Donner-suvun valtakausi Kokkolassa

Keskipohjanmaa 7.9.1972

Kokkolan 352-vuotissyntymäpäiväreportaashi

Roosien ja Kyntzellien ohella vaikutti Kokkolassa viime vuosisadalla Donnerien mahtava patriisisuku, jonka edustajat toimivat hyvin menestyvinä kauppiaana ja laivanvarustajina ja kaikin puolin näkyvinä hahmoina kokkolalaisessa elämässä, olipa sitten kysymys rannikkopuolustuksen järjestämisestä, kuten Halkokarin taistelun aikana, tai lukuseuran perustamisesta kaupunkiin. Suvun edustaja oli paikalla myös silloin kun syksyllä 1828 perustettiin Sällskapsklubben, eräs maamme vanhimmista vielä toimivista yhdistyksistä. - Keitä olivat nuo Donnerit, mistä tulivat ja mihin menivät?

Ensimmäinen Donner tuli Kokkolaan 1700-luvun lopulla naisen mukana. Tuo nainen oli Kokkolan silloisen postimestarin Jaakko Falanderin tytär Anna. Tukholman matkalla, tai kenties joitakin aikoja kestäneen Tukholmassa-oleskelunsa aikana Anna oli tutustunut sikäläiseen kauppias Alexander Donneriin, joka oli syntyperältään saksalainen. Anna Falanderin ja Alexander Donnerin tapaamisesta sukeutui avioliitto, mutta mistä lienee johtunut että aviopari ei jäänytkään Tukholmaan vaan muutti etäiseen Kokkolaan - sitä tuskin uskaltaa mennä arvailemaan. Ilmeisesti he avioliiton alkuvuodet asuivat Tukholmassa, jossa lapset syntyivät, sillä muuttaessaan tänne Alexander Donner oli jo iäkäs "eikä saavuttanut mitään. huomattavaa asemaa ennen kuolemaansa, mikä tapahtui 1772, mutta hänestä tuli sellaisen suvun kantaisä, jolla oli kaupungin elämässä johtoasema seuraavan vuosisadan kuluessa", kuten Kokkolan historian II osan kirjoittaja toteaa.

Joachimilla oli suolalaivoja

Kantaisä Alexanderin vanhin poika Joachim (1763-1822) oli se, joka varsinaisesti alkoi koota pääomaa. Hänen kerrotaan tosin aloittaneen vaatimattomasti mutta ponnistelleen sitä sisukkaammin. Hänellä oli osuuksia monissa laivoissa, yhdessä muutamien muiden kanssa hän varusti mm. 126 lästin fregatti Amphionin sekä 114 lästin Resolutionin, luultavasti hän omisti myös muutamia pienempiä laivoja yksin. Joachim Donnerin laivat purjehtivat Etelä-Ranskaan ja Portugaliin. Käytäntö tuohon aikaan oli se, että suolalaivat lähtivät täältä syyskuun alussa. Ne saapuivat Gadiziin tai Marseilleen myöhään syksyllä, kenties vasta joulun tienoilla, sieltä niillä oli tapana purjehtia johonkin Sisilian suolasatamaan, tai paluumatkalla Gadizista suoraan St. Ybesiin Portugaliin, tai kenties Torre Vecchioon Espanjan itärannikolle. Sieltä lähdettiin hiljalleen kohti pohjoista, ja kotirannoille saavuttiin sitten keväällä juuri vesien auetessa. Kotisatamaan päästyä vapautettiin miehistö palveluksesta, alukset tarkastettiin ja tervattiin laivanvarustajain omissa veistämöissä. - Näin tapahtui silloin kun kaikki meni onnellisesti, mutta niinhän ei aina käynyt.

Suolan ohella tuotiin kaukaiseen kotisatamaan paljon muutakin: Välimeren maitten viinejä ja hedelmiä, Hollannista poikettiin hakemaan tupakanlehtiä tupakkatehtaita varten, tuotiin myös paperia ja kankaita, väriaineita ja siirtomaatavaroita. - Laivojen menolasti käsitti enimmäkseen tervaa ja pikeä sekä lautoja.

