Maineikas kirkonrakentaja ja rakennusmestari Jacob Rijf suunnitteli Kälviän kellotapulin

Keskipohjanmaa 2.9.1967

"Komea oli kylämme. Sen taivas oli korkein, mitä ajatella voin, sinisin ja kirkkain kaikista taivaista. Sen aurinko kirkkainta kultaa, jonka valo levisi häikäisevänä kaikkialla ympärilläni. Kirkonkylääni mahtui kaikki, mikä saattoi täyttää sydämeni kylläisyydellä ja ilolla. Likimpänä Suutarinmäen alta näkyi Pikku-Penttilän punaiset rakennukset - - - vähän edempänä näkyi Ison-Penttilän komea taloryhmä joen rannalla ja sitten kirkko, jonka monikerroksinen tapuli kohosi silmissäni miltei peloittavana taivasta kohti."

Näin muisteli lapsuutensa maisemaa, Kälviän kirkonkylää, professori Lucina Hagman, joka syntynyt Kälviällä 1853 ja vietti täällä elämänsä ensimmäiset 12 vuotta. Paljon on Kälviän kirkonkylä siitä puolin muuttunut, mutta tapuli, joka edelleen nousee korkeana taivasta kohti, on nyt vuosikymmenien jälkeen saanut takaisin ne värit, joita se kantoi Lucina Hagmanin aikana. Tämäntapaisena sitä ovat siis katselleet aikoinaan päivän eri valaistuksissa Lucina ja Tyko Hyypältä, Castrénin lapset Kumpulan pappilasta, Hellstenin pastorin väki Simukkalasta ja kaikki muut silloiset kälviäläiset. Ja nykyisten kälviäläisten täytynee myöntää, että kyllä ne vain entisajan mestarit osasivat sekä rakentaa että maalata. Tapuli entisöitynä on todella niin komean näköinen, että sen eteen ehdottomasti pysähtyy.

Mutta kun tämän tapulin vaiheisiin aikaa lähemmin tutustua, huomaa, että niihin liittyy melkoinen annos suomalaista kulttuurihistoriaa. - Siinä sivussa ei voi ohittaa myöskään Kälviän nykyisen kirkon syntyhistoriaa. Ennenkaikkea näillä seikoilla on tietysti merkitystä Kälviäläisille, mutta uskoisinpa muunkin lukijakunnan niihin mielellään tutustuvan.

Tapuli kuninkaallisella päätöksellä

Kälviän tavallista komeammasta tapulista on aikojen kuluessa esitetty montakin tarinaa ja olettamusta mm. siihen tapaan, että Kälviän kellotapulin piirustukset olisivat vaihtuneet jossakin vaiheessa jonkun suuremman paikkakunnan kellotapulin piirustusten kanssa. Näin tuskin on tapahtunut.

Kälviän kirkon arkistosta käy selville, että kälviäläiset alkoivat 1700-luvun loppuvuosina huonostua vanhaa kellotapuliaan, joka oli jo alkanut kallistuakin. V. 1796 pidetyssä pitäjänkokouksessa on pöytäkirjassa selvä merkintä, että päätettiin ryhtyi rakentamaan kellotapulia Jakob Rijfin tekemien piirustusten mukaan. Heikki Klemetillä on teoksessaan "Suomalaisia kirkonrakentajia" jäljennös Jacob Rijfin v. 1796 tehdystä alkuperäissuunnitelmasta Kälviän tapuliksi. Se poikkeaa hyväksytyksi tulleesta mallista sikäli, että yläkaton kaartuen kohoavan katkaistun särmäkartion päällä on pieni nelikulmainen torni, jossa luukut joka sivulla. Nämä luukut on sittemmin sijoitettu kaarevaan katto-osaan.

