Helanderit : Kalajoen maankuulut messinkivalurit II

Keskipohjanmaa 8.11.1982

Olof Henrik Helander ja Leander Helander olivat talonpoikaista sukua eivätkä he, huolimatta perehtyneisyydestään messinkiteollisuuteen, koskaan siirtyneet pelkästään käsityöläisammatin harjoittajiksi vaan asuivat ja rakentelivat talojaan Käännänkylässä, molemmilla puolilla Kalajokea. Metallityötä tehtiin vain silloin kun maanviljelystöiltä ehdittiin, mutta myyntimatkat markkinoille ja Etelä-Suomen kaupunkeihin ottivat runsaasti aikaa. Myös uusia malleja oli etsittävä ja itse suunniteltava ellei muu auttanut. - Valimossa käytettyjä muotteja saattaa vieläkin nousta pinnalle joskus Aksilassa ja Tilviksessä, kun kaivetaan oikein syvää ojaa tai kaivoa.

Huomattavan varallisuuden veljekset hankkivat sivuammatillaan - sen voi päätellä sekä heidän taloissaan että sen ajan lehtitiedoista.

Olof Henrik eli "Veten-Olli"

Erikoisen mielenkiintoisia ovat tietenkin ne lehtitiedot, jotka heistä ovat saatavissa. Perustuvathan ne enemmän tai vähemmän aktuelliin tapaamiseen, suorastaan haastattelutilanteeseen ilmeisesti. Ehkäpä Wasa Tidningenin toimittaja on tavannut veljekset Vaasan kevätmarkkinoilla ja puhutellut heitä pitempäänkin koskapa lehti lauantain, toukokuun 4 päivän numerossaan vuonna 1844 edelleen antaa heistä näin perusteellista tietoa:

"Olof Henrik, vanhempi veljeksistä, on se joka ensin suuremmassa määrin omistautui tälle ammatille, ja joka omin neuvoin voitti ne monet vaikeudet jotka häntä alkuun kohtasivat.

Jo poikasena hän alkoi valaa, ensin nappeja ja pieniä tiukuja, ja tämä rakas askartelu otti hänet yhä enemmän ja enemmän valtoihinsa, niin että isän täytyi, hänen erikoisen suuren harrastuksensa pakottamana, lähettää hänet Vaasaan kultasepän oppiin. Mutta huomattuaan, ettei hän tullut maanviljelyksessään toimeen ilman vanhimman poikansa apua, isä kutsui hänet kotiin jo muutamien viikkojen oppiajan jälkeen. Sittemmin Olof jatkoi harrastustaan kotitilallaan, kuitenkin pienemmässä mittakaavassa, koska hänen täytyi ottaa osaa talon töihin kuten jokaisen muunkin maanviljelijän pojan.

Mentyään naimisiin ja muutettuaan Kalajoen Käännänkylän Aksilaan hän alkoi laajentaa liikettään ja yhä enemmän omistautua valutyölle. Paitsi että hän on perehtynyt kellosepän, kulta- ja hopeasepän ammatteihin ja rautateosten taontaan, samoin useimpiin vaunusepän ja puusepän ammatteihin kuuluviin töihin, hän ennenkaikkea työskentelee valajana, jossa hän on saavuttanut viime aikoina harvinaisen suuren taidon. Hän on myynyt suuren suosion saavuttaneita teoksiaan useimpiin maamme kaupunkeihin, pääasiassa kynttilänjalkoja.

Kaikkein merkillisintä on, että hän ilman kaikkea opastusta on saavuttanut valmiutensa, eikä ainoastaan itse valmistanut vaan myös itse keksinyt ja jossakin määrin kehitellyt ne työvälineet, joita hän verstaassaan käyttää. Hän tapaakin usein sanoa! ‘Ei ole mikään konsti työskennellä kun vain on olemassa työkalut ja osaa niitä käyttää.’

