Forsénit myivät hameita ja varustivat laivoja

Keskipohjanmaa 7.9.1971

Sunti on jo kohta parin vuosisadan ajan tuottanut ylimääräistä päänvaivaa kokkolalaisille, sitä on ruopattu niin että ruoppauskassan varat ovat peräti ehtyneet ja kaupunki on joutunut lainaamaan tarkoitukseen varoja sellaisilta, joilla niitä on ollut - mm. Forséneilta ja Donnereilta. - Ja sekin on mielenkiintoista tietää, että jo viime vuosisadan alkupuolella täältä vietiin suuret määrät valmisvaatetta, nimittäin villaisia ja pumpulisia hameita. Tosin tähän vientiin liittyy eräs yllättävä piirre, jota nykyiset uusviejät tuskin pystyvät hymyilemättä sivuuttamaan: osa hameista oli vähän käytettyjä...

Jan Forsén vanhempi

Forsenin, erään Kokkolassa pitkään vaikuttaneen kauppiassuvun, kantaisänä voitaneen pitää joulupäivänä 1799 syntynyttä Johan Gustavia, jonka äiti, Maria Store , meni naimisiin kauppias Johan Forsenin kanssa 1802. Johan Gustaf peri isänsä nimen ja omaisuuden, joka ilmeisesti oli jo silloin huomattava. Jo alle 40-vuotiaana Johan Gustav, jota Kokkolan historiassa mainitaan nimellä Jan Forsen vanhempi, osti hyvin keskeiseltä paikalta, Isonkadun ja Pitkänsillankadun kulmauksesta tontin ja rakensi siihen talon. Tämä tapahtui v. l839. Tuo talo oli huomattavan komea: sen aumakatto oli katettu lasitetuilla tiilillä , seinät laudoitettu empiretyyliin leveällä vaakalaudoituksella. Huoneita oli kaikkiaan viisitoista, niistä tietenkin yksi oli kauppapuoti, jonka erikoisuuksiin kuului puolipyöreä tiski. - Miehen varallisuudesta kielii sekin, että paikalla oli aikaisemmin sijainnut Pormestarin talo, ja että paikan varhaisempiin omistajiin oli kuulunut mm. aatelismies Simon Baron. Sitten tontti oli ollut raatimies Röringin hallussa, jonka vävyltä Matts Hongellilta Jan Forsen vanhempi sen osti.

Hamekauppaa Arkangeliin

1800-luvun alkupuolella valmistettiin Kokkolassa ja varsinkin Kokkolan ympäristössä maaseudulla kotiteollisuustuotteena pumpuli- ja villakankaita. Sitä sitten tuotiin kaupunkiin vuosittain suuret määrät erilaisia lankoja, jopa niin paljon, että lankojen tuonti edusti toiseksi suurinta menoerää suolan jälkeen. Langoista kudottuja kankaita ommeltiin hameiksi, joita myytiin eri puolille maata.

Aikakirjoihin hamekauppa on jäänyt nimenomaan Jan Forsen vanhemman ansiosta: hänen oli nimittäin v. 1845 saatava Kokkolan maistraatilta todistus siitä, että hameet olivat suomalaista valmistetta ja että ne oli ostettu kaupungin läheltä maaseudun väestöltä. Kauppias Forsenin senkertainen myyntierä käsitti 2000 kpl "osaksi käytettyjä, osaksi uusia pumpuli- ja villahameita" jotka hän aikoi viedä Arkangelin kuvernementissa olevaan Kemin kaupunkiin eräälle sikäläiselle kauppiaalle.

Hyvin mahdollista, että myös muut silloiset kokkolalaiset kauppiaat ovat harjoittaneet hamekauppaa vaikkakin se juuri Forsenin ansiosta on jäänyt aikakirjoihin.

