Joulunajan vieraita ja vieraspitoja 1700-luvulta

Keskipohjanmaa 24.12.1969

Tiettyä yhtäläisyyttä juuri meidän aikaamme ei voi olla havaitsematta ns. kustavilaisen ajan elämäntyylissä, tuon ajan, joka samalla oli Kokkolan historiassa suuruuden aikaa: terva meni hyvin kaupaksi, laivasto oli suuri ja porvaristo äveriästä. Syötiin ja juotiin hyvin eikä nautintoaineiden käyttö ollut niinkään vähäistä. Ikkunat Eurooppaan olivat auki ennenkaikkea pääkaupungin, Tukholman kautta, ja uusia virtauksia otettiin vastaan.

Mutta kansainvälisyyttä ei suinkaan silloin edustanut ylinnä Amerikka kuten nyt vaan Ranska, jonka aurinko säteili vielä voimakkaasti yli Euroopan. Kustaa III oli käynyt oppinsa Ranskan hovissa ja hän osasi panna myös tämän oppinsa täytäntöön: hän aikaansai valtakunnassaan ruotsalaisen rokokoon, joka tunnetaan kustavilaisuuden nimellä ja joka ulottui, paitsi tieteisiin ja taiteisiin myös - ja ennenkaikkea - seuraelämään ja jokapäiväisen elämän tapoihin saakka. Voidaankin sanoa, että Ranska antoi perussävelen, jonka mukaan viulut viritettiin vielä kaukana Pohjan perilläkin mutta tietysti ennenkaikkea Tukholmassa, Pohjolan Pariisissa.

Se ei tietenkään käynyt yhtä nopeasti eikä yhtä perusteellisesti kuin nyt, massatiedotusvälineiden luvattuna. aikana. Mutta meritie Tukholmaan oli useita kuukausia avoin ja sangen käytetty myös tältä puolen Pohjanlahden. Tukholman ilmapiiri mahtoi olla täältä sinne matkustaville päihdyttävä kuin ranskalainen shamppanja: hovin juhlista tuskin monikaan kävijä näki edes vilausta, mutta näkyihän toki paljon muuta: Tukholmassa toimi ooppera, pyöri karuselli, vaikutti akatemia, mutta ennenkaikkea siellä vallitsivat hienostuneet ja ylelliset tavat, pukeutuminen oli huomattavasti kepeämpää, röyhelöitä ja peruukkipäitten kumarruksia näkyi arvattavasti hyvinkin tiheään Tukholman kaduilla. Ajan ihanne, "pop" ei ollut enempää pappi kuin upseerikaan, ei myöskään kauppias eikä tiedemies: ihanne oli notkea, sliipattu ja henkevän kepeä hovimies.

Kustavilaisuus ja pohjanperäläiset

Professori Rafael Koskimies on jäljittelemättömällä tyylillään kiteyttänyt ajankuvan, jonka piireistä nykyaikainen lukija etsimättä löytää monia yhtymäkohtia. Näin Koskimies kustavilaisuudesta:

"Sellainen maallismielinen ja mondeeni sivistys vaati omaksujiltaan, raskasverisiltä pohjanperäläisiltä, sekä hermoja että varallisuutta. Ihmetellä tuskin voi, että molemmat usein pettivät. Kustavilaisena aikana valitettiin Suomessakin usein sitä, että ajan nimittelemät muotisairaudet, 'melankolia, hypokondria' ja milloin mikin, saivat huolestuttavassa määrin levinneisyyttä. Leveästi ja uusimuotisen hienostuneesti elävä suomalainen sai itsessään ja perheessään kokea, ettei omaksuttu osa suuressa kansanteatterissa ollut hänelle sopiva. Valitettiin siellä täällä ylenmääräistä koreilu- ja sievistelyhalun lisääntymistä, yliopistonopettajat katselivat huolestuneina nuorison hillittömyyttä ja tuhlailua, aina kärkkäät siveydenvartijat syyttivät ajan ranskalaista muotikirjallisuutta tapain turmeluksen leviämisestä, ja sivistyneissä säädyissä liiankin usein nähdyt vararikot todistivat muodikkaiden elintapojen taloudellista vaaraa. Tartunnalle oli kuitenkin alttiina vain osa silloista sivistynyttä säätyä: pappiloissa ja sotilasvirkataloissa tai köyhänpuoleisissa kartanoissa oli sentään kai useimmiten elettävä lähinnä talonpoikaista elämää, niukahkon maantuoton varassa, ja varsinaiseen ylellisyyteen oli tuskin sanottavia mahdollisuuksia."

Assemblee

Kustavilaisen ajan seuraelämän muotoihin kuuluivat ranskalaisperäiset "assembleet", ja tiedetään, että ne olivat levinneet aina Kokkolaa ja Oulua myöten puhumattakaan Turusta, Suomen silloisesta pääkaupungista.

"Assembleet" järjestettiin tavallisesti viikottain jossakin määrätyissä paikassa. Ne olivat eräänlaiset julkiset tanssiaiset, jotka kestivät klo 16-22. Ne olivat sikäli maksullisia, että herrat maksoivat jonkun määrätyn rahasumman, ei kuitenkaan enempää kuin 9 taaleria henkeä kohti.

"Assembleet" olivat hyvin suosittuja, olivathan ne yksityisten kutsujen ohella miltei ainoita tilaisuuksia, joissa nuoret ja elämänhaluiset ihmiset saattoivat tavata toisiaan. Naisille tarjottiin näissä tilaisuuksissa teetä, suklaata ja korppuja. Tanssisalin ohella oli huoneita, joissa oli pelipöytiä, ja yksi huone, jossa herrat saattoivat polttaa piippujaan. Ja kaiken taustalle soi hyvä musiikki, menuetit ja katrillit ja monet muut sen ajan tanssisävelet.

Eräässä Kokkolassa pidetyssä "assembleessa" - jonka paikka ei ole jäänyt tietoon - tapasi runoilija Franz Mikael Fanzen kerran, se taisi olla vuonna 1798, Anders Roosin vanhimman tyttären Lillin. Franzen, vaikka oli silloin kihloissa erään vaasalaisen tytön kanssa, rakastui Lilliin ensi silmäyksellä niin että kosi heti. Roosin Antti ei tiettävästi ollut kovinkaan ihastunut asiaan, mutta ilmeisesti runoilija-professori osasi pitää puolensa, koska avioliitto - tiettävästi hyvin onnellinen - syntyi tämän assembleen seurauksena. Se päättyi tosin jo 7 vuotta solmiamisen jälkeen Lillin kuollessa keuhkotautiin.

Joulunaika ja Kokkolan tytöt

Fanzen oli Lillin ensi kertaa tavatessaan matkalla Turusta, jossa hän oli professorina, joululomalle kotikaupunkiinsa Ouluun. Tiedossa ei ole, ehtikö hän sen joulun aikaan ollenkaan Ouluun asti, vai kävikö hänelle kuten parille ylioppilaspojalle v. 1782. He olivat niinikään matkalla Turun Yliopistosta joululomalle kotiinsa Ouluun - mutta kuinkas heidän kävikään? Kokkolassa oli niin kauniita tyttöjä ja niin paljon hauskoja kutsuja, että pojat joutuivat palaamaan niine hyvineen täältä Turkuun takaisin ehtimättä käydä ollenkaan Oulussa. Poikien antama kuva silloisesta Kokkolasta ei siitä huolimatta ole lainkaan imarteleva, mutta kukapa nyt ei nuorena ylioppilaana, pää täynnä oppia ja suuren maailman sivistystä, saattaisi langeta pieneen ylimielisyyteen pikkukaupunkilaisia katsellessaan.

Niilo Fredrik von Schoultz on kirjoittanut päiväkirjaansa tuon joulunajan kokemuksista seuraavaan tapaan:

"Jouluksi oli minun ja von Gerttenin tarkoituksena seurata Tulindbergiä hänen isänsä luo, joka oli lääninkamreerina Oulussa, minne me lähdimmekin matkalle: mutta huvitukset ja tanssiaiset pidättivät meitä siinä määrin, ettemme päässeet sen pitemmälle kuin Kokkolaan, mistä me tammikuun lopussa v. 1782 palasimme akatemiaan. Oleskelumme Kokkolassa aiheutti jonkinlaisen käänteen sikäläisissä kurtiisitavoissa.