Suomen sodan ajan Joachim oleskeli Ruotsissa mutta palasi takaisin Kokkolaan rauhan tultua. Kauppaneuvoksen arvon hän sai v. 1812.

Anders, Alexander ja Jacob

Joachim Donnerin vanhin poika Anders otti kauppahuoneen hallintaansa isän jälkeen. Toinen poika Jacob harjoitti niinikään menestyksellisesti kauppaa ja oli sukunsa täysverinen edustaja, hänen talonsa on muuten vieläkin pystyssä Isonkadun varrella, se on talo jota sittemmin nimitettiin Mercuriuksen taloksi ja jossa nyt sijaitsee mm. kotitalouslautakunnan huoneisto. Jacob Donner oli naimisissa Maria Aemelaeuksen kanssa, heidän tyttärensä Helena Emilie avioitui puolestaan Stenhagen-suvun edustajan kanssa.

Suvun vahvin ominaispaino tuntuu kuitenkin kokoontuneen täysimääräisenä juuri Andersin, vanhimman veljen vaakakuppiin. Tosin hänet oli vartavasten kasvatettu suuren kauppahuoneen perijäksi ja isänsä seuraajaksi, mutta sattui niin onnellisesti että myös hänen henkilökohtainen kykynsä ja muut ominaisuutensa tuntuivat luontuvan tähän tehtävään. Kuitenkin tämä esikoisasema oli hänelle melkein hiuksenhienon rajan takana: hänellä oli nimittäin kaksoisveli Alexander. Myös Alexander sai kaupallisen koulutuksen joskaan ei ehkä yhtä perusteellista kuin toinen kaksosista.

Kun Alexander 1820-luvulla oli Hampurissa erään kauppahuoneen palveluksessa kirjoitti Anders hänelle kirjeen, joka mielenkiintoisella tavalla kuvaa sekä silloisia kauppiastapoja että valottaa myös Andersin luonnetta. Hän kirjoittaa mm:

"Melkein kaikki täkäläiset rihkamakauppiaat ovat olleet viime kesänä Hampurissa, niinkuin tiedät, ja varustautuneet siellä melkoisilla tavaraerillä saamansa luoton turvin. --- Kaikki tämä johtuu täkäläisestä pienestä menekistä ja sen vuoksi haluan kehottaa sinua luopumaan kaupan perustamisesta tänne. Jos kuitenkin haluat sitä kokeilla, ei minulla ole mitään sitä vastaan. --- Ostaessasi mahdollisesti manufaktuuritavaroita sinun ei mitenkään pidä ottaa verkaa tai kasmiria, koska sellaista tavaraa täällä on yllin kyllin. Ota mieluummin joitakin huonompia kankaita: tummapohjaista kattuunia keisarisurun johdosta, joitakin skotlantilaisia viittoja eli kaprokkeja, hiukan pientä korutavaraa, piipunvarsia, naisten ja lasten kangaskenkiä, mutta ei sukkia, liivejä eikä sentapaista, ei korkkeja eikä tämäntapaista rihkamaa. Älä ota paljon samaa laatua, ja käännyt mieluummin sellaisten kauppiaiden puoleen joilla on huokeat hinnat koska silloin voit parhaiten ansaita. --- Niiden tavaroiden joukossa, joilla luulisin voivan sinun mahdollisesti ansaita, on indigo, mutta se ei saa olla hienointa eikä keskilaatuakaan vaan tavallista: tätä laatua luulisin voitavan myydä täällä vielä laatikollisen - mutta älä mainitse tästä muille vaan sano että siinä on muita tavaroita tai että hinta on paljon korkeampi. Teen kanssa ei kannata olla paljon tekemisissä, koska menekki on olematon, ei myöskään itämaisten tavaroiden kanssa..."

Ilmeisesti Alexander ehti tulla Kokkolaan ja perustaa kaupan, mutta hän kuoli hyvin nuorena, varmaankin kohta tuon kirjeen kirjoittamisen ajankohdan jälkeen. Alexander Donner eli 1796-1822.

Anders Donner, kauppaneuvos

Tämä Anders Donner vanhempi (1796-1857) oli juuri se Donner joka kunnostautui Halkokarin taistelun aikana ja jonka laivat olivat Kokkolan suurimpia: Kaikissa hänen toimissaan havaitsee kaukokatseisuutta ja ajattelukykyä: niinpä on merkille pantavaa, että hän laski vuonna 1815 vesille fregatin, jonka nimi oli Aleksanteri 1. Valtiolliset suhdanteet otettiin siten myös huomioon laivan nimessä. 1830-luvulla hänellä oli jo yksityisessä omistuksessa neljä laivaa, niistä suurin Finland-niminen fregatti, joka oli tuohon aikaan Kokkolan suurin. Parikymmentä vuotta myöhemmin oli laivaluku 8 ja niiden. yhteinen kantavuus 815 lästiä. - Kauppaneuvoksen arvon hän sai 1840.

Paitsi laivoja oli Anders Donnerilla paljon muuta omaisuutta. V. 1805 toukokuun 3 pnä syttyneessä suuressa tulipalossa, jolloin Kokkolan raatihuonekin paloi meni yhteensä 36 taloa, niiden joukossa myös Donnerien talo. Heti seuraavana vuonna ryhtyivät Donnerit rakentamaan torin ja Rantakadun välillä sijainneelle tontilleen uutta entistä ehompaa taloa ja siitä tuli niin komea että se suorastaan ylitti "Weranderin puupalatsin" - Kaarlelan pappilan - mitat. Se oli aikakauden näyttävimpiä, mutta huomattavaa oli ennenkaikkea se, että Donner rakensi talonsa kivestä. Vesikatto tehtiin taitekatoksi ja katettiin paanuilla. Rakennuksessa oli 12 huonetta: kauppa oli Torikadun puolella - sillä kohtaa, jossa nyt on Seurahuoneen ovi, sitten oli arkihuone, konttori, sali, kaksi sänkykamaria, kaksi vierashuonetta, lastenkamari, vaatekomero ja keittiö. Kuudessa parhaassa huoneessa oli kipsi-, muissa huoneissa paneelikatto.

Sopipa siis itsensä herra kenraalikuvernöörinkin yöpyä Donnerien talossa kun hän vuonna 1833 saapui tarkastusmatkalle Kokkolaan. Epäilemättä talossa kävi monia muitakin korkea-arvoisia vieraita ja komeita juhlia vietettiin. Vähän myöhemmältä ajalta, vuodelta 1870 ovat jääneet muistiin mm. Adele Donnerin ja luutnantti Synnerbergin häät. Vihkiminen ja suuret päivälliset pidettiin tosin raatihuoneella, mutta illaksi siirryttiin Donnerin taloon, jossa pidettiin tanssiaiset. Naiset pukeutuivat tuohon aikaan häissä yleensä valkoisiin, herrat esiintyivät mustissa frakeissa. Hääpäivälliset olivat tässä tapauksessa erittäin upeat ja shamppanja virtasi. - Mutta tanssiaisten aikana illalla kerääntyi "yhteinen kansa" ulos morsiamen kodin ikkunan alle ja alkoi huutaa: "Morsian ulos". Silloin morsian näyttäytyi ikkunassa - kahden kynttilänjalkaa pitelevän morsiusneidon keskellä.

Kun Halkokarilla tapahtui...

Kaikkein merkittävimmin on nimensä Kokkolan historiaan kuitenkin Anders Donner painanut Halkokarin kahakan yhteydessä Krimin sodan aikana v. 1854. Kun Kokkolaan kantautui tieto, että kolme englantilaista fregattia oli toukokuussa polttanut sekä Raahen että Oulun laivatelakat ja kauppalaivat, ehdotti Anders Donner muille kokkolalaisille, että vihollinen torjuttaisiin asevoimin jos se saapuisi Kokkolaan. Ehdotus sai yleisen hyväksymisen ja kokkolalaiset aseistautuivat luotipyssyin. Donnerin ehdotuksesta Halkokarin tervamakasiinien väliin rakennettiin lankkuaidat näkösuojaksi ja hänen kustannuksellaan Suntin suun yli rakennettiin silta. Lähetettiin myös kiireinen avunpyyntö Vaasaan jossa majaili venäläinen sotaväenosasto. Sieltä saapuikin avuksi kaksi kompaniaa sotilaita ja pari tykkiä. Kaikki tämä ehti tapahtua ennen englantilaisten saapumista siitä yksinkertaisesta syystä, että merellä vallinnut myrsky viivytti heidän tuloaan.

Niin ehti puolustussuunnitelma toteutua ja joukot asettua asemiin, Suntin suun yli rakennetun sillan vasemmalle puolelle asettuivat reservijoukot ja Halkokarin aittojen suojaan sotaväki tykkeineen.

Kesäkuun 7 päivän iltana kaksi englantilaista fregattia laski useita laivaveneitä Kokkolan redille, yksi niistä lähestyi neuvottelulipun suojassa ja tuli laivasillalle saakka, jossa vt. pormestari Roos, kauppaneuvos Donner ja kapteeni Wiklund seisoivat odottamassa. Englantilaiset kysyivät sallivatko kaupunkilaiset että he polttavat kaiken sota kieltotavaran - siis laivat, laivanrakentamistarvikkeet, tervan, pien, purjekankaat, köysistöt, ruudin jne. Kokkolalaiset vastasivat keisarin kieltäneen heitä tekemästä vapaaehtoisia myönnytyksiä. Englantilaiset tahtoivat kuitenkin tietää, oliko seudulla sotaväkeä, mutta siihen kokkolalaiset vastasivat umpikierosti: "Ylivoimalle emme voi mitään". Vielä englantilaiset kysyivät höyrylaivaa, joka heidän saamansa tiedon mukaan liikennöi kaupungin ja sataman väliä. Mitään sellaista ei tietenkään ollut, mutta kokkolalaisten edustajat sanoivat: "Emme ole oikeutettuja antamaan mitään tietoja". Englantilaiset halusivat nyt jatkaa veneellään matkaa Suntia pitkin kaupunkiin, mutta heitä kiellettiin menemästä neuvottelupaikkaa pitemmälle. Silloin englantilainen upseeri kääntyi miehiinsä päin ja sanoi: "Olemme saaneet röyhkeän vastauksen pojat. Tässä näyttää syntyvän taistelu".

Taisteluun

Samana iltana se syntyikin. Kun tiedustelijat olivat palanneet omiensa luo, ei kestänyt kauan, ennenkuin englantilaiset laivaveneet järjestäytyivät hyökkäykseen, tämä tapahtui kauniina kesäiltana klo 11 tienoissa. Nyt avasivat tulen Halkokarin makasiinien väliin kätkeytyneet venäläiset joukot ja heihin liittyneet kokkolalaiset vapaaehtoiset. Lautavarustus, joka oli toiminut näkösuojana, poistettiin nyt äkkiä, ja luodikot alkoivat puhua, samoin ne kaksi tykkiä, ja tietenkin ne tekivät pahaa jälkeä; kolme venettä vaurioitui pahoin. Laukaustenvaihtoa kesti kolme neljännestuntia jonka jälkeen englantilaiset alkoivat perääntyä. Perääntyjät laahasivat mukanaan kahta tykkivenettä, joiden miehistöstä osa oli kaatunut, osa haavoittunut, kolmas avuton vene vallattiin ja se on se, jota voi tänäkin päivänä käydä katsomassa Englannin puistossa olevassa vajassa. Veneessä oli kaikkiaan 22 miestä, joista kaatuneina kuusi, he lepäävät nyt Marian hautausmaalla. Tykkiveneen valtaajina kunnostautuivat perämies Johan Dahlin, kauppias Lassander ja talollinen Kankkonen, joille kaikille myönnettiin Pyhän Yrjön ritarikunnan hopeamitalit tunnustukseksi urhoollisuudesta. Itse keisari muisti myös kauppaneuvos Donneria kunniamerkillä ja kultaisella rasialla, joka on jalokivin koristettu, kuvia rasiasta on kaupungin esinemuseossa.

Oli juhlaa

Mutta minkälaiset olivat tunnelmat Kokkolassa tämän jälkeen, siitä on säilynyt perintätietoon pohjautuva kuvaus, jonka on kertonut tehtailija T. Pohjanpalo Vartio-lehdessä, se kuuluu näin:

"Vangit seurasivat erittäin alakuloisen näköisinä kovan vartioston ympäröiminä, ja tuojat sekä heihin liittyneet Pikiruukilta tulleet naiset ja muu väestö kiljuivat ja huusivat kuin intiaanit. Hurraahuutojen kaikuessa kulkue pysähtyi torille ja vangit sijoitettiin putkahuoneisiin. Viinisaaveja kauhat partaalla kannettiin torille, että voittajat sekä yleisö saisivat virkistystä. Olihan asia yhteinen, kaupungin maine ja kunnia vaativat perinpohjaista juhlimista. Ryssät, pääasiassa kahakoita joivat kuin pakanat, sanoi kertojani, eivätkä pariin vuorokauteen kyenneet edes hevostaan hoivaamaan, vaan muut saivat huolehtia niiden ruokinnasta. Koko kaupunki ylimmästä alimpaan vietti juhlaa. Se oli sotahumun voittojuhlaa, jonka vertaista ei aikaisemmin ole ollut. Kertoja sanoi, että jos engelsmanni seuraavana päivänä olisi tullut noutamaan menetettyä sotavenettään ja vankejaan pois niin se vähällä vaivalla olisi voinut tapahtua."

Kertoja ei maininnut, oliko viini kotoisin kaupungin kellarista vai valtaporvarien yksityisistä varastoista - ehkäpä laskettiin, että kannatti antaa viinin virrata, olivathan laivat ja telakat sentään pelastuneet järjettömältä tuholta.

Vasta- ja myötätuulta, yhteiskunnallista arvostusta

Oolannin sodan aikana menetettiin kuitenkin kaikkiaan neljä kokkolalaista laivaa vaikkakaan ei kotisatamassa. Yksi menetetyistä oli Anders Donnerin vanhimman pojan Andersin omistama priki Patrioten, jonka englantilaiset kaappasivat Gottlannin edustalta.

Aleksander Donner toimi raatimiehenä kaupungissamme hyvin pitkän aikaa. Kun Aleksanteri II nousi valtaistuimelle 1855, oli Anders Donner Suomen lähetyskunnan mukana onnittelemassa nuorta keisaria. Porvarissäädyn edustajana hänet valittiin Suomen pankin reviisoriksi. Hänellä oli ilmeisesti myös pitkälle kehittynyt muototaju, koska kerrotaan hänen laatineen piirustukset mm. Kokkolan raatihuonetta varten. Arvata saattaa että hän kuten isänsäkin oli Kokkolan Lukuseuran innokas jäsen, ja kun Sällskapsklubben 1828 perustettiin hän toimi vuosikaudet sen rahastonhoitajana. Niinikään hän oli perustamassa pientenlasten koulua, ensimmäistä kaupungissa, ja tämä tapahtui yhdessä Matts Hongellin kanssa jonka omaisuutta hän muuten testamentin kautta peri.

Hautajaiset viime vuosisadalla

Kun kauppaneuvos Anders Donner v. 1857 kuoli, on selvää että hautajaiset olivat komeat ja arvokkaat. Millaiselta Donnerin talossa silloin näytti - sen voimme helposti kuvitella seuraavan, sen ajan kokkolalaisia hautajaistapoja kuvaavan selostuksen pohjalta: (Kokkolan historia III).

"Heti sen jälkeen kun kuolemantapaus oli kodissa sattunut, peitettiin ikkunat ja seinät valkoisin lakanoin, joita koristivat mustasta kreppiharsosta tehdyt ruusukkeet. Huonekalut, pöydät, sohvat, tuolit sekä taulut ja peilitkin verhoiltiin valkoisiin joko liinoin tai lakanoin. Tuolit sijoitettiin tavallisesti pitkin seiniä hautajaisjuhlallisuuksien ajaksi. Tämä verhoileminen valkoiseen suoritettiin heti vaikka kuoleman tapaus olisi sattunut keskiyöllä, ja tästä sitten heti huomattiin, missä talossa kolkko vieras oli käynyt. - - -

Kun hautajaispäivä sitten koitti, istui isäntäväki vierashuoneessa, vanhemmat sohvalla ja lapset ympärillä joko tuoleilla tai jakkaroilla, vaalean hämärän vallitessa. Hautajaisvieraat otettiin vastaan vain äänettömästi nyökäten. Kaikki surutalon asukkaat olivat pukeutuneet mustiin: naisilla oli valkoinen esiliina ja yllään valkoinen kaksikerroksinen kaulus, rouvalla lisäksi päässään suuret valkoiset myssyt. Herrat olivat mustissa puvuissa valkoisine paidanetumuksineen, toisinaan heillä oli myös valkoinen nauha käsivarren ympärillä.

Ennen haudalle menoa tarjottiin kahvi leivonnaisten kera. Kirkonkellojen soidessa miesväki saattoi vainajaa pitkin tietä, jolle oli siroteltu kuusenhavuja. Naiset eivät saaneet seurata mukana vaan heidän oli istuttava sisällä koko hautaustoimituksen ajan silloinkin kun vainaja oli naishenkilö.

Haudalta palattiin surutaloon, jossa naisväki edelleen istui. Vainajaa saattamassa olleet kävivät ovella kumartamassa tuoden siten terveiset hautausmaalta. Surevat omaiset eivät olleet isäntäväkenä hautaustilaisuudessa, tehtäviä hoiti joku lähisukulainen tai perheen ystävä. Talon emäntä "istui surussa" sohvalla ja katsoi ääneti, kun vieraille tarjottiin parasta, mitä talossa oli."

Kuinka paljon arvokkaammin osasivatkaan ihmiset käyttäytyä sata vuotta sitten!

Neljännen polven Donnerit

Kauppaneuvos Anders Donnerilla oli jo täysikasvuisia poikia, mutta heistä vanhin Anders (1823-58) eli enää vain yhden vuoden isänsä kuoleman jälkeen.

Seuraava veli Joachim Alexander (1827-92) jatkoi lähinnä kauppahuoneen hoitoa ja laivanvarustusta, yhteistoiminnassa kolmannen veljen Carl August [Jacob?] Sixtuksen (1830-88) kanssa he perustivat v. 1860 varustamon Donner & Co, mukana yhtiössä oli vielä Alfred Björkman. Yhtiön omistamiin laivoihin kuuluivat mm. Arctic ja Atlantic sekä parkkilaiva Baltic. Erikoisen arvokas oli Arctic, joka oli rakennettu tammesta ja naulattu kuparinauloilla. Kun yhtiö hajosi kahdeksan vuotta myöhemmin tuli Carl Jacob Sixtus kauppahuoneen johtoon, hän sai myös Arcticin.

Näistä veljeksistä muuten sekä Andersilla että Alexanderilla oli vaimonaan pietarsaarelaisen Pehr Malmin tyttäret, aikansa rikkaimpiin miehiin kuului tämä kuuluisa laivanvarustaja ja suurliikemies, joka oli myös J. L. Runebergin isoisä.

Neljäs veljeksistä oli Gustaf Victor (1829-68) joka puolestaan oli enemmän kiinnostunut teollisuudesta, niinpä hän perusti Kolumäelle olutpanimon, joka oli hänen hallussaan niin kauan kuin hän eli, lisäksi hänellä oli osuuksia muutamiin muihin kaupungin tuotantolaitoksiin.

Carl Jacob Sixtus Donner toimi raatimiehenä täällä pitkät ajat kuten isänsäkin. Hänet valittiin vuonna 1876 Yhdyspankin Kokkolan konttorin johtajaksi ja oli tässä virassa kuolemaansa saakka. Hän toimi täällä Tanskan konsulina sekä Ruotsin-Norjan varakonsulina. Viimeiset vuotensa hän tiettävästi on asunut Pitkänsillan- ja Rantakadun kulmauksessa olevassa puutalossa, joka Hongellin testamentin kautta oli siirtynyt suvun haltuun ja jossa samansuvun jäseniä asuu vielä tänä päivänä.

Donnerien talot

Mihin sitten on kaupunkikuvasta hävinnyt Donnerien komea kivipalatsi - siitä tiesi kertoa arkkitehti Krister Korpela:

- Ei se oikeastaan ole hävinnyt mihinkään, se oli se vanha Seurahuone, joka kumminkin oli jo korotettu ja vähän muutettu alkuperäisestä muodostaan. Kun sitten sodan jälkeen tätä nykyistä Seurahuoneen taloa alettiin rakentaa, ei sitä tietääkseni kokonaan hävitetty vaan rakennelma jäi sisään, ehkä vanhat seinät jäivät sisäseiniksi, tätä en kuitenkaan varmaa tiedä koska olin vasta pikku poika silloin mutta piirustuksistahan sen näkisi.

Arkkitehti Korpela kertoi muistelevansa, että Carl Jacob Sixtus olisi tehnyt jossakin vaiheessa vararikon, siten suvulle täällä kuuluneet omaisuudet ovat joutuneet muitten haltuun. Tuskinpa enää tiedetään läheskään kaikkea, mikä aikanaan on täällä kuulunut Donnereille: ainakin tämän kirjoittajalle oli täysi yllätys kuulla, että myös Hakalaxin pihassa oleva vanha keltainen talo on ollut aikanaan Donnerien "kesähuvila" - sen kauemmas ei tarvinnut kaupungista mennä siihen aikaan ollakseen maalla. Tällä talolla on muuten vieläkin vanhempi historia: sen - tai sille paikalle - on aikoinaan rakentanut jo vouti Willingshuse 1600-luvulla. Perimätieto kertoo, että talon kellarista johti salakäytäviä Suntille, ja että näitä käytäviä käytettiin salakuljetuksen yhteydessä: laiva tai vene seisoi Suntissa, jonne talosta oli vain muutaman kymmenen metrin matka. Perimätieto ei tosin täsmennä, tarvittiinko salakäytävää Willingshusien vai Donnerien liiketoimissa, joka tapauksessa talon mahtavassa kivikellarissa on kaksi kiinnimuurattua oviaukkoa, joten kukapa tietää...

Kaupungissa ja Hakalahdessa olevien talojen lisäksi Donnerit omistivat myös Puotiniemen tilan Kälviällä.

Kauppiassuvusta kulttuurisuvuksi

Donnerien suku, joskaan ei ehkä suoraan täällä olleesta haarasta, jatkaa elämistään ja olemistaan nykyisin kai lähinnä Helsingissä. Kirjailija, elokuvatuottaja, intellektuelli Jörn Donner ilmentää hyvin osuvasti liikemiessuvun muuntumista kulttuurisuvuksi viime syksyisessä kirjassaan Surun ja rakkauden kesä. Omalta kohdaltaan hän kuvaa sen tällaiseksi: "J. lukee tilinpäätöksiä ja harhautuu, koska hän ei ymmärrä, mitä velat ja mitä varat ovat. Hän ei ymmärrä mitä tarkoittavat poistot ja inventointirahastot, koska hänellä ei ole oikein numeropäätä ja hän unohtaa nopeasti sen mikä hänen pitäisi tietää. Häntä imartelee, jos joku sanoo häntä viisaaksi liikemieheksi, mutta hän ei osaa tehdä liiketoimia, hän on sellaiseen aivan liian hienotunteinen ja pehmeä, aivan liian ajattelematon ja lyhytnäköinen."

Omaa sukuaan Jörn Donner "saattaa ymmärtää ainoastaan ottamalla taustaksi voitonpyyteet. Suku kulki pohjoiseen vaihe vaiheelta, purjehti Lyypekistä Visbyhyn ja Klintehamniin, osa lähti myöhemmin vielä edemmäs Kokkolaan. He harjoittivat kauppaa ja merenkulkua, markkinat vaikuttivat kenties paremmilta pohjoisessa. Suvulla ei liene ollut intellektuaaleja tarkoitusperiä."

Ehkäpä nuo intellektuaalit päämäärätkin sentään jo olivat idulla.

Annikki Wiirilinna