Onko Kokkolassa poltettu noita?

Keskipohjanmaa 7.9.1970

Rangaistukset ja rangaistuspaikat "vanhaan hyvään aikaan"

Eräs kokkolalainen talonpoika oli alkanut metsällä liikkuessaan miettiä syntyjä syviä ja päästänyt mietteittensä tuloksena suustaan sellaisen lausuman, että linnut tosin ovat Jumalan luomia, mutta noista jäniksistä, "Hiien linnuista", hän ei oikein tiedä.

Tällaista sanontaa saatettiin pitää karkeana herjauksena ja siitä saattoi olla seurauksena jopa kuolemanrangaistus. Niinpä oikeus ottikin asian vakavasti harkittavakseen, tämä tapahtui vuonna 1702. Lopulta päädyttiin kuitenkin siihen, että mies ei ollut syypää noituuteen, hän pääsi jutusta 5 hopeataalarin sakolla.

Kokkolasta ei tiedetä yhtään tapausta, että täällä olisi poltettu noitaa, niin armottomina kuin noitavainot riehuivatkin 1600-luvun loppupuolella sekä Suomessa että Ruotsissa. Noitaroviot roihusivat ennenkaikkea maaseudulla, mutta tiedetään noitia poltetun esim. Turussa, Tukholmassa ja Gävlessä. Enimmäkseen noituudesta syytettiin naisia, mutta Kokkolassa oli kyllä erään lappalaisukon henki vaarassa v. 1647. Koska kuitenkaan ei voitu todistaa, että hänen taioistaan olisi kukaan joutunut kärsimään, tuomiossa päädyttiin siihen, että hänet suljettiin "kistuun", s.o. kaupunginvankilaan.

Melkoisella varmuudella tiedetään, että ainakin yksi nainen on poltettu roviolla Kokkolassa, mutta tämä tapahtui muista syistä kuin noituudesta. Juttu oli oikeuden käsiteltävänä vuonna 1701 ja sen ainekset olivat seuraavat:

Eräs Britta-niminen palvelustyttö oli ollut suhteissa renkiin, joka yhtäkkiä vietiin sotilaaksi. Britta odotti lasta, mutta koska avioliittoa ei voitu solmia sulhasen poissaolon vuoksi hän alkoi toivoa voivansa salata kaiken. Hän synnytti lapsensa salassa ja piilotti sen navetan lattian alle. - Tietenkään asia ei voinut jäädä ympäristöltä huomaamatta niinkuin tyttö oli yksinkertaisuudessaan kuvitellut: häntä alettiin kuulustella, ja lopulta löydettiin lapsikin. Ei kuitenkaan löytynyt mitään todisteita siitä, että se olisi väkivaltaisesti surmattu, päinvastoin kävi selville, että hän ennen synnytystä oli omaisilleen lausunut arvelevansa, että lapsi oli kuollut. - Britta kielsi koko ajan jyrkästi syyllisyytensä ja kertoi piilottaneensa kuolleen lapsen siinä luulossa, ettei asialla olisi suurta merkitystä kun se kerran oli kuollut. - Oikeus kuitenkin totesi, että Britta oli etsinyt yksinäisyyttä synnytyshetkellä, piilottanut lapsen ruumiin, antanut ristiriitaisia tietoja ja valehdellutkin, ja näillä perusteilla tuomitsi Britan kuolemaan ja poltettavaksi roviolla. Juttu alistettiin hovioikeuden tarkistettavaksi, joka ilmeisesti vahvisti tuomion. Oikeuden pöytäkirjassa olevista merkinnöistä päätellen näyttää siltä, että tuomio pantiin täytäntöön. Vaikka otsikossa mainittuun kysymykseen voidaankin vastata kieltävästi, hyvässä kaupungissamme on kuitenkin kerran eräs naisruumis joutunut paaluun sidotuksi ja liekeissä poltettavaksi.

Missä tämä on tapahtunut, siitä ei ole tarkempaa tietoa. tuskinpa roviota sentään on uskallettu sytyttää keskelle kaupunkia, torille. Muina mahdollisina paikkoina voidaan arvella lähinnä Kolumäkeä tai Suntin hakaa kaupungin eteläpäässä - suunnilleen aseman seudulla - jossa myös kujanjuoksurangaistuksia on toimeenpantu.

Muut kuolemantuomiot

Kokkolassa on menneitten vuosisatojen aikana julistettu kaikkiaan kolmetoista kuolemantuomiota. Kuudessa näistä hovioikeus on kuitenkin lieventänyt rangaistuksen kujanjuoksuksi, neljässä tapauksessa ei tunneta tuomion täytäntöönpanoa, kahdessa tapauksessa tuomitut todellakin mestattiin, ja yhdessä tapauksessa tuomittu kuoli ennen mestauksen suorittamista.

Murhamiesten ja siihen verrattavien kuolemantuomio suoritettiin mestaamalla, mutta varkaat hirtettiin. Niin pienessä kaupungissa kuin Kokkola ei tietenkään ollut omaa pyöveliä, tiettävästi tällainen henkilö haettiin tarvittaessa paikalle joko Vaasasta tai Uusikaarlepyystä. Mutta pyövelin virka oli sen ajan ihmistenkin mielestä kauhistuttava ja pelottava, niinpä kerrotaan eräästä rengistä, että hän nukkui mieluummin lattialla kuin koskaan enää meni siihen sänkyyn, missä pyöveli oli nukkunut Kokkolassa käydessään.

Kuolemantuomion täytäntöönpano oli aina julkinen tilaisuus. Missä teloitukset tapahtuivat ei ole tarkempaa tietoa, mutta ei ole kaukana se mahdollisuus, että se olisi tapahtunut keskeisellä paikalla, torilla.

Hirsipuu sen sijaan sijaitsi Kolumäen rinteessä, jossakin Vingenkadun kohdalla. Sen alla - suunnilleen KNH:n myymälän kohdalla - lienee sijainnut se lampi, jota nimitettiin Hirttolammeksi. Koko tämä seutu oli menneinä vuosisatoina Kokkolan asukkaille sellaista kauhunpaikkaa, ettei ainakaan naisväki tahtonut sinne yksin mennä. Hirttolammen vieressä oli hyvävetinen kaivokin, mutta kuka nyt lähti sieltä vettä hakemaan. - Ylimpänä Kolumäen päällä pyörivät muuten tuohon aikaan kaupunkilaisten tuulimyllyt. Mäki oli kivinen ja puuton, joten tuuli pääsi hyvin- pyörittämään myllynsiipiä.

Puuhevonen ja muita rangaistusvälineitä

Varhaisimpiin rangaistusvälineisiin kuulunee peukaloruuvi, jota katolisella keskiajalla käytettiin hyvinkin paljon. Sen tarkoituksena oli kiduttamalla pakottaa syytetty tunnustamaan rikoksensa. - Peukaloruuvia on asiakirjojen mukaan käytetty Kokkolassa vain kaksi kertaa. 1600-luvun lopulla Kaarle XI kielsi peukaloruuvin käytön.

Keskellä Kokkolan toria sijaitsi se nykyajan ihmiselle täysin tuntematon rankaisuväline, jota kutsuttiin puuhevoseksi. Se oli teline, jonka teräväksi veistetyllä lankulla rikollisen oli istuttava määrätunnit, ja kun rangaistusta kovennettiin sitomalla rangaistavan jalkaan joitakin raskaita painoja,. esim. sen aikaisia pyssyjä, voi arvata, ettei puuhevosella istuminen ollut leikin asia. - Puuhevosta käytettiin Kokkolassa tiettävästi ensimmäisen kerran v. 1705, jolloin muutamia talonpoikia tuomittiin kärsimään pari tuntia puuhevosella istumista sen takia, että olivat juovuspäissään solvanneet palovartijaa. - Puuhevonen oli nähtävästi hyvin vihattu rangaistusväline: jo pari vuotta myöhemmin se eräänä yönä oli kannettu Karjaportille, mutta varmaankin se aamun koittaessa saatettiin hyvässä järjestyksessä omalle paikalleen - Puuhevosessa istutettiin vain miehiä.

Torilla sijaitsi myös kaakinpuu eli häpeäpaalu. johon rangaistava sidottiin kiinni ja sen jälkeen ruoskittiin, lievemmissä tapauksissa ruoskiminen tapahtui raatihuoneen portailla. Mutta oli usein vaikea löytää henkilöitä, jotka olisivat ottaneet tällaisen tehtävän suorittaakseen, ainakin kerran on täytynyt rangaistusta lykätä, koska piiskuri oli matkoilla.

Eräs Kristiina, joka oli nimitellyt anoppiaan haukkumanimillä ja tehnyt niin uskomattomalta kuuluvan tempun että työntänyt savupiipun kumoon anoppinsa eteen, joutui tietenkin oikeuden eteen tekosestaan: Kantajana oli luonnollisesti anoppi itse, Elisabeth Antintytär. Rikkomus, tottelemattomuus vanhempia kohtaan - myös miehen äiti oli laskettava vanhemmaksi, koska mies ja vaimo olivat yhtä ja anoppia kutsuttiin äidin nimellä - oli niin suuri, että siitä voitiin langettaa kuolemantuomiokin. Niinpä kävikin, että tämä Kristiina - joka muuten oikeuden eteen tuotaessa oli niin humalassa ettei hänestä aluksi saatu mitään tolkkua - tuomittiin kuolemaan, mutta hovioikeus muutti kuolemanrangaistuksen sakoiksi. Kun Kristiinalla ei ollut rahaa maksaa sakkoja, hän joutui sovittamaan rikoksensa siten, että hänet ruoskittiin raatihuoneen torilla kaakinpuuhun sidottuna. Epäilemättä yleisöä riitti tähänkin tilaisuuteen. Julkiset rangaistukset tyydyttivät sen ajan ihmisten sensaationnälkää. Rangaistustilaisuuden piti toisaalta olla varoituksena muille, katselijoille.

Kujanjuoksu

1600-luvun lopulla tuli kujanjuoksu maassamme hyvin tavalliseksi, se oli alkujaan sotilaselämään kuulunut rangaistusmuoto. Kujanjuoksu tapahtui siten, että syytetty riisuttiin vyötäisiään myöten alasti ja hänen piti juosta kahden, raipoilla varustetun miesrivin välitse. Jokainen mies oli velvollinen lyömään rangaistavaa selkään niin lujaa kuin jaksoi.

Kujanjuoksu yleistyi sitä mukaa kuin kuolemanrangaistukset harvenivat. Sitä käytettiin myös vaihtoehtoisesti silloin kun tuomitulla ei ollut varaa maksaa hänelle määrättyjä sakkoja. Edestakaisin juoksu kahteen riviin asetetun sadan miehen välitse vastasi 8 hopeataalarin suuruista sakkomäärää

Oli selvää, että Kokkolassa oli vaikea saada kokoon sataa miestä tuollaisen rangaistuksen toimeenpanoa varten. Enimmäkseen oli vain 50 miestä, joskus 30. Silloin rangaistavan täytyi juosta sitä useampaan kertaan tämän kauhukujan lävitse. Saattoi käydä niin, että rangaistava jäi puolikuolleena makaamaan torille ennenkuin hän pääsi rangaistuksen läpi. Alkujaan kujanjuoksu suoritettiin torilla, sittemmin Suntin haassa. Kokkolassa on, aikojen kuluessa tapahtunut ainakin 27 kujanjuoksua. Naisia ei kuitenkaan kujanjuoksuun tuomittu vaan se korvattiin heidän kohdallaan vitsarangaistuksella joka suoritettiin torilla.

Sakot ja vankeus

Päinvastoin kuin luulisi sakko on ikivanha rangaistustapa joka periytyy hamasta muinaisuudesta. 1600-luvun yhteiskunta käytti sakkorangaistusta miltei kaikista rikoksista, sakkorahoista osa lankesi aina asianomistajalle törkeimmistä rikoksista kuitenkin tuomittiin kuolemaan.

Vankeusrangaistus tuli käyttöön vasta 1600-luvulla, tuo rangaistusmuoto, joka vähitellen on syrjäyttänyt muut.

Kokkolan vankila eli "kistu" sijaitsi raatihuoneessa eikä siinä ollut uunia enempää kuin koko rakennuksessakaan niinpä vanginvartijan olikin pakko inhimillisistä syistä kylmänä vuodenaikana viedä vanki yksityisasuntoonsa.

Jossakin mielessä tuo alkeellinen "kistu" oli humaanimpi kuin meidän aikamme vankilat: kistun seinään oli laitettu luukku, jonka kautta vangittu saattoi vapaasti keskustella ulkopuolella olevan yleisön kanssa.

Alkuaikoina vankeusrangaistusta käytettiin hyvinkin mielivaltaisesti: tuomiokirjat ovat tulvillaan merkintöjä, että syytetty teljettiin kistuun toistaiseksi. Se saattoi tarkoittaa muutamia tunteja, joitakin päiviä, ehkäpä viikkojakin.

Vasta 1700-luvun alussa tuli tavaksi määritellä rangaistusajan pituus.

Kirkkorangaistukset

Paitsi maallinen esivalta rankaisi myös kirkko rikollisia. Tämä tapahtui siten, että syyllinen kirkossa julkisesti tunnusti syntinsä ja pyysi seurakunnalta anteeksi, sen jälkeen hän sai istua häpeäpallilla keskellä kirkkoa. Tällaiseen rangaistukseen tuomittiin ennenkaikkea avio- ja siveellisyysrikoksista, tottelemattomuudesta vanhempia kohtaan ja muista sen tapaisista asioista, myöhemmin myös varkauksista. Myös syyllinen voitiin tuomita istumaan jalkapuussa tai mustalla penkillä koko jumalanpalveluksen ajan. Todennäköisesti pahempana kun näitä pidettiin kuitenkin ehtoolliselta kieltämistä, tätä rangaistustapaa voidaan verrata katolisella ajalla käytettyyn kirkonkiroukseen, sanovat historijoitsijat.

A. W.