Tukholman kesää ja vanhoja kujia

Keskipohjanmaa 28.6.1973

Olin jo pitemmän aikaa mielessäni kaivannut tilaisuutta kuljeskella kaikessa rauhassa Tukholman vanhassa kaupungissa ja Riddarholmenilla, käydä suomalaisessa kirkossa jossa Tolstadius aikoinaan saarnasi, käveleskellä Skeppsbrolla ja kuvitella mielessäni, miten kotiseutuni miehet aikoinaan pienillä kuuteillaan ja vähän isommilla purjelaivoillaan toivat sinne tervalastinsa.

Sanotaan, että ihminen aina lopulta saa sen, mitä hän oikein hartaasti haluaa. Niin minäkin viikkoni Tukholmassa. Juhannusalusviikon.

Skeppsbron liikenteen melussa ja vilinässä oli tosin vaikea eläytyä purjelaiva-aikakauteen, mutta että Suomen laivat tulivat - ja tulevat osittain vieläkin - aivan kuninkaan kaupungin sydämeen, se on helppo havaita tälläkin hetkellä. Rumien rantalaiturirakennelmien ja jatkuvana virtana huristavien autojen yli näkyi sentään suuri osa Kustaa III patsasta aivan kuninkaanlinnan lähellä Skeppsbron toisessa päässä. Sillä kohtaa, jossa valtiovieraat otetaan vastaan.

Vanha kaupunki Skeppsbron takana sen sijaan tarjosi idyllin toisensa jälkeen. Aivan oma tunnelmansa on sen keskeisimmällä paikalla, Stortorgetilla, jossa kerran näyteltiin yksi Pohjolan historian verisimpiä näytelmiä, Tukholman verilöyly. Ikivanha suihkulähde torin keskellä liruttaa leijonain suista lähteviä ohuita vesisuihkuja tänäkin päivänä, ja torin taustana seisoo kaunis Pörssitalo, tosin vasta vuodelta 1776. Kapeat keskiaikaisten katujen suut torin kaikilta sivuilta olivat pimeitä ja mustia keskellä kirkasta kesäpäivääkin. Kuin rotankolot, kuten Eva von Zweigbergk sanoo Tukholmaa esittelevässä teoksessaan. Tuo muinainen murhapaikka vaikuttaa tänä päivänä kodikkaalta ja pikkukaupunkimaiselta, sille on siroteltu kukkia ja penkkejä, sen laidoilla on useampiakin pieniä ulkoilmakahviloita, jotka kauniina päivinä näyttävät aina olevan täynnä viimeistä sijaa myöten. - Kuitenkin on kuin tämän paikan yllä vieläkin häilähtelisi synkkä varjo.

Vanhan kaupungin kapeilla mukulakivikaduilla on hauska vaellella, kurkistaa sisään miltei lukemattomiin antiikkitavarakauppoihin ja itämaisia tuotteita sisältäviin myymälöihin joista voi ostaa vaikkapa myskiä. Tai jaavalaisen päivänvarjon. Tai katsella ikänsä ja aikansa avoimesta ovesta johonkin taidemyymälään, jossa maalaukset on levitetty niin että niitä on helppo katsella suoraan kadulta, tarvitsematta edes astua sisään. Joukossa on monia sellaisiakin liikkeitä, joiden myynti näyttää keskittyneen yksinomaan vanhaa kaupunkia ja vanhaa aikaa esitteleviin piirroksiin. Hauskimpia niiden joukossa oli silmiini osunut vanha "pornokuva": hännystakkinen, rokokooperuukkia kantava herrasmies on juuri astumassa sisään makuuhuoneeseen, jossa palvelijatar on parhaillaan antamassa peräruisketta erittäin pulleamuotoiselle, sängyssä alastomana makaavalle emännälleen. Palvelijatar nostaa torjuvasti kätensä ovelle päin mutta liian myöhään - vieras on jo astumassa sisään. No, olihan sekin tilanne kuvaamisen arvoinen, ja tämän päivän näkökulmasta katsottuna herttaisen viaton.

Varsinkin Västerlånggatan, Tukholman tunnetuin kävelykatu, on vieri vieressä täynnä pieniä liikkeitä, mutta oma mielenkiintonsa on myös kaupunginosan ehkä ehyimmin keskiaikaisella kadulla, Prästgatanilla. Noiden vanhojen talojen portaalit, pienet ikkunat ja ajan syömät, usein runsain puuleikkauksin koristellut tammiovet panevat kyllä köyhimmänkin mielikuvituksen liikkeelle.

Köpmansgatanilta löytyi helposti tunnetun oululaiskirjailijattaren Sara Wacklinin aikoinaan omistama talo, jossa hän kirjoitti - ehkäpä pienoisen koti-ikävän vallassa - nuo viehättävät kotiseutukuvauksensa "Satasen muistoa Pohjanmaalta". Vietin hetkisen ajatellen tuota erittäin omintakeista koulumamsellia, jota hänen oma aikansa epäilemättä piti originellina, mutta jonka kynänjälki on tänäkin päivänä tuoretta, äänenpainot persoonallisia. Ahdasta katua katsellessani ymmärsin hyvin hänen riemullisen päähänpistonsa: koska hän ei voinut ikkunastaan nähdä merelle, hän maalautti makuuhuoneensa seinät meren ja taivaan sinisiksi, vähän valkoista vaahtoa välille... Niin saattoi Sara Wacklin joka aamu herätessään kuvitella näkevänsä ensimmäiseksi meren.

Turhaan sen sijaan etsiskelin Saksalaisen kirkon lähettyvillä Fimmelstångenin kellaria, sitä kapakkaa, jonka edessä runoilija ja elämäntaiteilija Lasse Lucidor pistettiin miekalla kuoliaaksi eräänä kauniina kesäaamuna armonvuonna 1674. Paitsi noita kapeita katuja, joihin ajoneuvot juuri ja juuri mahtuvat löytyy Gamla Stanista kymmeniä pieniä kapeita mutkittelevia kujia, on Kellonsoittajan kujaa, Mustan miehen kujaa, Mårten Trotzigin kujaa ja ties mitä. Yksinäinen harhailu autiolla kujasella - vain kalseat, miltei akkunattomat muurit kahden puolen, voi joskus ruveta tuntumaan melko kolkolta, mutta kujan päässä saattaa odottaa iloinen yllätys: tuollaisen pimeän kujan läpi osauduin Kansliatalon pyöreään pylväspihaan, jossa on viehättävistä viehättävin ja rauhallisin ulkoilmaravintola. Jostakin porttikäytävästä saattaa myös avautua näkymä suoraan Skeppsbrolle, jonka laiturissa nytkin oli pari valkoista Suomen laivaa.

Gamla Stanissa asuu paljon vanhoja tukholmalaisia, mutta myös nuoria opiskelijoita. Kuulin, että tämä kaupunginosa on nyt juuri nousemassa arvoon arvaamattomaan: sinne muuttaa diplomaatteja ja liikemiehiä ja muita rahakkaita jotka ostavat vanhoja taloja. Niiden ulkoasua ei luonnollisesti saa muuttaa, mutta sitä satumaisempiin summiin nousevat ne remontit, joilla vanhojen muurien sisäosat tehdään täysin nykyaikaisiksi, kaikin mukavuuksin varustetuiksi huoneistoiksi. Se on hienouden huippu tämän päivän ja huomisen Tukholmassa: asutaan siinä kaupunginosassa, jolla on totisesti perinteitä, ja ollaan samalla pois liikenteen melusta. Gamla Stan, joka jo pitkät ajat on elänyt enimmäkseen antiikilla, on heräämässä uuteen elämään.

Entäpä illat ja yöt Kungsholmenilla. Asuntoni sijaitsi tuskin enempää kuin kivenheiton päässä Tukholman suurista lehtitaloista, Svenska Dagbladetin arvokkaasta tummanpunatiilisestä ja vielä sitäkin suuremmasta vaaleasta Dagens Nyheterin ja Expressenin talosta. Ja kuitenkin ikkunasta näkyi Swedberksplanin laidassa oleva pieni puisto, jossa koristepensaat kukkivat ja jonka oksien välistä kimaltelivat Mälarin laineet. Puistossa viserteli öisin mustarastas huilunheleitä säveliään - ellei se nyt sittenkin ollut satakieli, kuten niin mielelläni olisin uskonut. Kun vielä lisää että puiston yllä loisti öisin täysikuu ei tuntunut olevan enää kovinkaan kaukana se mahdollisuus että myös Eerikin ja Kaarina Maununtyttären pursi olisi yhä edelleen keinunut Mälarin aalloilla.

Tukholmassa, ennenkaikkea Klarassa ja Vasastanissa, näin monta sangen tutun näköistä vanhaa taloa. Melkein teki mieli päivää nyökätä. Sellainen oli Klaran kirkon kirkkotarhan laidassa oleva keltainen talo, samoin koko vanhan rahapajan rakennusryhmä lähellä Serafimersairaalaa. Niillä oli niin tuttu ilme, ettei jäänyt epäilystäkään siitä, mistä vanhat kokkolalaiset olivat taloilleen mallin hakeneet. Tukholmasta löytynee montakin Roosin talon esikuvaa, ja Gröna Lundissa jouduin yht’äkkiä silmäkkäin talovanhuksen kanssa, joka oli jokseenkin Kokkolan pedagogion - nykyisen museotalon kaksoisveli.