Kirkonkokousten pöytäkirjat kertovat myös toisesta ehdotuksesta, jonka oli tehnyt professori Tempelman. Ilmeisesti oli tässäkin tapauksessa, kuten monen monissa muissa Klemetin kertomissa tapauksissa, niin että suomalaistyylinen tapuli näytti ruotsalaisista rakennushallituksen herroista - sitähän intendenttivirasto vastasi - perin oudolta ja nämä tekivät joko vastaehdotuksensa tai ainakin esittivät parannuksia suomalaisten kansanrakennusmestareitten piirustuksiin. Joka tapauksessa kälviäläiset pitivät kiinni Jakob Rijfin suunnitelmasta, ja v. 1803 saapuikin Kälviälle paperi, jossa on nykyisen kellotapulin fasaadikuva erittäin taidokkaasti piirrettynä. Tässä paperissa ei näy Rijfin nimeä, mutta kuva poikkeaa oleellisesti vain yläkaton osalta siitä piirroksesta, joka on varustettu Rijfin nimikirjoituksella. Tässä paperissa on intendenttiviraston vahvistus, jonka alla nimikirjoitukset herroilta, joiden nimet ovat Piper ja Tempelman. Paperin oikeassa yläreunassa on viimeisin päiväys; Tukholman linnassa 24 pnä toukokuuta 1803, ja sen alla komeasti piirrettynä kuninkaan oma kätinen nimikirjoitus Gustaf Adolph.

Kustaa IV Aadolfin nimikirjoitus

Tämä Gustaf Adolph, jonka omakätinen nimikirjoitus on Kälviällä säilynyt, tunnetaan historiassa edeltäjiinsä verrattuna melko heikkona ja kyvyttömänä hallitsijana, joka tosin oli velvollisuudentuntoinen. Itsepäisyyttä hän osoitti monellakin tavalla, mm. kieltäytymällä liittymästä mannermaan sulkemispäätökseen koska hän piti Napoleonia ilmestyskirjan petona ja koska juuri Napoleon oli tätä sopimusta innokkaimmin ajamassa. Kun Napoleon ja Aleksanteri kohtasivat Tilsitissä, he sopivat, että Aleksanteri pakottaa Ruotsin siihen liittymään. Samaa itsepäisyyttä osoitti Kustaa IV Adolf toteuttamalla Ruotsissa raharealisaation ilman valtiopäiviä v. 1802. Hän myös kiristi painovapautta ja vastusti - päinvastoin kuin isänsä Kustaa III - valistusfilosofian aatteita. Suomessa hän oli kuitenkin - ainakin hallituskautensa alussa - jokseenkin suosittu, ja teki v. 1802 matkan maahamme, sen muistoksi löytyy rantatien varressa Kuninkaankiviä mm. Uudessakaarlepyyssä ja Himangalla. - Tämä matka oli tapahtunut juuri edellisenä vuonna kun hänen kätensä piirsi tuon epäilemättä suurellisen nimikirjoituksen. Eipä niin ollen ole mahdotonta, etteikö hän hyvinkin olisi ollut selvillä, missä päin hänen valtakuntaansa tuollainen Kelviå sijaitsi, vaikka tämäntapaisten paperien allekirjoittaminen luonnollisestikin kuului kuninkaan rutiinityöhön.

Runeberg antaa tästä kuninkaasta Vänrikki Stoolin tarinoissa jokseenkin ironissävyisen kuvan runossa Kuningas. Se kertoo, kuinka kuningas Suomen sodan siinä vaiheessa, kun Viapori jo oli luovutettu ja Suomen armeijan pako kohti pohjoista alkanut, tekee eräänä päivänä erittäin teatraalisen eleen: hän pukee ylleen, Kaarle XII sota-asun: "Käsiimme, kuulu Kaarle, vedämme kintaas nää, niin kuninkaan kuin miehen on tunnusteko tää. Me tahdomme, suur urho, sun ottaa miekkas, vyös, maailman heikon, velton me hämmästyttää myös." - Runeberg kysyy runon loppupäässä, minkä käänteen sodalle mahtoikaan antaa tämä ylväs teko Tukholman kuninkaanlinnassa - siitä eivät asiakirjat ainakaan kerro. Sensijaan mahtoivat kohtauksen kolme todistajaa marski Toll, Karl Lagerbring ja kreivi Piper - saada hämmästelemisen aihetta kerrakseen. (Lieneekö ollut muuten tuo kreivi Piper sama, jonka nimikirjoitus myös nähdään Kälviän tapulin piirustuksissa, intendenttiviraston merkinnän alla?)

