Tankkari-morsian

Kokkola 17.6.1981

Yhä vieläkin valkoiset purjeet ja Hai-veneitten kirkkaanväriset pallopurjeet täplittävät iloisesti meren sinistä peltoa, niitä seurataan monen rantamökin ikkunasta tämänkin juhannuksen aikana. Sillä onpa kuin onkin pitkän ja rosoisen talven jälkeen käsillä se ihana vuodenaika, jolloin kokkolalaiset viettävät kaiken liikenevän vapaa-aikansa meren rannan tuntumassa.

Monenlaista on ehtinyt vuosisatojen kuluessa tapahtua rannoillamme, varsinkin siihen aikaan jolloin koko kaupungin elinkeinoelämän painopiste oli keskittynyt rantaviivan tuntumaan; jolloin satamasta lähti tervalasti toisensa jälkeen, jolloin Kaustarlahden laivanrakennuspaikoilla "lyötiin" valmiiksi monta laivaa kesässä; jolloin merellä liikkujien omaiset saivat vuodesta toiseen opetella odottamisen taitoa... Jolloin niin moni merimies löysi hautansa Biskajanlahden vyöyryvistä aalloista.

Mutta näin juhannuksen aikaan - muistelkaamme iloisia ja mukavia tapauksia. Kuten sitä kerrallista romanssia, jolloin ruotsalaislaiva tuli hakemaan kokkolalaistyttöä Tankkarin edustalta. En tiedä, onko "morsiamenvientiä" harjoitettu täältä suuremmassa määrin - tuskinpa sentään. Harvinaislaatuisuutensa vuoksi tästä kaupasta kannattaneekin kertoa kaikki ne pienet yksityiskohdat, jotka ovat talteen jääneet. Ne on aikoinaan muistiin merkinnyt panimonomistaja, konsuli, kaupunginvaltuutettu Carl Johan Forsén, joka on kuollut jo vuonna 1928. Tuo Tankkarin edustalta laivaan otettu tyttö kun sattui olemaan hänen vaimonsa sisar. Hänen nimensä oli Maria Ahlstrand.

Walfrid tulee hakemaan tervalastia

Syyspuolella vuotta 1868, tarkemmin sanottuna elokuun 28 päivänä, saapui vanhan sataman lahdelle ruotsinmaalainen kuunari, jonka nimi oli Walfrid. Sen omisti nuori komea merikapteeni Ohlsson joka myös itse toimi laivansa päällikkönä.

Walfridin piti ottaa täältä, kauppias Julius Löwenmarkilta, tervalasti ja viedä se Tanskaan Horsen-nimiselle paikkakunnalle. Koska kuitenkin sinä päivänä vallitsi eteläinen tuuli, Walfrid ankkuroitui redille, vähän Eteläisen Trutklippanin eteläpuolelle.

Mutta yöllä elokuun 29:ttä päivää vasten tuuli kääntyi luoteeseen ja alkoi puhaltaa sellaisella hirmuisella voimalla, ettei vastaavaa oltu koettu miesmuistiin. Ja vaikka Walfridin molemmat ankkurit olivat pohjassa, niiden kettingit katkesivat ja laiva joutui tuuliajolle: myrskytuuli heitti sen Morsiussaaren luoteista niemeä vasten jolloin sen mastot katkesivat ja se jäi makaamaan karille.

Walfrid korjataan vanhalla varvilla

Tarvittiin todella suuria ja aikaavieviä ponnistuksia ennenkuin Walfrid saatiin irroitettua ja hinattua Varvilahteen, jossa se talven aikana sai uudet mastot ja läpiväki muut pohjakosketuksesta aiheutuneet korjaukset. On selvää että kapteeni Ohlsson seurasi silmä tarkkana laivansa preparointia, mutta kokonaisen talven kuluessa hän ehti yhtä ja toista muutakin, mm. solmia tuttavuuksia tässä kaupungissa siihen aikaan kukoistavien kauniiden perhetyttöjen kanssa, jotka olivat yksinkertaisten mutta suhteellisen hyvin toimeentulevien merimieskotien tyttäriä. Erääseen näistä näytti nuori kapteeni tuntevan aivan erityistä vetoa, mutta kun Walfrid sitten keväällä 1869 vesien avauduttua ja pakollisen internointiajan vanhalla varvilla päättyessä, lähti tervalasteineen purjehtimaan kohti Horsenia, otaksuttiin yleisesti, että kapteeni Ohlssonin tunteet olivat haihtuneet poislähdön myötä ja että jälelle jäi vain yksi merimiesmuisto. Mutta tämä kapteeni ei ollutkaan sitä tunnettua merimiestyyppiä, joka jättää surevia morsiamia joka satamaan.

Kutsu "purjeiden alle"

Horsenista Walfrid sai paluurahdin Skellefteåon, Pohjanlahden toiselle puolen, viedäkseen sieltä puutavaralastin Holtenauhun Saksaan.

Jo Horsenista kapteeni Ohlsson lähetti kokkolalaistytölleen sähkösanoman, jonka sisältö oli seuraava: järjestä kuulutukset ja muut viralliset asiat kuntoon, kokoa kapiosi ja muut tavarasi ja ole valmiina: kun tulen Skellefteåsta, otan Sinut "purjeiden alle" Tankkarin ulkopuolella. Päivänä ja ajankohtana jonka tarkemmin ilmoitan myöhemmin.

