Kun nuori mies lähtee merille... (Hiram Peuranheimo)

Kokkola 20.12.1984

Olipa kerran poika jonka nimi oli Hiram. Paitse että hänellä oli ihmeellinen nimi hän oli eräässä muussa mielessäkin hyvin erikoinen. Hän nimittäin piti päiväkirjaa miltei koko elämänsä ajan, nuoruusvuosista aina kuolemaansa saakka. Sehän ei ole tavalista, kaikkein vähimmän täällä meidän kirjallisessa tyhjiössämme, Keski-Pohjanmaalla ja Kokkolassa.

Hiram aloitti päiväkirjansa vuonna 1900. Hän oli silloin Vaasassa, jossa hänen oikeastaan olisi pitänyt olla lukiolainen. Mutta näyttää siltä että Hiram eli parhaillaan tuota kautta, jota ennen ilmaistiin sanoilla Sturm und Drang. Tuon vuoden syyskuussa hän jo kertoo työskentelevänsä lukion sijasta Onkilahden konepajassa, muuttaa välillä asuntoa ja työpaikkaakin, Onkilahdelta E. Salinin konepajaan. Ja sitten keväällä kirjoittaa päiväkirjaansa: ‘Jos saan paikan niin lähden merelle.’

Lämmittäjäksi höyrylaivaan

Ja saihan Hiram paikan. 20.6.-01 hän kirjoittaa: "Tulen höyrylaivakonttorista, jossa sain kuulla Intiasta Waskiluotoon saapuva riisilastissa oleva laiva on nimeltään ‘Malaija’ ja sen omistaa venäläis-itä-aasialainen yhtiö, jonka kotipaikka on Pietari. --- Kehoitusta noudattaen kävin ‘Malaijan’ kapteenin Nikolai Ahngerin puheilla, matka oli onnellinen."

Seuraavat päiväkirjamerkinnät ovatkin sitten jo Malaija-laivalta. "Waskiluoto 26.6.01. Tänään mönsträttiin miehet kaupungin merimieshuoneessa. Läsnä kapteeni Ahnger ja ensimmäinen koneenkäyttäjä Jörgensen. Lämmittäjiksi otettiin Dufva, Willgren, Gürding, Hirvonen, Hagström, Sillman, Kuorikoski, Backman, Söderberg, Kaski, Wirtanen, Bruman sekä minä nuorin koko laivassa.

29.6.01. Tänä iltana lähdemme Pietariin, jossa puretaan loput riisilastista ja otetaan lasti Aasiaan.

Pohjanlahdella 30.6.01. Eilen iltana lähdimme Waskiluodosta. Ensi kerran olen nyt ulapalla, vaan enpä millään purkilla, sillä Malaija on suurin alus mikä milloinkaan on Waasassa käynyt.

Suomenlahdella 1.7.01. Mikä ihana aamu tänään. Olin aikaisin kannella. Meri oli tyyni ja kirkas kuin peili. Kaikki oli niin hiljaista. Kuului vaan koneen tasainen käynti ja veden solina perässä. Olemme Räävelin kohdalla, aamulla saavumme Kronstadiin."

Vaikutelmia keisarinkaupungista

"Pietari 3.7.01. Eilen aamulla saavuimme tänne. Mikä epämiellyttävä näky on täällä satamassa. Puolittain alastomia niinimattoihin kääriytyneitä jätkiä vetelehtii siellä ja täällä tavarakasain seassa. ilma on koleaa, kamiinaan on pantava tuli. - 7.7. Olen kulkenut itseni uuvuksiin. Ajoimme ‘Konkalla’ Willgrénin kotiin Wasilostraviin, sitten kävimme eläintarhassa ja monessa muussa paikassa. - 10.7. Eilinen päivä laivalla oli kovin rauhaton. Pojat olivat maistelleet votkaa ja tulivat siitä aika tuulelle. Nyrkki sojossa ajeli kapu heitä perästä keulaan ja päinvastoin. Kokosi viimein heidät salonkiin, missä saatiin kuulla venäläistä merilakia. Raippoja luvattiin aina 50 iskua jne.

Pietari 21.7. Laivamme hinataan tänä iltana Kronstadiin. - Hullua oli nähdä kuinka jätkät laiturilla paneutuivat polvilleen ristien itsensä kun keisari kulki tästä ohitse huvipurrellaan Kronstadiin, kolmen torpeedoveneen saattamana. - Lastina on meillä nyt rautatiekiskoja ja -siltoja Wladivostokiin, sekä viinaa Port Arthurin ja Wladivostokin linnoituksiin. Lastia täydennettän vielä Kronstadtissa ruudilla ja kranaateilla."

Suuremmille vesille

Malaija poikkesi Kööpenhaminaan jossa täydennettiin muonavaroja ja jossa laivaan nousi laivalääkäri. Matkalla Kööpenhanimasta Englannin Dortmoudiin koettiin jo ensimmäinen myrsky, jonka aikana Hiram muiden mukana "ruokki kaloja" kaiteen yli.

"Gibraltar 9.8.01. Jätimme Englannin t.k. 4 pnä. Oli kaunis sunnuntai-aamu, Kirkonkellot soivat kuin hyvästiksi, sillä emmehän laske enää ankkuria Euroopassa. Kuljemme juuri kuulun Gibraltarin ohitse. - Välimerellä 15.8. Ilmat ovat suloisen hiveleviä. Vapaahetket nukumme kannella. Port Saidista otamme hiiliä ja muonaa.

Port Said 18.8.01. Kaupunki näyttää koko somalta tasakattoisine rakennuksineen. --- Satamatyömiesten asema näytti säälittävältä. Lyömällä kiirehdittiin heitä työssä. Ruoka oli niukka ja kehnoa. Allahia ja muuta samatapaista huutaen tekivät he töitään suurella melulla.

Suez 9.8.01. Eilen illalla lähdimme Port Saidista luotsin ohjaamana, matka kesti 18 tuntia. Vastaan tuli suuri venäläinen kuljetuslaiva joka toi haavottuneita sotilaita Kiinasta, missä olivat olleet "boksarikapinaa" kukistamassa. Näimme myös useita kamelikaravaaneja kulkevan rannikkoa pitkin. Hassua oli nähdä herran ajavan aasilla, palvelijan loikkaavan perässä jalkaisin. Jätämme tänne luotsin jonka jälkeen jatkamme matkaa Intiaan Singaporeen."

Kuumaa, kuumaa

Punaisella merellä Hiram huomioi "alihangan puolella Sinain vuoren". Hänen kuvauksensa matkan näkymistä ovat yleensäkin hyvin lyhyitä, mutta ei voi olla panematta merkille sitä aitoa pohjalaista, vapaan talonpoikaisen kansan keskellä mieleen juurtunutta tasa-arvoon ja ihmisarvoon perustuvaa elämän näkemystä, joka saa hänestä näyttämään "hullulta" keisaria maahan asti kumartavat satamajätkät samoin kuin herran aasin selässä ja palvelijan loikkimisen perässä, puhumatta satamatyömiesten kohtelusta Port Saidissa. Eihän Hiram suotta ollut syntynyt ja kasvanut Seinäjoelle, Seinäjoen ensimmäisen lukkarin poikana.

Pohjanmaan pojalla mahtoi olla tukalaa työskentely konehuoneessa, jossa Celsium-mittari näytti yli 50 astetta - "kuumat ovat henkäykset Arabiasta" hän kirjoitti. Ruokakin oli tuossa vaiheessa huonoa: "haisevia kapakaloja, hiirien tahraamaa riisiä milkin kanssa. Puoliksi mädästä puhvelin lihasta tehtyä soppaa, jota tosin höystettiin sitronilla, veskunoilla ym." Mutta kun Intian merellä vallitsi ankara myrsky ja aallot vyöryivät yli kannen, jäi usein joukottain siipikaloja kannelle, josta hovimestari kiirehti ne ennen muita korjaamaan - tuoretta kalaakin siis välillä saatiin.

Singaporessa pojat pääsivät maihin yhdeksi yöksi, eräs kiinalainen kuljetti heitä veneellään ankarassa merenkäynnissä. Sievästi heittivät aallot sentään veneen rantaa, jossa avuliaat kädet olivat lyhtyjen kanssa vastassa.

