Merenrantakaupungit - viime vuosisadan suurmiesten kehto

Keskipohjanmaa 5.9.1970

Snellmanin lapsuuskoti on Kokkolassa

Oletteko koskaan tulleet ajatelleeksi, miten monta kansallisen heräämisen ajan merkkimiestä on lähtenyt tältä seudulta, siltä pieneltä rannikkokaistalta, joka ulottuu Kokkolasta Uuteenkaarlepyyhyn? Onko vain pelkkä sattuma, että Porthan sai kasvatuksensa Kruunupyyn pappilassa, enonsa Gustaf Jusleniuksen luona, että Snellman oli merikapteenin poika Kokkolasta, että Runeberg syntyi ja varttui Pietarsaaressa, Topelius Uusikaarlepyyssä. Asiaa lienee vaikea todistaa, mutta olisi houkuttelevaa uskoa, että näiden persoonallisuuksien ilmestyminen kansamme historiankartalle juuri tältä alueelta olisi syy-yhteydessä johonkin. Tuo syy-yhteys olisi lähinnä se taloudellinen hyvinvointi, joka tervakaupan, merenkulun ja laivanrakennusteollisuuden ansiosta oli ominaista näille seuduille, sekä se henkinen ilmapiiri, jonka olivat aiheuttaneet vilkkaat yhteydet meren yli Tukholmaan ja sittemmin myös muualle ulkomaille. - Ei liene vahingoksi omistaa asialle huomiota tässä yhteydessä - niin kiinteästi liittyy Kokkolan historia juuri mainittuihin asioihin.

J.V. Snellman

Snellmanin esivanhemmat ovat pohjalaisia 1600-luvulta asti, pikkuvirkamiehiä ja pappeja, mutta rantakaupunkien ihmisten kiintymys mereen pääsi voitolle Tyrnävän kappalaisen pojassa, Kristian Henrik Snellmanissa, joka tuli ylioppilaaksi v. 1796 ja opiskeli monien vuosien ajan Uppsalassa filosofiaa ja kaunotieteitä, mutta kuinka ollakaan, siirtyi yhtäkkiä Tukholman merikouluun, jossa suoritti perämiehen- ja laivurintutkinnon hyvin arvosanoin.

Tukholmassa ollessaan Kristian Henrik Snellman tapasi kokkolalaisen Maria Magdalena Röringin, joka oli lähetetty Tukholman sivistämään itseään jossakin sikäläisessä pensionaatissa Röringit olivat hyvin tunnettu kauppiassuku Kokkolassa, heidän nimensä esiintyy porvariluetteloissa eri yhteyksissä jo 1600-luvulla. Merikapteeni Snellmanin ja porvarisneito Maria Magdalena Röringin avioliitosta tuli tiettävästi hyvin onnellinen: ennen muuta siitä tuli hyvin merkittävä, ja sellaiseksi sen teki heidän esikoispoikansa Johan Vilhelm, joka syntyi Tukholman satamassa - toisten tietojen mukaan laivassa Tukholman - Kokkolan välillä- v. 1806.

Merikapteeni Snellmanin tiedetään noihin aikoihin olleen pikkuserkkunsa, kokkolalaisen laivanvarustajan Anders Kyntzellin Patiance-nimisen Fregatin päällikkönä. Ehkäpä tällä asialla oli osuutensa siihen, että perhe v. 1813 muutti äidin kotikaupunkiin Kokkolaan, vaikka Haminan rauhan jälkeen Ruotsi-Suomen asukkaiden isänmaan valinta oli vapaa, niin että Snellmanit yhtä hyvin olisivat voineet jäädä Tukholmaankin.

Joka tapauksessa Kristian Henrik Snellman hyväksyttiin laivurina Kokkolan porvariksi, ja perhe osti itselleen kookkaan puutalon Rantakadun varrelta, talon, joka nykyisin tunnetaan Palokunnantalon nimellä. Johan Vilhelm eli Janne oli muuton tapahtuessa 7-vuotias vilkas poika, hänellä oli kaksi veljeä ja kaksi sisarta.

Talo Rantakadun varrella oli siis täynnä elämää ja hyörinää. Voimme arvata, ettei kestänyt kauan, ennen kuin Janne sai ympäristön pojista itselleen hyviä kavereita, joiden kanssa lyötiin palloa, kiipeiltiin puihin ja tutustuttiin kaikkiin ympäristön jännittäviin paikkoihin. Aikakirjoihin on jäänyt tieto, että Snellmanin Jannen mieluisimpiin leikkipaikkoihin kuului Hakalahdessa Kaarlelankadun varrella kohoava Kokkokivi, jonka päälle kiivettiin kilpaa. Keväisin haetiin ojienvarsilla kasvavia hyviä pajuja, joista tehtiin pajupillejä ja kirjavia keppejä.

Kenties hän myös, kaupunkimme muiden pikkupoikien tapaan, hyppäsi joskus kuumana kesäpäivänä Suntiin uimaan siinä Pitkänsillan lähellä. Tätä tapaa pidettiin kuitenkin sopimattomana ja niinpä se kokonaan kiellettiin "säädyllisyyttä loukkaavana" - likaisesta vedestä ei suinkaan silloin ollut kysymys. Talvisin olivat talven leikit: laskettiin kelkoilla mäkeä Puurokarilla ja kaikkialla, missä mäkeä löytyi, ja lumisina talvina, kun lumi oli keskikadulta lapioitu talojen seunustoille, tehtiin hiihtolatu näille korkeille lumivalleille, niin että pikkupojat melkein "hiihtivät ikkunoita sisään". Saattaa arvata, että se oli heistä hauskaa.

