Aineistot (yhteensä 305)

  • Avainsanat: koulut

Suomen Kirkon Sisälähetysseura perustettiin Sortavalaan vuonna 1905. Sen missiona oli soveltaa uusia diakoniatyömuotoja Suomen oloihin. Sortavalassa sijainnut Diakonissalaitos siirtyi vuonna 1906 Sisälähetysseuran omistukseen. Arvoisa Suomen nainen…

Joensuun suomalaisen klassillisen lyseon vuosikertomus lukuvuonna 1903-1904. Sisältää artikkelin Joensuun lyseon rahakokoelma / järjestänyt J. W. Ronimus.

Joensuun Yhteiskoulu perustettiin Suomen senaatin päätöksellä 20.6.1907. Ensimmäinen lukukausi alkoi syyskuussa 1907. Yhteiskoulu antoi ensimmäisenä ylioppilastutkintoon johtavaa opetusta myös tytöille.Aluksi koulu toimi vuokratiloissa. Vuonna 1908…

Hällströmien sisarusten perustama kaupungin köyhien tyttöjen koulu lakkautettiin tarpeettomana vuonna 1875. Tuolloin kaupunkiin saatiin kansakoulu. Viisi vuotta myöhemmin koulu avattiin kuitenkin uudelleen, nyt käsityökouluna. Vuonna 1909 vastuun…

Kutsu opettaja Johan Magnus Alopaeuksen ja Nina Nathalia Nysténin vihkiäisiin.

Joensuun lyseo perustettiin säätyjen ja senaatin hyväksynnällä vuonna 1865, eli 17 vuotta kaupungin perustamisen jälkeen. Se aloitti toimintansa ns. yläalkeiskouluna. Tällaisena se toimi aina vuoteen 1874 saakka, jolloin se muutettiin…

Joensuun suomalaisen klassillisen lyseon vuosikertomus lukuvuonna 1900-1901.

Privata fruntimmerskola i Joensuu eli tyttökoulu perustettiin 1865. Se toimi aluksi yksityisin varoin ja lukukausimaksuin. Opetuskieli ruotsi vaihtui vuodesta 1881 vuosiluokittain suomeksi.Pitkällisen väännön jälkeen koulun uudet tilat rakennettiin…

Joensuun tyttökoulun toiminta alkoi 1865 yksityisenä ja aluksi ruotsinkielisenä kouluna. Koulu siirtyi valtion haltuun ja valtionavun piiriin vuonna 1899. Lukukausimaksut alenivat ja vuonna 1904 ruotsin kieli poistui pääsyvaatimuksista.Tyttökoulu…

Kuopion seitsenluokkaisen ja Joensuun neliluokkaisen lyseon vuosikertomus lukuvuonna 1877-1878. Kuopion lyseon osuuden on kirjoittanut And. Helander.

Joensuun Yhteiskoulu perustettiin Suomen senaatin päätöksellä 20.6.1907. Ensimmäinen lukukausi alkoi syyskuussa 1907. Yhteiskoulu antoi ensimmäisenä ylioppilastutkintoon johtavaa opetusta myös tytöille.Aluksi koulu toimi vuokratiloissa. Vuonna 1908…

Joensuun Yhteiskoulu perustettiin Suomen senaatin päätöksellä 20.6.1907. Ensimmäinen lukukausi alkoi syyskuussa 1907. Yhteiskoulu antoi ensimmäisenä ylioppilastutkintoon johtavaa opetusta myös tytöille.Aluksi koulu toimi vuokratiloissa. Vuonna 1908…

Joensuun tyttökoulun toiminta alkoi 1865 yksityisenä ja aluksi ruotsinkielisenä kouluna. Sen perustivat sisarukset Vilhelmina ja Josefina Tavast, jotka olivat aiemmin johtaneet tyttökoulua Savonlinnassa. Pian Joensuuhun tulonsa jälkeen molemmat…

Joensuun tyttökoulun toiminta alkoi 1865 yksityisenä ja aluksi ruotsinkielisenä kouluna. Koulu siirtyi valtion haltuun ja valtionavun piiriin vuonna 1899. Lukukausimaksut alenivat ja vuonna 1904 ruotsin kieli poistui pääsyvaatimuksista.Tyttökoulu…

Joensuun tyttökoulun toiminta alkoi 1865 yksityisenä ja aluksi ruotsinkielisenä kouluna. Sen perustivat sisarukset Vilhelmina ja Josefina Tavast, jotka olivat aiemmin johtaneet tyttökoulua Savonlinnassa. Pian Joensuuhun tulonsa jälkeen molemmat…

Kutsu opettaja Edvard Olinin ja Alexandra Walldénin vihkiäisiin.

Joensuun tyttökoulun toiminta alkoi 1865 yksityisenä ja aluksi ruotsinkielisenä kouluna. Koulu siirtyi valtion haltuun ja valtionavun piiriin vuonna 1899. Lukukausimaksut alenivat ja vuonna 1904 ruotsin kieli poistui pääsyvaatimuksista.Tyttökoulu…

Vuonna 1893 hyväksyttiin viisiluokkaisen realilyseon perustaminen Sortavalaan. Sortavalan kaupungin lyseo aloitti aluksi toimintansa kaksiluokkaisena syksyllä 1893. Ensimmäiset oppilaat saivat päästötodistuksensa viidenneltä luokalta toukokuussa…

Joensuun tyttökoulun toiminta alkoi 1865 yksityisenä ja aluksi ruotsinkielisenä kouluna. Koulu siirtyi valtion haltuun ja valtionavun piiriin vuonna 1899. Lukukausimaksut alenivat ja vuonna 1904 ruotsin kieli poistui pääsyvaatimuksista.Tyttökoulu…

Rauman ja Itä-Suomen Seminaarien Towerikunnan Juhlailta Sankariwainajien muistotaulun hywäksi Raumanlinnan juhlasalissa.

Kuopion seitsenluokkaisen ja Joensuun neliluokkaisen lyseon vuosikertotomus lukuvuonna 1874-1875. Kuopion lyseon osuuden on kirjoittanut J. V. Johnsson.

Joensuun suomalaisen klassillisen lyseon vuosikertomus lukuvuonna 1895-1896. Sisältää myös artikkelin: Frans Nordberg, Daniel Juslenius Porvoon piispana v. 1734-44 sekä piirroskuvan Daniel Jusleniuksesta. Sisäsivuilla on kuva Joensuun…

Kuopion seitsenluokkaisen ja Joensuun neliluokkaisen lyseon vuosikertomus lukuvuonna 1881-1882. Kuopion lyseon osuuden on kirjoittanut And. Helander. Julkaisun lopussa on kirjoitus: Tietoja Tavisalmen eli Kuopion pitäjästä vuosilta 1548-1626 /…

Joensuun tyttölyseo toimi oppikouluna vuosina 1865—1974. Koulun ensimmäinen rakennus valmistui vuonna 1911 Pielisjoen rannalle Rantakadulle. Rakennuksessa on toiminut myös kaupunginkirjasto vuosina 1961-1992. Vuonna 1956 valmistui uusi koulurakennus…

Joensuun tyttölyseo muutti 1956 uuteen koulurakennukseen Koulukadulle, ja se toimi tyttölyseona vuoteen 1974 saakka. Silloin rakennuksessa aloitti tyttöjen ja poikien yhteinen Keskustan lukio.

Avainsanat: , ,

Joensuun kauppaoppilaitos sijaitsi Rantakadulla. Rakennuksessa toimii nykyään konservatorio.

Yliopiston perustamisesta Itä-Suomeen keskusteltiin jo 1950-luvun puolivälissä. Joensuussa oli vuodesta 1953 alkaen toiminut vuonna 1880 perustettu Sortavalan seminaari: koulu hajautettiin talvisodan syttyessä ympäri Suomea, koska mikään oppilaitos…

Joensuun tyttölyseo toimi oppikouluna Joensuussa vuosina 1865—1974. Koulun ensimmäinen rakennus valmistui vuonna 1911 Pielisjoen rannalle. Vuonna 1956 valmistui uusi koulurakennus Koulukadulle. Rakennuksessa toimii nykyään Joensuun lyseon lukio, …

Joensuun tyttölyseo toimi oppikouluna vuosina 1865—1974. Koulun ensimmäinen rakennus valmistui vuonna 1911 Pielisjoen rannalle. Rakennuksessa on toiminut myös kaupunginkirjasto vuosina 1961—1992.Vuonna 1956 valmistui uusi koulurakennus Koulukadulle.

Joensuun puurakenteinen kansakoulu sijaitsi Ranta- ja Siltakadun kulmassa.

Äitienpäiviä järjestettiin talkoilla kyläläisten voimin. Viinikkalan koululla tarjoilijoiksi olivat päässeet eturivin Mooses Tossavainen, Veikko Saastamoinen, Pauli Kukkonen ja Arvi Koskinen, lisäksi kuvassa eturivissä Kari ja Veli Humalamäki,…

Vuonamon koulun rakennusmiehiä 1935. Oikealla Riskaan Heikki Jauhiainen. Kuva Kalle Niskanen.

Ensimmäiset uudella Vuonamon koululla järjestetyt äitienpäivät vuonna 1937. Äidit vas. Riikka Laukkanen, Serafia Huttunen, Eeva Jauhiainen, Anna Sohvi Tarvainen, Maria Jauhiainen, Liinu Jauhiainen ja Veera Jääskeläinen. Seuraava rivi vas. Martta…

Viinikkalan vuonna 1918 valmistunut koulurakennus. Kuva on otettu 1930-luvulla. Kuva Marja Rovamo.

Tossavanlahden koulu. Toiminnassa 1927-1968.
 
Koneluettavat metatiedot: