Helanderit : Kalajoen maankuulut messinkivalurit III

Keskipohjanmaa 9.11.1982

Helanderin veljeksiä on siis ollut valureina ainakin kahdessa sukupolvessa, josta ensimmäiset ovat syntyneet ja kasvaneet Ylivieskan Juurikoskella, toiset Kalajoen Käännänkylän Aksilassa. - se oli uusi tieto, joka selvisi Kalajoen kirkonkirjoista.

Avioliitostaan Maria Akselintytär Vetenojan kanssa Olof Henrik Helanderilla oli mm. kaksi poikaa: Klaes Engelbrecht s. 7.11.1828 ja Joakim Leonard s. 20.7.1831.

Vanhempi veli, Klaes, tämän vuosisadan alussa sanellut V. Väyryselle muistelmiaan. Niistä ilmenee, että samaan tapaan kuin isänsä ja setänsä aikoinaan, myös nämä pojat lapsesta asti "leikittelivät" messingin valutyön kanssa, aluksi oltiin viilaustyössä isän apuna.

Ollessaan 15-vuotias Klaes pääsi ensi kertaa talon rengin kanssa markkinamatkalle, joka suuntautui Tornioon. Siellä he möivät kynttilänjalkoja, jotka ilmeisesti menivät hyvin kaupaksi koska hän kertoo innostuneensa kovasti asiaan ja ruvenneensa heti kotiin tultuaan valamaan uusia. Mutta kovin valittaa Klaes isänsä, Veten-Ollin kitsautta ja köyhyyttä: raaka-ainetta oli aina niin vähän ettei hommaa voinut laajentaa. Mainitsee hän toki myös syyn tuolloiseen asiantilaan: isä oli joutunut suureen takuuvelkaan, 18.000 ruplaa silloista rahaa. Sitäpaitsi hän oli aina tahtonut pitää maanviljelyksen elinkeinonaan, vaskenvalun vain sivu- ja lisäansiona.

Mutta hänen pojillaan oli selvästikin laajentumispyrkimyksiä.

Viinapannuista kynttilänjalkoja

Kerran kun isä-Olli oli Helsingissä - siihen aikaan tuo matka otti vähintään yhden kuukauden - pojat sillä aikaa keräsivät kaikki viilanpurut ja sorvilastut yhteen, ostivat vähän kuparia ja valoivat kynttilänjalkoja. Sitten Klaes lähti Ylivieskaan sukuloimaan ja sai sieltä ostaa 5 leiviskää painaneen viinapannun. Se sulatettiin ja tehtiin messinki - ja kun isä kotiutui, pojilla oli 30 paria kynttilänjalkoja ja 30 ruplaa rahaa. Nuoruuden innolla pojat paiskivat töitä ‘viidestä aamulla yhdeksään illalla niin ettei tahottu syömään joutaa’. Pienimmät hommat pojat hallitsivat itsenäisesti, mutta esim. silloin kun tehtiin kirkonkruunuja ja muita suurempia töitä, isä teki itse valut, kertoo Klaes.

Kerran Klaes tapasi Kokkolan markkinoilla - hän muistelee sen olleen vuonna 1847 - erään viipurilaisen, jolla oli myytävänä kaksi hevoskuormallista kuparia. Klaes näki hetkensä tulleen, sai kuin saikin järjestettyä rahaa ja osti koko erän. "Kotiin tullessa isä pahotteli kovin kun koko markkinoilla ansaittu raha meni kupariin, mutta samalla viikolla tuli Turusta kiireellinen tilaus: piti nopeasti valmistaa 500 paria kynttilänjalkoja. Kun oli raaka-ainetta, tilaus voitiin toimittaa, ja isän suuttumus lauhtui heti eikä hän sen koommin puuttunut poikien hommiin".

Messinkivalimoissa käytettiin viime vuosisadalla pääasiassa kahta valuseosta oli ‘lejeerinkiä’. Soivat kellot ja kulkuset valettiin pronssista, joka on kuparin ja tinan sekoitus. Sellaiset esineet, joista ei lähde ääntä kuten kynttiläkruunut ja -jalat, soljet, erilaiset koristeet ja kojeet, taas valettiin messingistä, joka on kuparin ja sinkin sekoitus. Klaes ja Leonard liittivät messinkituotteittensa joukkoon myös hevosvaljaisiin tarvittavia osia, ne oli siihen saakka tehty raudasta.