Snellmanin Jannella tiedetään olleen myös eräs erikoisharrastus: keväisin hän nimittäin pyydysteli ansoilla punatulkkuja ja hamppuvarpusia, jotka kuitenkin sitten päästi takaisin vapauteen.

Mutta Jannen elämä ei suinkaan kulunut pelkissä leikeissä. Hänen isänsä, oppinut ja monipuolisesti sivistynyt mies, oli ottanut tehtäväkseen omakohtaisesti antaa hänelle alkeisopetuksen. Jannea ei siis lähetetty lainkaan Kokkolan pedagogioon, syistä, joita emme tarkemmin tunne, mutta lahjakas ja tiedonhaluinen Johan Vilhelm kykeni isän ohjauksen alaisena omaksumaan niin hyvät alkeistiedot, että hän jo 10-vuotiaana pääsi Oulun triviaalikouluun.

Sitä ennen oli kuitenkin tapahtunut suuri muutos tämän perheen elämässä, joka oli alkanut niin onnellisten tähtien alla. Lasten äiti, Maria Magdalena Snellman kuoli kesäkuun 18 päivänä v. 1814 kuudennen lapsensa synnytykseen, hän oli silloin vasta 34-vuotias. Janne siis jäi äidistään orvoksi jo 8-vuotiaana, niin ikään hänen sisaruksensa, joiden joukossa vastasyntynyt vauva. Sinä kesänä eivät varmaan Suntin varren puut ja pensaat näyttäneet Snellmanin lasten mielestä lainkaan vihreiltä, surun tumma vaippa oli laskeutunut kaiken olevaisen ylle.

Mutta elämän oli jatkuttava. Kapteeni-isä oli ammattinsa takia suurimman osan vuotta poissa kotoa, hän purjehti laivoineen milloin Lontooseen, milloin Antwerpeniin, milloin Lissaboniin tai Välimeren satamiin. Varmaankin sukulaisten täytyi osaltaan avustaa lasten hoitamisessa mutta vakinaisemmin heitä saatiin hoitamaan kokkolalainen Katariina Sofia Ahla, josta kuusi vuotta myöhemmin tuli kapteeni Snellmanin toinen aviopuoliso.

Oululainen kirjailijatar Saara Wacklin muuten kertoo muistelmissaan Kristian Henrik Snellmanista, että hän oli varmaankin aikansa valistuneimpia merikapteeneita. Vai lieneekö tiheässä nytkään sellaisia kapteeneita, joiden mielilukemiseen kuuluvat antiikin runoilijat alkukielellä. Myös matkoillaan hänellä oli mukana runokirjoja, on helppo kuvitella, että hän kertaili jonkun Horatiuksen tai Ovidiuksen kuolemattomia säkeitä kajuutassaan silloin kun muut tehtävät soivat hänelle aikaa hiljentymiseen, kun meri oli tyyni ja ikuiset tähdet kimmelsivät taivaan syvyydessä. Epäilemättä hän luki myös paljon muuta kirjallisuutta, ja Kokkolassa ollessaan hän oli yksi lukuseuran innokkaimpia jäseniä - lukuseuran, jonka kirjasto oli erittäin monipuolinen ja niissä oloissa harvinaisen runsas sisältäen teoksia historian, maantieteen, filosofian, talouselämän ja uskonnon alalta, sekä tietysti lukuisasti elämäkertoja ja kaunokirjallisuutta.

Eipä niin ollen kumma, jos hän itse halusi huolehtia Jannen alkeisopetuksesta, Jannen, josta hän erikoisen paljon piti.

Oulussa Janne asui isänsä sisaren, rouva Anna Piponiuksen hoivissa, mutta kesän ajat kuluivat Suntin varrella Kokkolassa siihen saakka kun perhe täältä muutti Ala-Härmään v. 1821.

Mutta myöhemmin, nuorukaisiässä, tiedetään Snellmanin useaan otteeseen oleskelleen Kokkolassa, sukulaisten ja muiden tuttavien luona harjoittaen opiskelijoille siihen aikaan niin tavanomaista kotiopettajan ammattia. Sukulaisten joukossa oli useita varakkaita ihmisiä, joiden tiedetään tukeneen hänen opintojaan, sellaisena on ennen kaikkea mainittava turkulainen Janne Kjemmer, raatimies Kyntzellin lanko. Oulun triviaalikoulun käytyään kirjoittautui näet Janne Snellman 16-vuotiaana Turun akatemiaan - yhtäaikaa Runebergin ja Lönnrotin kanssa muuten. Tähän samaan vyyhtiin kuuluu vielä sekin, että Lönnrot avioitui myöhemmin Snellmanin Oulun-serkun, Maria Piponiuksen kanssa.

Näinä Turun akatemian aikoina hänen oli kuitenkin välillä ryhdyttävä kotiopettajan virkaan, niinpä hän mm. vuoden 1823 loppukuukaudet ja seuraavan vuoden alun ohjasi täällä kokkolalaisia nuorukaisia, Anders Kyntzellin poika Andersia, Vilhelm Rahmia ja Oscar Roosia sekä kolmea muuta nuorukaista. Syksyn 1825 ja koko vuoden 1826 hän oli jälleen Kyntzellien luona kotiopettajana. Tiedetään hänen näinä talvina hyvin ahkerasti käyttäneen hyväkseen Kokkolan lukuseuran kirja-aarteistoa.

