Aineistot (yhteensä 301)
- Aihe on tarkasti "1800-luku"
Kauneuden kirous. Mikko Haanpään alkuperäinen käsikirjoitus
Santamalan Lehtiniemen entinen asuinrakennus
Johan Mattsson Rindell
Nousiaisissa nuorena häntä kutsuttiin häämusikantiksi. Hänet tunnettiin myös etevänä ihmisten lääkitsijänä.
Kouluja hän kävi Turussa. Hän toimi lukkarina,…
Avainsanat: Alakylä, häämusikantit, lääkitsijät, laulajat, viulunsoittajat
Elias Lönnrotin viimeinen käynti Kajaanissa
Avainsanat: 1800-luku, 1881, A. Anttila, artikkelit, Elias Lönnrot, G. Enwald, Gustaf Enwald, historia, Kainuun Sanomat, Kajaani, lehtijutut, paikallishistoria, vierailut
Kajaanin kaupunki vuonna 1764
G. Enwald kertoo artikkelissaan, miltä näytti Kajaanin…
Avainsanat: 1700-luku, 1800-luku, ajankuvaus, G. Enwald, Gustaf Enwald, historia, kadunnimet, Kajaani, kaupunkihistoria, tontit
Kajaanin kirkkojen vaiheista : Eilen tuli kuluneeksi 200 vuotta nykyistä edellisen kirkon vihkimisestä
Kajaani oli pieni talonpoikaiskylä Kajaanin pitäjässä, kunnes se pitäjien eroamisen jälkeen liittyi osaksi Paltamoa. Itsenäistyttyään kaupungiksi tultuaan vuonna 1651 toimi sen kirkkona yhä Paltamon kirkko,…
Kajaanin ruotsinkielinen lainakirjasto
Artikkeli on ilmestynyt Kainuun Sanomissa numero 97/1932. Kirjoittajana G. Enwald.
Kajaanin vanhoja oloja
Avainsanat: 1800-luku, 1875, artikkelit, G. Enwald, Gustaf Enwald, historia, Kajaani, kirjeet, mielipidekirjoitukset, paikallishistoria, Tapio-lehti
Kappale Kainuun puutavaraliikkeen historiaa : oululaisten omistaman Ämmäkosken vesisahan lopettaminen ja sen historiallinen häätöpäätös
Vuonna 1861 oli Kajaanin kihlakuntaan tullut lisää kolme sahaa, Myllyrannan (Paltamo) saha ja kaksi…
Kihlakuntamme metsien säästämismääräyksiä 80 vuotta sitten
Lyhykäisiä tietoja Kajaanin kaupungissa ja kihakunnassa olleista oluttehtaista
Oululainen Anders Jonathan Granqvist jätti 7. toukokuuta 1860 anomuksen olut- ja simatehtaan perustamisesta Kajaanin kaupunkiin. 18.7. anomus hyväksyttiin, ja tehdas perustettiin Kajaanin joen rannalla olevalle…
Lönnrot'in asuinpaikat Kajaanissa
Artikkeli on ilmestynyt Kajaani-lehdessä numero 53/1936. Kirjoittajana G. Enwald.
Avainsanat: 1800-luku, 1830-luku, 1840-luku, 1850-luku, artikkelit, asuinpaikat, Elias Lönnrot, G. Enwald, Gustaf Enwald, historia, Kajaani, Kajaani-lehti, lehtijutut, paikallishistoria, talot, tontit
Merkillisimpiä tapauksia Kajaanin historiasta vv. 1607-1929
Artikkeli on ilmestynyt Kainuun Sanomissa numeroissa 96, 126, 156 vuonna 1931. Kirjoittajana G. Enwald..
Metsäkaupoista Kajaanin kihlakunnassa 1880-1890 luvulla
Artikkeli on ilmestynyt Kainuun Sanomissa numeroissa 134 ja 139 vuonna 1932. Kirjoittajana G. Enwald.
Avainsanat: 1800-luku, 1880-luku, 1890-luku, artikkelit, G. Enwald, Gustaf Enwald, Kainuun Sanomat, Kajaani, Kajaanin kihlakunta, kauppa, lehtijutut, metsät, metsätalous, puukauppa, tukkikauppa
Muistelmia Kajaanin kaupungista 36 vuotta sitten
"Talot olivat enimmäkseen pieniä ja huonosti hoidettuja. Kadut ja tori lokaisia kuin pahin suomaa, joiden poikki syksyaikana tuskin pääsi kulkemaan. Kirkon ympäristö oli koleaa kivikkoa, missä kasvoi…
Avainsanat: 1800-luku, 1896, 1900-luku, artikkelit, G. Enwald, Gustaf Enwald, historia, Kainuun Sanomat, Kajaani, lehtijutut, muistelmat, paikallishistoria
Muistoja Kajaanissa olevan E. Lönnrotin talon vaiheista 1751-1930
Artikkeli kertoo…
Avainsanat: 1700-luku, 1800-luku, 1900-luku, artikkelit, asuinrakennukset, Elias Lönnrot, G. Enwald, Gustaf Enwald, historia, Kajaani, Kajaani-lehti, lehtijutut, omistajat, paikallishistoria, tontit
Muutamia tietoja nk. Berghin navetasta ja Kajaanin kirkon puiston perustamisesta
Avainsanat: 1800-luku, apteekit, artikkelit, Carl Gustaf Bergh, G. Enwald, Gustaf Enwald, historia, Kajaani, Kajaani-lehti, kauppiaat, kirkkopuistot, lehtijutut, paikallishistoria
Otteita Kajaanin kaupungin valtuusmiesten pöytäkirjoista vuosilta 1875-1906
Käsiteltävinä on ollut muun muassa kaupungin lukusalin perustamisesta, teiden avaamisesta ja korjaamisesta sekä avoimesta kätilön…
Otteita pormestari Flanderin kertomuksesta Kajaanin kaupungin oloista 1812
Kirjoituksessa käsitellään kaupungin asioita aina kaupungin perustamisesta vuonna 1651 sen…
Avainsanat: 1600-luku, 1700-luku, 1800-luku, Carl Georg Flander, Gustaf Enwald, historia, Kajaani, paikallishistoria, palkat, Pietari Brahe, porvaristo, porvarit, rakennukset, verotus, vuosikertomus
Ruoka-aineiden y.m. hintoja Kajaanin kihlakunnassa vuosina 1810 ja 1820
Avainsanat: 1800-luku, 1810, 1820, 1933, artikkelit, elintarvikkeet, G. Enwald, Gustaf Enwald, hinnoittelu, historia, Kainuun Sanomat, Kajaani, kotieläimet, lehtijutut, paikallishistoria, palkat
Säräisniemen-Siikajoen tukkiuittoväylä
Tietoja eräistä Kajaanin vanhimmista tonteista ja taloista sekä niiden omistajista
Artikkeli on ilmestynyt Kainuun Sanomien…
Tietoja Kajaanin asukkaiden talouskaluista y.m. omaisuudesta 17- ja 18-sataluvuilla
Vanhemmissa…
Avainsanat: 1700-luku, 1800-luku, artikkelit, esineet, G. Enwald, Gustaf Enwald, historia, Kajaani, Kajaani-lehti, käyttöesineet, lehtijutut, omistajat, omistus, paikallishistoria, perukirjat, porvaristo, porvarit, tavarat
Tietoja Kajaanin kaupungin luona olevan Karolineburg-nimisen tilan vaiheista
Avainsanat: 1800-luku, 1900-luku, artikkelit, Fredrik Calamnius, G. Enwald, Gustaf Enwald, historia, Kainuu, Kajaani-lehti, lehtijutut, maatilat, paikallishistoria, Paltamo, torpat
Tietoja Kajaanin kaupungin maalla olevan nk. Auralan latokartanon entisistä omistajista
Auralan taloa nimitettiin vuoteen 1851 asiakirjoissa Käpäläksi, joskus myös Björnsundiksi. Vuoden 1865 tonttikirjassa käytetään nimitystä…
Avainsanat: 1700-luku, 1800-luku, artikkelit, Aurala, Björnsund, G. Enwald, Gustaf Enwald, historia, Kainuun Sanomat, Kajaani, Käpälä, latokartanot, lehtijutut, maanomistus, maatilat, paikallishistoria, rakennukset, tontit, torpat
Tietoja Kajaanin kaupungin taloista ja tonteista sekä niiden omistajista vuosilta 1820-1901
Artikkeli on ilmestynyt Kainuun Sanomissa numeroissa 74, 77, 78 ja 79 vuonna 1931. Kirjoittajana G. Enwald.
Avainsanat: 1800-luku, artikkelit, G. Enwald, Gustaf Enwald, Kainuun Sanomat, Kajaani, lehtijutut, maanomistajat, maanomistus, rakennukset, tontit
Tietoja Kajaanin vanhasta pappilasta ja koulutalosta
Avainsanat: 1600-luku, 1700-luku, 1800-luku, artikkelit, G. Enwald, Gustaf Enwald, historia, Kajaani, Kajaani-lehti, koulurakennukset, koulut, lehtijutut, paikallishistoria, pappilat, seurakunnat
Tietoja Kajaanin vanhemmasta raatihuoneesta ja nykyisen raatihuoneen rakentamisesta
Avainsanat: 1700-luku, 1800-luku, artikkelit, G. Enwald, Gustaf Enwald, historia, Kainuun Sanomat, Kajaani, lehtijutut, paikallishistoria, raatihuoneet
Tietoja Kajaaninjoen yli kulkevan Ämmänsillan vaiheista
Ensimmäisen Ämmänsillan tarkasta rakennusajankohdasta ei ole varmaa tietoa, mutta sen arvellaan rakennetun Kajaanin linnan kanssa samaan aikaan, eli…
Avainsanat: 1600-luku, 1700-luku, 1800-luku, 1900-luku, Ämmänsilta, artikkelit, G. Enwald, Gustaf Enwald, historia, Kainuun Sanomat, Kajaani, Kajaaninjoki, lehtijutut, paikallishistoria, sillanrakennus, sillat
Tietoja kaste- eli ristimänimistä Kajaanissa vuosina 1653-1858
Artikkeli on ilmestynyt Kajaani-lehdessä 7.4. ja 3.5. vuonna 1934. Kirjoittajana G. Enwald.
Avainsanat: 1600-luku, 1700-luku, 1800-luku, artikkelit, etunimet, G. Enwald, Gustaf Enwald, henkilönnimet, historia, Kajaani, Kajaani-lehti, lehtijutut, nimet, paikallishistoria, ristimänimet
Toimenpiteitä harjaantuneen kätilön saamiseksi Kajaaniin v. 1756-1882
Avainsanat: 1700-luku, 1800-luku, artikkelit, Elias Lönnrot, G. Enwald, Gustaf Enwald, historia, Kajaani, Kajaani-lehti, kätilöt, lääkärit, lehtijutut, paikallishistoria
Valmistuksia keisari Aleksanteri I:sen matkaa varten Kajaaniin elokuussa 1819
Oulun läänin silloinen maaherra Samuel von Born vaati kirjeellä kruununvouti Daniel Elfvingiltä, että hänen majesteetilleen on varattava vähintään…
Avainsanat: 1800-luku, 1819, Aleksanteri I, Gustaf Enwald, historia, Kajaani, paikallishistoria, vierailut
Henkilötietoja Hyrynsalmen piirin nimismiehistä 1786-1929
Avainsanat: G. Enwald, Gustaf Enwald, henkilöhistoria, historia, Hyrynsalmi, nimismiehet, paikallishistoria
Henkilötietoja Kajaanin ala-alkeiskoulun oppilaista vuosilta 1840-1876
Artikkeli on ilmestynyt Kajaani-lehdissä numerot 105, 106, 107, 108, 109, 111, 112 ja 113 vuonna 1931. Kirjoittajana G. Enwald.
Henkilötietoja Kajaanin kaupungin vanhemmista pormestareista 1659-1821
Avainsanat: 1600-luku, 1700-luku, 1800-luku, artikkelit, G. Enwald, Gustaf Enwald, henkilöluettelot, henkilöt, historia, Kainuun Sanomat, Kajaani, lehtijutut, paikallishistoria, pormestarit
Henkilötietoja Kajaanin kihlakunnan eri pitäjissä viime vuosisadalla toimineista ylimääräisistä papeista
Artikkeli on ilmestynyt Kajaani-lehdessä numero…
Avainsanat: 1800-luku, artikkelit, G. Enwald, Gustaf Enwald, henkilöhistoria, historia, Hyrynsalmi, Kajaani, Kajaani-lehti, Kuhmo, Kuhmoniemi, lehtijutut, paikallishistoria, Paltamo, papit, Puolanka, Ristijärvi, Säräisniemi, Sotkamo
Kajaanin kaupungin kansakoulusta ja sen ensimäisistä opettajista
Kajaanin kaupungin valtuusmiehet 1875-1917
Artikkeli on ilmestynyt Kajaani-lehdessä numeroissa 119-123 vuonna 1931. Kirjoittajana G. Enwald.
Kajaanin kihlakunnan edustajia valtiopäivillä
Artikkeli on…
Kajaanin kihlakunnan henkikirjoittajat : Elämäkerrallisia tietoja
Kajaanin kihlakunnan kruununvoudit 1839-1929
Artikkeli on ilmestynyt Kainuun Sanomissa numeroissa 120 ja 122 vuonna 1929. Kirjoittajana G. Enwald.
Kajaanin vanhempiin kirkkoihin ja niiden vierellä olleeseen hautausmaahan, nykyiseen kirkkopuistoon, haudattuja henkilöitä
Kajaanin vanhimpia kauppiaita
Artikkeli on ilmestynyt Kajaani-lehdessä numero 45/1933. Kirjoittajana G.…
Avainsanat: 1700-luku, 1800-luku, artikkelit, G. Enwald, Gustaf Enwald, henkilöhistoria, historia, Kajaani, Kajaani-lehti, kauppiaat, lehtijutut, paikallishistoria
Kajaanissa ja Sotkamossa elänyt Mustosten suku
1800-luvun alkupuolella Liperissä asuvan Jaakko Mustosen pojat olivat…
Lyhykäisiä elämäkerrallisia tietoja Sotkamon hautausmaihin haudatuista henkilöistä
Artikkeli on ilmestynyt Kainuun Sanomissa numeroissa 84, 90 ja 99 vuonna 1929. Kirjoittajana G. Enwald.
Avainsanat: 1800-luku, artikkelit, G. Enwald, Gustaf Enwald, haudat, hautapaikat, hautausmaat, henkilöhistoria, historia, Kainuun Sanomat, lehtijutut, Sotkamo, vainajat
Sotkamon kappalaisen Samuel Bohmin jälkeläisiä
Avainsanat: 1700-luku, 1800-luku, artikkelit, Bohmin suku, G. Enwald, Gustaf Enwald, Kainuu, Kajaani-lehti, lehtijutut, Samuel Bohm, Sotkamo
Sotkamo pitäjän Ylisotkamon kylässä olevan Sopalan tilan omistajia
Johan Schroderus, mahdollisesti Ivar Schröderin poika ja Schroderus-suvun vanhin jäsen, syntyi 1678 ja oli nimismiehenä…
Avainsanat: 1700-luku, 1800-luku, artikkelit, G. Enwald, Gustaf Enwald, Kajaani-lehti, lehtijutut, maanomistajat, maanomistus, maatilat, Sopala, Sotkamo
Tietoja Hyrynsalmen hautausmaahan haudatuista tunnetuista henkilöistä
Artikkeli on ilmestynyt Kainuun Sanomissa numerossa 2B/1930. Kirjoittajana G. Enwald.
Avainsanat: 1800-luku, 1900-luku, artikkelit, G. Enwald, Gustaf Enwald, haudat, hautausmaat, henkilöhistoria, historia, Hyrynsalmi, Kainuun Sanomat, lehtijutut, vainajat
Tietoja Kajaanin 16:sta reservikomppaniasta
Artikkeli on julkaistu Kainuun Sissi -lehdessä numeroissa 6-8 vuonna 1933. Kirjoittajana G. Enwald.
Avainsanat: 1800-luku, 1900-luku, artikkelit, G. Enwald, Gustaf Enwald, henkilöhistoria, historia, Kainuun Sissi, Kajaani, komppaniat, lehtijutut, päälliköt, sotahistoria
Tietoja Kajaanin kihlakunnassa eläneestä suvusta Spoof
Avainsanat: 1600-luku, 1700-luku, 1800-luku, artikkelit, G. Enwald, Gustaf Enwald, henkilöhistoria, historia, Kajaani, Kajaani-lehti, Kajaanin kihlakunta, lehtijutut, Spoofin suku, sukunimet, suvut