Yleisten kirjastojen digitoimaa aineistoa

Kun ensimmäinen juna saapui Kokkolaan

24.10.1985

Se on uskomatonta mutta totta: keskuudessamme elää vielä henkilö, joka muistaa kun ensimäinen juna tuli Kokkolan asemalle. Hänen nimensä on Armida Jansson, os. Jaatinen ja hän on nyt 93-vuotias.

- Minä muistan oikein hyvin sen päivän, mutta en tietenkään osaa sanoa kuukautta enkä päivämäärää. Mutta mikäli tunnelma on jäänyt oikein mieleen, silloin oli enemmän kesäistä. Asuimme Roosin talon yläkerrassa, koko yläkerta oli hallussamme ja ne huoneet olivat suuret ja komeat, niin kauniit, niin kauniit. Isäni oli Kokkolan pormestari, ja hän oli sellainen hyvin "jämtti" mies, jopa niin täsmällinen, että kun hänen työpäivänsä raatihuoneella alkoi klo 10, ympäristön rouvat osasivat siirtää kellonsa viisarit oikeaan sen mukaan: "Jaha, nyt pormestari nousee raatihuoneen rappusia, nyt kello on kymmenen" - niin tarina kertoo.

- Tuosta isäni täsmällisyydestä johtui, että kun se päivä lähestyi jolloin ensimmäisen junan piti ajaa Kokkolan asemalle, sanoi isäni sisarelleni ja minulle, ettemme me tytöt suinkaan saa mennä asemalle, sinne tulee niin paljon väkeä. Sen sijaan me saimme mennä katsomaan sitä junaa Roosin talon päätyikkunasta, sieltä vinttikerroksesta.

- Se oli jännittävää aikaa, kun junaa odoteltiin. Meillähän oli sisareni kanssa mitä mainioin näkymä asemalle, ei siinä ollut mitään näköalaa pimittävää rakennusta, sillä Roosin talo oli korkein. Muistan, että väkeä oli asemanseutu aivan mustanaan, ihmiset olivat lähteneet sankoin joukoin liikkeelle. Ja voi kun se juna sitten tuli ja vihelsi niin siinä oli olevinaan oikein sellaista suuren tapauksen tuntua. Ihmiset heiluttivat lippuja ja hurrasivat - mutta millaisia nuo liput olivat, sitä en todellakaan jaksa muistaa.

Näin kertoo rouva Armida Jansson, joka varmaankin silloin oli n. 9-vuotias. Vuosi oli 1885[6] ja päivä joku sen syksyn päivistä.

Juhlajuna saattoi kulkea jo syys-lokakuussa, mutta varsinaisesti tämä rata avattiin liikenteelle 1.11.1886.

[Haastattelu tehty v. 1970]