Jos J.V. Snellman omassa persoonassaan yhtäkkiä seisoisi jonkun kokkolalaisen koulutytön edessä, kumartaisi ja pyytäisi tanssiin niin taitaisipa siinä häkeltyä vähän tyttö kuin tyttö. Onneksi sen ajan kokkolalaistytöt eivät vielä tienneet mitään sen Kyntzellin ja Rahmin poikien kotiopettajan tulevasta suuruudesta, sen, jonka nimi oli Johan Wilhelm Snellman. He vastasivat täysin luontevasti nuoren, solakan, piippua polttavan kotiopettajan tanssiinkutsuun ja kiiruhtivat hänen taluttamanaan milloin poloneesiin, milloin katrillin tai kenties masurkan tahdissa lattialle.

Kokkolainen seuraelämä olikin noina aikoina hyvin vilkasta. Jo nimipäivät antoivat aihetta pieneen visiittiin, mutta myös suuria järjestettyjä juhlatilaisuuksia pidettiin tuhkatiheään, ylemmän seurapiirin tilaisuudet pidettiin tietenkin porvariskodeissa. Vierailujen ja kotikutsujen lisäksi oli julkisia huvitilaisuuksia, ns. tilattuja illanviettoja, tanssiaisia ja naamiaisia, jotka saattoivat kestää 2-3 saakka yöllä. Alkuillan ohjelmaan kuuluivat esitelmät, lausunta, musiikkiesitykset ja usein joku pieni näytelmäkappale, loppupuoli koostui tanssista. J.V. Snellman tanssitti innokkaasti kokkolalaiskaunottaria, mutta nautti myös täydestä sydämestään henkevistä välttelyistä herraseurassa: on otettava huomioon, että heidän joukossaan oli suuri joukko henkilöitä, jotka olivat saaneet akateemisen sivistyksen ja opiskelleet vuosikausia Uppsalan yliopistossa. Hän pelasi myös shakkia, joka silloisessa Kokkolassa tuntuu olleen hyvin suosittu seurapeli. Mutta omassa huoneessaan, lukujen lomassa, hän mielellään soitteli huilua.

Meillä on täysi syy olettaa, että Kokkola tuohon aikaan vaikutti huomattavan valistuneelta kaupungilta: vuosisataiset kauppayhteydet Tukholmaan ja muihin läntisen rannikon kaupunkeihin eivät olleet suinkaan menneet jälkeä jättämättä. Oli solmiutunut ystävyys- ja sukulaisuussuhteita, ja myös monien porvariskotien tyttäret olivat käyneet Tukholmassa "pensiuunia" samalla tavoin kuin Snellmanin oma äitikin, ja oppineet paitsi hienostuneita, sulavia käytöstapoja myös puhumaan "franskaa", soittamaan klavaaria, ompelemaan hienoja koruompeleita, pukeutumaan ja käyttäytymään viehättävästi. Asuttiin taloissa, joiden kauniit huonekalut, matot, taulut, ruoka-astiat kuten usein ruuatkin olivat ulkomaista alkuperää. Seurustelutapohin oli jäänyt jotakin kustavilaisen ajan hienostuneisuudesta: keskusteltiin henkevästi ja osattiin pitää hauskaa.

Näiltä ajoilta, vuodelta 1825, on Kokkolan kaupungista jäänyt talteen hyvin myönteinen lausunto. Sen antaja on kreivi Armfelt, joka tutustui kaupunkiimme silloisen kenraalikuvernöörin A. Zakrevskin käynnin yhteydessä, kreivi kuului näet kenraalikuvernöörin seurueeseen. Kreivi Armfelt tilitti vaimolleen kirjeessä Kokkola-vaikutelmia seuraavaan tapaan:

"Siellä asuu vain kauppiaita, jotka lisäksi ovat hyvin rikkaita. Elämäntavassa on jotakin englantilaista ja myös asukkaiden luonteessa. Kaikki on erinomaisessa kunnossa ja kenraalikuvernööri on monesti ilmaissut tyytyväisyytensä."

Kenraalikuvernööri asui käyntinsä aikana - missäpä muualla kuin kaupungin upeimmassa, nim. Anders Roosin valossa. Tarkastuskäynnin hän teki mm. kaupungin koulutaloon, kirkkoon, kaupunginvankilaan, postikonttoriin, tullikamariin, pakka- ja vaakahuoneeseen sekä apteekkiin.

Snellmanin Kokkolan-vuosista on pitkä kehitystie Hegelin filosofian kautta kansallisuusaatteen heräämiseen, kielen merkityksen oivaltamiseen kansallistietoisuuden perustana, sekä niihin moniin käytännöllisiin saavutuksiin - mm. oman rahan ja oman sotaväen muodossa- joiden ansiosta J.V. Snellman kuuluu kansamme suurmiehiin. Lähtökohta, perusta, suku ja kasvuympäristö ovat kuitenkin merkitykselliset niin vähän kuin niistä tässä tapauksessa onkin jäänyt tietoja.