Että hän valmistaa mitä erilaisimpia, suurempia ja pienempiä kruunuja kirkkoihin eri puolille maata, ei vielä ole niin huomattavaa, samantapaisia töitä valmistetaan muissakin verstaissa tässä maakunnassa, mutta sitä suurempi merkitys on pantava sille, että hän ilman pienintäkään ohjausta, itsenäiseen tutkimukseen nojautuen, valmistaa moitteettomia viivottimia mitta-asteikkoineen ja muita tarpeellisia instrumentteja, ei ainoastaan maakunnassa praktiseeraaville maanmittareille vaan myös Maanmittaushallituksen pääkonttoriin Helsinkiin. - Huolimatta näistä monista sivuelinkeinoista hän ei kuitenkaan ole hylännyt talonpojan tärkeintä työtä - maanviljelystä."

Olof Henrik Helanderin jälkimaine Kalajoella kertookin, että hän oli erittäin taitava maanviljelijä, ja oli siinä asiassa paljonkin aikaansa edellä. Hänen valistuneisuudestaan kertoo sekin, että hänet kerran valittiin valtiopäivämieheksi, nim. vuoden 1867 valtiopäiville, jossa hän oli Saloisten kihlakunnan edustajana.

Perimätieto kertoo myös, että Olof Henrik Helanderin toimesta on tehty se jokseenkin suora maantie, joka pohjapuolella jokea johtaa Käännänkylästä Kalajoen kirkolle.

Olof Helander eli "Veten-Olli" kuten häntä paikkakunnalla kutsuttiin, oli siis erittäin monipuolinen ja mittava mies, mutta kaikkein eniten hänelle kansan keskuudessa kertyi kai mainetta sen takia, että hänen verstaassaan valettiin niinkin suuria teoksia kuin kirkonkelloja. Aina ei valutyö sentään häneltäkään onnistunut koskapa kansansuussa on säilynyt hokema, jonka mukaan joku hänen valamistaan kellosta olisi soinut seuraavaan tapaan: ‘Pala laijasta, pala laijasta. Minkä kokonen, minkä kokonen - Vetelin-Ollin nokan kokonen’... Tästä voisi melkein päätellä että mittavana miehellä oli myös mittava nenävärkki.

Leander Helander

Samassa Wasa Tidningin kirjoituksessa, josta edelläolevat lainaukset on otettu, kerrotaan nuoremmasta veljestä tähän tapaan:

"Nuoremmasta veljestä, Leander Helanderista, jota tavallisimmin kutsutaan vain Leanderiksi, voidaan ainoastaan mainita, että hän aivan nuoresta lähtien on ollut vanhemman veljensä luona ja omaksunut häneltä sekä tiedon että käytännön toimenpiteet useimmissa niissä taidoissa, joista edellä on kerrottu, ja jotka hän osaa suorittaa yhtä taitavasti kuin veljensä. Kenties hänellä on vieläkin suurempi valmius ja taitavuus kulta- ja hopeasepän sekä kellosepän ammatteihin kuin vanhemmalta veljellään. Niihin ei vanhempi veli enää viime aikoina ole paljonkaan syventynyt.

Myös Leander on tilanomistaja, nykyisin hänkin asuu Kalajoen emäseurakunnassa Tilviksessä (Tilvis by), jossa hän johtaa omaa pienteollisuusverstastaan. Suuremmat työt veljekset yhä edelleen tekevät yhdessä."

Kirjoituksen sävystä ja veljesten kuvia vertaamalla tulee epäilleeksi, että Olof Helander, valtiopäivämies, oli ehkä myös sanavalmiimpi ja puheliaampi kuin Leander Helander, joka vaikuttaa hyvin rauhalliselta. Hänellä ei ehkä ollut veljensä aktiviteettia mutta sen sijaan vieläkin enemmän taituruutta ja kärsivällisyyttä pikkutarkkaan detaljityöhön.

