Vanhan albumin kertomaa

Keskipohjanmaa 24.6.1964

Albumin kannessa on metallinen korkokuva, joka esittää ilmeisesti roomalaista sotapäällikkköä ylevässä asennossa, hän seisoo puutarhassa vierellään nainen. Albumin kansien muu osa on nahkaa ja albumin lehdet ovat paksut ja jykevät. Jykevälle pahville ovat tehdyt myös albumin sisältämät valokuvat. Niinpä ne ovatkin säilyneet suorina ja, sileinä läpi vuosikymmenien. Ne ovat enimmäkseen jäykähköjä tutkielmia ihmiskasvoista, väliin kokovartalokuvia, väliin ryhmäkuvia. Niillä on omaa kerrottavaansa viimevuosisadan lopun ja vuosisadan alun ihmisistä.

Tietenkin jotakin puuttuu noista valokuvista - liike. Ei ole osattu eikä voitu sen aikaisilla välineillä kuvata liikettä. Asennot ovat olosuhteiden pakosta seisahtaneita, jäykkiä - ne ovat täysin verrattavissa roomalaisen sotapäällikön asentoon albumin kannessa. Mutta kädet puuskassa itsensä kuvauttanut nuori meriväen luutnantti ei ole voinut pysähdyttää silmiensä iloista välkettä, se on jäänyt vangiksi paperille ja vastaa aikaa uhmaten katsojalle valokuvasta, vaikka luutnantti itse lienee jo kauan ollut mullan peittämä. Kamera on vanginnut myös hänen surusilmäisen morsiamensa hienot piirteet.

On pari poikaa - ilmeisesti veljekset - jotka ovat menneet yhteiseen kuvaan ja heidän jaloissaan istuu myös heidän valkoinen villakoiransa kiharakarvaisena myttynä. On nuoren naisen, leveäposkisen itäbalttilaisen rodun edustajan kuva, joka on otettu Hullissa. Mitä kauemmin sitä katsoo, sitä vakuuttuneemmaksi tulee siitä, että siinä on yksi tuhansista suomalaisista amerikanmenijöistä: tyttöparka on menomatkalla käynyt valokuvauttamassa itsensä ja lähettänyt sitten kuvan tuttaville koti-Suomeen. Siniharmaat silmät näyttävät olevan ikävää täynnä: ne tähyävät vieläkin Suomen rantaan päin... Otsakiharat ovat kyllä sortillaan ja nuttura päälaella, mutta orpoa, orpoa on täällä suuressa maailmassa, hän tuntuu ajattelevan.

Mitä enemmän heitä katselee, sen uteliaammaksi heistä tulee, ja sitä enemmän he alkavat "elää". Valitettavasti täsmällisiä tietoja heistä ei voi enää saada, on vain muistitietoa sieltä täältä, arvailuita, ajatteluita...

Albumi on Anna T i i n a s e n. Hän oli kotoisin Kaarlelasta ja syntynyt viime vuosisadan puolivälin paikkeilla. Nähtävästi koti oli pieni ja vaatimaton koska Anna kuten sisarensakin joutui lähtemään palvelukseen. Lienee palvellut herrasväkeä Kokkolassa ensin, mutta joutui sitten jostakin syystä Helsinkiin ja palveli siellä, erään merikapteenin perheessä, kolmisenkymmentä vuotta.

Kolmekymmentä vuotta yhden perheen palveluksessa! Tuskinpa hän paljoakaan tunsi enää olevansa se sama Anna, joka oli lähtenyt Kaarlelasta kerran, nuorena tyttönä. Eiköhän hän vain liene ollut se Anna, joka oli solminut kohtalonsa merikapteeni F:n perheeseen ja seurasi sitä sen kaikissa vaiheissa aina vanhan kapteenin ja kaptenskan kuolemaan saakka, ja jolle "nuori kapteeni", tuo Edvard, oli läheinen kuin oma poika, olihan hän hoitanut Edvardia pienestä saakka.

Perheessä oli neljä lasta, kaksi vanhinta olivat tyttäriä ja kaksi nuorinta poikia. Heistä kaikista on vallan mainio kuva albumissa, siinä he istuvat pöydän ääressä suurimmasta pienimpään, vilkkaita, hauskannäköisiä lapsia. Gerdalla ja Edvardilla on merimiespuvut päällään. Ja eivätköhän vain lienekin samat veljekset eräässä toisessa kuvassa, jossa he ovat yhdessä villakoiransa kanssa? Siinäkin on nuoremmalla merimiespuku päällä.