J.L. Runeberg

Snellmanin ikä- ja opiskelutoveri myöhempinä vuosina, Johan Ludvig Runeberg oli niinikään äitinsä puolelta tunnettua porvarissukua, nim. Pietarsaaren Malmeja, itsensä "Stor-Malmin" pojantytär. Malmit mainitaan Pietarsaaren porvarien joukossa jo 1600-luvulla, he olivat laivureita ja kauppiaita monessa polvessa. Myös Stor-Malmin puoliso osasi hankkia itselleen arvovaltaa: perimätiedon mukaan hän hallitsi laajaa sukua "kuin keisarinna". Heidän poikansa ei tiettävästi ollut liikeyrityksissä aivan yhtä onnekas kuin voimakasotteinen isä, mutta sen sijaan mainitaan, että hän oli suorittanut ylioppilastutkinnon sekä Uppsalassa että Turussa ja jatkanut sitten usean vuoden ajan opintoja ennen kuin asettui porvariksi Pietarsaareen, jossa toimi raatimiehenä, varapormestarina sekä vihdoin valtiopäivämiehenä.

Talo, jossa Runebergin äiti syntyi ja kasvoi, oli siis sekä varakas että sivistynyt. Anna Maria Malm oli 21-vuotias viettäessään häitään ruotsinmaalaista sukua olevan merikapteenin, 31-vuotiaan Lorens Ulrik Runebergin kanssa, jonka merimiehen uraa olivat edeltäneet viisi vuotta kestäneet teologian opinnot Turun Akatemiassa. Toiminnanhaluinen, ehkäpä hieman levoton veri veti kuitenkin merille, mutta kirjoja hänkään ei nähtävästi koskaan unohtanut merimiesarkustaan, suuri kunnioitus kaikkea tietoa ja tieteitä kohtaan jäi hänelle perinnöksi niiltä vuosilta, jotka hän oli viettänyt Porthanin akatemiassa.

Hän oli hyvin perehtynyt matemaattisiin ja mekaanisiin aineisiin mutta tunsi myös elävää harrastusta kaunokirjallisuuteen. Tässä, kuten Snellmanin isän tapauksessakin, saatu sivistys epäilemättä koitui kasvatuksen kautta hänen vanhimman poikansa hyväksi.

Merikapteeni Lorens Ulrik Runebergin asema Malmien talossa oli tyypillisesti vävyn asema. Anna Maria Malm ja Lorens UIrik Runeberg oli vihitty edellisen vuoden elokuussa eivätkä he vielä olleet ehtineet perustaa omaa kotia, kun nuoren aviomiehen oli lähdettävä ensimmäiselle pitkänmatkan-purjehdukselleen. Helmikuun 5 päivänä 1804 syntyi Malmin talossa Johan Ludvig - ainoastaan pari viikkoa sen jälkeen, kun talon isäntä, raatimies Johan Malm oli odottamatta kuollut jättäen talon naisväen kannettavaksi monet ja suuret huolet.

Johan Ludvig eli siis ensimmäiset vuotensa äitinsä kotitalossa, tiettävästi isä palasi pitkänmatkanpurjehdukseltaan vasta kun poika oli jo kolmen vuoden iässä. Malmin talossa syntyivät vielä Karoliina ja Viktor. Vasta vuonna. 1810 perhe muutti pois äidin kotitalosta aluksi vuokrahuoneisiin, viisi vuotta myöhemmin omaan taloon Isonkadun varrelle, lapsia oli tällöin ehtinyt karttua jo yhteensä kuusi.

Suomen sodan vuosina, kun Johan Ludvig oli vasta 4-vuotias, hän sai muutamia sotaan liittyviä vaikutteita, jotka sittemmin on runoissaan tallettanut. Eversti Döbeln porilaisineen oli jonakin kesäpäivänä v. 1808 lähdössä pois Pietarsaaresta ja kaupunkilaiset olivat kokoontuneet pölyävälle torille katsomaan sotaista näkyä. Keskustellessaan vilkkaasti elehtien upseeriensa kanssa ratsun selässä istuva Döbeln kohotti äkkiä nyrkkinsä kohti taivasta sadatellen: "Etkö sinä tuhannen p-le siellä ylhäällä voi antaa edes muutamaa pisaraa sadetta"! - Torille kokoontuneiden joukossa oli Johan Ludvig äitinsä kanssa, ja kuten hän itse on moneen kertaan kertonut, tuo näky kauhistavassa uhmassaan ei koskaan häneltä kokonaan unohtunut, hän muistaa pelästyneenä hakeutuneensa äitinsä turviin. - Tapauksen muisto on selvästikin taustalla Runebergin Döbeln-runossa.

Myös toinen runo on saanut valaistusta ja lähtökohdan runoilijan omista lapsuusmuistoista. Kasakkapäällikkö Kulnev oli sodan aikana ilmeisesti majoittunut Malmin taloon, jossa Anna Maria Runeberg silloin vielä asui yhdessä sisarensa perheen kanssa. Johan Ludvigin pikkusisar Karoliina oli se kehdossa makaava lapsi, jota kasakkapäällikkö kumartui suutelemaan, ja runoilijan itsensä hymyilevä, parrakas Kulnev otti polvelleen keinuteltavaksi. "Viel äidit kertoo kauhuun kun kursailutta Kulnev tuo kuin surma tuli suorastaan vaan tuutuvauvan luo."

Merkityksellisempiä luonteenkehityksen kannalta olivat kuitenkin eräät muut piirteet Runebergin lapsuusympäristössä.