Tuttujen talojen ohella tapasin toki muutamia tuttuja ihmisiäkin kuten Timo Paavolan, joka on jo toista vuotta toiminut Finska Turistbyrån apulaistoimistopäällikkönä Birger Jarlsgätanilla. Myös hän asuu Kungsholmenilla ja kertoi alkaneensa viihtyä oikein hyvin Tukholmassa, aika menee kovin nopeasti varsinkin kun työhön kuuluu aika paljon matkustamista. Hän oli juuri tullut Pohjois-Norjasta ja kertoi juhannukseksi menevänsä Taalainmaalle, sinne hänet olivat kutsuneet Taalainmaan pelimannit joihin suhteet ovat solmiutuneet Kaustisen festivaaleilla, Timo Paavolahan toimi pari vuotta festivaalien pääsihteerinä. Tänä kesänä hän ei voi festivaaleille tulla ollenkaan, koska ei ole silloin lomalla ja sanoi sen kovasti häntä harmittavan.

Kertoi muuten kevättalvella käväisseensä Kanarian saarilla. Sanoi ihmetelleensä itsekseen aurinkorantojen touhua että mennään tosiaankin - kuten paljon näkee - pelkästään "grillaamaan itseään", käännetään kroppaa kellon tarkkuudella puolelta toiselle kunnes ollaan yhtä ruskeita joka puolelta ja valmiita palaamaan kotimaan hiekkarannoille - näyttämään tuota valmiiksi ruskettunutta ihoa. Onko tuollainen matkaileminen tarpeeksi motivoitua, kyseli Timo Paavola itsekseen, matkailumiehiä kun on.

Käväisimme juomassa kupin kahvia Kungsträdgårdenin ulkoilmaravintolassa, joka tuntui olevan hyvin kansainvälinen paikka: tummaihoisia afrikkalaisia ja pienikasvuisia japsipoikia vilisi joka puolella ympärillä puhumattakaan eurooppalaisten kansojen edustajista.

Ilta-auringon viimeiset säteet osuivat juuri Kungsträdgårdenin kulmassa sijaitsevan Jacobin kirkon kodikkaan punaiseen seinään saaden sen lämpimään hehkuun. Suihkulähteet solisivat ja katulyhdyt syttyivät puiston rypälelamppuihin. Kadun toisella puolella olevan oopperatalon ja sen kuuluisan ravintolan Oopperakellarin terassilla paloivat soihdut odottaessamme Kungsholmenille menevää bussia. Kysyin, oliko Timo Paavola koskaan sattunut täällä tapaamaan maanmiestämme Jörn Donneria, jolloin Timo kertoi, että Donnerin kantapaikkoja on juuri tuo Oopperakellari.

Tuollaisena lämpimän hämäränä kesäiltana lienee Tukholma parhaimmillaan. Bussin ikkunasta heittelin jäähyväissilmäyksiä taaksepäin Riddarholmenille, joka näytti uivalta satusaarelta terävien torninhuippujen piirtyessä iltataivasta vasten ja tuhansien valojen peilautuessa tyyneen vedenpintaan. Juhannusalusviikko Tukholmassa oli kulunut loppuun.

Annikki Wiirilinna

Kuvatekstit:

Vettä ja vihreitä puistoja riittää Tukholmassa jokaisen käyttöön, tämä näkymä on Västerbron luota.

Mårten Trotzigin kuja, varmaankin vanhan kaupungin kapeimpia.

Keskellä Sara Wacklinin omistama talo kapeaakin kapeamman Köpmansgatanin varrella. Tässä talossa kirjailija asui elämänsä loppuvuodet ja täällä myös kuoli, hänen hautapaikkansa on kuitenkin tuntematon.

Klaran kirkon tornin monisakarainen silhuetti on eräs leimaa antavimpia kaupunkikuvassa. Aivan kirkon pääoven vieressä on Carl Michael Bellmanin hauta kahden tuuhean jalavan varjossa. Myös Anna Maria Lenngrenin ja Leopoldin haudat ovat tällä kirkkomaalla.

Stortorgetin vanha suihkukaivo ja Pörssitalon julkisivua.

Stortorgetin yhdellä sivulla koristavat näkymää nämä 1600-luvulla rakennetut talot joiden päädyt on hienosti pykälöity. Pykäläpäädyt ovat muuten hyvin ominaisia vanhoille hansakaupungeille, joista malli lie tullut.

Tällainen hauska veistos, nukketyttö, löytyy monien muiden veistosten lisäksi Rålamshovin puistosta. - Gunnel Friebergin käsialaa.