Matkoja

Yksistään Aksilan valimosta tehtiin vuosittain kaksi matkaa Turkuun, Helsinkiin ja Viipuriin - "mutta monesti Kokkolasta tai Vaasasta piti jo palata kun kaupukset loppuivat eikä päästy näkemään Turkua tai Helsinkiä vaikka mieli teki", kertoo Klaes.

Sillä työvauhdilla ei kestänyt kovinkaan kauan kun talon takuuvelat oli saatu maksettua, ja pojat alkoivat vähitellen vaatia osaansa työn tuloksista.

Klaes kertoo tehneensä myös muutamaa opintomatkoja. Vuonna 1847 kauppaneuvos Julin hommasi hänet veljensä omistamaan Fiskarsin tehtaaseen, jossa hän jonkin aikaa työskenteli haluten pysyä tuntemattomana, mutta kauaa. se ei onnistunut. Jostakin Julin sai kuulla, että Helanderin poika siellä on konepajantyöläisenä, vietätti itsensä pojan luo ja kummasteli kovin, kutsuipa pojan kotiinsa sunnuntaiksi. Hän tarjosi Klaesille messinkivalimon uudelleenjärjestämistä ja työnjohtoa siellä, mutta poika ei tahtonut - ja niin hänet ajettiin pois koko talosta.

Kesällä 1852 kertoi Klaes tehneensä toisen opintomatkansa, tällä kertaa Lyypekkiin asti. Vähäinen kielitaito taisi olla yksi syy viihtymättömyyteen - itse hän kertoo että, "ei ollut miehuutta jäädä sinne talveksi, koska ei ollut ainuttakaan kunnollista messinkityöhuonetta". Klaes ja Joakim Leonard olivat joka tapauksessa aikoinaan "yritelleet koulunkäyntiä", ensin Raahessa, sitten Vaasassa, mutta Klaes kertoo lopettaneensa koulun jo 1842, 14-vuotiaana, Leonard seuraavana vuonna.

Mutta 1850-luvulla molemmilla veljillä oli jo niin paljon rahaa että he Pietarissa käydessään - v. 1856 - ostivat kumpikin 2000 ruplalla sieltä aineita ja malleja.

Suuria tilauksia

Muistelmissaan Klaes luonnollisesti kertoo ennenkaikkea itsestään, mutta eräässä yhteydessä hän mainitsee veljensä Leonardinkin olleen "taitavamman pikku- ja hienomman työn tekijänä", ja jatkaa:

- Sellaista oli tehty paljon, mm. Nordenstamin välityksellä Helsinkiin, keisarilliseen ja kenraalikuvernöörin palatsiin, senaattiin ym.

Ikävä kyllä hän ei mainitse mitään vuosilukuja tässä yhteydessä. Saa sen käsityksen, että niitä oli tehty ainakin Aksilan verstaalla, kenties myös Tilviksessä. Joka tapauksessa liikettä oli laajennettu, aputyövoimana oli alettu käyttää sekä paikkakuntalaisia että kiertäviä kisällejä.

Kauppaneuvos Malm Pietarsaaresta otti myös yhteyttä Helandereihin ja tilasi heiltä naulat rakenteilla olleeseen laivaansa. Se oli suuri tilaus, jonka täsmällisestä toimittamisesta saatiin erikoista kiitosta.

Sitten tuli Kokkolasta kauppaneuvos Donnerilta kysely, josko Aksilassa uskallettaisiin ruveta valamaan hänen laivaansa ruorisaranoita.

- Vastasin epäröimättä suostuvani jos vain saisin aineet ja mallit, kertoo Klaes. - Ne tulivatkin, mutta huomasin heti, että ne olivat toisen verran suuret. Aineina oli viinapannun piippuja ja juuria, joissa oli 3/4 lyijyä ja vain 1/4 kuparia. Ilmoitin hänelle ettei niin huonosta aineesta voi valaa, ja että panen itseltäni lisää. Isä-ukko oli huolissaan, mitä tästä tulisi, mutta minä muurasin pihalle valu-uunia. Kaksi päivää kesti muuraaminen, mutta kolmantena päivänä syntyi jo pari saranaa...

Klaes kertoo sitten yksityiskohtaisesti, mitä vaikeuksia oli voitettavana, ennenkuin saranoihin saatiin reiät: se onnistui lopulta suuren tahkon avulla. Tehtiin siis vaativaa työtä sangen alkeellisin välinein - mutta uskallusta ja kekseliäisyyttä ei puuttunut.

Kuka oli LH?

Monissa kirkoissa, museoissa ja yksityiskokoelmissa on esineitä, joiden leimassa on sata- ja kymmenlukujen välissä kirjaimet LH. Tarkoittavatko ne Leander Helanderia vai Leonard Helanderia? Setää vai veljenpoikaa?

Leander, Tilviksen valimon mestari, oli syntynyt 1812 ja veljenpoika Leonard 1831. Ainakin 1830-40 luvuilla valetut ja näillä kirjaimilla leimatut teokset menevät ilman muuta Leanderin tilille, mutta entäpä 1850-luvulla valmistetut työt? Tilviksen mestari oli silloin nelissäkymmenissä, Leonard yli parinkymmenen - siis molemmat ikänsä puolesta yhtä mahdollisia tekijöitä. Toisaalta: senaikaisissa lehdissä on mainintoja siitä, että Leander oli taitava kelloseppä ja että hän oli käynyt Pietarissa kellosepän opin. Leonardista ei tällaista tietoa nimenomaan mainita, mutta siitä huolimatta niin on saattanut olla. Klaes kyllä sanoo nuoremman veljensä olleen taitava "pikku- ja hienomman työn tekijä", mikä viittaisi juuri tämänkaltaiseen lahjakkuuteen. Ehkäpä voimme ajatella, että työt verstaissa tapahtuivat jo tuohon aikaan kollektiivisesti: kukin teki sitä mitä parhaiten osasi, ja niinpä useisiin tuotteisiin lyötiinkin vain leima: Helander, Kalajoki.

"Kalajoen valtavalurit"

Paitsi valimotyötä jatkaneita poikiaan Olof Helanderilla oli myös vävy, joka sai opin Aksilan verstaassa ja jatkoi sitten - maanviljelyksen ohella - messinginvalua Kalajoen kirkolla, hän oli talollinen, sittemmin valtiopäivämies Jaakko Merenoja, ja hänen verstaassaan puolestaan alkoivat Kalajoen lukkarin pojat, Juhani ja Tuomas Friis, "leikkiä messinginvalun kanssa". Heidän pienestä pajastaan paisui huomattava teollisuusyritys, jossa pääpaino piankin siirtyi rautavalun ja konepajateollisuuden puolelle. Veljekset Friis muutti vuosisadan vaihteessa Kalajoelta Ykspihlajaan.

Tilviksessä jatkui messinginvalu ainakin Leander Helanderin elinajan, 1870-luvun puoliväliin. Aksilassa jatkoi Olof Helanderin jälkeen Leonard, sillä Klaes siirtyi Ouluun, jossa tuohon aikaan rakennettiin laivoja sangen kiihkeässä tahdissa. Hän valmisti metallitarpeet laivoihin ja sen lisäksi kertoi valaneensa yhteensä 30 kirkonkelloakin, viimeisen niistä Kemijärvelle v. 1882. Klaes möi valimonsa Juho Mustoselle.

Raaheenkin siirtyi joku Helandereistä, - vai lieneekö ollut vain heidän oppipoikiaan? Samuli Paulaharju mainitsee kirjassaan Vanha Raahe moneenkin otteeseen Kalajoen Helanderit ja Tilviksen valimon, mm. näin:

"Mutta oikein metallitaituri, kuparin ja messingin muokkailija ja vaskenvalaja oli Efraim Tilvis, joka oli kotoisin Kalajoelta ja siellä oppinsakin saanut suuressa valuri- ja metallisepän liikkeessä. Kalajoki olikin ennen sellainen paikka, jossa valmistettiin vaikka mitä. Siellä Merenojallakin valettiin kirkonkelloja sekä kynttiläkruunuja, samoin Vedenojalla ja sitten Friiseillä. Kalajoelle pohjustuikin sitten koko Pohjois-Suomen messinki- ja valuteollisuus. Siellä Oulun entinen valtavaluri (Klaes) Helanderkin oli saanut oppinsa. Tilvis oli taas aikoinaan Raahen suurin metallimestari. Hän valoi ja takeli laivoihin kaikki messinkinaulat, saranat ja lukot, valoi kirkkoihin kynttiläkruunut ja -jalat, valoipa kerran kirkonkellonkin Nivalaan. Siellä kyllä ei kellosta huolittu kun sen kantimeen oli valettaessa jäänyt pikku harkko. Kello joutui sitten 6:sta ruplasta Kalajoen Pahikkalaan ja sieltä viimein Lumijoen kellotapuliin..."