Runebergin äiti, niin porvarissuvun jälkeläinen kuin olikin, ei ilmeisestikään ollut erikoisen käytännöllinen. Hänellä oli sen sijaan hyvää luontaista ymmärrystä ja taiteellista lahjakkuutta, mm. erikoisen kaunis lauluääni, jota hänet oli aiottu lähettää kehittämään Tukholmaan, hanke oli kuitenkin jäänyt. Tarinoimisen taito hänellä oli veressään: hän osasi erinomaisesti kertoa hauskoja, tarttuvia kaskuja ja maalailla kertomuksensa niin että hänen omille lapsilleen äidin tarinahetket olivat kodin hauskimpia muistoja.

Mutta Anna Maria Runeberg, o.s. Malm antoi pojalleen perinnöksi muutakin kuin loistavat kertojalahjat: hänen avoin, iloinen, rakastava suhtautumisensa maailmaan ilmeni myös lähimmäisille osoitettuna avuliaisuutena, joka ei ajatellut omaa hyötyään, ja varmaankin paremmin kuin mitkään puheet sellainen esimerkki painoi poikasen herkkään mieleen. Oikeudenmukaisuudenvaatimus kasvoi Runebergissä jo varhain toiseksi luonnoksi.

Runebergin kouluvuosilta kerrotaan seuraava tarina: hän asui siihen aikaan varakkaan ja nähtävästikin arvostaan tärkeän hatuntekijän talossa. Eräänä kevätpäivä hän näki talonväen erottelevan perunoita, terveet perunat toiseen, paleltuneet toiseen kasaan. Kysyessään mihin nuo huonommat pantaisiin hän sai vastaukseksi että ne myytäisiin köyhille. Samassa astui pihalle myös talon isäntä, joka oli menossa hautajaisiin ja oli sitä varten laittautunut juhlapukuun. Runeberg toisti kysymyksen ja sai vastauksen: "Ne minä myyn köyhille''. Vastavaikutus oli salamannopea: Runeberg sieppasi ison mädän perunan ja heitti sen vasten mahtimiehen kiiltäviä saappaita niin että hautajaisiinmenosta ei ainakaan niissä kengissä tullut mitään. Itse hän puikki pakoon ja tuli kortteeri-isäntänsä näkyviin vasta sitten kun tämän viha oli ehtinyt lauhtua. Runebergin itsensä näitä juttuja kertoessa muistetaan hänen aina lisänneen huomautuksen siitä, kuinka hän "jo nuoresta pitäen oli vihainen kaikenlaisesta pöyhistelystä". - Jo koulupoikana Runebergillä oli poikkeuksellisen herkkä taju aidosta omanarvontunnosta ja oikeudenmukaisuudesta. "Sellainen aitouden arvonmitta hänellä oli omassa itsessään, pohjalaisissa vaistoissaan. Luonnollinen, veriinmennyt kansanomaisuus saneli hänen suhtautumisensa ihmisiin", sanoo hänen elämäkertansa kirjoittaja professori Lauri Viljanen. Siihen tekee, mieli vain lisätä, että nämä ominaisuudet ovat nimenomaan tyypillisiä täällä, Keski-Pohjanmaalla, jossa tasa-arvoisuuden vaatimus, demokraattinen elämänmuoto on aina ollut ikäänkuin itsestään selvä asia.

Runeberg sai opinalkeensa Westmanin muorin koulussa Pietarsaaressa, mutta v. 1812 hänet lähetettiin Ouluun, jossa isän vanhempi veli toimi tullinhoitajana. Runebergin Oulun-kausi jäi kuitenkin hyvin lyhyeksi, sillä hänen setänsä kuoli jo huhtikuussa 1814. Poika palasi kohta sen jälkeen Pietarsaareen, sen jälkeen hänet lähetettiin Vaasan triviaalikouluun. Oulu oli tuohon aikaan paljon suomalaisempi kaupunki kuin Vaasa - mitä Oulun koulun jatkuminen ja pitempiaikainen oleskelu suomalaisella paikkakunnalla olisi Runebergin tuotannon kannalta merkinnyt, sitä ovat tutkijat paljonkin pohtineet.

Merikapteeni Runebergin perhe eli varmaan onnellisimpia vuosiaan Johan Ludvigin ollessa oppikoulun keskiluokilla ja perheen asuessa omassa talossaan Pietarsaaren Isonkadun varrella, jonne rouva Runeberg oli tuonut oman perintöosuutensa Malmin talosta. Perheenisä purjehti siihen aikaan Amphion-nimisellä laivalla Pietarsaaren-Kööpenhaminan välillä, kahdesti kesässä sai perhe tähystellä Amphionin saapumista kotisatamaan.

Mutta jostakin syystä alkaa Runebergien sosiaalinen elämänkaari auttamattomasti laskea. Kun Karoliina ja Viktor v. 1817 kirjoitetaan Pietarsaaren alkeiskouluun, merkitään heidät koulun matrikkeliin "varakkaina". Viitisen vuotta myöhemmin Emelien ja Nestorin alottaessa koulunkäyntinsä heidän kohdalleen ilmestyy merkintä "köyhä". Nuorinta tytärtä ei enää lainkaan pantu kouluun.