Leander Helanderin valimo on siis sijainnut Tilviksessä jo 1840-luvulla, ja kohta alkuaikoina hän on rakennuttanut samaan pihaan, nurkittain valimon kanssa, komean päärakennuksen, jonka hirret perimätiedon mukaan oli uitettu ylämaasta ja ne olivat punahonkaa. Huoneet olivat erittäin korkeat ja komeat, talossa oli ranskalaiset ovet ja suuret 6-ruutuiset ikkunat, talon molemmissa päädyissä eli empire-tyylin mukaiset puolipyöreät ikkunat. Tielle päin katsoi suuri lasiveranta, ja talon taakse oli tehty ranskalaistyylinen, symmetrinen puutarha, jonka suorat istutusrivit muodostuivat pihlajista ja niiden väliin istutetuista marjapensaista sekä monenlaisista koristepensaista, jotka reunustavat hiekotettuja käytäviä. Puutarhan keskipisteeksi oli istutettu koivu, joka kasvoi mahtavan leveäksi ja haaroi joka suuntaan niin että se vielä sata vuotta myöhemmin tarjosi lapsille mieluisan kiipeily- ja istumapaikan.

Valimorakennuksessa, suunnilleen sen keskikohdalle, oli valtaisa uuni, jossa metalli sulatettiin ja josta se, kaikille neljälle suunnalle avautuvien aukkojen kautta pitkävartisilla astioilla otettiin ja kaadettiin muotteihin - erittäin kuumaa ja vaarallistakin työtä. Valimotalon päädyssä oli erillinen sorvihuone, jossa esineet otettiin pois muoteista, puhdistettiin metallisorvissa ja kiilloitettiin.

Perimätieto kertoo myös, että Helanderien Tilviksessä elettiin jokseenkin komeasti, pidettiin mm. juhlia ja tanssiaisia, joihin Kalajoen kirkonkylän säätyläiset saapuivat pitkinä hevoskaravaaneina, ja näitä Tilviksen herraskaisten juhlia puolestaan saapuivat keskenkasvuiset tytöt ja pojat noin 5 km:n päästä Tyngän kylästä varta vasiten katsomaan ja kurkkimaan - sisälle taloon he eivät luonnollisestikaan menneet.

Leander Helander oli naimisissa Nivalasta kotoisin olleen Hedvig Ollintyttären kanssa ja heillä oli 7 lasta.

Topeliuksen lehden käsitys veljeksistä

Kaikesta päättäen Helanderin veljekset ja heidän tuotteensa olivat maankuuluja. Siitä kertoo omaa kieltään mm. pieni kirjoitelma Helsingfors Tidningarin etusivulla tammikuun 4 pnä 1845. Sillä on sikälikin kulttuurihistoriallista arvoa, että lehteä toimitti Zachris Topelius, joka silloin juuri äskettäin oli mennyt naimisiin ja muuttanut nuorikkonsa kanssa heidän ensimmäiseen yhteiseen kotiinsa Bernhardinkadun varrelle. Helsingfors Tidningarin toimitushuoneena toimi Topeliuksen oma työhuone, eikä lehdellä ollut muita toimittajia, paitsi kesäisin, jolloin kesälomasijaisena saattoi toimia joku toinen. Voimme siis olla jokseenkin varmoja, että tammikuun numeron uutinen on Topeliuksen omaa käsialaa, tai ainakin hänen stilisoimansa.

"Veljekset Helander, valajat Kalajoelta, joista muutamin sanoin kerrottiin jo viimevuoden viimeisessä numerossa, myivät tässä kaupungissa huomattavan erän kynttilänjalkoja ja matkasivat tänä aamuna Porvooseen, jatkaakseen sieltä Hämeen halki takaisin kotiseudulleen. Myös nämä veljekset kuuluvaa siihen onnelliseen luonnonlahjakkuuksien lajiin, joka vastuksista huolimatta murtuu esiin myötäsyntyisillä avuilla ja kulkee sitä rataa, jonka tuntee kutsumuksekseen. Köyhän, Gamla-Karlebyssä palvelleen maalaisrengin pojat, alkoivat - vanhin ollessaan vasta 12-vuotias, leikkien työskennellä messingin kanssa valaen tiukuja ym. Vähäinen oli se opetus, jonka hän ehti saada erään kultasepän luona Vaasassa, ja myöhemminkin hän on ainoastaan kerran saanut laajempaa kokemusta Pietarin-matkan muodossa. Nuorempi sitä vastoin on ollut jonkin aikaa opissa Pietarissa. Molempien valuteokset ovat jo pitkän aikaa olleet tunnettuja ympäri Pohjanmaan ja ovat hankkineet heille säätyynsä katsoen huomattavan suuren varallisuuden. Heillä oli mukana tänne etelään tullessaan suuri kynttiläkruunu, 3 1/2 kyynärää korkea ja 55 kynttilähaaraa käsittävä, sopiva johonkin kirkkoon.