Jan Forsen vanhempi kuului aikansa huomattavimpiin kokkolalaisiin, hänen aikalaisiaan olivat Anders Kyntzell, Matts Hongell ja Anders Donner. Hän omisti laivoja, mm. yhdessä Fr. Borgin kanssa Neptunus-nimisen prikin, jonka tiedetään haaksirikkoutuneen 1836. Hän oli raatimies ja osallistui hyvin aktiivisesti kaupunkinsa yhteisten asioiden hoitoon, niinpä hänen nimensä mainitaan kaupungin raatihuoneen vihkiäisjuhlallisuuksien yhteydessä, hän oli koulukomitean jäsen silloin, kun kaupunkiin alettiin suunnitella ns. yläalkeiskoulua. Hän oli mukana taistelemassa kokkolalaisten laivanvarustajien puolesta myös silloin kun puutavaran kauppa ja kuljetus Länsipohjan kanssa kiellettiin senaatin määräyksellä v. 1843. Eräänä tärkeänä tekijänä kokkolalaisten merenkulussa oli ollut juuri heidän harjoittamansa kauppa Länsipohjan kanssa. Senaatti ei voinut kuitenkaan ottaa huomioon kokkolalaisten asiaa ja niin kielto jäi voimaan.

Jan Forsen vanhempi oli naimisissa Johanna Maria Staudingerin kanssa, joka oli saksalaista syntyperää: hänen isänsä Johan Georg Staudinger oli valmistunut lääketieteen tohtoriksi Hallessa, hän toimi täällä Kruununkylän sairashuoneen lääkärinä.

Johanna Maria Staudinger synnytti puolisolleen 11 lasta, joten Forsenit lisääntyivät noihin aikoihin rutosti Kokkolan katukuvassa. - Jan Forsen vanhempi kuoli vasta 1874.

Kun Suntia ruopattiin

Jo 1700-luvulta lähtien on Suntia yritetty syventää ruoppaamalla. Maan kohoamisen johdosta sekä Kaustarinlahti että Sunti maatuivat voimakkaasti, niin että 1800-luvun alkaessa Kokkolan satama oli paljon huonompi kuin parisataa vuotta aikaisemmin. Laivat täytyi ankkuroida Halkokarin ja Mustankarin länsipuolelle, mistä tavarat purettiin pieniin aluksiin ja veneisiin ranta-aittoihin kuljetettavaksi: näitä ranta-aittoja lienee ollut Halkokarilla lähes sata, osa niistä oli kaksikerroksisia, jotkut jopa 60 m pitkiä. Suolamakasiinit kimmelsivät Elbassa - suola oli näet vuosisatojen kuluessa kyllästänyt niiden seinät niin että ne auringonpaisteessa hohtivat kirkkaanvalkoisina. - Suntin varsi oli sisäsatamana ja sen varrella oli makasiineja Puurokarista Pitkälle sillalle asti.

1800-luvun alussa Sunti oli niin mataloitunut että sitä voitiin käyttää vain aivan pienten alusten ja veneitten satamana. Sitä ruopattiin useaan otteeseen, ja tarkoitusta varten perustettiin oikein ruoppauskassa. Suntia ruopattiin Suomen sodan vuosinakin, mutta kun sota päättyi, ryhdyttiin v. 1813 oikein suurempaan yritykseen, jotta se saataisiin purjehduskelpoiseksi. Työ tuli kuitenkin niin paljon odotettua kalliimmaksi, että ruoppauskassan varat loppuivat.

Asiaa ei kuitenkaan jätetty keskeneräiseksi vaan rahoja ruoppaukseen lainattiin sieltä missä niitä oli - mm. Maria Forsenilta ja kauppaneuvos Joachim Donnerilta. Lieneekö kysymyksessä ollut juuri Jan Forsen vanhemman äiti, Maria Forsen, o.s. Store.

Jan Forsén junior

Jan Forsenin ja Johanna Maria Staudingerin vanhin lapsi oli isänsä kaima, Kokkolan historiassa kutsutaan häntä junioriksi, hän eli 1829-1876, kuoli siis vain pari vuotta myöhemmin kuin isänsä.

Jan Forsen junior oli valmistunut hyvin perusteellisesti kauppiaan ammattiin, niinpä hän oli suorittanut kauppakoulun kurssin sekä Turussa että Lyypekissä. - Kaikesta päätellen hän ei halunnut liikkua yksinomaan hamekaupan piirissä koskapa hän hyvin nuorena rakennutti lähelle Suntin suuta viinanpolttimon. Tehdas pysyi kuitenkin pystyssä vain viitisen vuotta. Mainitaan hänen saaneen myös erikoisoikeuden liköörien, hajuvesien ja muiden spriistä jalostettujen tuotteiden valmistamiseen.