Runeberg-elämäkerran kirjoittaja arvelee, että äidin epäkäytännöllisyydellä olisi ollut osuutensa asiain tähän kehityksen, mutta varmaa on, että myös kapteeni Runebergin menestys ammatissaan alkoi näihin aikoihin olla kyseenalainen: varustajat vaihtuivat, laivat pienenivät, ja oltuaan viisi vuotta Amphionin päällikkönä hän ei saanut enää mitään pietarsaarelaista laivaa johtoonsa. Kuitenkin hänen tiedetään olleen taitava purjehtija, hänelle ei esim. koskaan ollut sattunut merivahinkoa, myös hän oli miehistön keskuudessa. pidetty laivanpäällikkö. Lähinnä on oletettu, että rahtilaivojen talouden hoitaminen ei ollut kapteeni Runebergin vahvoja puolia, josta syystä voitot eivät ehkä muodostuneet niin suuriksi kuin varustajat olisivat toivoneet. Mutta tiedetään myös, että vävy ei enää myöhemmällä iällään ollut rikkaan ja vaikutusvaltaisen suvun suosiossa. Perheen köyhtyminen - Isonkadun varrella ollut talo oli pakko myydä v. 1823 huutokaupalla velkojen maksuksi, jonka jälkeen perhe asui vuokrahuoneissa Satamakadun varrella - sekä isän sairaus loivat vähitellen tihenevää varjoa tuohon kotiin. Samana keväänä kun Runeberg valmistui Vaasan koulusta hänen isänsä sai halvauksen ollessaan vasta 49 vuoden ikäinen - sama kohtalohan muuten odotti runoilijaa itseään. Tästä lähtien Johan Ludvig ei luonnollisestikaan voinut odottaa kotoaan taloudellista tukea, päinvastoin hän yritti jatkuvasti auttaa rahallisesti perhettään. Tästä asiantilasta johtui, että Runeberg niin usein joutui toimimaan kotiopettajana. Se tietenkin hidasti hänen opiskeluaan mutta toisaalta: miten merkityksellisiksi hänen runoutensa kannalta muodostuivatkaan esim. kotiopettajavuodet Viitasaarella ja Ruovedellä suomalaisista suomalaisimmilla seuduilla, joilla hän vasta todella tutustui suomalaiseen kansaan.

Tässä yhteydessä kannattaa kertoa, että Runebergin puoliso kuului kokkolalaiseen Tengström-sukuun: Fredrika Tengström oli Suomen ensimmäisen arkkipiispan Kokkolassa syntyneen Jacob Tengströmin veljentytär. Nuori Runeberg tutustui Tengströmeihin Turussa kotiopettajan ominaisuudessa. Tällä tapauksella oli mitä kauaskantoisimmat seuraukset: "Runebergin runoilijaherääminen tapahtui erottamattomassa henkisessä kosketuksessa Tengströmien kulttuuriperheeseen. - Luonto ja kulttuuri, suhde maalliseen ja suhde taivaalliseen olivat kerta kaikkiaan hyvässä sopusoinnussa tuossa pienessä, hienossa vanhuksessa Jacob Tengströmissä. On syytä päätellä, että Turun ensimmäisen arkkipiispan persoonallisuus on tosiasiallisesti merkinnyt Runebergin runolliselle arvomaailmalle jonkinverran enemmän kuin mitä yleensä on tähdennetty", kirjoittaa professori Lauri Viljanen.

Kuinka paljon Tegströmien sukuominaisuudet tulivat merkitsemään Runebergin tuotannolle hänen puolisonsa, Fredrika Tengströmin antaman tuen, hänen jalon, inspiroivan henkensä kautta tulevina vuosikymmeninä - sitä meidän on mahdotonta käydä arvioimaan.

Z. Topelius

Samanaikaisesti Kokkolan kanssa 350 vuotta täyttävän Uusikaarlepyyn suuri poika, Zachris Topelius, liittyy samoin kuin edellisetkin sukujuurineen Pohjanmaan rannikkoseutuun. Isänpuolen juontaa juurensa Ylä-Toppilan talosta Limingan Rantakylästä, äidin suvun, Calamniusten, taas väitetään olevan lähtöisin Matinmäen talosta Lohtajan kirkon lähettyviltä. Calamniusten suvussa on monien sukupolvien aikana ollut pappeja mutta myös taiteellisesti lahjakasta väkeä kuten runoilija Gabriel Calamnius. Ennenkaikkea Topeliuksen äiti oli kuitenkin perinyt Calamnius-suvulta vankkaa todellisuudentajua, lujaa ja täsmällistä luonteenlaatua. Hän, samoin kuin Snellmanin äitikin, oli käynyt Tukholmassa "pensuunia" ja oli siis ajan käsityksen mukaan saanut täydellisen kasvatuksen, rikkaan kauppiasperheen tytär kun oli hänkin.

Mutta taiteellista lahjakkuutta on Zachris Topelius varmaan perinyt ennenkaikkea isoisältään kirkkomaalari Mikael Toppeliukselta, joka jo aikoinaan oli Tukholmassa muutaman vuoden maalarinopissa. Hänen poikansa, Zachris Topelius vanhempi - kuten molemmat veljensäkin - oli oppinut mies: hän tuli ylioppilaaksi Turussa jo 15-vuotiaana, jatkoi opintojaan Uppsalassa jossa valmistui lääkäriksi sotavuonna 1808. Lokakuussa 1811 hän sai nimityksen Uudenkaarlepyyn kaupunginlääkäriksi, ja meni kohta sen jälkeen naimisiin kauniin kauppiaantyttären Sofia Calamniuksen kanssa, joka oli myös niinsanotusti hyvä naimiskauppa.

Aluksi vastanaineet asuivat raatimies Juthen talossa Raatihuoneen torin kaakkoisnurkassa. Miksi sitten Kuddnäs, maatila kaupunginulkopuolella, on Topeliuksen koti, kysynee moni. - Selityksen siihen antaa hyödyn aikakausi ja sen periaatteet. Kuten tunnettua valmisti Porthanin akatemia Suomeen valtaisan joukon pappeja ja muita virkamiehiä, jotka samalla pitivät kunnia-asianaan edistää maanviljelystä, jotka toisin sanoen itse olivat maanviljelijöitä ja puutarhureita oman toimensa ohella, toimivat Suomen Talousseuran riveissä, kirjoittivat tutkielmia nurmiviljelyksestä ja "tavallisten työrattaiden parantamisesta" kuten Anders Chydenius aikoinaan ja siten suuresti edistivät vuosikymmenien kuluessa tämän elinkeinon kehittymistä maassamme. Heidän totinen, joskin myöhäsyntyinen seuraajansa on myös Uudenkaarlepyyn kaupunginlääkäri Zachris Topelius, joka piti maanviljelystä vapaan miehen luonnollisena elämänammattina. Siihen tarjoutui tilaisuus kun hän sai osalla vaimonsa perintöä ostetuksi Kuddnäsin tilan aivan kaupungin liepeiltä. Siellä syntyi Zachris Topelius tammikuun 4 pnä 1818. Kerrotaan, että kastetoimituksen jälkeen eräs kummisedistä, merikapteeni Backman, kastoi pojan uudelleen, - punssilla, ja että hän toiselta kummisedältään rehtori P.U.F. Sandelinilta sai kumminlahjaksi latinankirjan. - Epäilemättä kastetilaisuus oli uuskaarlepyyläisittäin hilpeä.

Zachris Topeliuksen vanhempien kesken vallitsi sisäinen sopusointu, joka loi onnellisen tunnelman myös lapsille, ja epäilemättä olisi perheonni Kuddnäsissä pysynyt sumentumattomana, ellei olisi tapahtunut onnettomuutta, joka mursi tohtori Topeliuksen terveyden. Pojan ollessa vasta kaksivuotias isä sattui kerran virkamatkallaan ajamaan heikoille jäälle, joka petti hevosen jalkojen alla ja niin tohtori joutui jääkylmään veteen vilustuen niin pahoin, ettei hän koskaan siitä enää täysin toipunut. Sairaus alkoi reumaattista säryllä nilkoista ja levisi vähitellen ylöspäin kunnes lamautti koko alaruumiin ja vei vähitellen - kaikista sen aikaisista hoitotoimenpiteistä huolimatta - liikuntakyvyn jaloista. Tohtori Topelius joutui viettämään 11 viimeistä elinvuottaan rullatuolissa, siitä huolimatta hän otti potilaita vastaan aivan viimeisiin aikoihin saakka. Hän teki myös sairaskäyntejä lähellä asuvien potilaiden luo: häntä kuljetti paikasta paikkaan kevyillä rattailla uskottu palvelijatar Brita, mutta pitkiä matkoja ei enää voitu ajatella. Vapaahetkiään hän kulutti lukemalla ja kirjoittelemalla, ja se suomalaisten kansanrunojen keruu, jonka hän aikoinaan oli alottanut rokotusmatkoillaan, jatkui nyt rakkaimpana harrasteena - tosin niin päin, että runontaitajat tulivat nyt hänen luokseen Kuddnäsiin.

Topelius-sisarusten leikki-ikä sujui kuitenkin mitä onnellisimmissa merkeissä naapuriston lasten ja serkkujen kanssa, pienillä näytelmillä ja kuvaelmilla oli leikeissä huomattava sija, kenties juuri Zachris-pojan ansiosta. - Kasvatus tapahtui Porthanin hengessä: siihen kuului mm. se periaate, että lapset eivät saa pöyhkeillä eikä mahtailla vanhempien yhteiskunnallisella asemalla. Topeliuksen perhettä pidettiin paikkakunnalla kaikkein sivistyneimpänä, mutta siellä ei tehty mitään erotusta Kuddnäsin omien lasten ja näiden pienten leikkitoverien kesken olivatpa kysymyksessä Dahlstenin torpan lapset, Sepän Josua tai joku muu.

Opin alkeet Zachris sai "Sahlbomin musterilta", jonka asunto oli lähellä kirkkoa Werfingin kaksikerroksisessa talossa. Myöhemmin hänellä oli kotiopettajia, mutta myös isä omakohtaisesti perehdytti häntä kasviopin aakkosiin ja tähtien ihmeelliseen maailmaan, kunnes tuli Oulun triviaalikoulun vuoro. Oulussa Zachris sai asua Gustav-setänsä luona Toppilain vanhassa sukutalossa - koulun valintaan oli ilmeisesti vaikuttamassa se seikka, että Oulussa saattoi oppia suomea. Myöhemmin isä kirjoittaa tästä asiasta pojalleen Ouluun: "Huomaan kirjeestäsi sinun jo vähän oppineen ymmärtämään suomea. Tätä kaunista kieltä, joka samalla on meidän äidinkielemme, sinun on harrastettava kaikella ahkeruudella". - Oulun-kaudellaan kerrotaan Topeliuksen alkaneen tuntea erikoisen voimakasta vetoa historiallisiin romaaneihin, joita hän lakkaamatta lainasi kirjastosta ja luki - usein arvattavasti läksyjä laiminlyöden. Täällä hän myös kuuli setänsä ja tätiensä kertovan kustavilaisesta ajasta ja sen henkilöistä ja historian hahmot tulivat hänelle vähitellen eläviksi.

Mutta nuo myöhemmät kehitysvuodet eivät enää kuulu tämän esityksen piiriin. "Maan, kansan, aikakauden, lakien, tapojen ja tottumusten ja kulttuurin vaikutusten täytyy kaikkien yhtyä keskenään liittoon kehittääkseen synnynnäisten taipumusten pohjalla ylevän ihmiselämän täysin tuleentuneen hedelmän" - näin on Topelius itse sanonut esitelmässään Runebergin merkityksestä synnyinmaalleen. Tämä pitää yhtä hyvin paikkansa hänen itsensä suhteen. Ennen kaikkea on hänen henkilöllisyyteensä vaikuttanut se lähiö, jossa hän on kasvanut ja varttunut, ne ihmiset, joiden kanssa hän on joutunut kosketuksiin lapsuudessaan ja nuoruudessaan, se henkinen ilmapiiri, joka häntä on ympäröinyt.

Topeliuksen lapsuudessa Uusikaarlepyy oli pieni, tuskin 800 asukkaan yhdyskunta. Siihen loivat leimansa joki ja "suursilta" sekä kirkko sen äärellä. Kaupungin hallinnollinen ja kaupallinen painopiste sijaitsi Kauppatorin tienoilla, jota hallitsi raatihuone ja, jonka ympärillä kohosivat huomattavimpien porvarien talot. Mutta tuossa pienessä kaupungissa ei suinkaan vallinnut untelo tunnelma: kaupalla ja merenkululla oli siellä silloin yhtä keskeinen sija kuin Kokkolassa ja Pietarsaaressakin. Kaikki kaupungin kauppiaat omistivat laivan, jotkut useampiakin. Kaduilla liikkui eri kansallisuuksiin kuuluvia merimiehiä, mm. neekereitä. Laivaveistämöllä vilisi kirvesmiehiä, seppiä ja muuta väkeä, kaiken kaikkiaan kaupungissa vallitsi työn ja toimeliaisuuden ilmapiiri. Ja samoin kuin muista rannikkokaupungeista oli myös sieltä ulkomaan kauppa vilkasta: vietiin tervaa ja pikeä, tuotiin suoloja siirtomaatavaroita, kauniita huonekaluja, kankaita, posliinia - kaikkea sellaista, joka oli noina kaukaisina aikoina vielä muualla Suomessa harvinaista, jopa saavuttamatonta. Alusten vesillelaskutilaisuudet olivat todellisia tapauksia, ja alusten varustaminen pitkille matkoille antoi työtä ja puuhaa viikkokausiksi. - Tästä kaikesta Topeliuksen myöhemmässä tuotannossa on näkyvissä nuoria jälkiä.

Näiden kolmen suurmiehen elämästä ja kohtalosta ei todellakaan puutu yhteisiä piirteitä, niitä voisi osoittaa esim. perheiden yhteiskunnallisessa asemassa, samoin aluksi onnellisissa, myöhemmin synkkenevissä perheolosuhteissa, mutta ennen kaikkea rannikkokaupunkien samanlaisessa elämänympäristössä. Kaikkein määräävin oli yksi yhteinen perustekijä: meri. Katseet käännettiin täältä suoraan länteen, suuria meriä ja avaraa maailmaa kohti, ja vielä kauan Suomen sodan jälkeenkin Tukholma välkkyi rannikon asukkaiden mielessä - ellei suorastaan maan pääkaupunkina, niin kuitenkin paikkana, josta enimmät vaikutteet saatiin. Meri oli se pelto, jonka kautta myös yleinen varallisuus oli näissä kaupungeissa vuosisatojen varrella karttunut, eikä se seikka ole suinkaan ollut vähämerkityksellinen sivistyksen kehittymiselle, tuskinpa myöskään "ylevän ihmiselämän täysin tuleentuneen hedelmän" kehittymiselle.

Annikki Wiirilinna

Lähteet:
Oma maa 5: J.V. Snellman
Kokkola-lehti n:o 15 Judit Kantola: J.V. Snellman ja Kokkola
Lauri Viljanen: Runeberg ja hänen runoutensa
Paul Nyberg: Z. Topelius, elämäkerrallinen kuvaus

Kuvatekstit:

J. L. Runeberg

Runebergien talo Pietarsaaren Isonkadun varrella.

J. V. Snellman

Z. Topelius

Merikapteeni Kristian Henrik Snellman, J. V. Snellmanin isä

Tämän talon osti merikapteeni Kristian Henrik Snellman muuttaessaan Tukholmasta Kokkolaan, niinpä siitä tuli J. V. Snellmanin koti muutamien lapsuusvuosien ajaksi.

Kuddnäs Topeliuksen aikana, runoilija itse seisomassa portilla.

Näkymä Kuddnäsin salista.

Rantakaupunkien suurmiesten luetteloon kuuluu epäilemättä myös Anders Chydenius, 1927-1803 mies edelliseltä aikakaudelta. Alavetelin kappalainen, Kokkolan rovasti, valtiomies, kansantaloudellinen ajattelija, mies, joka taisteli merikaupungille ulkomaankauppaoikeuden ja kirjoitti taistelukirjoituksia palvelusväen aseman sekä uskonnonvapauden puolesta. Kunnon kustavilainen ja kuninkaan ystävä. Sai patsaan Kokkolaan 100 vuotta kuolemansa jälkeen.