Åkerblomilaisuus - 1920-luvun lahkoliike Kokkolan seudulla II

Keskipohjanmaa 18.3.1968

Kasvatin ihmeelliset kokemukset

Paljoa ei åkerblomilaisten sisäisistä asioista, asumisesta ja tavoista todellakaan ole tiedossa, siksi tarkkaan ne varjeltiin ulkopuolisilta. "Palatsin" ympärillä oli korkea tervattu lankkuaita, jonka sisäpuolelle ei juuri "uskottomilla" ollut asiaa.

Sitä mielenkiintoisempaa on tavata henkilö, joka on kokonaisen talvikauden asunut Åkerblomin palatsissa, vieläpä erittäin ratkaisevana aikana: Korpilahden tiellä tapahtunutta ampumista seuraavana talvikautena, jolloin valmistuttiin helmikuussa 1923 tapahtuvaan uuteen oikeudenkäyntiin asiasta. Sittemmin kutsuttiin tätä oikeudenkäyntiä "suureksi väärän valan jutuksi".

Kansalaissodan jälkeen vallinneen elintarvikepulan aikana harjoittivat åkerblomilaiset Kokkolassa sellaista hyväntekeväisyyttä, että he määrätyin ajoin kutsuivat luokseen varattomien perheitten nälkää näkeviä lapsia ja tarjosivat heille ruokaa. Kun aika myöhemmin parani, muuttui ruokkiminen lapsille järjestetyiksi leikki- ja askarteluilloiksi, joita Maria Åkerblom johti.

Näiden lasten joukossa oli myös silloin 9-10-vuotias Lilja Maajärsi, nyk. Saari.

- Jostakin syystä alkoivat åkerblomilaiset kiinnittää minuun huomiotaan, ja ennen pitkää tultiin kotiini kysymään, haluaisinko ja antaisivatko vanhempani minut kasvatiksi, kertoo rouva Saari. Minulle luvattiin uusia kauniita vaatteita ja mikä tärkeintä: minut luvattiin kouluttaa. Isäni, joka oli halvaantumisen jälkeen miltei liikuntakyvytön ja menettänyt sen takia työpaikkansa, oli erittäin kiintynyt minuun. Ratkaisu oli hänelle vaikea, mutta toisaalta, kun minut luvattiin kouluttaa, hän suostui - olihan siten myös yksi suu vähempänä nyt, kun äidin piti yksin elättää perhe. Mitään vakuutuksia ja sairausapuja ei silloin ollut.

- Niin muutin "palatsiin", jonka toisessa kerroksessa olevassa lastenhuoneessa asuin yhdessä Wartiovaaran lasten sekä kolmen muun kasvattilapsen kanssa.

- Sain todellakin uusia kauniita vaatteita, tukkani sidottiin silkkinauhoilla ja minusta itsestäni tuntui, kuin olisin muuttunut vähintään prinsessaksi. Sain käydä koulua ja sain käydä myös kodissani silloin kun halusin. Saimme myös leikkiä pihalla sekä käydä silloin tällöin aikuisten kanssa kaupungissa.

Suljettua elämää

- Mutta kerran kun tulin kotoa, satuin törmäämään alakerran suureen salihuoneeseen, joka oli käsitykseni mukaan melkein täynnä ihmisiä, ja kaikilla heillä oli käsissään paperit, joihin oli kirjoitettu koneella jotakin, jota he lukivat, ja Maria Åkerblom kuulusteli heiltä niitä. Erikoisesti minulle jäi mieleen kun hän neuvoi: "Jos kysytään jotakin muuta, niin pitää aina vastata: en muista."

- Silloin en tietenkään aavistanut mistä oli kysymys, mutta näin jälkeenpäin on helppo arvata, että oli menossa valmistautuminen ns. suureen vääränvalanjuttuun. Siinä touhussaan eivät aikuiset heti huomanneetkaan minua, mutta huomasivat, sain heti lähteä yläkertaan.

- Tämän jälkeen minulle sanottiin, että totutteluaikani oli nyt lopussa: nyt en saanut enää käydä ollenkaan kotona vaan minun piti asettua kokonaan tänne. Koulua sain kuitenkin edelleen käydä, muutaman kerran kävin välitunnin aikana tapaamassa äitiäni, joka oli silloin Hagströmillä työssä, mutta kotiin asti en välitunneilla ehtinyt.

