Aineistot (yhteensä 680)

  • Aihe on tarkasti "rakennukset"

1911
Hämeenlinnan laivaranta, sisävesiliikenteen satama, sijaitsi keskustan itäreunassa Birger Jaarlin kadun ja Hallituskadun alkupäässä. Arkkitehti Armas Rankka suunnitteli laivarantaan satamakonttorin vuonna 1911. Rakennuksen päissä oli pienet kojut,…

1926
Hauhon suojeluskunta perustettiin vuonna 1918. Vuonna 1926 suojeluskunnan kokous päätti oman talon rakentamisesta kirkonkylään. Tontti saatiin lahjoituksena kunnallisneuvos Janssonilta ja lisämaata ostettiin mm. urheilukenttää varten.…

1923
Hauhon ensimmäinen kansakoulu perustettiin Alvettulan kylään vuonna 1871. Pari vuotta myöhemmin koulu päätettiin kuitenkin siirtää kirkonkylään. Kirkonkylän koululle saatiin pitkien pohdintojen jälkeen ostettua tontti senaattori A. Nykoppilta…

1926
Hauhon ensimmäinen kansakoulu perustettiin Alvettulan kylään vuonna 1871. Koulu toimi maanviljelijä Heikki Tapolalta vuokratuissa tiloissa, kunnes vuonna 1875 kansakoulu siirrettiin Hauhon kirkonkylään. Alvettulaan perustettiin kuitenkin uudestaan…

1933
Hauhon kunnan lastenkoti perustettiin vuonna 1920. Lastenkoti sijaitsi alun alkaen Torvoilan kylässä, josta se 1930-luvun puolenvälin vaiheilla siirrettiin Rukkoilan kylään Vähä-Luotian tilalle lastenkodiksi rakennettuun kiinteistöön. Rakennus…

1909
Arkkitehti Lars Sonck suunnitteli Iittalan lasitehtaan johtajalle Claes Norstedtille Kalvolan kirkonkylään asuintalon, joka valmistui vuonna 1910. Komean kaksikerroksisen kansallisromanttisen jugendtalon materiaalina käytettiin mm. paikallista…

1912
Professori, valtioneuvos Eliel Aspelin-Haapkylä (1847–1917) osti vuonna 1893 Heinun kylästä Ranta-Vihtilän maatilan, jolle hän antoi nimeksi Rauhalahti. Professori lupasi jo vuonna 1897 lahjoittaa kunnalle tontin ja 5000 markkaa rahaa, jos kunta…

1915
Sauvolan koulu kärsi 1900-luvun toisella vuosikymmenellä ahtaudesta. Sen sijaan että koulua olisi ruvettu laajentamaan, päätettiin vuonna 1914 perustaa uusi koulupiiri Kutilaan. Kankaisten kartanon omistaja Sigurd Palmroth lahjoitti kunnalle Kutilan…

1937
Rengon ensimmäiseen kansakouluun, Haapamäen kouluun, oli jo päätetty ottaa apuopettaja, kun kuntakokous päättikin toisen koulun rakentamisesta. Uusi koulu tulisi Ahoisten kylään Kustaa Juppalan Tuomenoja-nimiselle tontille. Tuomenojan koulu…

1938
Vuoden 1923 alusta voimaan tullut uusi köyhäinhoitolaki uudisti merkittävästi kuntien köyhäinhoitoa. Uusi laki velvoitti mm. rakentamaan kunnalliskoteja. Rengossa kunnalliskotia hankittiin ensi alkuun yhdessä naapurikuntien kanssa, mutta päädyttiin…

1910
Kirjakauppias Enok Rytkönen (1874–1960) rakennutti vuonna 1910 torin laidalle lääninhallituksen ja Kaupunginhotellin väliin kolmikerroksisen klassistisen kivitalon. Rakennuksen piirsi hämeenlinnalaissyntyinen arkkitehti Armas Lindgren, joka…

1833
Värjäreillä ja karvareilla oli 1800-luvun Hämeenlinnassa melkein oma kaupunginosansa veden äärellä Abborren- ja Svanen-kortteleissa (nykyisten Palokunnankadun, Rauhankadun, Hallituskadun ja Arvi Kariston kadun rajaamalla alueella) sekä Rantakadun…

1888
Kun vaivaistalohanketta Lammilla pohdittiin, arvioitiin että Lammilla tarvittaisiin 75 hoitopaikkaa, joista 13 mielisairaille. Vaivaistalo päätettiin rakentaa vuonna 1887 ja laatia samalla vaivaishoidon ohjesääntö. Ensimmäinen mielisairasosasto,…

1905
Willgrenin talon paikalla oli vuoteen 1967 asti Hämeenlinnan vanhin, vanhasta kaupungista 1700-luvun lopulla siirretty kauppias Willgrenin talon päärakennus, ("joka omituisine kattoineen ja ikkunaluukkuineen oudoksuttaa nykyisen sukupolven silmää.")…

1860
Kihlakunnantuomari Åhlberg suunnitteli 1860-luvun alussa kivitalon rakentamista Hämeenlinnan keskustaan Residenssikadun (nyk. Hallituskadun) ja Siltakadun (nyk. Arvi Kariston kadun) kulmatontille nro 78. Ruotsalaissyntyinen arkkitehti Pehr Erik…

1877
Arkkitehti Alfred Caweenin suunnitteleman yleisen kylpylaitoksen pohjapiirustus on vuodelta 1877. Laitoksen rakentamisesta ei ole varmaa tietoa, mutta kysymyksessä voisi olla keväällä 1878 Hämeensaaressa avattu kylpylaitos, jonka avaamisesta…

1826
Vuonna 1824 kenraalikuvernööri Zakarevski määräsi vartiorakennuksia rakennettavaksi kaikkiin kaupunkeihin, joissa oli sotaväkeä. Rakennusten suunnittelu määrättiin intendentinkonttorin tehtäväksi. Digitoituun rakennuspiirustukseen sisältyy pienen…

1938
Ihamäen tilan päärakennus poltettiin kansalaissodassa. Eero ja Kerttu Ihamäki rakennuttivat uuden talon, joka valmistui 1938. Talo on kaksikerroksinen lautavuorattu hirsirakennus, jonka parvekeosassa on mansardikatto. Pääovea reunustaa neljä…

1898
Suomessa alettiin perustaa vapaaehtoisia palokuntia 1800-luvulla, vanhimmat niistä syntyivät Hämeeseen. Hämeen historian mukaan Hauholle perustettiin vapaaehtoinen palokunta, Hauhon WPK, jo vuonna 1888. Tämä hajosi myöhemmin kahtia Vitsiälän WPK:ksi…

1927
Mainiemen kuntoutuskeskus toimi samalla paikalla, jossa Lammin reservikomppanian (Hämeen 25. reservikomppania) kasarmit sijaitsivat vuosina 1883–1899. Lammin reservikomppania oli Hämeenlinnan tarkka-ampujapataljoonaan kuulunut sotilasyksikkö.…

1900
Arkkitehti Emil Olanderin laatimat Häppölän kauppa- ja asuinrakennuksen piirustukset ovat vuodelta 1900. Rakennusta on myöhemmin korjattu ja laajennettu, mm. jatkettu lisärakennuksella 1920-luvulla. Rakennus oli Häppölän suvun hallussa 1980-luvulle…

1935
Lammin ensimmäinen vuonna 1925 valmistunut hirsinen suojeluskuntatalo paloi 1934. Seuraavan vuoden alussa hyväksyttiin rakennusmestari Väinö Louhion tekemät uuden tiilisen talon piirustukset, ja suojeluskunta sai uuden talon käyttöönsä jo syyskuussa…

1918
Lähes koko Syrjäntaan kylä tuhoutui kansalaissodassa Syrjäntaan taistelussa huhtikuussa 1918. Ennen sotaa kylässä oli ollut yli kolmekymmentä taloa maantien varrella. Hämeen läänin maanviljelysseuran rakennusmestari E. A. Talpo suunnitteli…

1986
Tuuloksen työväenyhdistys Alku perustettiin vuonna 1905. Kaksi vuotta myöhemmin perustettiin rakennusrahasto oman talon rakentamista varten. Tontti vuokrattiin Pohjoisten kartanolta vuonna 1908, ja Lammilta Ronnin kylästä Heikkilältä ostettiin talo,…

1912
Ensimmäiset asiakirjamaininnat Hovinkartanon (Hofgård) alueesta ovat 1300-luvulta. Alkuperäinen rälssiuudistila perustettiin vuonna 1786. Kartano on ollut mm. Godenhjelm-, Gripenberg-, Leopold-, Engström- ja Furuhjelm-sukujen omistuksessa.…