Nyt alkoi tulevalle kaptenskalle ja hänen kotiväelleen ripin rapinat kuten ymmärtää saattaa. Tämänkaltainen ehdotus panee kyllä vauhtia nuorten tyttöjen jalkoihin jos käsiinkin - niin nyt kuin silloinkin, mutta kapioitten merkitys ja paljous oli silloin aivan toista luokkaa, eikä ole aivan varmaa, saatiinko kaikkia ihan valmiiksikaan, koska aika jäi kovin lyhyeksi. Mutta olihan tässä kaikessa ihan selvä romantiikan tuoksu, eikä näin iloisia "morsiantansseja" liene kovin monta kertaa kaupungissa koettukaan. Olihan sulavakäytöksinen, kohtelias, varakas nuori ruotsalaiskapteeni ehtinyt tulla tunnetuksi ja pidetyksi kaupungissa vietettyään täällä kokonaisen talvikauden.

Ja aivan oikein: eräänä kauniina päivänä saapuikin sitten taas uusi sähkösanoma. Siinä oli päivämäärä, jolloin nuoren morsiamen tuli olla valmiina nousemaan laivaan Tankkarin ulkopuolella.

Jännittävät odotukset hetket

Jo edellisenä päivänä "morsiusmuru" yhdessä äitinsä ja parhaan ystävättärensä kanssa astui luotsivanhimman veneeseen vanhalta lastaussillalta Björnmanin rannasta, päämääränä Tankar.

Aamuvarhaisesta lähtien seuraavana päivänä morsian ei tehnyt muuta kuin lensi edestakaisin luotsituvasta ulos ja sisälle, kiikari kädessään, tähystääkseen meren yli luoteeseen päin. Hermot olivat kireällä - jännitys korkeimmassa potentissa, sydän kamppaillen toivon ja pelon ristiaallokossa; entä jos sittenkin jokin paikka pettää, tai jos vaikka muuttaa mielensä... Ei, ei sentään, mutta kuinka kauan vielä...

Ja yhtäkkiä tyttö ryntää sisään luotsitupaan huutaen: purjelaiva näkyvissä! Nyt ottaa luotsivanhin kiikarin ja toteaa: jaa-a, kyllä se on kuunari. Siinä on ruotsalaisnorjalainen unionilippu kahvelin alapuolella, mutta siitä puuttuu merilippu - siis Walfrid, Walfrid kosiomatkallaan!

Kohtaaminen Tankkarin edustalla

Tuossa tuokiossa oli morsian seuralaisineen veneessä, niin myös hänen kapionsa ja muut tavaransa. Luotsivanhin asettui jälleen ruoriin ja ohjasi hyvän purjetuulen vallitessa kosiolaivaa kohti.

Kun he olivat tulleet aivan laivan lähelle, kuulivat he kajuutan katolla univormussaan seisovan komean kapteenin selkeät komentosanat: lova stick i stäv, brassa seglen back, styr så, fira fallrepstrappan, håll taljor klar" (Luovi vastatuuleen, ahtakaa purjeet pakkiin, ohjaa näin, laske köystikkaat, pitäkää taljat selvinä.) Tuossa tuokiossa oli onnellinen morsian Walfridin kannella, jossa hänet suljettiin voimakkaitten käsivarsien syleilyyn.

Nyt hinattiin tavarat luotsiveneestä taljoilla laivan kannelle, ja kaikki tämä tapahtui nopeasti, hyvässä järjestyksessä, aivan kuin olisi ollut kysymyksessä mitä tavallisin toimenpide. Kun tuosta kaikesta oli selvitty, laskettiin Walfridin kannelta köyden avulla alas luotsivenheeseen puupytty, jossa oli viinipullo. Niin saivat morsiamen äiti ja muut seuralaiset skoolata morsiusparin onneksi yhdessä Walfridin kannelta heitä katselevan nuoren parin kanssa. Ja kun maljat oli tyhjennetty, kuuluivat taas kapteenin komentosanat: "fäll två sträck, stir nord 1/2 vest" (Laske kaksi piirua, ohjaa länsipohjoiseen).

Ylpeänä kuin joutsen keinui Walfrid uusia kohtaloita kohti, kaksi hyvin onnellista ihmistä mukanaan. Vihkimisen piti tapahtua sulhasen kotimaisemissa Tukholman ulkosaaristossa, Furusundin ja Nortäljen välillä.

Niinkuin sitten tapahtuikin, mutta ennen sitä oli Skellefteåsta otettu puutavaralasti vietävä Holtenauhun ja otettava sieltä sementtilasti, joka puolestaan piti viedä Tukholmaan - ja tällä häämatkalla ehti sitten tapahtua yhtä jos toista. Niin että tuleva kaptenskakin hyvin pääsi merielämän makuun.

Mutta - kuten Kipling sanoo - se on sitten jo kokonaan toinen juttu...

Annikki Wiirilinna

Kuvatekstit:

Useita kilometrejä Södra Trutklippanilta ajautui Walfrid paiskautuen lopulla Morsiussaaren nimenkärkeä vasten. Siinä sen molemmat mastot katkesivat ja se sai vuodon.

Tämän kuunarin nimi oli Jenny, mutta samaa laivatyyppiä oli ja samanlaiselta näytti kapteeni Ohlssonin omistama Walfrid.