- Mutta sitten yhtäkkiä en enää saanut mennä kouluunkaan. Opettajalle lähetettiin sana, että olin sairas ja sitä en suinkaan ollut. Emme myöskään päässeet enää kaupungille emmekä edes pihalle leikkimään lopuksi.

- Ruokaa kyllä saimme ja meille oltiin ystävällisiä, mutta eihän se mitään normaalia perhe-elämää ollut. Yläkerran lasten huoneessa meidän piti pysyä päivät pitkät palvelusväen hoivissa, leikkikaluja ja askarteluvälineitä kyllä oli. Kerran päivässä, tavallisesti iltapäivisin, kävivät Maria Åkerblom ja rouva Wartiovaara meitä tervehtimässä ja juttelemassa hetken. - Usein oli meidän seurassamme myös Maria Åkerblomin veli, joka oli kääpiö ja henkisesti jäänyt lapsentasolle, vaarallinen hän ei ollut, vaikka alussa pelkäsinkin häntä.

- Aikuiset olivat ja elivät alakerran huoneissa, siellä oli myös suuri ruokasali ja minulla oli se käsitys, että sen pöydän ympärillä oli aina paljon väkeä, mutta kuten sanottu, me emme sinne päässeet.

- Myös meidän makuuhuoneemme sijaitsivat yläkerrassa. Siellä oli niinikään Wartiovaarojen makuuhuone, ja sen vierellä, Maria Åkerblomin makuuhuone, jossa myös oli parisänky. Tavallisesti oli nukuttu vain sen toisella puoliskolla, mutta joinakin aamuina meillä lapsilla oli hämmästelemisen aihetta: - Kuka on nukkunut Marian sängyssä? kyselimme. Siihen emme kuitenkaan saaneet minkäänlaista vastausta, vaan palvelijat pelasivat molemmat puoliskot kaikessa hiljaisuudessa.

Joulua siirretään

- Kun vielä olin koulussa, tiesin, että jouluun oli aikaa kolme viikkoa. Kun siitä kaksi viikkoa oli kulunut, sanoin toisille lapsille, että viikon kuluttua on joulu. Kukaan heistä ei sitä tiennyt, mutta tietenkin se nostatti ihastuksen myrskyn, ja kun Anna-niminen palvelijatar tuli tuomaan ruokaa, kysyttiin häneltä oikein kuorossa, onko totta, että viikon kuluttua on joulu? Anna, joka oli huono valehtelemaan, myönsi kai tahtomattaan, että niin oli. Sitä hänen ei kuitenkaan olisi pitänyt tehdä: kun Maria Åkerblom sai asiasta tietää, hän saapui yläkertaan kuin myrskytuuli, repi Annaa tukasta, löi, raapi ja potki sekä huusi rumasti: näytti siitä, että hän oli menettänyt kokonaan malttinsa. Hän kävi hievahtamatta seisovan, kookkaan Annan kimppuun kuin raivotar, vaikka oli häntä erittäin paljon pienempi. Mutta niin suuri oli hänen valtansa, että Anna ei yrittänyt edes väistää tätä pahoinpitelyä. Se oli kauheaa katsella, ja pelästyin tavattomasti: mitään tällaista en elämässäni ollut nähnyt.

Mutta olihan asiakin itseasiassa valtava; ei enempää eikä vähempää, kuin joulun siirtäminen.

- Åkerblomilaisten levottomat ajat olivat alkaneet. Vääränvalan jutut olivat parhaillaan valmisteilla, mutta uuden oikeudenkäsittely piti olla vasta helmikuussa. Kaiketi ei mieliala tuntunut sopivan joulun valmisteluihin, ja niin oli päätetty olla hiiren hiljaa koko joulusta - ehdittäisiinhän viettää oma joulu sen jälkeen, kun oikeudenistunto oli onnellisesti ohi. - Tätä siirrettyä joulua ei. kuitenkaan minun siellä ollessani vietetty ollenkaan.