Kesäisin "seilattiin" paljon, merikapteeniperhe kun oltiin. Kuljettiin paljon ulkomailla, Espanjan rannikot olivat jääneet Annalle syvästi mieleen, mutta ennen kaikkea matkusteleminen sinänsä oli jännittävää. Jännitystä lisäsi puolestaan Edvard, velikulta, jo ei malttanut olla pikkuisen, aivan pikkuisen kiusoittelematta uskollista, äärimmäisen tunnollista hoitajatartaan. Joskus hän uskotteli Annalle hyppäävänsä nyt justiinsa mereen kaiteen yli, ja sai toisen hätääntymään kovasti. Ja sitten juostiin perävilkkaa laivankantta, tietenkin...

Meri oli Edvardille heti alusta pitäen se oikea elementti niin kuin oli hänen isälleenkin, se näkyy siitäkin, että hän lapsesta saakka halusi pukeutua merimiespukuun. Merikapteeni hänestä sitten tulikin, "nuori kapteeni" kuten Anna sanoi. Tuo meriväen luutnantin univormupukuinen kuva on otettu hän paikassa, jonka nimi on Charleston, Newcastle. Nähtävästi siis Amerikassa, mutta Newcastle löytyy Englannistakin. Kuvan takana on kirjoitus: "Gamla Anna 5-1909".

Silloin oli Anna jo siis vanha, mutta Edvard eli nuoruutensa parhaassa kukoistuksessa.

Noihin aikoihin Edvard oli mennyt kihloihin erään nuoren naisen kanssa, jolla on surumieliset silmät ja hienopiirteinen suu. Avioliitosta ei kuitenkaan jostakin syystä tullut koskaan mitään. Miksi ? Se on heidän salaisuutensa. Ei Edvard kenenkään toisenkaan kanssa mennyt naimisiin, ja yksin lienee elänyt toinenkin elämänsä loppuun saakka. Hän oli tehnyt paljon kapioita ja lahjoitteli niitä sitten myöhemmin Annallekin, entinen morsian oli perheessä hyvin pidetty ja vieraili siellä kihlauksen purkautumisen jälkeenkin.

Vuodet kuluivat. Sanomattoman paljon arkista työtä, huolenpitoa ja uskollista palvelua sisältyi niihin Annan kohdalla. Perheen hyväksi joka ei kuitenkaan ollut hänen oma perheensä, mutta joka hänelle merkitsi läheisimpiä suhteita elämässä. Hän jaksoi hoitaa loppuun vanhan kapteenin ja kaptenskan, ja kun nämä olivat molemmat lähteneet, päättyi myös Annan työpäivä F:n perheessä.

Vanhuudenpäiviään Anna vietti Kokkolassa sisarensa kanssa. He asuivat merimies Möllerin talossa Kustaa Aadolfinkadun varrella. Hänellä oli ympärillään paljon muistoesineitä, joita hän oli silloin ja silloin saanut perheeltä ja lukuisilta ystäviltään. Niiden joukossa oli tämä albumikin monine vuosien varrelta tuttuine, rakkaine kasvoineen, joista tässä vain häviävän pieni osa. On suuri joukko kuvia naisista, ystävättäristä, jotka ovat ehkä palvelleet samassa ammatissa, kotiapulaisina. Monta kuvaa on myös Annan omasta veljestä, jonka erikoinen kohtalo vielä on kuulopuheena säilynyt: hän meni Pariisiin, jossa hankki itselleen huomattavan omaisuuden vuosien varrella. Odoteltiin kotimaahan ja kun hän yhtäkkiä hävisi. Epäiltiin rikosta, mutta asiasta lienee tuskin koskaan tullut sen kummempaa selvää.

Sellaista kertovat vanhan albumin kuvat siitä ajasta, joka on jäänyt ainiaaksi taakse. Ajasta, jolloin jouduttiin hyvin perille hevosten vetämissä kärryissä, jolloin juna ja höyrylaiva elivät parasta kukoistuskauttaan, eikä auton moottorin ääni vielä koskaan ollut leikannut ilmaa. Oliko se onnellisempaa aikaa kuin nykyinen - mene ja tiedä. Tuntuu siltä, että ihmisille ja ihmissuhteille oli silloin kenties enemmän aikaa kuin meidän alituisen kiireemme keskellä. Ja ihmisillä oli kärsivällisyyttä palvella toisiaan - jopa kolmekymmentä vuotta.

Annikki

Kuvatekstit:

Nuori kapteeni - albumin komeimpia ilmestyksiä.

"Gamla Anna" omassa valtakunnassaan, sen ajan kodikkaassa keittiössä.

Viime vuosisadalla olivat lapset tämän näköisiä - yllättävän paljon samannäköisiä kuin nykyäänkin, eikö totta? Merikapteeniperheen sisarussarja, pienin poika, on tuleva "nuori kapteeni.

Vanhan ajan albumi on massiivinen, mutta niinpä se saattaakin kätkeä sisäänsä kokonaisia ihmiskohtaloita.

Hän on se nuori nainen, joka kerran oli nuoren kapteenin morsian.