Pääsiäiskokkojen ja trullien aikaan

Keskipohjanmaa 9.4.1971

Lämpimän ja kylmän, valon ja pimeän äärimmäiset vaihtelut, ovat suomalaisessa luonnossa parhaimmillaan, mielenkiintoisimmillaan juuri pääsiäisen aikaan. On - jossakin on - silmänkantamiin lumista lakeutta, jonka yläpuolella iltarusko palaa. On hankikannon aika. Aurinko on päivällä lumenpintaa pehmittänyt, sulattanut, ja iltapakkanen on sen kovaksi kovettanut. Sitä pitkin pääsee liukkaasti suksilla ja kelkalla, tai vaikkapa jalkaisin. Mutta maantiellä tai polulla jos kävelet, narskuu askeltesi alla mukavasti kokkareiksi jäätynyt lumi. Sen äänestä jo tiedät, että nyt on kevättalvi, on pääsiäisen aika.

On aivan ihmeellistä havaita se sopusointu, mikä liittyy pitkäperjantain, ja pääsiäisen vieton ajoittumisessa juuri tähän vuodenaikaan. Pimeyden ja valon, pahan ja hyvän suuri taistelu, valon voitto pimeydestä - eivätkö ne ole myös kristillisen pääsiäisenvieton oleellisimmat asiat?

Tietenkin pääsiäinen on koko kristikunnan yhteinen juhla, suuri ylösnousemusjuhla, mutta myös ja nimenomaan suomalaiseen pääsiäiseen liittyy hyvin paljon tapoja ja uskomuksia, jotka tulevat kaukaa aikojen takaa, jopa pakanuuden ajoilta asti. Ne antavat oman vivahdussävynsä juuri suomalaiseen pääsiäisenviettoon, ja sama kaksijakoisuus, joka on havaittavissa luonnossa on havaittavissa myös näissä suomalaisessa kansanuskomuksissa. Hyvän ja pahan, pimeyden ja valon voimien taistelu keskenään.

Kokkotulet

Kokkotulen sytyttäminen oli eräs keino pahoja voimia vastaan. Ennenkaikkea kokkotulilla oli tarkoituksena pelotella trulleja, sillä trullit tekevät työtä pimeässä, valoa - olipa se sitten auringonvalo tai tulenvalo - trullit ja noidat pelkäävät.

Ja ihmeellistä: juuri paaston aikaan ja erikoisesti pääsiäisyönä olivat noita-akatkin liikkeellä, se oli heille oikeaa korkeasuhdanteiden aikaa. Eipä kumma, jos pääsiäisyön hämärtyessä olikin syytä sytyttää valkea, mitä korkeampi, sen parempi. Oli tapana, että lapset kokosivat risuja ja olkia, vanhoja luutia ja vihtoja sekä edellisen vuoden joulukuusen, joka oli säilytetty jossakin vajassa. Kun sitten pääsiäislauantaina oli käyty saunassa, puettiin oikein vahvasti vaatetta päälle ja koko perhe riensi pellolle, johon kokkovärkit oli kasattu. Monilla oli mukanaan seiväs valkean, kohentamista varten, saatettiinpa vielä hakea olkilyhdekin, joka suurella riemulla heitettiin kokon korkeimmalle huipulle, ja iloisesti se siellä leimahti.

Useimmilla paikkakunnilla on oman kotoisen kokon jälkeen riennetty vielä, ainakin talon nuoriväki, kylän yhteiselle kokolle, johon on tuotu valkea-aineita useasta talosta. Jos kokko on ollut sopivalla paikalla on sen ympärillä leikitty, ja aamuyöhön asti on poltettu suurta valkeata, jota on ruokittu olkilyhteillä ja risuilla, joskus terva-astioillakin.

Pääsiäiskokkoja poltetaan vieläkin, ainakin Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla, vanha tapa on säilynyt vaikkakin harva enää tiennee sen merkitystä. Sangen oikullisesti on muodostunut muuten raja niiden alueiden välillä, missä poltetaan pääsiäiskokkoa ja missä taas on siirrytty polttamaan juhannuskokkoa, niinpä esim. Perhossa ei. pääsiäisenä saada ihailla kokkotulia, tulet sytytetään siellä vasta juhannusaattona. Sen sijaan taas Seinäjoella ja Lapualla kuuluvat asiaan pääsiäiskokot.

Trullit

Suunnilleen samalla alueella kuin pääsiäiskokot palavat, esiintyvät myös trullit. Tuo hauska tapa pukeutua vanhoihin pitkiin hameisiin ja maalata kasvonsa tuntemattomiksi, esiintyä pääsiäislauantaipäivänä trullina on elänyt meidän päiviimme saakka ja näyttää elävän tästä eteenpäinkin. Pääsiäistrulleiksi pukeutuneita pikkutyttöjä saattaa tulla vastaan myös keskellä kaupunkia, saati sitten maakunnan teillä ja poluilla.

Mitä ne trullit sitten olivat, joita nyt vaatteilla ja luudilla matkitaan?

"Taisivat olla lähinnä noituuteen taipuvia emäntäihmisiä, jotka turvautuivat poppakonsteihin taikoakseen itselleen enemmän tätä maallista hyvää ja samalla naapurille vähemmän. Maallinen hyvä merkitsi ennenkaikkea karjantuottoa, lehmä- ja lammasonnea. Uskottiin, että jos pääsiäisyönä käy keritsemässä naapurin lampaita, siitä seuraa itselle hyvä lammasonni ja naapurille huono. Taikka jos sai leikattua pyöreän palan naapurin lehmän nahkaa ja laittoi tämän nahan sitten kirnuun(!) tai voipytyn pohjalle, tuli hyvä karjaonni, ja sitä parempi, mitä useammasta karkasta nuo palat sai leikattua. Olipa siis kiire trullilla, jos hän tahtoi yhtenä pääsiäisyönä turvata koko seuraavan vuoden maito- ja voituotannon.

Noita-akat Hornassa

Astetta pitemmällä noituuden konstien hallitsemisessa kuin nämä trullit, joiden jälkiä vielä aivan viime vuosinakin on saatettu löytää syrjäkylien navetoista, olivat noita-akat. On tunnettu kansan uskomus, että noita-akat juuri pääsiäisyönä ratsastivat ilmassa luuta haarojensa välissä. Luudalla pääsi ilmaan kolmasti muutetun aitan katolta, jos oli rasvalla voidellut sen luudan. Ei kuitenkaan pitänyt lentää kirkon päältä, sillä silloin putosi.

Pääsiäisyönä ratsastavat noidat Hornaan. Niin kertoi tehneensä myös eräs nivalalainen Dordi Malinen, ei tosin kai pääsiäisyönä.

Dordi Malinen oli nuori talonemäntä. Hän joutui syytteeseen noituudesta ja juttu oli esillä Kalajoen syyskäräjillä ensi kertaa v. l697. Dordin kertomus kokemuksistaan oli todella mielikuvituksellinen. Eräänä yönä hänen nukkuessaan oli eräs haapajärvinen emäntä, nimeltään Marketta Antintytär, tullut Malilaan ja koputtanut kolmasti hänen ikkunaansa, jolloin hän oli mennyt ulos. Marketta oli silloin käskenyt hänen istua eteensä seipäälle, jolla oli sitten ratsastettu suoraa päätä Hornaan. Dordi huomautti tässä kohtaa kertomustaan, että lentovälineeksi sopi joko seinän alimmainen hirsi tai "kolmas aidas".

Horna oli ollut lehdeksistä tehty, pieniovinen maja, joka muistutti sikolättiä. Tuvassa pöydän päässä oli istunut itse Hornan isäntä, kookas keski-ikäinen mies, jolla oli yllään kirjavat vaatteet. Hän oli käskenyt viedä Dordin heti ulos jolloin Marketta oli työntänyt hänet ovesta ulos.

Hetken kuluttua Markettakin oli tullut Hornasta ulos ja sitten oli lähdetty taas matkaan, tällä kertaa oli lennetty Nivalan Laakkoselle. Siellä Marketta oli käynyt navetassa lehmiä lypsämässä Dordin vartioidessa ulkona, sen jälkeen olikin erottu: Marketta oli mennyt Sarjan Pertun taloon ja Dordi kotiinsa, jossa hän oli ryhtynyt keittämään maitoa kodassa.

Seuraavana yönä Marketta oli taas tullut ja herättänyt Dordin nyt neljällä koputuksella. Tällä kertaa hänellä oli mukanaan lammas, jonka selässä istuen molemmat naiset ratsastivat lentäen Haapajärven pappilaan. Pappilan navetassa he tapasivat noidan, Kirsti Laurintyttären, joka lypsi erästä pappilan lehmää ja leikkasi sen utaresta palasen. Dordia kiellettiin kertomasta kenellekään, muuten hänet tapettaisiin. Sitten oli taas ratsastettu Hornaan kaikki kolme lampaan selässä istuen ja siellä noidat olivat taas viipyneet hetkisen Dordin odottaessa ulkona, sen jälkeen Marketta oli vienyt Dordin kotiin. Matkalla Marketta oli selvittänyt Dordille hänen kuolleen lapsensa kohtalon: Lapsi, joka aluksi oli ollut terve ja kaunis, oli alkanut yhtäkkiä kuihtua, sen pää ja vatsa olivat paisuneet, se oli huutanut kovasti, syönyt tavattomasti ja vihdoin kuollut ollessaan toisella vuodella. Marketta kertoi nyt, että kun lasta vietiin kasteelle, eräs paha henki oli noitien pyynnöstä vaihtanut lapsen. Vaihdokas oli annettu Dordille, ja hänen omasta lapsestaan keitetty taikavoidetta, jolla noidat voitelivat itsensä päästäkseen liikkumaan nopeasti. Dordi itki katkerasti lastaan ja omaa sortumistaan noitien seuraan, ja kertomuksensa päätteeksi pyysi oikeudelta armoa.

Dordin kohtalo

Suur-Kalajoen historiankirjoittaja tri Pentti Virrankoski toteaa, että Dordin kertomuksen yksityiskohdat kuuluvat kansainväliseen noitatarinoiden aineistoon, joka oli kolmikymmenvuotisesta sodasta lähtien levinnyt Pohjoismaihin. Näitä tarinoita oli kerrottu Kalajokilaakson taloissakin yleisesti, pitkinä iltapuhteina, päreiden ja takkatulen valossa.

Mutta Dordin tapaukselta on todella surullinen tausta. Oikeudenkäynneissä, joita kesti useiden vuosien ajan, Dordi tunnusti, milloin mitäkin ja peruutti taas välillä valittaen miehensä ja anoppinsa kovuutta. Vähitellen kävi ilmi, että Dordi oli miehensä ja tämän äidin kovuuden tähden suurina nälkävuosina, jotka olivat olleet juuri ennen kerrottua Hornan-matkaa, henkensä pitimiksi joutunut lypsämään salaa naapuriensa lehmiä. Jatkuva ravinnon puute, nälkään kuolleiden näkeminen ja siihen liittyvät monet kauhut kotiväen kovuus ja maidon varastamisesta johtuvat tunnonvaivat sekä lopulta lapsen sairaus ja kuolema olivat järkyttäneet nuorta Dordia niin, että hän oli menettänyt järkensä valon. Dordi-rukka oli alkanut valvoa yökaudet, ajautunut yhä syvemmälle ahdistaviin kuvitelmiin, sairauden ja järkytysten heikentämän hän oli alkanut uskoa kansan suussa eläviin kertomuksiin noidista ja pahoista hengistä, vaihdokkaista ja Hornan-matkoista, ja lopulta mennyt itse tunnustamaan tekonsa Haapajärven kappalaiselle Joosef Calamniukselle. Kertomukseensa hän oli sekoittanut myös Marketta Antintyttären ja Kirsti Laurintyttären, jotka molemmat olivat paikkakunnalla noidan maineessa. Kaikki kolme naista selvisivät lopulta ehjin nahoin, Malilan Dordi vapautettiin syytteestä vuoden 1699 kesäkäräjillä koska katsottiin hänen tunnustuksensa johtuneen mielisairaudesta, Marketta ehti kuolla oikeudenkäynnin kestäessä ja Kirsti joutui vannomaan puhdistusvalan, jossa hän vakuutti ettei ollut noita.

Tapaus Kreeta Prött

Aivan toisenlainen noitatapaus tunnetaan Kaustiselta parikymmentä vuotta aikaisemmalta ajalta eli vuodelta 1678, jolloin siellä haastettiin oikeuteen noin viidenkymmenen ikäinen Kreeta Prött, Pietarsaaressa syntynyt nainen, joka asui Kaustisen Juoperilla.

Hän kävi päiväläisenä taloissa tehden aina sitä mitä tarvittiin, mutta hän lienee ansainnut myös taikomisella, ennen muuta parantamalla sairaita. Ennenkaikkea Kreetaa kuitenkin pelättiin: hänen katsottiin aiheuttaneen useiden ihmisten sairastumisen, jopa kuoleman, lisäksi hän oli vahingoittanut kotieläimiä ja polttanut rakennuksia ja kaiken tämän hän oli saanut aikaan noitakeinoin. Hän osasi ennenkaikkea käyttää hyväkseen ihmisten pelkoa, niinpä hän mielellään uhkaili heitä, kiristi heiltä suurempia päiväpalkkoja vihjaillen hallitsemiinsa taikavoimiin elleivät he siihen hyvällään suostuneet. - Lopulta Vetelin Tunkkarin Isäntä Matti Varg kyllästyi Kreetaan ja antoi hänet ilmi papille tai nimismiehelle, ja niin joutui Kreeta Kaustisen käräjillä vastaamaan noituudestaan. Eikä tapahtunut enempää eikä vähempää kuin että Kreeta Prött tuomittiin mestattavaksi ja poltettavaksi. Käräjien jälkeen hänet pantiin rautoihin odottamaan hovioikeuden päätöstä ja tiedetään, että häntä pidettiin ainakin 8 kuukautta vankina Kokkolassa. Varmaa tietoa ei kuitenkaan ole jäänyt aikakirjoihin siitä, mihin Kreetan vankeus päättyi huhtikuun 4. pnä 1679, mutta tutkijat arvelevat, että hänet todella mestattiin.

Ajallista taustaa

Kaikesta päätellen usko noitavoimiin eli vielä noihin aikoihin vahvana sekä syytetyissä että syyttäjissä itsessään.

Kun Ruotsi Västeråsin valtiopäivillä v. 1544 julistettiin virallisesti evankelisluterilaiseksi valtakunnaksi, ei sekään liene mennyt aiheuttamatta hämminkiä kansansielussa: koko kirkkojärjestys muuttui, pyhiinvaellusmatkat kiellettiin jopa mentiin niin pitkälle, että särjettiin kaikki vanhat krusifiksitkin teiden varsilta.

Jo 1500-luvun keskivaiheilla kirkko ryhtyi ankaraan hyökkäykseen noitia vastaan, jotka tuolloin olivat miltei poikkeuksetta miehiä. Professori Armas Luukko huomauttaakin, että tämä viittaa suoraan muinaissuomalaiseen tietäjäperinteeseen. 1500-luvulla esiintyvä noituus oli siis vanhaa, isiltä perittyä pakanallista uskoa. Etevien noitten maineessa olivat siihen aikaan erikoisesti lappalaiset, joita 1500-luvulla vielä asui niinkin lähellä kuin Lestijärvellä. Syytöksen saattoi aiheuttaa jo se, että oli käynyt lappalaisen puheilla, noidissa. Historiankirjoittajat kertovat, että parinkymmenen vuoden sisällä 1564-84 mestattiin ainakin kahdeksan miestä rannikkoalueella, joka ulottuu Pietarsaaresta Kemiin, näistä osa oli lappalaisia. Tämä hyökkäys noituutta vastaan lienee todellakin vähentänyt sitä tuntuvasti.

Uusi hyökkäysaalto noituutta ja tällä kertaa ennenkaikkea noita-akkoja vastaan alkoi vasta lähes sata vuotta myöhemmin, 1600-luvun loppupuolella. Tämä noitavaino levisi lähinnä tartuntana Keski-Euroopan maista ja Ruotsista, missä noitaroviot noihin aikoihin loimusivat. Se tuli 30-vuotisessa sodassa olleiden sotilaiden ja pappien mukana. Usko paholaisen kanssa liitossa oleviin noitiin, jotka olivat naisia, levisi kuin kulkutauti ja sai nopeasti valtaansa melkein kaikki, sekä kirkonmiehet että maallikot. Ruotsista noitavainot levisivät ennenkaikkea maamme ruotsinkielisille alueille, suomenkielisessä osassa maata ne jäivät melko vähäisiksi eivätkä yleensä päättyneet teloituksiin kuten Dordi Malisen tapauskin osoittaa.

Trullit ovat tämän ajan ihmiselle vain hauska leikki, perinteisiin liittyvä tapa, ja mitään sen kummempaa kadulla tai tiellä kulkija tuskin niistä ajattelee kun vastaan tulevat.

Esivanhempien uskomuksia ihmetellessämme meidän on kuitenkin syytä nöyrästi muistaa, että yhä edelleen on ihmisen tietopiiri rajoitettu, yhä edelleen on olemassa rajoja, joiden yli ulottuu vain mielikuvitus ja usko.

Annikki Wiirilinna

Lähteet: Suur-Kalajoen historia 1
Kokkolan pitäjän yläosan historia
Vanhat merkkipäivät