Tämä mitätön kaupunki, jossa asui sivistymättömiä talonpoikaisrengeistä kauppiaiksi kohonneita miehiä, oli päässyt huomattavasti vaurastumaan Amerikassa parhaillaan käydyn sodan johdosta laivanrakennuksen, tervan, kaupan ja rahdinkuljetuksen avulla, ja sen höyläämättömät tukkukauppiaat elivät iloisesti höyryävien boolien ja tupakkapiippujen ääressä, samalla kun heidän naisparkansa olivat karkoitetut palvelusväen kamariin, niin etteivät he saaneet olla mukana pöydässä. Voitte kuvitella seurustelutapoja ja ällistyksemme, kun täysikasvuiset mamsellit, tyttäret, jouduttuaan miesten pariin joko tarjoilun tai jonkin muun syyn vuoksi, syvään niiaten suutelivat meitä kaikkia kädelle. Me asetuimme vallan kovaäänisesti vastustamaan sellaista raakalaistapaa, minkä käänsimme päinvastaiseksi siten, että ukkojen suureksi närkästykseksi suutelimme sikäläisten yleensä todella kauniiden tyttöjen käsiä.

Tulindbergilla oli viulu mukanaan, ja muutamien kauppiaiden poikien avustamina, jotka olivat vieneet Tukholmaan tervaa ja niinmuodoin nähneet maailmaa kylänsä ulkopuoleltakin, tanssimme joka päivä tyttöjen kanssa ja saimme palkinnoksi monta salaista suudelmaa.

On aivan totta, että siitä alkaen sikäläiset naiset lakkasivat suutelemasta miehiä kädelle, heidän sallittiin osallistua seuraelämään ja heitä alettiin kohdella jotensakin kohteliaasti: aina siihen saakka heitä oli kohdeltu samalla tavalla kuin piikoja, joista he eivät myöskään paljoa eronneet pukeutumisessaan ja tavoissaan. Paria kolmea vuotta myöhemmin olivat useat paikkakunnan mamselleista jo olleet Tukholmassa pensionaatissa ja luopuneet tykkimyssyjen ja röijyjen käytöstä."

Kiitos, hyvät nuoret ylioppilaat, että vapautitte kokkolalaisnaiset suutelemasta miehiä kädelle. Ilman teitä se saattaisi jatkua vieläkin.

Acerbia läimäyteltiin

Tuon ajan tunnetuin sankarimatkailija, italialainen Acerbi puolestaan kertoo Pohjanlahden rannikkokaupunkien seuratavoista mm. että ihmisillä oli mieltymys peliin, komeaan kestitykseen ja muodollisuuksiin. "Koska vieras on aina seuran tärkein henkilö, he näkevät paljon vaivaa ottaessaan selvää hänen mieliteoistaan. Nuoret naiset ovat erikoisen innokkaita esittelyttämään itsensä vieraalle(!), ja illalliskutsuilla jonkun arvohenkilön luona on tapana kestityksen päätyttyä että kaikki naiset, nuoret ja vanhat, jotka haluavat todistaa vieraalle nauttineensa hänen seurastaan, läimäyttävät häntä kädellään selkään juuri silloin kuin tämä vähimmän arvaa odottaa. Sääntönä on, että mitä pontevammin kättä käytetään, sitä merkitsevämmän tunnustuksen nainen on halunnut antaa suosiostaan vierasta kohtaan." - Mahtoipa olla Acerbi-paran selkä mustelmilla kun hän täältä lähti, sillä tunnetusti on hänen suosionsa suomalaisten naisten keskuudessa ollut suuri.

Joka tapauksessa havaitaan näistä ajankuvauksista, ettei ranskalainen hienostuneisuus sentään ihan sellaisenaan ottanut juurtuakseen tänne pohjanperille, vaikka ei yrityksiä siihen suuntaan puuttunutkaan.

Kansainvälisyys ja sivistyskosketus vieraisiin maihin tuotti kuitenkin ajan mittaan oman, todellisen hyötynsä. Vähäisin ei ole se, että Ruotsi-Suomen sivistyneistö entistä paremmin ja täydellisemmin alkoi omaksua maailman kirjallisuutta. Tähän saakka oli uskonnollinen kirjallisuus näytellyt pääosaa, nyt tutustuttiin jopa Shakespearen draamoihin ja Youngin Öihin. Kokkolaan perustettiin lukuseura v. 1800, sen perustajajäseniin kuuluivat pormestari Antti Söderlund, rovasti Antti Chydenius, kappalaiset Stenhagen ja Snellman sekä rehtori Nordling, kaupunginlääkäri Gottsman ja apteekkari Libeck, kauppiaita oli kymmenkunta, mm. Antti Roos, Joakim Donner ja Jean Kyntzell.