1895
Kaivokadun ja Birger Jaarlin kadun kulmatontilla sijaitsevan rakennuksen vanhin osa on vuodelta 1859. Hämeenlinnan rouvasväen seura rakennutti tämän ”koulukartanon” kauppias Mikael Feodor Balkoffin lahjoittamalle tontille. Alkuperäisen rakennuksen…

1896
Keisari Nikolai II:n kruunajaisia vietettiin myös Hämeenlinnassa 26.5.1896. Hämeen Sanomat kuvaili juhlamenoja mm. seuraavasti: "H. K. Majesteettinsa kruunajaispäivä toissa päivänä muodostui täälläkin täydelliseksi riemujuhlaksi. Sekä luonto että…

1890-luku
Todennäköisesti jo Aulangon puiston rakennusvaiheessa 1880-luvulla rakennettiin myös kuvan Onnentemppeli. Pieni tiilinen punaiseksi maalattu paviljonki nousi kivilohkareista kootun kukkulan laelle. Onnentemppelille noustiin puisia portaita pitkin.…

1890-luku
Aulangon teitä, polkuja ja lampia raivattaessa jäi yli paljon kaikenlaista kiviainesta. Kaupunginpuistossa oli jo "rauniolinna", ja ehkä se innoitti Hugo Standertskjöldiä vastaavanlaisen, mutta paljon suuremman linnakkeen rakentamiseen Aulangollekin.…

1900–luku (vuosikymmen)
Räätäli Ståhlbergin talo Prykikadun (nykyisen Palokunnankadun) varrella tontilla nro 37 oli rakennettu 1780-luvulla, ja se oli yksi harvoja Hämeenlinnan palolta säästyneitä rakennuksia. Talon eteen kadun varteen rakennettiin suojeluskuntatalo Hämeen…

1900-luku (vuosikymmen)
1900-luvun alussa keskustasta Läntiselle Viertotielle (nyk. Turuntielle) kuljettiin Kuivansillan yli. Vasemmalla kuvassa näkyy Suomenkasarmien puurakennuksia. Vuosina 1881–1901 Suomella oli asevelvollisuuteen perustunut oma armeija, ns. vanha…

1890-luku
Suomen 7. Hämeenlinnan tarkk'ampujapataljoona perustettiin vuonna 1878. Sotaväen kasarmit sijoitettiin vanhaa hautausmaata vastapäätä nykyisen Turuntien alkupäähän. Nämä Suomenkasarmien puiset rakennukset valmistuivat vuosina 1882–1883.…

1924-1926
Hämeenlinnan kaupunginvaltuusto määräsi vuodesta 1928 alkaen nimeämänsä henkilöt tarkastamaan kirjaston toiminnan kolmen vuoden välein. Tarkastuksista laadittiin asianmukainen tarkastuskertomus, jossa kuvattiin kirjaston toiminta ja tilanne sekä…

1900-luku (vuosikymmen)
1900-luvun alkuvuosien postikortissa on kuvattu näkymä Varikonniemestä kohti kaupungin keskustaa. Vasemmalla kohoaa kirkon torni ja oikealla Hämeenlinnan lyseon rakennus. Lyseon ja rannan välissä sijaitsi olutpanimo, jonka oli perustanut kapteeni…

1920-luku
Lehtori Magnus Gadd rakensi asuintalokseen ison nikkarityylisen puurakennuksen vuosina 1877–1881 Kymnaasikadun (nykyisen Lukiokadun) varrelle. Myöhemmin rakennusta vielä laajennettiin, niin että parhaimmillaan Lukiokadun puolella oli 19 ikkunan rivi.…

1910-1920-luku
Fredrika Wetterhoff osti vuonna 1893 työkouluaan varten oman rakennuksen Vanajaveden rannasta silloisen Panimokadun varrelta. Rakennusta korotettiin kahteen otteeseen 1920-luvulla. Postikortissa on kuvattuna Wetterhoffin työkoulun rakennus…

1910-luku
Kauppatorin ohella torikauppaa tehtiin myös Vanajaveden rannassa Rantatorilla. Rantatorilla myytiin mm. kalaa, halkoja ja heiniä, toripäivinä myös esim. ajokaluja, puuastioita, huonekaluja ym. käsityötuotteita. Torin länsilaidalla näkyy kauppias A.…