Se mikä vielä tämän kaiken lisäksi puhuu näiden kätevien maanmiestemme puolesta, on heidän vaaleaan päähänsä yhdistetty vaatimattomuus, jolla molemmat - taito ja kyvykkyys, ovat saaneet heidät jättämään säädyn, johon ovat syntyneet. Molemmat puhuvat ja ymmärtävät vain suomea."

Joko lienee toimittajan ammattiin silloin kuulunut kiire vai johtuneeko muusta syystä - esim. kielivaikeuksista - että henkevään ja huoliteltuun tekstiin on pujahtanut pikku virhe: "köyhä maalaisrenki" joka oli palvellut Kokkolassa, oli poikien isoisä eikä isä. Niin kertovat toiset lähteet, joita on syytä pitää luotettavina.

Kirjeenvaihtoa Museoviraston kanssa

Mutta entä ne presidentin linnassa olevat koristeelliset kellot ja kyntteliköt, joista kaikki lähti alkuun? Kumpi Helandereista oli niiden tekijä? Ja mitä muita esineitä tiedettiin heidän tekemikseen?

Linnanvouti Raesteen neuvosta käännyin siis Museoviraston puoleen, jossa aluksi sain yhteyden tutkija Marianne Kaukoseen. Hän selasi läpi presidentin linnan inventointikertomuksen ja löysi sieltä Helanderien tuotantoa: 6 kelloa ja 4 paria kynttelikköjä. Lisäksi sain tietää että toinen tutkija, Heikki Hyvönen on ollut enemmän tekemisissä Helanderien tuotannon kanssa.

Heikki Hyvönen puolestaan kertoi, paitsi kaikista tietämistään Helanderien teoksista, myös eräästä artikkelista, joka löytyy Suomen Museo 1910 nimisestä julkaisusta, ja jonka on vanhoilla päivillään sanellut valuri Klaes Engerbrecht Helander. Sain myös kuvia, sekä yksinkertaisista kynttiläjaloista että kolmihaaraisista, ja myös noista presidentin linnassa olevista esineistä. Joissakin kerrottiin olevan myös leimat: toisissa 0.H., toisissa L.H. Oletin ilman muuta että kysymyksessä ovat nimenomaan nämä veljekset, Olof ja Leander.

Mutta kun sitten - kaukolainana sain myös tutustua mainittuun Klaes Helanderin sanelemaan artikkeliin, tuntuivat kaikki pasmat menevän sekaisin. Artikkelissa puhuttiin kyllä Helanderin veljeksistä - mutta etunimet eivät olleetkaan Olof ja Leander, vaan Klaes ja Leonard...

Täytyi kääntyä Ylivieskan ja Kalajoen kirkkoherranvirastojen puoleen, pyytää syntymäaikoja ja muita henkilötietoja. Kesti jonkin aikaa ennenkuin todella tajusin että Leander ja Leonard olivatkin kaksi eri henkilöä: edellinen Veten-Ollin veli, jälkimmäinen hänen poikansa.

Annikki Wiirilinna

Kuvatekstit:

Leander Helanderin rakennuttamat Tilviksen talot. Valimo sijaitsi pienemmässä talossa. Suurempi, Helanderien asuintalo, on purettu 1950-luvulla. Kuva lienee otettu joskus 30-luvulla.

Olof Henrik Helander, syntynyt Ylivieskan Juurikoskella 21.4.1801, kuollut Kalajoen Käännänkylässä 17.5.1886.

Leander Helander, syntynyt Ylivieskan Juurikoskella 18.3.1812 Ylivieskan Juurikoskella, kuollut Kalajoen Tilviksessä 4.8.1874.

Leander Helanderin tekemä maustevaaka on vuodelta 1869.

Kolmihaarainen kynttiläjalka, valm. L. Helander. Tämäntyyppiset kynttiläjalat ovat 1830-40 luvuilta.