Aineistot (yhteensä 453)

  • Avainsanat: Pukkila

Asko Perttilän ottamia kuvia Naarkosken sillasta rakennusvaiheessa. Silta valmistui vuonna 1985.
Alimmaisessa kuvassa on n. 1940-luvulla tehty, nykyään purettu turbiinikaappi.

Naarkosken sillan vihkiäisissä vuonna 1985.
Ensimmäisessä kuvassa nauhaa ovat leikkaamassa Esko Pekkarinen (vas.), kunnanvaltuuston puheenjohtaja Eino Saarikko, liikenneministeri Matti Luttinen, kunnanhallituksen puheenjohtaja Yrjö Siltala ja Tie-…

Pukkilan Lainakirjaston ohjesääntö, jossa muun muassa sanotaan (kolmas pykälä): "Samalle henkilölle annetaan yksi teos kerrassaan paitsi poikkeus tiloissa kun kirjastonhoitaja tarpeelliseksi näkee pitkän matkan y.m. tähten lainata useamman mutta ei…

1800- ja 1900-luvun vaihteessa otetussa kuvassa perhe on asuntonsa edessä.

Kuvia Onni Nurmesta sekä Nurmen saamia kirjeitä. Ensimmäinen paperi on vuodelta 1912, jolloin Nurmi palasi Helsingistä takaisin kotikyläänsä Pukkilan Savijoelle ja perusti sinne sekatavarakaupan. (Käsinkirjoitettu teksti on valokuvan…

Torpinkylän kansakoulun oppilaita. Oppilaista on tunnistettu Irja Jäppinen (Heikkilä), toinen rivi alhaalta vasen. Oikealla on opettaja Ivar Salmi. Salmi valittiin Torpin koulun opettajaksi elokuussa 1903. Eläkkeelle hän siirtyi vuonna 1933. Martti…

Pukkilan sekaköörin jäsenen Sigrid Heleniuksen (Alanko) saama kunniakirja. Kanttori J.V. Marttisen johtama sekakuoro sai toisen palkinnon kesäkuussa 1909 Orimattilassa järjestetyillä laulu-, soitto- ja urheilujuhlilla. Sekakuoron ryhmäkuva on…

Vähä-Jukurin tilan palovakuutusasiakirja vuodelta 1937.
Vakuutuskirjasta näkee, miten uusjaon takia tilan asuinrakennus ja riihi sijaitsivat yhä kylässä, mutta saunarakennus uudella paikalla. Tämän johdosta saunarakennuksen vakuutussumma oli…

Eemeli Eerakkala (vas.) ja Eino Lempälä ovat menossa kyntämään parihevosten kanssa. Vasemmalla näkyy Mattilan talli. Kuva on otettu 1930-luvulla.

1920-luvun puolivälissä otetun valokuvan taakse on kirjoitettu Paul Hämäläinen lennättimessä. Kuva liittyy ilmeisesti Pukkilan Savijoella asuneen Hämäläisen (kuvassa etualalla) asepalveluksen suorittamiseen.

Kuvissa Eskolan talon väki on peltotöissä Pukkilan Syvänojalla 1920-luvulla. Taustalla näkyy ilmeisesti Hyrylänmäki.

Ensimmäisessä kuvassa on kaksi Pentti Lehtisen Mercedes Benz -mallista autoa (vasemmanpuoleinen on vanhempi). Lehtinen siirtyi käyttämään saksalaista Mercedes Benz -automerkkiä osittain puutavarayhtiö Eklöfin toivomuksesta, sillä autot toimivat…

Pentti Lehtinen aloitti 1950-luvun lopulla linja-autoliikenteen kauppias Impi Aallolta ostamallaan Volvo-merkkisellä linja-autolla. Liikennöinti linjalla Myrskylä-Pukkila-Mäntsälä-Helsinki aloitettiin vuonna 1959 kuvassa olevalla Volvo-merkkisellä…

Rahastaja Pentti Nyström sekä Arvi ja Viljo Lehtisen ensimmäinen sotien jälkeen hankittu Sisu vuosimallia 1948. Kuva on otettu Agricolankadulla Helsingissä vuoden 1950 tienoilla.

Ensimmäisessä kuvassa Mauno Perttilä (vas.) ja Jussi (Leo) Lehto seisovat Perttilän kaupan kuorma-auton edessä. Auton lavalla on puukaasua.
Kuorma-autolla haettiin Lahdesta tavaroita kaupalle. Toisessa kuvassa ollaan Lahden Keskolla. Kuvasta…

Kanteleella sijainneen Perttilän kaupan pihalla ovat Leena Luoto (vas.), Sirkka Soirola (Rousi), Pirkko Otama (Takala), Ella Perttilä ja hänen edessään Eeva Perttilä.
Toisessa kuvassa on Ella Perttilä. Taustalla näkyy kaupan kuorma-auto ja…

