Teuvo Pakkala (1862-1925) oli Minna Canthin ohella suomalaisen kirjallisuuden ensimmäinen merkittävä realisti, joka kuvasi kaupunkilaisten arkitodellisuutta.
Novelli Tuomaalan tuwalla on kirjoitettu Tuomas ja Neena Pohjanpalon hopeahääpäivän kunniaksi. Teuvo Pakkala kuului kokkolalaisten Pohjanpalojen tuttavapiiriin ja toimi heidän omistamansa köysitehtaan konttoristina ja kauppaedustajana vuosina…
Työ Kokkolan suomalaisen yhteiskoulun suomen ja ranskan kielen opettajana 1907-1920 inspiroi Teuvo Pakkalaa kirjoittamaan Aapisen (1908). Siinä hän johdattaa lukijoitaan luku- ja kirjoitustaidon tielle arvoituksin ja loruin sekä lasten arjesta tutuin…
Kevättulvat olivat Hämeenlinnassa jatkuvana riesana 1900-luvun alkupuolella. Linnanpuisto joutui säännöllisesti keväisin veden alle, ja vesi nousi usein myös Niittykadun ja Tampereentien varrella sijaitsevien asuinrakennusten ympärille, niin että…
Kuva hiihtäjäpojista Vanajaveden jäällä on luultavasti otettu aivan vuosisadan alussa, ennen vuotta 1904, jolloin kuvan ottaja lehtori Edvard Palander suomensi nimensä Suolahdeksi. Myös kortin julkaisija, Hämeenlinnan uusi kirjakauppa, lopetti…
Hämeen linna oli alun perin 1200-luvun lopulla perustettu moreenikumpareelle Vanajaveden kapeikon länsirannan saarelle. Melkeinpä saareksi linnan alue muuttui edelleen aina keväisin myös 1900-luvun alkupuolella, kun Vanajavesi tulvi kaupungin ja…
Hämeenlinnan lyseon lehtori E. W. Palander (1845-1914) kuvasi viime vuosisadan alussa näkymän Keinusaaresta kohti kaupungin keskustaa ja kirkkoa. Kuvan oikeassa reunassa näkyy vuonna 1838 rakennetun kruununmakasiinin nurkkaa. Kruununmakasiineja…
Lyseon lehtori E. W. Palander (1845–1914) kuvasi Hämeenlinnan ensimmäisen vuonna 1862 valmistuneen asemarakennuksen tornin puoleisesta päästä vuosisadan vaihteen tienoilla. Aseman viereen eteläpäädyn lähelle rakennettiin vielä myöhemmin puinen…
Rautatiesilta Vanajaveden yli rakennettiin 1870-luvulla, kun rataa jatkettiin Hämeenlinnasta Tampereen suuntaan. Silta oli matala, mutta se oli rakennettu käännettäväksi, niin että suuremmatkin laivat pääsivät kulkemaan sen kohdalta. Sisällissodan…
Tyrvännön kappalaisen poika Lars Palander esitteli vuonna 1767 Turun akatemiassa väitöskirjansa, jonka ohjaajana oli toiminut professori Pehr Adrian Gadd. Gadd oli hyödyn aikakauden tärkeimpiä tiedemiehiä Suomessa ja ohjasi aikansa tutkimusta…
Teos on taiteilijakirja. Teos koostuu sellofaanipaperisivuille kiinnitetyistä karamellipapereista, joihin on liimattu valokopioita tekijän lapsuusajan valokuvista. Kannet käsintehtyä paperia. Uniikkikappale.
A. Alopaeuksen kirjakauppa toimi Hämeenlinnassa vuodesta 1888 maaliskuuhun 1900. Alopaeus julkaisi omalla kustannuksellaan myös postikortteja. Tässä piirretyssä sommitelmakortissa on kuvattuna kaupungin tärkeimmät nähtävyydet 1800-luvun lopussa:…
Marja Rotonen oli taitava kansanparantaja, kätilö, kuppari ja ompelija, joka siirsi oppinsa miniälleen Lyydia Palkokankaalle. Hopealusikalla poistettiin roskat silmästä, kerninäppyihin käytettiin riisivoidetta, lihassärkyyn ja reumatismin hoitoon…
Hautauspalvelujen tarjoaminen ja arkkujen välitys siirtyi Lyydia Palokankaan tehtäväksi Leevi Palokankaan kuoleman jälkeen. Sairaalassa kuolleet vainajat laitettiin arkkuun hoitajien toimesta, mutta sairaalan ulkopuolella kuolleet toimitettiin…
Samppa Palokangas matkusti kevättalvella 1924 Lahteen autokouluun. Matka taittui Ivalosta Rovaniemelle kievarikyydillä ja siitä eteenpäin junalla. Autokoulureissu kesti kaksi kuukautta, mutta ajamaan hän oppi oikeastaan vasta kauppias Lehtisen…
Palokankaan veljeksillä Arvolla, Samulilla ja Tuomaksella oli kaikilla kuorma-autot, joita käytettiin 1930-luvun alkupuolella vain kesäisin. Talveksi autot laitettiin pukin päälle ja lähdettiin savottatöihin. Kuorma-autolla tehtiin myös hupiretkiä…
Letukka, Veteraani, Ford, Sisu. Tässä muutamia kuorma-autoja, joita Sammu Palokangas on elämänsä varrella sompaillut. Ensimmäinen auto 1920-luvulla oli kaksivaihteinen ja siinä oli puupyörät. Etenkin takapyörät kuumenivat kuorman ajossa, joten ne…
Nakkilan kirjasto-kulttuurilautakunta järjesti vuonna 2005 "Muistoja Villilästä" muistitiedonkeruun. Keruun tuloksena ilmestyneessä kirjasessa muistojaan kertovat muun muassa muonamiehen poika, tallimiehen tytär ja karjakko. Haastattelut on…
Teos on taiteilijakirja. Mustavalkoisia valokuvia hyllyllä olevasta epämääräisestä veistoksesta, joka muistuttaa merimiesten aikoinaan tuomia posliinikoiria. Veistos muuttuu kuva kuvalta ja peittyy välillä heinätukon alle. Painos 500 numeroitua…
Teos on taiteilijakirja. Teoksen 10 kuusiväristä alkuperäistä linoleikkausta ovat Wolfgang Jörgin ja Erich Schönigin käsialaa. Käsinpainettu. Numeroitu kappale (197/300).
Miessinmaan lahjat ja laulut, tarinointia ja tunnelmointia Miessinmaan kuvernööri Heikki Pihlajamäen kämpässä helmikuussa 1984. Martti Timonen, Seppo J. Partanen ja Hanski Aaltio hiihtivät Lemmenjoelle kiittämään kullankaivajia, joita oli haastateltu…
Esite Joensuun uudesta yleisestä sairaalasta, joka aloitti toimintansa vuonna 1896. Se sijaitsi Torikadun ja Rantakadun välissä rajoittuen Lasarettikatuun (nykyinen Sairaalakatu). Esitteessä on myös sairaalan pohjapiirustukset.
Suomessa alettiin perustaa vapaaehtoisia palokuntia 1800-luvulla, vanhimmat niistä syntyivät Hämeeseen. Hämeen historian mukaan Hauholle perustettiin vapaaehtoinen palokunta, Hauhon WPK, jo vuonna 1888. Tämä hajosi myöhemmin kahtia Vitsiälän WPK:ksi…
Teos on taiteilijakirja. Teos on pieni salkku, jonka sisällä 9 postikorttia. Korteissa kuvia Ben Pattersonista ystävineen. Painos 1000 kpl. Liittyy samannimiseen tapahtumaan Veronassa heinäkuun 7. päivä 1993.
Inarin ensimmäinen myymäläauto toimi 1930-luvulla. Se oli tavallinen kuorma-auto, johon aamulla lastattiin myytävät tavarat. Petsamossa oli uitto ja uittomiehille käytiin myymässä tavaraa. Matkalla poikettiin taloissa. Työaikoja ei varsinaisesti…
Härkinmylly on jauhanut viljaa esi-isillemme, toteaa Lauri Pekkala ja muistelee samalla kuinka Kyrönkylässä viljeltiin menestyksellisesti ohraa ja perunaa ennen sotia. Mylly oli Kyrön jakokunnan omaisuutta ja se oli näyttävän näköinen. Aikojen…