Mistä nimi Tilvis?

Helanderien jälkeen Tilviksen tilan ostanut suku otti - silloisen käytännön mukaan - sukunimekseen paikannimen. Jokainen nimen omistaja on varmaan useammin kuin kerran joutunut toistamaan tuon outosointisen nimen ja vastaamaan sen alkuperää koskeviin kysymyksiin.

Tiedetään vain, että pikku on ollut asuttu sangen kauan, mikä on yllättävää kun niin syrjäisestä seudusta on kysymys. Ensimmäinen tunnettu, siis kirjoihin merkitty, Tilviksen isäntä on ollut Matti Fransin poika, v. 1633.

Turun Yliopiston germaanisen filologian professori Pentti Tilvis, joka on äskettäin mennyt manalle, kertoi tämän kirjoittajalle viime keväänä tavatessamme, että häntä nimen omistajana on myös kiinnostanut sen alkuperä.

- Olen löytänyt tiedon (Neuphilologische Mitteilungen XXXII 1936, sivu 177), että Belgiassa lähellä Liegen kaupunkia on paikkakunta, muuan kylä, jonka nimi nykyään kirjoitetaan Tilff ja äännetään Tiff. M u t t a vuonna 1250 paikka oli nimeltään Tilves, ja edelleen vuonna 1311 Tilves.

- On mahdollista, jatkoi professori Tilvis, että flaameja olisi siirtynyt Ruotsiin ja Ruotsin kautta Suomeen jo 1300-luvulla, suuria tulvia pakoon. Mitään dokumentteja tästä asiasta et kyllä ole olemassa, hän painotti. Kirkonkirjathan alkavat maassamme vasta 1500-luvulta.

Omituinen sattuma: entisen messinkivalimon nimi viittaa samoille seuduille, mistä koko messinkivalutaito on maahamme kulkeutunut.

Pohjanlahden rannikoille, mm. Kokkolan seudulle, on kyllä tullut aikoinaan pakolaisia alankomaista, mm. uskonvainojen ajamina. Niinpä 1500-luvulla on Hollannista tullut Hals-sukua, josta mm. Slottet polveutuvat. Friis-nimisiä - siis friisejä - on kauppamiehinä purjehtinut rannikkoseuduillemme jo 1100-luvulta lähtien ja osa on tänne jäänytkin, dokumentoitua tietoa Friiseistä on jo 1400-luvulta. Ja vuonna 1585 laski Kirkonmäellä - silloisella Holmbackenilla - laivansa rantaan muuan rouva Katariina, mukanaan suuri joukko palvelusväkeä ja paljon omaisuutta. Hänen arvellaan tulleen Hollannista. - Kokkolan Indolat ovat 12. sukupolvi Rouva Katariinasta. Vierasperäisen nimen alkuperää ei ole selvitetty.

Annikki Wiirilinna

Lähteitä
K.K. Meinander: Belysningsredskap av mässing i våra kyrkor, Suomen Museo 1910.
Paul Nyberg: Zachris Topelius, en biografisk skildring
Jaakko Tuulasvaara: Suur-Kalajoen historia II
Pentti Virrankoski: Myyntiä varten harjoitettu kotiteollisuus Suomessa 1809-noin 1865.
J. Väyrynen: Valuri Klaes Engelbrecht Helander, Suomen Museo 1910 Kalajoen kirkkoherranvirasto
Samuli Paulaharju: Vanha Raahe

Kuvatekstit:

Klaes Helander puolisonsa, Rautiosta kotoisin olleen Kaisa Tassilan (Petäjistö) kanssa. - Nuoremmasta veljestä Joakim Leonardista ei kuvaa ole tiedossa.

Presidentin linnassa on neljä paria tällaisia 9-haaraisia kynttelikköjä, joiden korkeus on 70 cm. Kyntteliköt ovat kullasta pronssia. Niissä ei ole leimoja, mutta arkiston perusteella tiedetään v. 1859 ostetun Kalajoelta neljä paria pronssisia kynttilänjalkoja.

Presidentin linnassa oleva pöytäkello, kullattua pronssia. Valm. Helander 1859, Kalajoki.

Yksinkertainen messinkinen kynttilänjalka lienee sitä Helanderin mallistoa, joka on kaikkein eniten kulunut kansan käsissä. Siinä on leima: 18 LH 58.