Kiivas temperamentti

- Vielä kaksi muuta kertaa ehdin nähdä samanlaisen raivonpuuskan toistuvan, ja toiseenkin olin minä tavallaan syypää. Wartiovaaran lapsille oli jo pitemmän aikaa sanottu, että heidän äitinsä oli matkustanut, eikä häntä näkynyt missään. Kerran, kun minä menin alakerran keittiöstä hakemaan lisää ruokaa - meillä oli lupa hakea itse lisää, jos halusimme - näin keittiön ovesta ruokasalin puolelle, jossa istui muiden joukossa rouva Wartiovaara. Pois lähtiessäni vielä tarkistin, että se todella oli hän. Kun tulin yläkertaan, kerroin tietysti ensimmäiseksi tytöille, että heidän äitinsä oli tullut. Kun Anna tuli hakemaan lautasiamme, lapset tarkastivat häneltä asian - eikä hän taaskaan hennonut valehdella. Niin toistui kauhea näytelmä uudelleen.

- Ilmeistä on, ettei rouva Wartiovaara koko aikana ollut ollut matkoilla: hänet vain tahdottiin jostakin syystä vieroittaa lapsistaan. Lasten huoneessa käydessäänkin hän tavallisesti oli enemmän taka-alalla, kun: Maria Åkerblom kulki edellä, ja Marian kaulaan hyppäsivät hänen omatkin lapsensa ensimmäisinä. Minusta hän aina näytti hiukan surulliselta, mutta niin kauniilta ja hienolta. Hän puhui hillitysti ja sivistyneesti, hänellä oli musta tukka ja vaalea iho: muistan hänen käyttäneen lilanvärisiä pukuja, jotka erinomaisesti hänelle sopivat. Hänestä jäi mieleen oikein sellainen hienon naisen kuva. - Kyllä me lapset pidimme Maria Åkerblomista, varsinkin aluksi, kun hän leikitti ja askartelutti meitä ja järjesti kaikkea hauskaa, se oli niinkuin nykyisin on kerhotoiminta. Mutta raivokohtauksia nähtyäni aloin kovasti pelätä, milloin ehkä itse joutuisin sellaisen kohteeksi.

- Kolmannen näkemäni raivonpuuskan uhrina oli eräs 17-vuotias tyttö, joka myös aikaisemmin oli ollut kasvatti, mutta nyt kun hänen isänsä ja äitinsä olivat kuolleet ja hän alkoi lähestyä aikuisikää, oli hänet siirretty palvelijain puolelle tekemään työtä. Kysymyksessä oli silloin erään kalliin nuken rikkoutunut käsi, ja jostakin syystä epäilykset kohdistuivat voimallisina häneen.

Mutta nämä kasvattikokemukseni kestivät vain yhden talvikauden. Kun en päässyt enää kotiin enkä lopulta kouluunkaan, ja kun oikeusjutut herättivät ihmisten epäilyä, alkoi isäni tulla levottomaksi. Kun hän sairaana ei itse päässyt liikkeelle, hän lähetti sisareni hakemaan minua pois. Häntä ei kuitenkaan päästetty edes sisälle palatsiin puhumattakaan, että olisimme saaneet tavata. Mutta sitten tuli äitini, ja ihme kyllä, hän pääsi sisälle. Kun näin hänet ja hän painoi minut rintaansa vasten, tuntui elämä jotenkin taas niin turvalliselta. Kun minulta kysyttiin, halusinko nyt lähteä äidin mukaan, sanoin haluavani, vaikka minulta siinä tapauksessa uhattiin viedä kaikki kauniit vaatteeni ja sanottiin, etten koskaan enää saanut tulla takaisin.

- Niin lähdin, ja minulle teetetyistä vaatteista sain pitää vain yhden valkoisen lakin.

Oikeusjuttuja

Nimismies Veneliuksen tutkimusten seurauksena otettiin alioikeudessa esille vääränvalan juttu, jonka käsittelyssä oli läsnä mm. apulaisoikeuskansleri Savonius. Kun juttu oli esillä Kokkolan raastuvassa helmikuussa 1923, oli ilmassa todellakin "suuren oikeusjutun tunnelma: vankeja, joita tuotiin Vaasan lääninvankilasta Kokkolaan, oli asemalla vastassa lahkolaisten torvisoittokunta. Aamuisin, kun heitä kuljetettiin kaupungin poliisilaitokselta käräjäpaikalle, tervehti heitä torvisoittokunta ja kulkue, jonka yläpuolella kannettiin taulua: "Rakastamme toisiamme. Jumala on rakkaus." - Lahko puolustautui selittämällä, että tässä maailmassa oli aina Herran omia ahdistettu ja vainottu, ja että niin tapahtui nytkin.

Suurin osa kokkolalaisista oli kuitenkin toista mieltä: ihmeteltiin, kuka pystyi maksamaan kaikki ne kulut, joita lukuisat oikeudenkäynnit aiheuttivat ja kuka maksoi laajaksi paisuneesta puolustuskirjojen ja -ilmoitusten kustantamisesta aiheutuneet kulut puhumattakaan siitä, että kymmeniä ihmisiä vietti aikaansa palatsissa - näköjään joutilaisuudessa. Saatettiin nähdä sekin, että iltaisin, kun päivän oikeudenkäynneistä oli vielä joltisenkin ehjin nahoin selvitty, liehui palatsin katolla lippu ja kaikki huoneet olivat juhlavalaistut. Ei ollut vaikea arvata, että sisällä vietettiin juhlaa - kenties ihan joulua.

Tervaa ja tärpättiä

Tiedettiin kyllä, että lahkolaisten omistuksessa oli Suomen Kuivatislaamo-niminen liikeyritys, jonka tehtailla Rengossa ja Korpilahdella toteutettiin yhteisomistusta ainakin siten, että lahkolaiset työskentelivät siellä ilmaiseksi saaden vain ruuan palkakseen, vaatteet ja puhtaus piti hoitaa kotoa käsin. Tehtaat valmistivat tervaa ja tärpättiä. Kuitenkaan niiden tuottama hyöty ei voinut olla niin valtava, että sillä olisi voitu kattaa kaikki aiheutuneet kulut, päättelivät kokkolalaiset, jotka kiteyttivät mielipiteensä päätelmään, että palatsi oli rakennettu Marian saarnojen kautta lahkolaisten hirsistä ja sivelty päältä Kuivatislaamon tervalla. Palatsi, joka purettiin pari vuotta sitten, oli todellakin alkujaan tervattu.

Kuin rotat hukkuvasta laivasta

Vääränvalanjutun jatkokäsittelyssä maaliskuun 20 pnä, jossa oli läsnä myös maaherra Bruno Sarlin, tapahtui muuten sellainen merkillinen asia, että åkerblomilaisten oikeusavustajat häipyivät kesken päivin ilmoittamatta lähdöstään edes oikeuden puheenjohtajalle. - Jokainen käsitti paon osoitukseksi siitä, että nyt oli jouduttu auttamattomasti häviölle: maa alkoi pettää jalkojen alla.

Tapauksen seurauksena oli, että yhteisseurakunta alkoi hajota. Tähän aikaan joutuivat useat lahkolaisten omistamista taloista myydyiksi, ja nyt yritettiin myös palatsia innokkaasti myydä pois. Kaupantekoa vaikeutti se, että se oli rakennettu ylelliseksi yksityisasunnoksi, ja että omistussuhteet eivät olleet täysin selvät. Eräät entiset lahkolaiset, jotka olivat talon rakentamista avustaneet, ilmoittivat että jos talo myydään Wartiovaaran laskuun, he tulevat esittämään velkomisvaatimuksen. - Talo joutui lopulta oululaisten välikäsien kautta Meijerikoulun haltuun.

Suurissa vääränvalanjutuissa olivat muutamat statistit saaneet tuomioita, mutta missä olivat itse päähenkilöt?

He olivat lähteneet Kokkolan seudulta vuoden 1923 keväällä, eikä heistä sen jälkeen kuultu eikä nähty täällä mitään. - Heidän lähtöään oli kyllä moneen otteeseen toivottu, jopa vaadittu: useampaan kertaan oli pidetty näiden vuosien aikana kansalaiskokouksia Jungsborgilla ja lähetetty lähetystöjäkin Helsinkiin vaatimaan toimenpiteitä åkerblomilaisten karkoittamiseksi paikkakunnalta.

Mutta johtajien mukana meni myös paljon muuta kansaa täältä; kaikkiaan n. 220 henkilöä seurasi lahkon johtajia Helsinkiin etsiäkseen sieltä työtä mitä vain. Kokkolan seudulla myytiin silloin kymmeniä tiloja. Viranomaisten antamien tietojen mukaan jäi 45 perhettä kokonaan vaille elämisen mahdollisuuksia, joten siirtyminen muualle lienee siinäkin mielessä ollut välttämätöntä.

Viranomaiset tekivät laskelman, jonka mukaan omaisuutta hävisi tässä yhteydessä 6 milj. silloista rahaa, mikä kertointa käyttäen laskemalla vastaa n. 1,5 milj. mk nykyrahassa.

Vangittu profeetta

Mutta joulukuussa 1923 on Keskipohjanmaassa uutinen, jossa Maria Åkerblomin nimi esiintyy erittäin yllättävässä yhteydessä:

"Puotirottia" liikkeellä Helsingissä.

Kuuluisa naisprofeetta Maria Åkerblom pidätetty
epäilyksenalaisena kangaswarkauksiin.

Viime torstaina iltapäivällä saapui kaksi naishenkilöä Helsingissä Waasankadun 3:ssa olevaan liikkeeseen ja pyysiwät saada nähdä kankaita. Liikkeen myyjätär latoikin pöydälle joukon kangaspakkoja ja kun toinen naisista innokkaasti tarkasti kankaita, käytti toinen tilaisuutta hywäkseen ja warasti kangaspakan, häwiten saaliineen sille tielle. Myyjätär ilmoitti asiasta poliisille, joka pidätti myymälään jääneen naisen. Etsiwässä osastossa toimitetussa kuulustelussa kertoi hän olewansa kuuluisa naisprofeetta ja saarnaajatar Maria Åkerblom Kokkolasta. Hän kieltää kuitenkin kaiken syyllisyytensä ja wäittää, ettei tunne tätä naista, joka samoihin aikoihin oli sattunut tulemaan mainittuun kauppaan. Perjantaina ilmoitettiin eräästä Porthaninkadun warrella olevasta kangaskaupasta, että torstaina oli pari naista käynyt siellä ostoksilla ja tällöin oli toinen naisista warastanut kangaspakan ja päässyt saaliineen pakoon.

Neiti Åkerblomia säilytetään toistaiseksi etsiwässä osastossa kuulusteluja warten. - S.S.

Voi voi - onkohan tämä nyt ollenkaan se "meidän Mariamme"? Eiköhän tässä pikemminkin ole kysymyksessä jokin erehdys. Mutta ei: seuraavissa numeroissa kerrotaan lisää: on ilmennyt 8 samanlaista myymälävarkautta, kaikki näiden naisten tekemiä. Helsingin poliisin kerrotaan vanginneen Maria Åkerblomin, joka "viime keväänä siirtyi Kokkolan maaseurakunnasta, missä hän oli pitänyt suurta hovia, seurueineen ja uskonlahkoineen vääränvalanjuttuja pakoon Jyväskylään ja sitten Helsinkiin. Seurue pitää hartausharjoituksia Ulfåsan huvilassa Seurasaaren tien varrella", sanotaan uutisessa.

Sama, sama Maria on.

Pian siirrettiin Maria lääninvankilasta, Kammion sairaalaan hoidettavaksi, koska hänen "raivohulluutensa on. tehnyt hoitamisen lääninvankilassa vaikeaksi".

Murhayritys Suntin suulla

Tässä pisteessä olivat asiat, kun Kokkolassa, Suntin suulla, kajahti sarja laukauksia.

Perjantaina heinäkuun 25 pnä 1924 klo 10 aikaan aamusella, kun nimismies E. Wenelius oli isänsä ja sisarensa kanssa tulossa huvilaltaan Sannanrannalta kaupunkiin ja oli saapunut kanavan suupuoleen venevajojen kohdalle, ampui naamioitu mieshenkilö, venevajojen välistä mauser-pistoolilla kuusi laukausta, joista neljä sattui nimismies Weneliukseen ja kaksi hänen sisareensa. Nimismies Weneliuksen molemmat ranteet ammuttiin läpi ja yksi kuula tunkeutui selästä hartioitten välistä ruumiin läpi tullen rinnasta ulos, neljäs osui reiteen. Hänen sisarensa haavoittui sääreen ja pohkeeseen; isä, joka säilyi vahingoittumattomana, ohjasi veneen rantaan ja hyppäsi maihin, myös nimismies Wenelius pääsi omin voimin rantaan mutta juostuaan kappaleen matkaa, kaatui sanoen "Minä kuolen". - Hän oli pitkän aikaa erittäin kriitillisessä tilassa kaupungin sairaalassa, mutta toipui kuitenkin. Kohta ampumisen tapahduttua hän oli kertonut läsnäoleville, että häntä on åkerblomilaisten taholta uhattu.

Kokkolassa alkoi vimmattu takaa-ajo, johon poliisien ohella osallistuivat suojeluskunnat ja paljon vapaaehtoisia. Saatiin selville, että murhayrityksen tekijät olivat Suntinsuussa nousseet veneeseen ja kulkeneet Perhonjokisuulta maitse ylämaahan päin. Parin päivän kuluttua heidät saatiin kiinni Jyväskylässä ja kuljetettiin Kokkolaan jossa tunnistettiin åkerblomilaisiksi.

Myöhemmin oikeuskäsittelyissä kävi selville, että Maria Åkerblom oli Kammiossa ollessaan lähettänyt pyykkivaatteittensa mukana pieniä kirjelappusia "sedälle". Niissä hän ilmaisi tahtonsa olevan, että nimismies Wenelius oli raivattava - raivattava-sanan jälkeen oli piirretty pyssyn kuulan kuva. Maria Åkerblomin oivalluksen mukaan ei kukaan sen jälkeen alkaisi ajaa vääränvalanjuttua åkerblomilaisia vastaan, kun nimismies Wenelius olisi raivattu pois.

Mainittakoon, että jo tätä ennen oli nimismies Wenelius yritetty murhata. Ensimmäinen, myrkytysyritys, joka annettiin ulkopuolisten tehtäväksi, kuivui kokoon. Sitten oli uhrattava omat miehet tähän likaiseen työhön, eikä heidänkään ensimmäinen yrityksensä, veneeseen kiinnitetty helvetinkone, onnistunut. Vasta kolmas yritys oli vähällä onnistua.

Ensimmäinen karkumatka

Helmikuussa 1925 Maria Åkerblom itse henkilökohtaisesti järjesti yleisölle yllätyksen karkaamalla Kammion sairaalasta. Tämän jälkeen hänestä liikkui mitä hurjimpia huhuja: milloin hänen otaksuttiin olevan Kokkolassa, milloin Raumalla tai jollakin meren saarella, tai "bolshevikkien kätkössä Venäjän lähetystössä".

- Karkaamisen vaivaa hänen kuitenkaan tuskin olisi kannattanut nähdä, sillä jo maaliskuussa saapui tieto, että Turun hovioikeus oli hylännyt Maria Åkerblomia vastaan nostetun kangasvarkaus-syytteen toteennäyttämättömänä ja vapauttanut hänet. Niinpä hän saattoikin toukokuun alussa ilmestyä maan alta päivänvaloon, jolloin ensitöikseen kertoi Helsingissä, ettei hänen tarkoituksensa suinkaan ollut vetäytyä kärsimästä rangaistusta, jos hovioikeus olisi hänet siihen tuominnut: hän karkasi vain sen takia, että hänet oli aiottu siirtää takaisin lääninvankilaan, jossa hänen sairauttaan ei olisi voitu kunnolla hoitaa.

Julkisuuden aurinko

Tuntuu kuin åkerblomilaisia - nimenomaan heidän johtajiaan - olisi mitä suurimmassa määrin vaivannut julkisuudenkipeys. Se ilmeni julkaisutoiminnassa, joka käsitti erittäin henkilökohtaisia paljastuksia.

Tässä vaiheessa he yrittivät saada Ruotsin lehtiä kiinnostumaan jutustaan ja suomalaisen oikeuslaitoksen sekä lehdistön heitä kohtaan suuntaamasta "vainosta": juttua verrattiin jopa silloin niin tunnettuun Dreyfussin juttuun! - Dagens Nyheter lähettikin edustajansa Helsinkiin tekemään juttua "Ulfåsan ennustajattaresta", jota arabialaishevonen odotteli ulkona ratsastuslenkille. - Maria Åkerblom kertoi haastattelijalle "vainojen" alkaneen siitä, että he Kokkolassa ruokkivat nälkäisiä lapsia ja antoivat heille hengellistä opastusta, josta syystä heidät leimattiin punaisiksi. Vääristä, valoista puhuessaan hän huudahti: "Kuinka voidaan uskoa, että valan kieltäminen sopisi yhteen uskonnollisuuteni kanssa." Lopuksi hän vakuutti haastattelijalle: "Rahan ja kunnian mahdilla ei ole mitään vaikutusta minuun."

Nuotan perällä

Paistatteleminen julkisuuden valokeilassa jäi kuitenkin tällä kertaa lyhyeksi: korkein oikeus olikin tarkistanut Turun hovioikeuden antamaa vapauttavaa päätöstä sillä seurauksella, että se tuomitsi Maria Åkerblomin 8 kk:ksi vankeuteen niistä samaisista kangasvarkauksista - eikä hänen niin ollen auttanut muu kuin jälleen kadota. Maanalaista elämää kesti tällä kertaa helmikuusta heinäkuuhun, jolloin hänet taas vangittiin Toivolan huvilassa Helsingissä.

Suurta vääränvalan juttua puitiin jatkuvasti, eikä siinä vieläkään oltu päästy selvyyteen, samaan aikaan tutkittiin murhayritysjuttua. Mutta vasta tammikuussa 1927 pidätettiin metsänhoitaja Wartiovaara. Nyt alkoi åkerblomilaisuuden ja sen seurausten todellinen ilme tulla esille.

Myös monia muita juttuun tavalla taikka toisella osallistuneita pidätettiin. Helsinkiläishuvilat, joissa pidätykset tapahtuivat, osoittautuivat varsin tehokkaasti suunnitelluiksi: niissä oli lukuisia salalokeroita ja käytäviä, kätkettyjä kellarinluukkuja ja mm. eräässä kaakeliuunissa, poistamalla yksi tiili, paljastui yhden henkilön kätkevä pakopaikka.

Tuli selville myös salaseuroille ominainen piirre: liike jakautui moniin eri renkaisiin, niin että ulkorenkaaseen kuuluneet jäsenet eivät tienneet mitään siitä, mitä sisärenkaassa tapahtui. Ulommaisissa renkaissa olevat pääsivät vain hitaasti, aste asteelta nousemaan sisäpiireihin: piirejä oli Maria Åkerblomin ilmoituksen mukaan kaikkiaan kaksitoista. Keskeisin piiri eli sisärengas käsitti kymmenkunta henkilöä, jotka olivat valallisesti ja kuoleman uhalla sitoutuneet olemaan mitään ilmaisematta. Heidän toimestaan ja käskystään tapahtui kaikki, mitä tapahtui, ja kaikkien oli toteltava Maria Åkerblomia sokeasti ja vastaväitteittä.

Usein hänen kerrottiin toistaneen sanoja: "Kuinka minä voin johtaa teitä jos te ette tottele minua!"

(Jatkuu seur. numerossa)

Kuvatekstit:

Lilli Saari åkerblomilaisten laittamissa vaatteissaan. Juuri näihin aikoihin hän meni kasvatiksi palatsiin.

Maria Åkerblom v 1920, jolloin hänen vaikutuksensa Kokkolan seuduilla oli voimakkaimmillaan. (Kuva Wartiovaaran teoksesta "M. Å. totuuden valossa".)

"Marianpalatsi", joka aikoinaan lienee ollut Kokkolan salaperäisin rakennus. Tämä kuva on otettu jonkin verran ennen talon purkamista; se tapahtui pari vuotta sitten.