Mauno Perttilän kaupan piharakennukset Kanteleella. Perttilä osti Otaman talon vanhat rakennukset, joiden seinään on kuvassa kiinnitetty vaalimainoksia. Kyseessä ovat ensimmäiset sotavuosien jälkeiset eduskuntavaalit, jotka pidettiin maaliskuussa…

Avainsanat: ,

Mauno Perttilä osti kaupan Kanteleelta vuonna 1925. Kaupan yhteydessä toimi silloin limonaatitehdas (Kanteleen Vesitehdas) ja leipomo. Pyydetty kauppahinta oli 40000 markkaa ja hevonen, mutta maunon isä Oskari tinki hinnasta pois hevosen. Kauppa…

Mauno Perttilän kaupan myymäläautojen lastauspaikka. Oikealla ovat uudet autot ja vasemmalla käytöstä poistuva, kuorma-auton lavalle rakennettu kylän ensimmäinen kauppa-auto. Taustalla näkyy uuden kauppatalon pääty.

Perttilän uusi kauppa valmistui…

Kuvissa on kauppias Mauno Perttilän vanha kauppatalo Kanteleella.

Ensimmäisessä kuvassa on vanhan kaupan julkisivu. Vasemmassa päädyssä oli kioski, jossa oli penkit, pöydät ja jakkarat sekä kaupan puolelta avattava kioskiluukku. Soittokelloa…

Kuva on otettu Naarkosken sillalla 1950-luvun alussa.
Kuvassa on vasemmalta lähtien Asko Perttilä, Jussi Perttilä, Pirkko Kontula, Helle Perttilä, Helmi Perttilä, Tuomo Perttilä (sylissä), Impi Perttilä, Irja Perttilä (seisoo Impin edessä) ja…

Ensimmäisessä kuvassa Lehtisen pihalla istuu joukko perunanistutukseen lähdössä olevia ihmisiä.
Kuvassa edessä Merikannon tyttö (vas.), Merikannon mamma, Sorge Martin, Alma Raunio ja Emmi Rantalainen ja takana Lyyli (vas.) ja Keijo Lehtinen, Einari…

Kuvassa pidetään taukoa joko perunannostosta tai istutuksesta.
Takarivissä seisovat Terho Kareoja (o.s. Greijula) (oik.) ja Tyyne Greijula (o.s. Helenius). Tyynen edessä seisoo Liisa Kareoja (nyk. Tojkander).

Tässä tehdään Aate Aholan talon perustuksia.

Kaksi karitsaa hoitajineen

Kanteleenjärven jäällä pidettyjen ravikilpailuiden yhteydessä järjestettiin myös pienkonenäytöksiä. Kuvasta tunnistettu Kalle Sihlman (2 .oik.) ja Veikko Sihlman (3. oik.). Taustalla näkyy Holmanmäki.
Kuva on otettu n. 1957-1958.

Kaksi Naarkoskella Perttilän pihapiirissä otettua valokuvaa. Leikkimökin edessä otetussa kuvassa ovat Jalmari, Kerttu ja Beda Vesa sekä Toini Hänninen (os. Salin) (oik.). Kuva on otettu joen länsipuolella. Oikeanpuoleisessa kuvassa, joka on otettu…

Avainsanat: ,

Piirolan riihi oli Pukkilan Kirkonkylässä suurin piirtein Eero Liljan talon kohdalla. Riihen alapuolella oli Pukkilan kanttorina vuosina 1932-1956 toimineen ja eläkkeelle siirryttyään takaisin Pukkilan muuttaneen Eino Piirolan kettutarha. Piirola…

Avainsanat: , ,

Naarkoskella Yli-Hyrylän pihalla otetut kuvat ovat vuodelta 1955 tai 1956 ja ne liittyvät Pukkilassa järjestettyihin Uudenmaan nuorisoseurojen maakuntajuhliin. Juhlien ohjelmassa oli näytelmä Pohjalaisia, joka esitettiin Yli-Hyrylän pihapiirissä.…

Avainsanat:

Uuno Kallion poikien hiihtomerkin suorituskortti vuodelta 1937. Kortin on allekirjoittanut Kanteleen kansakoulun opettaja Lauri Tenhola. Hiihtokilometrejä kertyi yhteensä 70.

Bussin edessä poseeraavat Arto Lehtinen (vas.), Einar Lindroos, Arvi Lehtinen ja Antero Simolin.

Pertti Mäkelä on ottanut postikorttien kuvat. Suurin osa kuvista on otettu vuosina 2014-2016. Valokuvat ovat olleet esillä Naarkosken sillat -näyttelyssä Hyvinvointikeskus Onnissa kesällä 2016. Näyttelyn on koonnut Elämää Pukkilassa -ryhmä.…

Jatkosodan aikana Pudasjärveltä Kanteleelle tulleet evakot lähtevät paluumatkalle. Vasemmalla on Otaman aitta ja taustalla oikealla Mauno Perttilän kauppa.
Auton päällä seisoo Lauri Vesa. Auto on kenties Vilho Perttilän.

Pukkilan Kirkonkylän puhelinkeskuksen hoitaja Anna Valve (1880-1972). Pukkila sai ensimmäisen keskuksen 1920-luvun alussa, jolloin sen hoitajaksi valittiin Valve. Hän jäi eläkkeelle 35 työvuoden jälkeen vuonna 1956, mutta toimi senkin jälkeen…

Mieskuoro kävi laulamassa Helsingissä Pukkila-Seuran tilaisuudessa. Tunnelmat tallensi päiväkirjaansa kuoronjohtaja Väinö Hynninen.

Avainsanat:

Pukkilassa järjestettyjä sankarihautajaisia. Kuvattu toisen maailmansodan aikana.

Pukkilan Hevosystäväinseura merkittiin yhdistysrekisteriin 17.3.1939, mutta toiminta on alkanut jo 1900-luvun alussa. Ensimmäinen tiedosto sisältää otteita seuran pöytäkirjoista vuosilta 1939-1975.
Valokuvat on todennäköisesti otettu Kanteleella,…

1899
Knut Lögforsin (suomennettu Alanko) (1885-1964) tutkintotodistus vuodelta 1899.
Karttaan on merkitty Kanteleella kyläseppänä toimineen Alangon kotitalon sijainti.

Pukkilan kunnankirjaston taidekokoelmaan kuuluvat Anna-Maria Osipowin, Hannu Rönkkösen, Juho Karjalaisen ja Väinö Komun teokset. Kuvanveistäjä Anna-Maria Osipowin (s. 1935) keramiikkaveistos on sijoitettu kirjastosalin erkkeriin. Kunta hankki…

Matti Åkergrenin suunnittelema Pukkilan kirkko valmistui vuonna 1814. Rakennus peruskorjattiin sata vuotta myöhemmin, vuonna 1914 Ilmo Launiksen laatiman suunnitelman mukaan. Kirkon alttaritaulun on maalannut taiteilija Vilho Sjöström. Saarnastuoli…

Avainsanat: , ,

Vanha kuva Pukkilan kirkosta. Kuvausvuosi ei ole tiedossa. Kuvassa henkilöt seisovat nykyisen uurnalehdon paikalla.

Pukkilan kirkkokuoro Askolan laulujuhlilla vuonna 1957 johtajanaan Pukkilan kanttori Eino Piirola.
Kuvassa ovat Elina Karjalainen (vas.), Helena Kuosa, Aino Heinonen, Sirkka Lehtinen, Kerttu Mäkelä, Hellin Piirola, Toivo Synkkänen, Eino Piirola,…

Pukkilan seurakunnan kirkkoneuvoston jäseniä pappilan edessä vuonna 1916. Viides mies vasemmalta lukien on kirkkoherra Adolf Werner Kyrö. Kyrö toimi Pukkilassa pappila vuosina 1909-1923 (osan ajasta vuosina 1910, 1914 ja 1915 virkavapaalla).

Ilmakuva Pukkilan Kirkonkylän raitista. Kuva on ilmeisesti 1960-luvulta. Värivalokuvan on ottanut Hanna Sihlman vuonna 2011.

Avainsanat:

Pukkilan kotiseutumuseo toimii taidegalleria Koivulinnan pihapiirissä olevissa rakennuksissa.
Pukkilan museoyhdistyksen perustava kokous, jonka Einar Simolinna oli kutsunut koolle, pidettiin 7. kesäkuuta 1953. Kotiseutumuseon ensimmäiseksi…

Pukkilan kotiseutumuseon ensimmäinen diaario. Luettelon on kuvittanut opettaja Pentti Mela. Diaario on digitoitu vain osittain (Melan kuvittamat sivut). Se on kesäisin esillä Koivulinnan piharakennuksissa toimivassa Pukkila-museossa.

Pukkilan…

Avainsanat:

Pukkilan kotiseutumuseon vitriini. Edessä on Pukkilan Puhelin Osakeyhtiön osakekirja vuodelta 1924. Takana rautainen pöytäpuhelin, jonka on omistanut Savijoen koulun opettaja Gebhard Vuorela. Eino Sairolan voittamassa pokaalissa on teksti Kanteleen…

Pukkilan kuntaesite 1980-luvulta.

Avainsanat:

Vuodelta 1985 peräisin oleva Pukkilan ensimmäinen kuntaesite, jonka tekstin allekirjoittajana on kunnanjohtaja Kari Satoniitty. Esitteen on tehnyt paikallinen yritys, toiminimi Mainostoimisto Kantele. Valokuvat ovat pääosin Lasse Sumiloffin ottamia.

Avainsanat:

Ennen omien toimitilojen hankkimista Pukkilan kirjasto toimi ainakin suntio Emanuel Soinin talossa, suntio Väinö Karilan talossa ja Bäskmannin talossa. Karilan talon salin kunta vuokrasi vuonna 1929 kirjastokäyttöön. Kirjastoa hoiti Selma Karila,…

Avainsanat:

 
Koneluettavat metatiedot: