Tien laidalla Waterloo
Röyhkä debytoi kirjailijana yhtä aikaa toisen nuoren vihaisen miehen, Harri Sirolan, kanssa. Molemmat edustavat 1980-luvun uutta city-sukupolvea. Sirolan Abiturientti (1980) kertoo lahjakkaan runoilijanuorukaisen epävarmuudesta, kapinoinnista ja sekavista naissuhteista helsinkiläisen eliittikoulun päättöluokalla. Röyhkän esikoisteoksen oululaispojan lähtökuopat ja ympyrät ovat paljon vaatimattomammat.
Tien laidalla Waterloon päähenkilö, Mara, on välinpitämätön, velttoileva sivullishahmo. Hän on työttömäksi valmistunut ylioppilas, jonka juuret ovat oululaisessa lähiössä ja yksinhuoltajakodissa. Kesälauantaita viettävälle, rahattomalle Maralle ei tapahdu juuri mitään. Hän vain odottaa ja ajelehtii: "Odottaa odottaa odottaa on inhottavaa. Suurin osa elämästä on yhtä saatanan odotusta." Esikoiskirjailijan opinnäytteenä Tien laidalla Waterloo on omintakeinen sekoitus Becketin absurdia draamaa, Camus'n Sivullista ja Salingerin nuoruuden emansipaatiota.
"Ei tänään mitään tapahdu..."
Tien laidalla Waterloo on yhdenpäivän romaani, jonka kehyskertomuksen muodostaa juoneton ei-tapahtuma keskellä ei-mitään. Mara ja Arto vahtivat kolaroitua autoa tienposkessa ja tappavat aikaa ryypiskellen, vitsaillen ja selaten sarjakuvia. Väliin pelleillään uteliaiden ohikulkijoiden kustannuksella ja huipennuksena on hukkareissu naisten perään lähimpään baariin. Sillä välin kolaripaikalle osuneet raggarit tärvelevät auton lopullisesti, ja poikien on keksittävä tapahtuneelle peitetarina.
Romaanin keskeinen näyttämö on soinen, törkyinen ja ryteikköinen ojanvarsi, mitäänsanomaton ei-paikka: "Oja, oja, oja, oja, oja... roskia: karkkipapereita, jäätelöpapereita, oluttölkkejä ja yksi pullo, sitten jotain muovikasseja ja sanomalehtiä pikkukuusien ja soran ja ruohomättäiden seassa." Maiseman ainoat kiintopisteet ovat autonromu ja suolle pystytetty mainostaulu. Kolaripaikalle on kaupungista matkaa, ja sinne ajettaessakin vastaan tulee pelkkää "metsää ja peltoa, metsää ja peltoa, sitten suo ja taas metsää ja peltoa, metsää ja peltoa".
Tätä tapahtumatonta tylsyyttä vasten romaanin lopun pahaenteisyys tähdentyy. Pojat liftaavat aamuyöllä ohiajavaan rekkaan, joka kuljettaa ydinjätteitä. Kesämaiseman ja nukkuvien lähiöiden läpi jyrisevä tuomiopäivän rekka rinnastuu tien varren autonraatoon: jos ydinrekka suistuisi tietä, jälki olisi pahempaa. Keskiluokkainen turvallisuushakuisuus, jota tekopirteä yöradio säestää, vaikuttaa tiedon valossa typerältä.
Toinen todellisuus
Tapahtumattoman nykyhetken rikkovat kertoja-Maran mielensisäiset takaumat, päiväunet ja fantasiat, mihin kirjan nimikin vihjaa. Fantasia avaa pakotien latistavasta ympäristöstä, jota kuvataan inhorealistisesti, olipa sitten kyseessä pusikkoinen tienvarsi tai oululainen lähiö: "Ilma oli kuin sosialistinen realismi..."
Röyhkän tuotannon läpäisevä groteskin reaalimaailman ja sen rinnalla toisinaan aistittavan toisen todellisuuden jännite on näin esikoisromaanissa jo oraalla. Samoin henkilöiden heittäminen kummallisiin tilanteisiin, mitä Tien varrella Waterloossa edustaa tien varren äärimmäinen ankeus ja tylsyys. "Mulla on ollut jotenkin outoja fiiliksiä koko ajan. Sitä aina tajuaa jotain kun joutuu eroon normaaleista kuvioista", Mara toteaa.