Kaunotar

Toiseksi vanhin Jan Forsen vanhemman lapsista oli tytär Sofia Rosalie, joka lienee ollut kaunotar - ainakin jos meillä on uskomista nuoren papistoapulaisen Victor Krankin värikkääseen kuvaukseen. Pastori Krank on 1850-luvulla kirjeessään morsiamelleen tilittänyt kokkolalaisia tuntoja mm. seuraavaan tapaan:

"Vanhassa kaupungissamme on suuri joukko nuoria ja kauniita naisia, etenkin neljä tyttöä, joita ylistetään kauniiksi laajalti ympäristössäkin. He ovat 16-vuotias merikapteenin tytär Charlotta Wiklund, 15-vuotias pormestarin tytär Rosa Spolander, 19-vuotias rutikuivan tullinhoitajamme tytär Aurora Stening, ja 18-vuotias raatimiehen tytär Rosa Forsen." Rosa Forsen oli syntynyt 1831 ja kuoli naimattomana 1895.

Merikapteeni C. A. Forsén ja höyrylaiva Kokkola

Järjestyksessä kolmas Jan Forsen vanhemmat lapsista oli nimeltään Carl August ( 1832-1885), josta tuli merikapteeni. Hän oli naimisissa raahelaisen kauppiaantyttären Jenny Amanda Ahlholmin kanssa ja avioparilla oli yhteensä 13 lasta, joista kuitenkin suuri osa oli kuollut pieninä.

Merikapteeni Carl August Forsenin -elämä sattui juuri siihen murrosvaiheeseen, jossa höyrylaivat tulivat ja syrjäyttivät vähitellen maailman meriä uljaasti seilanneet purjealukset.

Nuorena miehenä 1850-luvulla Carl August toimi kapteenina mm. parkkilaiva Fredenissä. Seuraavalla vuosikymmenellä hän oli Pohjola-nimisen laivan päällikkönä. Hänen tiedetään myös muutamien maiden kanssa yhdessä omistaneen Baltic-nimisen laivan.

Pari vuosikymmentä, 50-luvun puolivälistä laskien , rakennettiin vielä laivoja puusta, mutta ne varustettiin rautaisillakaarilla ja. muilla rautaisilla tukiosilla. 1870-luvulta lähtien siirryttiin enemmän käyttämään kokonaan rautarunkoisia aluksia, jotka varustettiin höyrykonein - höyrylaivakausi oli alkamassa.

Höyrylaivojen valmistus edellytti kuitenkin heti alun alkaen konepajateollisuutta, mikä puolestaan olisi alkuun päästäkseen vaatinut suuria pääomia. Kokkolalaisilla ei näet näissä olosuhteissa enää ollut mahdollisuutta tuottavaan laivanrakennukseen, koska heillä ei ollut niihin tarvittavaa raaka-ainetta rautaa, ei ammattitaitoista työväkeä, eikä pääomaa.

Aivan taistelutta ei asiasta kuitenkaan luovuttu, vaan Kokkolaan perustettiin v. 1875 Kokkolan Höyrylaivayhtiö. Yhtiö osti Lontoosta valmiin 192 tonnin kantoisen höyrylaivan, jonka höyrykone oli 30-hevosvoimainen - vastaa pienenpuoleisen auton tai suuren puoleisen moottoripyörän hevosvoimaa. Päätähuimaava ei siis mahtanut tämän laivan vauhti olla, mutta höyry oli sittenkin voima, joka osoittautui käyttökelpoiseksi. - Tämän kokkolalaisten ensimmäisen höyrylaivan kapteenina toimi Carl August Forsen. Laivan nimi , joka Lontoosta lähdettäessä oli Musta Vartija (Black Watch) muutettiin täällä Kokkolaksi.

1870-luvulla perusti Carl August Forsen yhdessä Ernst-nimisen veljensä kanssa tulitikkutehtaan Kokkolaan. He ostivat Pitkänsillan päässä ollee n tullituvan , joista maksoivat 2000 mk ja rakensivat niistä tulitikkutehtaan Widnäsin talon maalle. Veljesten tulitikkutehdas näyttää alkaneen hyvissä merkeissä, mutta vuosikymmenen lopulla sattuneen lamakauden aikana se meni vararikkoon. - Ernst-veli oli sisarusparvessa järjestyksessä seitsemäs, hän oli vanhapoika ja toimi tänne v. 1876 perustetun Pohjoismaisen Osakepankin ensimmäisen konttorin valvojana. Hän kuoli 66 vuoden ikäisenä.