Matkalla Singaporesta Port Arthuriin laivaa kierteli suuri parvi haikaloja, valtaitakin nähtiin. - Port Arthurissa pojat vuokrasivat kuleja, ja niin "laskivat täydellä höyryllä" mikä minnekin huvittelemaan, mutta Hiram toteaa, että monelle pojista jäi karvas muisto tästä kaupungista: saivat näet jälkeenpäin tehdä tuttavuutta venäläisen merilain kanssa. Keltaisella merellä, matkalla Japaniin oli muitakin koettelemuksia: "Orkaani, taifuuni tai miksi peeveksi osaisin kutsua sitä Jumalan ilmaa, joka mietä piteli. Tuo 3000 hevosvoiman koneemme, joka vei astiaamme tavalisissa olissa 9 solmun nopeudella tunnissa, kykeni kulettamaan sitä nyt ainoastaan 3-4 solmun väliä tunnissa. Kaiken lisäksi oli kapu kännissä. Huutelihan vaan matruuseille mastonkoriin: ‘Katso ettei ajeta kivien päälle.’ Kiviset tosin olivatkin paikat rannikkoilla."

Japanista otettiin hiiliä, sen jälkeen jatkettiin Korean salmen läpi matkan, varsinaiseen päätepisteeseen Wladivostokiin, nimi joka merkitsee Idän valtiasta.

Pohjoisin käyntipaikka

Wladivostokin ilmasto tuntui Hiramista jo oikein kotoiselta, muutenkin kaupunki oli hänen mielestään sievä. Kaikki vapaahetket viettivät suomalaispojat kaupungissa, ruokakin oli nyt parempaa, jopa lohta sai syödä, tosin se ei ollut Suomen lohen arvoista. Pojat pääsivät käymään oikein suomalaisessa saunassa.

Mutta eräs ikävä muisto liittyi Wladivostokiin:

"25.10.-01. Tänään oli yläkannella oikein venäläinen näytelmä. Siellä väen koossa ollessa piestiin eräs miehistä, oltuaan ensin ohuissa vaatteissa yön laivan ahtaassa putkassa. Raudoissa, kahden miehistä pitäessä kiinni, annettiin hänelle "trossilla" 25 iskua. Kaupanpäälliseksi kapteenin nyrkkiä kasvoihin".

Malaiji viipyi kolme viikkoa Wladivostokin satamassa josta lähti kaartamaan takaisin etelän lämpimille vesille, kun ratakiskot ja sillat oli purettu. Sen jälkeen se kulki - uudelleen Japanissa poiketen - tyhjänä Hongkongiin, jossa se nostettiin telakalle. Telakan insinöörit olivat englantilaisia mutta työmiehet enimmäkseen kiinalaisia.

Malaija viipyi telakalla viikon verran, jona aikana Hiramilla ja muilla oli aikaa tutustua Hongkongin nähtävyyksiin:

"Hong-kong 5.11.01. Kävin epäjumalan temppelissä. Se oli sopukkainen laitos, epäjumala kussakin sopukassa, ruokaa edessä, enimmäkseen kasviksia. Eräs epäjumalista oli tiikerin näköinen. Jossain osastossa oli vanha kello, joka muistutti hyvin paljon ilmajokelaisia Könnin kelloja. Oli seillä paljon muutakin kalua, jota kiinalainen kirkonmies meille suurella kunnioituksella näytteli. Kävinpä myös epäjumalan "fapriikissa". Mestari, jolla oli ainakin viisi tuumaa pitkät kynnet, näytteli ja tarjoili tavaroita, niitä oli hyllyt ja lattiat täynnä, pienistä pätkistä aina isoihin torahampaisiin kuviin asti."

Saigon - ihana paikka

Kun laiva laskettiin Hongkongissa telakalta, oli seuraava määränpää Saigon, josta otettiin riisilasti. Hiram merkitsi kirjaansa:

"Saigon 24.11.1901. Ihanampaa seutua en ole tähän mennessä nähnyt kuin tämä tullessamme pitkin Mekong-jokea. Sen suistossa kasvaa kauniita, ihania pensaita, kauniine kukkineen. Monelaisia lintuja pyristeli pensaikoissa ja lahdelmissa. Tulimme tänne nousuveden aikana ja ankkuroimme noin 2 km:n päähän kaupungista. - Oudolta tuntuu kuulla ukkosta marraskuussa."