Kahvi - lääke vai myrkky?

Assemblee-tilaisuuksien tarjoilusta kerrottaessa kiinnittyy huomio mainintaan, että naisille tarjottiin teetä ja korppuja. Miksi ei kahvia ? Olihan kahvi tunnettu maassamme jo 1700-luvun alusta ?

Ajan henki johti vähitellen sellaiseen ylellisyyteen, joka osoittautui valtakunnan taloudelle turmiolliseksi. Niinpä Kustaa III koetti myöhemmin hillitä sitä erilaisin säännöksin, joista tunnetuin on "kansallispuvun", mustan asun, määrääminen aikaisempien kirjavien ja kalliiden juhlapukujen tilalle. Jopa naistenkin pukeutumiseen puututtiin rajoittavan määräyksin.

Samoin kävi kahvin kanssa, joka aikanaan tuli maahan apteekkitavarana. Sitä oli silloin suositeltu nautittavaksi pari kolme kertaa viikossa, erikoisen suositeltavaa sen piti olla, niille "joiden veri oli kylmää ja joita ahdisti päänsärky ja pyörrytys." Sitä pidettiin oivallisena lääkkeenä "pohmeloisille ja ylensyöneille". Eipä kumma, jos 1700-luvun ihminen, joka piti arvossa pöydän nautintoja, alkoi pitää kahvista yhä enemmän.

Voi kuvitella, että pettymys oli suuri, kun kahvia, ulkomaanjuomaa ja ylellisyystavaraa, eräinä aikoina korkeimmasta käskystä kiellettiin tuomasta ja juomasta.

Arvattavasti myös lääkäreiden ja tiedemiesten kahvinvastaiset teoriat olivat syynä tähän kieltoon. Niinpä Linné piti myöhemmin arveluttavana sitä, että kahvipuu oli myrkyllisten koireisipuun ja kiinanpuun lähisukulainen, sitäpaitsi papujen polttaminen vaikutti hänestä vaaralliselta. Lääkärit sanoivat, että tautitapaukset lisääntyvät ylenmääräisen kahvinjuonnin takia.

Niinpä siis annettiin kahvikieltolaki, mutta on melko varmaa, että sitä kieltolakia rikottiin. Saattaa olla, että "assembleissa" virallisesti tarjottiin vain teetä, mutta jos kahvinnuuskijat olisivat sattuneet tulemaan, olisi tilanne hyvinkin saattanut muodostua katastrofaaliseksi samaan tapaan kuin oheisessa piirroksessa vuodelta 1794 nähdään.

Juuri samalta vuodelta on säilynyt Porthanin kirje, jossa hän Pohjanmaalta kertoo Caloniukselle:

"Heinäkuun viimeisenä vietimme, täällä kahvin hautajaisjuhlia ,maisteri Franzenin äidin luona, jolla oli nimipäivä. Seuraavana päivänä matkustimme Torniota kohti. Samana päivänä kenraali Carpelanilla oli täällä vieraskutsut, ja eräs velikulta kertoi minulle, että kaikki rouvat aterian jälkeen nukahtivat herättävän juoman puutteesta."

A. W.

Kuvat ja lähdeaineisto teoksista Kokkolan Historia II ja Rafael Koskimies: Porthanin aika

Kuvatekstit:

Tyypillistä kustavilaisen ajan huoneensisustusta.

Juomaseura vuonna 1774 tehdyn piirroksen mukaan, vasemmanpuoleinen kauppias, istuva herra on porvari, pöydän oikealla puolen seisovat laivuri ja puotipoika.

Kahvinnuuskijat tulevat, Anders Kockin vesivärimaalaus, joka on tehty v. 1794 julkaistun gravyyrin mukaan. - Tarkastajat näyttävät aiheuttaneen aikamoisen sekasorron: kahvipannua yritetään piilottaa hameen alle, pöytää viedä piiloon ja viimeisiä kalliita pisaroita ryypätä talteen. Yksi "uhreista" näyttää kerrassaan pyörtyneen. - Ja katsokaa mikä vaaniva katse tarkastajalla!

Kustavilaisen ajan säätyläisnaisen arkipuku Turun historiallisesta museosta.