasia supersiittäjästä kuvittaa pohjimmiltaan maskuliinisuuden kriisiä suoritusyhteiskunnassa.
Maskuliinisuuden aallonpohja saavutetaan, kun Dick-imperiumin varpaille astunut Luukas heitetään Pyörteeseen, kaupungin alla röyhtäilevään valtavaan vesikurimukseen. Pyörrevoimala on insinööritaidon ihmenäyte, jossa vesimassojen voima muunnetaan lämmöksi ja energiaksi. Pyörrettä kutsutaan Kidaksi, Tursaaksi ja Superpilluksi. Pyörre on siis symbolisesti nainen, toisaalta äidillinen elämän lähde, joka ylläpitää kaupunkia; toisaalta kauhea äiti, joka uhkaa nielaista miehen, Luukaksen.
Luukas pelastuu Pyörteestä sattumalta, solahtamalla kalatien kanavaan, jonka rakentamisen puolesta eräs hänen hoidoistaan – siis jälleen nainen – on kampanjoinut. Näin Luukas syntyy symbolisesti uudestaan ja saa toisen tilaisuuden.
Kaupalliset tahot ja media leipovat tapahtuneesta ihmetarinan, eräänlaisen uuden Luukkaan evankeliumin. Luukaksesta tehdään tahtomattaan uskonnollisen menestystarinan jeesusmainen keulahahmo.Hänestä tulee julkisen roolinsa vanki, jonka on uhrattava yksityinen elämänsä, jotta ihmisillä olisi jotain mihin uskoa. Tämä jos mikä on tyypillistä röyhkämäistä äkkiväärää ironiaa.