Vielä joulukuun alkupäivätkin kuluivat Saigonissa, Hiram ehti tutustua kiinalaiseen teatteriin, tosin "näytös siellä ei ollut minusta katsomisen arvoinen. Soittoa oli myös ja se kaikkein alkuperäisintä, mitä olen kuullut." Mutta Saigonin ranskalainen kaupunginosa oli hänelle mieleen, hän kertoo viettäneensä siellä Willgrénin kanssa koko päivän, siellä oli niin hauskaa ja kaunista. Kiinalainen kaupunginosa oli hänen mielestään likaisempi ja ilma heidän asunnoissaan pistävä. "Täällä saa syödä tarpeekseni herkkujani, noita maukkaita banaaneja. - Täällä tahtoisin olla kauemmin." Vielä merellä 6.12. hän kirjoittaa: "Eilen aamulla jätimme kaihontuntein Saigonin. Näenkö enää koskaan sinua, ihana kaupunki?"

Joulu Intian valtamerellä

Malaijalla oli nyt lastina riisiä, jota vietiin Ranskaan, hedelmänkuoria Rääveliin - sekä sikoja Saigonista Singaporeen. Viimeksi mainittu lasti aiheutti melkoista vaivaa etenkin myrskysäällä: "Siat kiljuu, toiset kuolee ja heitetään mereen.

Kiinalaiset sikopaimenet torkkuvat ooppiumihumalassa".

Singaporen redillä sikoja alettiin niputtaa ja laskea lotjiin. "Saman päivän iltana ankkuroi viereemme kolme italialaista sotalaivaa. Ammuttuaan kaupungille tervehdyslaukaukset alkoi laivan soittokunta soittaa. Sitä kesti myöhään yöhön. Makasimme kannella ja nautimme tuosta kauniista soitosta etelän mustassa yössä lähellä päiväntasaajaa. Siinä maattiin alasti kuin hindut ja nukuttiin, kunnes vahti vuoron perään herätti pojat".

Malakan salmessa oltiin 13.12: "Kunpa pian päästäisiin pois tästä salmessa, sillä kuumuus on hirvittävä".

Joulunviettoa Intian merellä

Aikanaan sitten päästiinkin, ja edessä oli joulu. Kuumuus oli edelleen paahtava koska juhliminen tapahtui kannella.

"Intian merellä ensimmäisenä joulupäivänä 1901. Eilen oli laivallamme touhua. Valmistauduttiin näet vastaanottamaan jouluaattoa. Etukannelle rakennettiin teltti ja johdettiin sähkövalo. Hovimestari ja kokit panivat parastaan ja niin oli illalla klo 6 kaksi pitkää pöytää katettuna herkuilla - ainakin meidän mielestämme.

Punssia tuotiin pöytään sangolla, josta pojat napolla sitä lippasivat. Söimme kovasti hyvin tietäen ettei tällä tavoin meitä usein kestitä.

Malaija, toisena joulupäivänä 24.12.1901. Iltapäivällä kutsui kapu miehet kannelle. Kohta tuli itsekin, heilutellen virsikirjaa, ollen hyvästi ‘kenossa’. Sanoi pitävänsä meille jumalanpalveluksen.

Nojaten ilmatorvea vasten luki hän päivän evankeliumin. Jutteli sitten jotain sen johdosta, mulkoillen vähän päästä miehiin. Koetti siinä yksi ja toinen hakea suojaa toisensa selän takaa, sillä kovin tuppasi siinä turskuttaa. Pian toki ukko kyllästyi, räjäisi "amen" ja läksi pois."

Suurempaa hartautta ei siis joulujumalanpalvelus laivalla voinut herättää, mutta ehkäpä sen teki sitten etelän tähtikirkas yö, ja yksinäinen vartiohetki kannella. Uuden vuoden aikana oli jo ehditty Punaiselle merelle asti, ja Hiram kertoo:

"1 pnä tammik. 1902. Komeasti otimme vastaan uuden vuoden. Vahtivuoroni on klo 8-12 joten jouduin parhaaseen lystiin. Soitettiin kelloja, laskettiin raketteja ja ammuttiin. Toivotettuaan miehille onnellista uutta vuotta piti kapteeni aimo puheen -. Illallinen oli hyvä, kuten myös jouluna ja Nikolain päivänä."

Port-Said 4.1.02. Aamulla klo 3 tulimme satamaan. Koko yön olen hoitanut dynamoa säätäen virtaa valonheittäjään jota Suetzin kanavassa täytyi käyttää. Työskentelen nykyään miltei enemmän konehuoneessa koneenkäyttäjien apuna kuin lämmittäjänä tuolla kirotussa pätsissä, yhdeksän hehkuvan tulipesän edessä!"

Melkein jo kotona

"Välimerellä 5.1.02. Otettuamme hiiliä läksimme tuosta meluvasta Port Saidista eilen. Ostin sieltä muutamia esineitä koralli- ja näkinkenkäkokoelmani lisäksi, ostin myös sänkyni puolilleen appelsiineja ja viinirypäleitä.

12.1.-5. Algerin kaupunki on juuri horistontissa. Tänään lämmitimme ensi kerran pitkästä aikaa skanssia. Lämmittäjillä on kaikkiaan 8 marakattia, niitäkin tuntuu jo vähän viluttavan, kotoisin kun ovat Intiasta. Minulla oli alkujaan kolme vekkulia, yksi täytyi tappaa kun tuli sairaaksi, toinen loikkasi vapaaehtoisesti mastosta mereen."

Gibraltar sivuutettiin 14.1. "Ihanassa kuutamossa jätämme Välimeren. Nyt tulemme taasen Euroopaan." Vielä poikettiin Ranskan S:t Nazaireen jonne purettiin riisilasti, mutta Biskajan lahdella oli Malaija vähällä törmätä vastaantulevaan rauta prikiin, viime silmänräpäyksessä sai kapteeni vaaran vältettyä. Ranskasta ajettiin Englantiin, ja Portlandin satamassa teki Hiram päiväkirjaansa seuraavan merkinnän: "3.2.-02. Ankkurikonetta lämmitetään, puolen tunnin kuluttua lähdemme Kööpenhaminaan, jossa suurin osa miehistöä jättää laivan. Eikä minuakaan huvita tehdä samaa matkaa Kiinaan toistamiseen, laivassa, jossa ei saa tarpeekseen ruokaa. Jätän siis Malaijan Kööpenhaminassa, koska se ei poikkea enää Suomeen vaan menee Rääveliin."(Se oli kai se Saigonista otettu erä hedelmänkuoria - pomeranssinkuoriako?)

Kööpenhaminasta suomalaiset miehistön jäsenet matkasivat aikanaan s/s Arcturuksella Hankoon, mutta juuttuivat jäihin Hangon edustalla, josta jäänsärkijä Sampo avusti laivan satamaan. Sieltä Hiram jatkoi junalla kotiin Seinäjoelle. Saman vuoden toukokuussa hän siirtyi työhön Ykspihlajaan, Veljekset Friisin konepajalle. Niin hänestä vähitellen tuli kokkolalainen.

Se oli siis Hiram Peuranheimon nuoruusmatka maailman merillä. Sittemin hän viihtyi paremminkin maajalassa aluksi veturin lämmittäjänä, sitten kuljettajana, mutta hänen molemmat poikansa, Orvo ja Olavi jatkoivat hyvinkin menestyksellisesti laivastossa, kuten monet kokkolalaiset muistavat ja tietävät. Veljesten ainoa sisar Paula Peuranheimo, nykyään rouva Aimo-Koivisto, asuu edelleen Kokkolassa, ja hänen hallussaan ovat isä-Hiramin kymmenet mustakantiset päiväkirjavihot.

Ehkäpä saamme palata niiden mielenkiintoiseen sisältöön vielä joskus.

ANNIKKI WIIRILINNA

Kuvatekstit:

Hiram ja Paula Peuranheimo kuvattuina yhdessä v. 1922.

Tässä Hiram nuorena perheenisänä v. 1908 eli lähes kahdeksan vuotta merimatkansa jälkeen.

Hiram Peuranheimo, jo vakiintunut perheenisä vuonna 1919. Toimi jo tuohon aikaan veturinkuljettajana ja asui Kokkolassa.