Kustaa IV Aadolfin vaiheista vielä: kun Ruotsi valmistautumatta joutui kahden rintaman sotaan ja jäi tappiolle, kieltäytyi Kustaa IV Adolf itsepintaisesta rauhanneuvotteluista ja valtiopäiväkutsun antamisesta. Upseeristo syöksi hänet vallasta 13 pnä maaliskuuta 1809. Loppuelämänsä hän eli Saksassa ja Sweitsissä.

Jacob Rijf

Kälviän tapuli edustaa niin huomatavaa ja tunnusmerkillistä osaa Jacob Rijfin elämäntyössä, että on syytä kertoa hänestä hiukan lähemmin. Jacob Rijf oli syntynyt Pietarsaaressa. Jo hänen isänsä Tuomas Rijf oli tunnettu kirkonrakentaja ja ajan hyvän tavan mukaan poika sai opin omalta isältään. Myöhemmin Jacob poika opiskeli yhden vuoden Tukholman Taideakatemiassa, josta sai hyvän todistuksen. Todistustensa nojalla hänet otettiin Västerbottenin viralliseksi lääninrakennusmestariksi, ja sen jälkeen hänen nimensä esiintyy yhä tiheämmin kirkkojen rakentajana. Hän on mm. tehnyt Larsmon, Ylikiimingin ja Alatornion kirkot sekä korjaussuunnitelman Kemin kirkkoon. Hänen käsialaansa on myös Skellefteån maaseurakunnan kivikirkko, joka viime vuosina lienee tullut tutuksi monille Skellefteån kävijöille täältäkin päin: Skellefteån kirkon piirustukset tulivat intendenttivirastossa hyväksytyiksi muistutuksetta, ja tämä on ainoa kerta, jolloin suomalaisen miehen piirustukset Tukholmassa näin hyväksyttiin, sanoo Klemetti. Täällä päin tunnetaan hänen töistään lähinnä Pietarsaaren maaseurakunnan kivikirkon laajennus, jossa luultavasti on vielä ollut mukana hänen isänsä Tuomas Rijf. Myös Himangan kirkko on ollut Jacob Rijfin kaunis luomus - valitettavasti se vain on myöhemmin - "perusteellisesti korjattu" - niin perusteellisesti, että siitä on enää vaikea tuntea mitään Rijfille ominaisia piirteitä.

Jacob Rijfin viimeiseksi työksi jäi suunnitelma Kungsholman kirkon uusimiseksi, sitä hän oli toteuttamassa, kun hän v. 1808 kuoli Tukholmassa kovaan kuumeeseen. - Rijfien suku edustaa suomalaisessa kirkonrakennusarkkitehtuurissa samaa luokkaa kuin Kuorikoskienkin.

Klemetti sanoo, että Jacob Rijf on Kälviän tapulillaan tuonut maahan klassillisvaikutteisen esikuvan, jolla on akateemisesti jalostunut muoto - ylintä loukkaa. Ja Klemetti on asiantuntija näissä asioissa.

Tapulin rakentaminen ja maalaaminen

Komean hirsitapulin rakentaminen otti kälviäläisiltä useita vuosia, sillä se valmistui vasta v. 1807. Ilmeistä on, että tapulin komeus oli siihen aikaan "valttia" Kälviällä ja että siitä puhuttiin naapuripitäjissäkin, jossa kälviäläisiä yhteen aikaan nimiteltiin "tapulikaupungin miehiksi."

Seurakunnan tilikirjoissa on vuodelta 1860 merkintä tapulin maalauksesta. Sen ovat silloin saaneet tehtäväkseen silloinen kirkkoväärti Eerik Lassila sekä hänen kanssaan Juhani Suutarinmäki. Eerik Lassila on ilmeisesti ollut hyvin taitava ja monipuolinen mies, koska hän toverinsa kanssa on nauttinut niin suurta luottamusta, että kirkonkokous on päättänyt antaa heille "vapaus että maalata senkaltaisilla väreillä kuin hyväksi näkevät." Ja he ovat maalanneet. Yhteensä yhdeksää eri väriä on löydetty heidän jäliltään. Eerik Lassila on tässä vaiheessa myös tehnyt vaivaisukon tapulin seinustalle. Näiden maalarien käsialaa ovat ilmeisesti ne neljä enkeliäkin, jotka tänä kesänä tapulia entisöidessä löydettiin ja maalattiin jälleen esille.

V. 1877 tapuli vuorattiin ripalistoilla alaosastaan, joka sen jälkeen täytyi tietenkin uudelleenmaalata. Vuorauksen ja maalauksen on ilmeisesti suorittanut Isaac Riihimäki. Jossakin näistä vaiheista on tapuli alkuperäispiirustuksesta poiketen varustettu ikkunoilla. - Myöhemmistä kirkonkokousten pöytäkirjoista käy ilmi, että näitä tapulin ikkunoita jouduttiin sittemmin yhä uudelleen ja uudelleen korjaamaan, nähtävästi ne kivet, jotka oli tarkoitettu lentämään tapuli yli, osuivatkin silloin tällöin huomattavasti alemmas.

Vanha kirkko

Mutta kun kälviäläiset olivat saaneet uuden komean tapulin, heistä arvattavasti alkoi vanha kirkko näyttää liian pieneltä ja vanhalta, kerta kaikkiaan eri paria olevalta upean tapulin kanssa.

Silloinen kirkko oli v. 1764 rakennettu ristikirkko paanukattoineen, samantapainen kuin monet muut suomalaiset kirkot tuolta ajalta, matalahko ja kodikas, punaisiksi maalattuine ulkoseinineen.

Tämän vanhan kirkon ja sen vieressä komeana seisovan tapulin kuva on esillä Kälviän kirkkoherrankansliassa, jossa seurakunnan nykyinen kirkkoherra Eerikki Lyly sitä mielellään näyttää. Samoin hän hyvin alttiisti etsii tarvittavat tiedot laajasta arkistosta, johon kuuluu kunnioitettava määrä vanhoja kirjoja: kuinka paljon niihin sisältyykään mielenkiintoisia asioita!

Kälviän kirkon arkistossa ovat ns. historiankirjat tallella vv 1641-49 ja v. 1688 lähtien, sekä rippikirjat vuodesta 1723 aukottomina, kertoo kirkkoherra Lyly. - Niistä on löydettävissä merkinnät mm. kuuluisista Erikssonin veljeksistä ja monet muut edesmenneitä kälviäläisiä koskevat tiedot.

Arkiston papereista käy myöskin selville, että uuden kirkon rakentamisasia oli vireillä vuodesta 1886 lähtien, jolloin läänin arkkitehti Aminoff teki virkamatkan paikkakunnalle ja tutustui tällöin mm. kirkkoon. Hänen kirjoittamastaan tarkastuspöytäkirjasta ilmenee kuitenkin, ettei hän pitänyt kirkkoa kovinkaan huonokuntoisena.

Seuraavan lausunnon kirkosta ja sen kunnosta on antanut vuosisadan vaihteen paikkeilla arkkitehti L. E. Sonck - joka muuten oli syntynyt Kälviällä. Tässä yhteydessä kannattaa mainita, että Lars Sonckia pidetään kansallisromanttisen tyylin mestarina maassamme: hän on mm. suunnitellut Tampereen tuomikirkon, Turun Mikaelin kirkon sekä Kallion ja Mikael Acrigolan kirkot Helsingissä, Maarianhaminan kirkon, Kultarannan Naantalissa, Kordelinin siunauskappelin Raumalla, vieläpä Sibeliuksen Ainolan, monia muita mainitsematta.

Lars Sonck laati Kälviän vanhaa kirkkoa varten korjauspiirustukset ja oli lausunnossaan sitä mieltä, että korjaus pitäisi suorittaa mahdollisimman vähin muutoksin, koska kirkko sellaisenaan on 1700-luvun pohjalaisten puukirkkojen esikuvallinen ja aito edustaja.

Uusi kirkko ja kirkkoriita

Nähtävästi Lars Sonck ei kuitenkaan ollut "profeetta omalla maallaan" hänen lausuntonsa tuntui kaikuneen kuuroille korville. Seuraavassa kokouksessa päätettiin joka tapauksessa uusia kirkko perusteellisesti, mm. tehdä se huomattavasti korkeammaksi. Seurakunnan kirkkoherra, rovasti Elfing joutui silloin kokouksen puheenjohtajan ominaisuudessa sanoutumaan irti tämän päätöksen teosta, koska se oli selvästi vastoin "korkeamman tahon" määräyksiä.

Ehdotukset uuden kirkon mallista tulivat sitten aikanaan kolmelta rakennusmestarilta: Kurikka, Jäväjä ja Renell. Uusi kirkko päätettiin rakentaa Renellin ehdotuksen mukaan kuitenkin siten, että siihen tehtiin huomattavia korjauksia Kurikan ehdotuksen mukaan, muutamia kohtia taas hyväksyttiin Jäväjän piirustusten mukaan. Niinpä kirkon seinät korotettiin 7 metriin ja ikkunat samassa suhteessa. Seinien alaosaan käytettiin vanhan kirkon hirsiä, koska ne todettiin niin hyviksi, että sellaisia tuskin enää metsästä löytyisikään. Urakkakontrahti tehtiin pyhäjärvisen rakennusmestari Samuli Tuoriniemen kanssa.

Tästä omaperäisestä toiminnastaan saivat kälviäläiset myöhemmin kuulla kaikkein korkeimmalta kirkolliselta taholta. Marraskuussa v. 1905 päivätyssä kirjeessään tukistelee itse arkkipiispa Gustaf Johansson heitä seuraavaan tapaan:

"- - - koska Kälviän seurakunnan vanha kirkko on revitty ilman että siitä oli asianmukaista tiedonantoa toimitettu Muinaistieteelliselle toimikunnalle, on Tuomiokapituli katsonut tarpeelliseksi tänne saada ilmoituksen siitä, kenen luvalla on ryhdytty mainitun kirkon repimiseen ja otteet niistä pöytäkirjoista - - -".

Renellin rakentajasuku

Tehty mikä tehty - vanhaa kirkkoa ei ollut enää arkkipiispan kirjeestä huolimatta. Uusi kirkko valmistui pikavauhtia: sen urakkasopimus allekirjoitettiin joulukuun 20 pnä 1904 ja kirkko oli valmis syyskuun 20 pnä 1905, siis vajaassa vuodessa. Uusi kirkko oli vanhan paikalla, mutta uudella, metrin korkuisella kivijalalla, ja kaksi metriä maan alle perustettuna.

Uuden kirkon piirustukset samoin kuin tapulin piirustus ovat siitä lähtien olleet Renellin suvun hallussa. Renellit ovat lähtöisin Kälviän Ridankylästä, jossa vieläkin tiedetään "mestarin tupa". Alkuaan sukunimi on tietenkin ollut Rita, mutta käännetty ruotsalaisittain sen ajan tavan mukaan. Ridalta lähti mestarin oppiin Topias-niminen nuori mies joskus 1800-luvun puolivälin paikkeilla. Hän kävi Tampereen Teknillisen koulun, josta valmistui rakennusmestariksi - siinä vaiheessa taisi nimikin muuttua Renelliksi. Hänen poikansa Odert Renell jatkoi samaan, suoritti niinikään Tampereen Teknillisen koulun, ja hänen suunnittelemansa - pääasiassa - on Kälviän nykyinen kirkko. Sama suku elää edelleen Kälviällä, mutta jälleen on sukunimi muuttunut. Se tapahtui 30-luvun suomentamisvimmassa, ja nyt ovat Renellit Toivosia ja Tapioita. Oiva Toivonen, Odert Renellin veljenpoika, on eräs tämän suvun jäsenistä, jonka ammattina on rakentaminen. Hänen talonsa sijaitsee parin kilometrin päässä Kälviän Hillin kylästä, metsän ympäröimänä suuressa rauhassa. Siellä ovat säilyneet kuin ihmeen kautta sekä puoli toista sataa vuotta vanhat tapulin piirustukset että nykyisen kirkon rakennuspiirustukset. Ovat säilyneet siitä huolimatta, että talo on kerran palanutkin; se tapahtui joskus 30-luvulla. Mutta isoisän kirjoituspöytä ja sen laatikossa olleet paperit saatiin pelastetuiksi.

Värikysymyksestä

Kälviän kirkko ja tapuli joutuivat aikanaan samoin kuin muutkin kirkot ja tapulit sen tyylin uhriksi, joka otti tavakseen vetää kaikki pinnat yhdellä ainoalla värinä, joka oli milloin vaaleanharmaa, milloin epämääräisen ruskea - "yhtä luonteettomia molemmat", kuten Klemetti kipakasti sanoo, ja jatkaa: "Tapa periytyi jälkipolviin aiheuttaen suoranaisen väripelon, katsomuksen, joka vieläkin sitoo luonnollista väri-iloa kaipaavan käden, jos semmoinen sattuisi olemaan. Vanhatkin rakennukset, jotka ovat toisensointisiksi syntyneet, vedetään perästäpäin tuohon yhteen samaan ruskeaan-harmaaseen. Kaikki korut, korkopatsaat, listat, aitaukset, jopa kellotaulut peitetään yhden tien: koko kirkko tai tapuli kastetaan värialtaaseen kuin kynttilä kirnuun. Merkillinen katsomus! - - - Ja omassa maassamme, puhumatta 1700-luvun tapuleista ja kirkoista, joiden alkuperäisestä väristä on tietoja. Todennäkösesti on tuleva aika, jolloin taas palataan historiallisesti perinnäiselle pohjalle, varmaankin monen odottavan iloksi silloin?

Klemetti ennusti oikein: Kälviällä ainakin on jo palattu.

Tämän kesän maalaustyöt

Kun tämän kesän maalaustöitä, ennenkaikkea tapulin maalausta alettiin suunnitella, otettiin ensimmäiseksi yhteys Muinaistieteelliseen toimikuntaan, jonka edustaja kävi paikkakunnalla. Hän löysi tapulista, entisen maalikerroksen alta seuraavat värit: tummempaa ja vaaleampaa harmaata, vihreää, keltaista ja punaista, mutta uskoi värejä löytyvän enemmänkin sellaisista kohdista, joihin hän telineiden puutteen vuoksi ei päässyt. Maalarit, jotka työn sitten suorittivat, löysivät näiden lisäksi vielä sinisen. Maalausurakan sai suoritettavakseen kälviäläinen urakoitsija Aimo Rimpioja, joka miehineen on sen nyt kunnialla vienyt loppuun. Tavallaan on heille osoitettu yhtä suurta luottamusta kuin aikoinaan Erik Lassilalle: valtuusto on jättänyt heille vapaat kädet toimia sen mukaan kuin hyväksi näkevät, seurakunnan puolesta on mukana ollut maalari Viljo Hietaharju, joka mm. on maalannut kirkon ovet. Tapulin ovat maalanneet Jussi ja Pentti Rimpioja, ja he ovat tehneet sen kuin oman työnsä, sanovat kirkkoherra ja muut seurakunnan edustajat.

Tämä maalausurakka on ollut jännittävimpiä ja mielenkiintoisimpia mitä maalarin tielle sattuu: niin paljon uutta ja yllättävää se on tuonut esiin. Katsotaanpa nyt vaikka tuota puoliympyräkuvioa kellotaulun päällä, ja koristeviivaa sen molemmin puolin, tai sitten yläluukuissa pasuunaan puhaltavia enkeleitä, jotka ilmeisesti kuvaavat ilmestyskirjan enkeleitä.

- Kattomaali on erikoistilauksesta tehtaalla valmistettu ja se osuu todella hyvin lähelle tervapaanukaton lämpimän punaruskeaa väriä, kuten on tarkoituskin, kertoo urakoitsija Aimo Rimpioja.

Hän sanoo urakasta vielä:

- Nykyään on vaikea löytää maalareita, jotka viitsivät ruveta lyijyväreillä ja öljymaaleilla maalaamaan: se on raskasta. Nykyaikaisilla maaleilla on toisin helppo vetää. Mutta tällaisessa työssähän se ei käy, kun jokainen värisävy on tarkkaan sekoitettava entisen maalin väriseksi.

Kirkon maalauksessa on käytetty osittain samoja värejä, mutta ei niin monia kuin tapulissa. Siihenkin nähden maalareilla on ollut vapaat kädet toimia, ilmeisesti he ovat katsoneet, että kirkko yksi-ilmeisenä sopivasti tasoittaa sitä vaikutelmaa, jonka värikäs tapuli antaa - mikäli se jonkun mielestä on äkikseltään liikaa.

Useille kälviäläisille taitaa kuitenkin muutos olla mieluinen: he nauttivat katsellessaan Rijfin luomusta esimerkiksi ilta-auringon valossa, jolloin se kuulema on kauneimmillaan.

Annikki Wiirilinna

Kuvatekstit:

Kuvanveistäjä Eric Cainbergin tekemä korkokuva Jacob Rijfistä, eli 1753-1808 ja oli suomalaisista kirkonrakentajamestareista ehkä kuuluisin. Hänen silmänsä oli herkkä mittasuhteiden luonnolliselle sopusoinnulle, mikä todistaa aitoa synnynnäistä rakentajakykyä.

Jäljennös paperista, jonka olemassaolosta tuskin monikaan kälviäläinen on tähän päivään asti tiennyt: Ruotsin intendenttiviraston hyväksymä ja kuningas Kustaa IV Aadolfin nimellään vahvistama lopullinen piirustus rakennusmestari Jacob Rijfin suunnitelmasta Kälviän tapuliksi. Paperi on säilynyt Renellin suvun hallussa.

Yksityiskohta Isac Rijfin alkuperäispiirustuksesta, joka tätä tornin yläosaa lukuunottamatta on samanlainen kuin hyväksytyksi tullut piirustus. Tekstissä vasemmalla näkyy suunnittelijan, Jacob Rijfin nimi. (Kuva lainattu Klemetin teoksesta Suomalaisia kirkonrakentajia).

Muutamia yksityiskohtia Rijfin tapulista.

- Ihmeellisintä on, että vaikka tapulissa on niin monta väriä, kokonaisuus vaikuttaa sittenkin tasapainoiselta ja sopusointuiselta, sanoo kirkkoherra Eerikki Lyly, joka kertoo olevansa maalaustyön suorittamiseen hyvin tyytyväinen.

Kälviän vanha kirkko oli 1700-luvulla rakennettu paanukattoinen, joka komean, uusklassillista tyyliä edustavan tapulin vierellä tuntui melkein häpeävän omaa maalaisuuttaan. Arvokas rakennustaiteellinen muistomerkki se oli siitä huolimatta.

Kälviäläisiä ehkä eniten tänä kesänä kiehtonut asia tapulin maalauksessa oli enkelin kuvien paljastuminen tapulin yläluukuissa. - Tässä niitä entisöivät Jussi ja Pentti Rimpioja.

Alkuperäinen, rakennusmestari Odert Renellin tekemä piirustus Kälviän nykyiseksi kirkoksi. Kuten huomataan suunnitelmaa on jonkin verran muutettu mm. kattorakennelman ja tornin osalta. - Myös tämä piirustus on säilynyt Renellin suvun hallussa.

Tämän kesän maalausurakka aikaa olla takanapäin, tapulin portailla sitä muistelevat urakoitsija Aimo Rimpioja sekä varsinaisen työn suorittaneet, poika Pentti ja veli Jussi - kaikki kälviäläisiä Rimpiojia.

Renellin suvussa on edelleen rakentajia: Oiva Toivonen, joka tällä hetkellä rakentaa taloa veljelleen lähelle Kykyrin mäkeä.