1928
Hämeenlinnaan ryhdyttiin perustamaan tyttökoulua jo vuonna 1919. Tarkoitus oli saada valtion ylläpitämä tyttökoulu, mutta hanke ei onnistunut. Lopulta ahkeran varainkeruun jälkeen perustettiin yksityinen, Hämeenlinnan suomalaisen tyttökoulun…

1890-luku
Upporikas kapteeni, myöhemmin eversti Hugo Standertskjöld (1844–1931) osti Karlbergin kartanon kesäasunnokseen vuonna 1883. Arkkitehti Waldemar Aspelin suunnitteli kartanon vanhan puurakennuksen muutos- ja laajennustyöt, jotka valmistuivat vuonna…

1928-1933
Karlbergin kartanon päärakennus tuhoutui tulipalossa vuonna 1928. Seuraavana vuonna sen tilalle rakennettiin arkkitehti Martti Välikankaan piirustusten mukaan uusi klassistinen hotelli- ja ravintolarakennus. Rakennuksessa oli 12 huonetta ja suuri…

1930-luku
Katajiston kartano on rakennettu 1800-luvun alkupuolella ratsutilan päärakennukseksi. Aulangon perustaja eversti Hugo Standertskjöldin sai kartanon omistukseensa 1880-luvulla. Standertskjöldin aikana rakennuksessa oli lähinnä majoitustiloja everstin…

1900-luku (vuosikymmen)
Niemelän torppa sijaitsi Mäskälän Paavolassa Katumajärven itäpuolella. Paavola kuului osana Katisten kartanoon. Niemelän torpan rakennusryhmä oli rakennettu perinteiseen länsisuomalaiseen umpipihamalliin. Torppa tyhjeni asukkaistaan vuonna 1907.…

1930-luku
Arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema kivinen sairaalarakennus valmistui Keinusaareen kruununmakasiineja vastapäätä vuosina 1841–1844. Uuteen sairaalaan oli suunniteltu peräti 100 sairaansijaa, mutta niitä saatiin lopulta vain 78, joten…

1900-luku (vuosikymmen)4
Hämeenlinnan lyseon lehtori E. W. Palander (1845-1914) kuvasi viime vuosisadan alussa näkymän Keinusaaresta kohti kaupungin keskustaa ja kirkkoa. Kuvan oikeassa reunassa näkyy vuonna 1838 rakennetun kruununmakasiinin nurkkaa. Kruununmakasiineja…

1910-luku
Vanajaveden jäältä otetussa talvisessa kuvassa järven keskustan puoleisella rannalla näkyy vuonna 1902 valmistunut oluttehtailija Schmausserin jugendhuvila. Huvilan arkkitehteinä olivat C. A. Caween ja H. R. Helin. Järven yli johtaa vuonna 1909…

1910-luku
Postikorttikuvan etualalla näkyy vuonna 1911 valmistuneen Toripuiston pohjoispään paviljonkirakennus ja puiston istutuksia. Taustalla Residenssikadun varrella on Kaupunginhotellin vanha puurakennus, jonka länsipää purettiin vuonna 1910…

1890-luku
Hämeenlinnan kaupunki osti Raatihuoneen tontin vuonna 1849 ja kunnosti tontilla olleen puurakennuksen väliaikaiseksi Raatihuoneeksi. Lääninarkkitehti Alfred Caween suunnitteli Hämeenlinnan uuden Raatihuoneen, joka valmistui torin etelälaidalle…

1920-luku
Toripuisto paviljonkeineen ja istutuksineen valmistui arkkitehti Armas Lindgrenin suunnitelmien mukaan vuonna 1911. Suihkukaivokin puistoon saatiin syksyllä 1911. Valtuustolle oli tarjolla myös Emil Halosen luonnostelemat paljon näyttävämmät…

1910-luku
Hämeenlinnan raatihuone valmistui vuonna 1888 lääninarkkitehti Alfred Caweenin piirustusten mukaan. Uusrenessanssia edustavassa rakennuksessa sijaitsivat juhla- ja valtuustosalin lisäksi raastuvan ja maistraatin istuntosali, rahatoimikamari,…

1931
Torin pohjoisreunassa oli 1930-luvun alussa Walter Thomén suunnittelema, vuonna 1912 valmistunut pankkitalo, jossa sijaitsivat Pohjoismaiden yhdyspankki ja Suomen pankki. Kirjakauppias Rytkösen klassistisen talon suunnitteli arkkitehti Armas Lindgren…
 
Koneluettavat metatiedot: