Helanderit : Kalajoen maankuulut messinkivalurit I

Keskipohjanmaa 5.11.1982

Rohkaisin luontoni eräänä kauniina päivänä ja soitin tasavallan presidentin linnan kansliaan saadakseni selvää muutamista messinkiesineistä, joista olin lukenut. Puhelu ohjattiin linnanvouti Arimo Raesteelle, jolta kysyin, onko totta ja onko tiedossa, että linnan kalustoon kuuluu kalajokisen messinkivaluri Helanderin valmistama koristeellinen pöytäkello, joka on ostettu Suomen valtiolle joskus viime vuosisadan puolivälin paikkeilla?

- Mikä niistä, meillä on niitä useitakin, sanoi linnanvouti Raeste ja kertoi edelleen, etten valitettavasti pääse niitä katsomaan koska nykyinen tasavallan presidentti työskentelee linnassa ja turistikierrokset niinollen häiritsisivät.

- Mutta voin auttaa teitä eteenpäin: Museovirastossa tiedetään niistä enemmän kuin minä konsanaan ja sieltä uskoisin löytyvän kuviakin Helanderin täällä olevista messinkiteoksista.

Siitä alkoi aineiston keruu ja Helanderien sukujuurien selvittely, joka otti huomattavan paljon aikaa. Sen kestäessä tuli esille monta mielenkiintoista asiaa...

Messinkiteollisuuden juuret

Kupariseosten - niihinhän messinkikin kuuluu - valamistekniikka periytyy sangen kaukaa esihistorialliselta ajalta pronssikaudella asti. Jo keskiajalla harjoitettiin Euroopassa suoranaista messinkiteollisuutta, jonka keskeisiä paikkoja olivat nykyisen Belgian valtion alue ja sitä ympäröivät Saksan alueet, myöhemmin nimenomaan Aachen ja nykyisen Hollannin alue. Ruotsissa alkoi kupari- ja messinkiteollisuus kukoistaa 1600-luvun puolivälissä. Tiedetään, että juuri tuohon aikaan suuret joukot vallooneja pakeni kotimaastaan katolista vastareformaatiota, eikä ollut vähäinen se pakolaisten määrä, joka suuntasi laivansa kokan protestanttiseen Ruotsiin. Heitä nähtiin työskentelemässä käsityöläisinä eri ammateissa, mutta erikoisesti valureina ja seppinä Finspångsin rautaruukilla ja Norrköpingin messinkiruukilla. Osa näistä emigranteista perusti pienimuotoisia verstaita, käsityöläispajoja kaupunkeihin. On sangen luonnollista että heitä kulkeutui Suomen puolellekin, ennenkaikkea Pohjanlahden rannikkokaupunkeihin. Tuollaisia muuttoliikettä lienee ollut mm. Gävlen kaupungista 1300-luvulla.

Pohjanmaalla messinkivalureita jo 1600-luvulla?

Messingistä ja muista kupariseoksista valmistettiin hyvin monenlaisia esineitä aina kirkonkelloista ja -kruunuista kynttilänjalkoihin ja seinälampetteihin, vyön ja kengän solkiin ja moniin muihin esineisiin, joita senaikaisessa porvarillisessa elämässä tarvittiin.

Mitä pohjoisemmista seuduista on kysymys, sitä suurempi merkitys on nimenomaan valaistuslaitteilla, ei vain kodeissa vaan myös kirkoissa, joiden piti, varsinkin jouluna, loistaa yhtenä valomerenä.

Pohjanmaan kirkoissa on säilynyt messinkisiä kynttiläkruunuja ja -lampetteja enemmän kuin muualla koko maassa, siitäkin huolimatta että niitä juuri täältä on ison vihan aikana kaikkein enimmän hävinnyt. Osa 1600- ja 1700-luvun kruunuista on valettu Tukholmassa, mutta tutkijain mukaan näyttää siltä, että jo 1600-luvun lopulla on valureita ollut Suomessakin.

Aivan erikoista mielenkiintoa herättää taidehistorioitsija, fil.tri. sittemmin Kansallismuseon intendentti K. K. Meinanderin välittämä tieto juuri Kokkolan seudulla vaikuttaneesta messinkivalurista, jonka työt hänen arvionsa mukaan "kauneudessaan suuresti ylittävät muut samaan aikaan valmistetut kruunut maassamme."

Tri Meinanderin mukaan tämän tuntemattoman mestarin kynttiläkruunuja löytyy kirkoistamme maantieteellisesti varsin rajoitetulta alueelta: Vaasan ja Oulun väliltä. Hän mainitsee Pietarsaaren ja Kruunupyyn kirkoissa olevista kruunuistakin mutta tuntuu olevan erikoisen ihastunut kahteen Kokkolan kirkossa olleeseen kruunuun, jotka paloivat puukirkon mukana loppiaisaamuna 1958. Koska niitä ei enää ole, kiinnostanee kokkolalaisia tri Meinanderin varsin yksityiskohtainen kuvaus niistä.

Kokkolan kirkon kruunut

Tri Meinander on tämän vuosisadan alussa katsellut Kokkolan kirkon kruunuja hyvin perusteellisesti vieläpä kuvannut - tai kuvauttanut - ne.

Suomen Museo 1910-nimisessä julkaisussa olevassa artikkelissaan hän kertoo niistä:

"Näissä kruunuissa koristeluaiheet ovat toiset kuin yleensä, niiden muoto on aistikas, kerrassaan herkullinen. Ajattelen mielelläni että ne olisivat kaikki saman taiteilijan käsialaa, taiteilijan, jolla oli erittäin kehittynyt muotoaisti. Samat motiivit toistuvat alinomaan eri variatioina, jotka ovat erittäin omaperäisiä. Useimmin toistuvien aiheiden joukossa on huippufiguurina rauhanjumalatar palmunoksa kädessään, sekä liitelevä keruubi, joka tavallisesti on sijoitettu kruunun alaosaan.

Kokkolan kirkossa olevassa kruunussa on keskuspallo, jonka kuviointi on läpityöskennelty ikäänkuin filigraanityön tapaan, se sisältää monia rikkaita lehtiaiheita. Tämän kruunun ovat kaupungin kirkolle lahjoittaneet Brennerin, Hermanin ja Wendeliuksen perheet 1690-luvulla.

Matalahko, muodoltaan hyvin samantapainen toinenkin kruunu löytyy samasta kirkosta vuodelta 1724. Keskustanko levenee ylempänä uurnan muotoiseksi, siitä nousevat liljaa muistuttavat korkeavartiset kukat. Kynttiläpitimet muodostuvat kuin luonnollisesti kaartuvista lehtivarsista, keskuspallo niiden alapuolella on läpityöstetty kuten vanhemmassakin kruunussa. Erikoista on, että keskellä palloa kulkee ikäänkuin erillinen vyö, jonka kuviot esittävät metsästäjiä, puita ja eläimiä. Keskuspallon alaosassa nähdään delfiinejä ja valaita sekä Poseidon atraimineen - vieläpä kolme onkivaa poikaa. Pallon yläosassa taas pitävät iloaan ilman siivekkäät olennot, linnut.

Pietarsaaren kirkossa löytyy kolmas korkeatasoinen kruunu, se on vuodelta 1691. Muodon silhuetti on jokseenkin sama kuin Kokkolan kruunuissa mutta vapaampi ja ilmavampi, keskuspallo on päärynänmuotoinen.

Tuntematon mestari

Tri K. K. Meinander jatkaa edelleen:

"Kuka on näiden kruunujen mestari? Kysymyksen täytynee jäädä avoimeksi, sillä kirkkojen arkistot eivät anna siihen vastausta.

Minusta näyttää todennäköisimmältä, että kysymyksessä on ollut kotimainen mestari: työt esiintyvät maantieteellisesti, kultturellisesti ja kaupallisesti rajoitetulla alueella. Jos kysymyksessä olisi esim. ruotsalainen tekijä, olisipa varsin kummallista jos hänen teoksi ei olisi ostettu muillekin seuduille Ruotsi-Suomessa. Jos mestari on ollut suomalainen, hän on ollut suureksi kunniaksi isänmaalleen: minä uskon ettei missään maailmassa ole niin kauniita valaisinkruunuja kuin nämä mainitut Kokkolan ja Pietarsaaren kruunut."

Tuo maantieteellisesti, kultturellisesti ja kaupallisesti rajoitettu alue on yhtä kuin Keski-Pohjanmaa, ehkäpä juuri Kokkolan seutu.

Kaikesta päättäen tuo ikivanha, valloonien, saksalaisten ja hollantilaisten tänne tuoma taito on kautta vuosisatojen säilynyt käsityöläispajoissa, ja välillä puhjennut kukkaan sellaisissa lahjakkaissa henkilöissä kuin kerrottu 1600-luvun lopun ja 1700-luvun alun täkäläinen mestari on ilmeisesti ollut. Toistaiseksi hänestä ei tiedetä enempää. Kirkkojen arkistoissa löytyvät tiedot kyllä esineitten lahjoittajista - tuon ajan varakkaat ihmiset pitivätkin kunnia-asianaan lahjoittaa jotakin todella kaunista ja arvokasta kotikirkkoihinsa. Esineen valmistajaa ei sensijaan mainita ollenkaan 1600-luvulla, hyvin harvoin vielä 1700-luvullakaan, mutta 1800-luvulta on jo tietoja sekä lahjoittajista että valmistajista.

Oppi Kokkolan seudulta

Olisi houkuttelevaa jatkaa ajatusleikkiä "Tuntemattomasta mestarista" aina Kalajoen Helandereihin asti. Viime vuosisadan sanomalehdet nim. heistä kertoessaan mainitsevat, useamman kuin yhden kerran, heidän isoisänsä saaneen alkuopetuksen messinkivaluun Kokkolan seudulta.

Helanderien suku näyttää jo 1700-luvulla asuneen Ylivieskan Juurikoskella. Professori Pentti Virrankosken välittömän tiedon mukaan sittemmin niin kuuluisien Helanderin veljesten isoisä olisi ollut lasimestari, siis käsityöläinen. Toisten tietojen mukaan hän olisi ollut "köyhä maalaisrenki, joka palveli Kokkolassa".

Näin kertoo veljeksistä ja heidän taustastaan Wasa Tidning toukokuun 4:nnen päivän numerossaan v. 1844:

"Veljekset Olof Henrik ja Leander Helander ovat molemmat syntyneet Kalajoen pitäjän Ylivieskan kappelissa, missä heidän isänsä on maanviljelijänä omistaen osan Juurikosken ja Similän tiloista, nykyisen Toivola-nimisen tilan. Taipumuksensa ja halunsa ammattiin, jota he nykyään harjoittavat enemmän kuin tavallista maanviljelystä, he näyttävät perineen isoisältään, joka otti nimen Helander ja oli maanviljelijänä samassa pitäjässä, sen ohella hän erään oleskelunsa aikana Kokkolan pitäjässä oppi taidon valaa tiukuja ja muita pieniä kelloja."

Ehkäpä jossakin Kokkolan maaseurakunnan alueella on vielä 1700-luvun puolivälin paikkeilla sijainnut Tuntemattoman mestarin paja - tai kenties joitakin muita pajoja, jotka läpi vuosikymmenien olivat kannatelleet tuon mestarillisen, mielikuvitusrikkaan taiteilijan perintöä, joskaan ei enää yhtä korkeisiin saavutuksiin päästen. Johonkin sellaiseen pajaan, verstaaseen, nuori ylivieskalaismies lienee osautunut, ja välittänyt sitten innostuksensa ja taitonsa alkeet pojanpojalleen.

Paitsi Kokkolan maaseurakunnassa pieniä messinkipajoja oli muuallakin: Kaustisella talollinen Lauri Tanelinpoika Rauma teki 1800-luvun alkupuolella kirkonkruunujakin, taidon osasi myös hänen vävynsä, kuulu kirkonrakentaja Jaakko Kuorikoski. Niinikään Vetelissä Juha Hintrikki Alperi valoi samoihin aikoihin kelloja ja kulkusia, jopa muutamia kirkonkruunuja. Kälviän Hautalassakin on tehty monenlaista valutyötä viime vuosisadalla, etenkin kelloja ja kulkusia, joita on myyty Savoon ja Pohjois-Hämeeseen asti.

Helanderit muuttavat Kalajoelle

Olof Helander oli syntynyt v. 1801 Ylivieskan Juurikoskella, ja hänellä oli ainakin yksi aikuiseksi elänyt veli, nim. Leander Helander, veljeään kymmenkunta vuotta nuorempi eli v. 1812 syntynyt. Tuon ajan sanomalehtitiedoista voi päätellä, että veljekset olivat yhdessä harjoittaneet messinkivalua jo Juurikoskella.

Olof Helander solmi avioliiton Maria Akselintytär Vetenojan kanssa ja muutti v. 1822 Ylivieskan kappelista Kalajoen emäseurakuntaan, hän kun tuli vaimonsa kotitaloon Käännänkylän Vetenojaan vävyksi. Isossa jaossa talon nimeksi sitten tuli Aksila.

Olof Helander näyttää olleen täysin ammattitaitoinen valuri jo Aksilaan tullessaan koskapa hän samana vuonna - vieläpä samassa tammikuussa jolloin on kirjansa muuttanut, on luovuttanut Kalajoen kirkolle valmistamansa 15-haaraisen kynttelikön ja saanut siitä maksuksi 40 riikintaaleria. Tämä komea alttaripöydän kynttelikkö on saatu pelastettua Kalajoen edellisen kirkon palosta ja koristaa edelleen kirkkosalia - samoin kuin monet muut Helanderien teokset, joista myöhemmin.

Ei ole aivan selvää, siirtyikö nuorempi veli Leander veljensä luo Aksilaan kuinka varhaisessa vaiheessa: kirjansa hän siirsi joka tapauksessa Kalajoen emäseurakuntaan vasta 1840. Tuolloin hän oli ostanut itselleen joen eteläpuolella olevan, melkein vastapäätä Käännänkylän Aksilaa sijaitsevan Tilviksen tilan, jossa alotti oman valimotoimintansa.

Siitä alkoi valimoteollisuuden kukoistuskausi Kalajoella.

Annikki Wiirilinna

Helanderien töitä tunnetaan seuraavasti

Kalajoen kirkossa, jossa ilmeisesti suurin kokoelma:
- alttarin 15-haarainen kynttelikkö
- saarnatuolin reunalla olevat 5-haaraiset kyntteliköt
- sivuseinien lampetit
- lehterillä urkujen luona olevat kruunut
- sakastissa oleva kastemalja
- ovien kahvat, salvat ja säpit
- kirkkomaan porttien messinkipallot

Presidentin linnassa:
- 4 pöytäkelloa
- 2 seinäkelloa
- neljä paria kynttelikköjä

Yläneen vanhassa kartanossa
- kullattu pronssikruunu uusrokokoota

Ikaalisten kirkossa
- kynttelikköjä

Västmanlandin museossa Ruotsissa
- kynttilänjalkoja

Lemlannin, Loimaan, Siikaisten ja Virtojen kirkoissa
- kolmihaaraisia kynttilänjalkoja

Mäntyniemen hovissa Kesälahdella
- uusrokokootyylinen kynttilänjalka

Monilla yksityisillä
Läheskään kaikissa heidän töissään ei ole leimoja - sitäpaitsi niitä on esim. kirkon kruunuista vaikea löytää koska kruunut ovat korkealla ja leimat pieniä. - Leimat löytyvät joko pesästä tai kynttilähaaroista.

Kuvatekstit:

Kokkolan kaupunginkirkon kruunu 1960-luvulta. Tuntemattoman mestarin käsialaa.

Presidentin linnan kalustoon kuuluu mm. tämä 53 cm korkea seinäkello, jossa on signeeraus: 0. Helander, Kalajoki. (Valok. Museovirasto.

Toinen Kokkolan puukirkossa olleista kruunuista, vuodelta 1724. Kuvasta saa käsityksen sen ihastuttavan kepeästä muodosta, huomaa myös kynttilänpitimet - kuin taivutettuja oksia, joista lehdet riippuvat.

Kalajoen kirkon alttaripöydän 15-haarainen kynttelikkö samoin kuin saarnastuolin reunalla olevat 5-haaraiset kynttiläjalat ovat Olof Helanderin käsialaa.

Yksityiskohta Kokkolan kaupunginkirkossa olleesta vuoden 1724 kruunusta: keskellä palloa oleva vyö, jossa puita, eläimiä ja metsästäjiä.