Muita Forséneja

Järjestyksessä neljäs Jan Forsen vanhemman lapsista oli Gustaf Wilhelm, josta tuli kauppias. Hän oli syntynyt 1834 ja solmi 20-vuotiaana avioliiton Maria Artemjevin kanssa, Maria oli kapteenin tytär Viipurista, hänen äitinsä o.s. Rahm. Kauppias Gustaf Wilhelm asui Forsenien talossa, hän kuoli vasta tämän vuosisadan puolella v. 1907.

Viides järjestyksessä, Maria Emilia, avioitui kauppias Gustaf Lithenin kanssa, heidän häänsä Kokkolan raatihuoneella v. 1855 olivat yhdet komeimmista tällä aikakaudella. Kuudes Zelma Charlotta, oli avioliitossa Pietarsaaren kaupunginlääkärin Gustaf Ferdinand Borgin kanssa. Seitsemäs oli jo mainittu Ernst Anders. Kahdeksas Otto Alexander tuli ylioppilaaksi mutta kuoli jo nuorena. Yhdeksäs Hilma Johanna eli naimattomana.

Nuorimmat pojat, Frans Justus ja Bernhard Julius, lähtivät molemmat opintielle, Frans Justuksesta tuli varatuomari ja Pietarsaaren pormestari. Hän oli naimisissa merikapteeni Wirkbergin tyttären kanssa. Frans Justus kuoli Pietarsaaressa loppiaisaattona 1899. Yhdestoista, Bernhard Julius oli myös tuomari, hän palveli senaatin oikeusosaston aktuaarina. Hän oli vanhapoika ja kuoli Kokkolassa Marianpäivänä 1907. Suuret juhlapäivät näyttivät yleensä muodostaneen tämän suvun ihmisten syntymä- ja kuolintilastoissa merkillisen keskeisiksi, niinpä Jan vanhempi oli syntynyt joulupäivänä, Jan nuorempi kuoli juhannuspäivänä jne.

Konsulinna Estrid Forsén

Olin jo kauan tiennyt että punaisessa kodikkaassa puutalossa Englannin puiston laidassa asuu konsulinna Forsen. Kuka hän mahtaa olla, ja mihin sukuhaaraan liittyy hänen elämänsä - sitä teki mieli mennä kysymään.

Eräänä päivänä sitten uskaltauduin, väänsin ulko-oven messinkistä nuppia, astuin kynnyksen yli - ja tunsin olevani kuin keskellä viime vuosisataa. Paljon vanhoja kauniita huonekaluja, upeita peilejä, plyyshimattoja, suvun jäsenten valokuvia seinillä - ja kaiken tuon keskellä ystävällinen, vanha nainen: konsulinna Estrid Forsen. Hän on täyttänyt 89 vuotta, hänen näkönsä on huono mutta muisti erittäin hyvä. On helppo päästä jutun alkuun - kaikki täällä sitoo menneisyyteen. Katselemme kaunista, nuorta avioparia esittävää valokuvaa seinällä:

- Siinä ovat minun appivanhempani. merikapteeni Carl August Forsen ja hänen vastavihitty Johanna Amanda, o.s. Ahlholm, hän oli silloin 19-vuotias. Hyvin kaunis, mutta myös nämä Forsenit olivat kauniita ihmisiä, hän sanoo, ja sen saattaa havaita ensi silmäyksellä kaikista perhekuvista. Forsenit olivat läheistä sukua Rooseille, jotka olivat myös tunnetusti kauniita ihmisiä.

Merikapteeni Carl August Forsenin poika on siis ollut leskirouva Forsenin aviomies. Hän itse kertoo:

- Vanhempana, kun ei hän enää jaksanut toimia merikapteenina, tämä appiukkoni perusti Kokkolaan oluttehtaan eli panimon, joka on vieläkin paikallaan, hajoitetaan kai aivan näinä päivinä. Kun hän sitten kuoli, kirjoitti anoppini pojalleen Carl Johanille, joka siihen aikaan työskenteli Münchenissä, että hän perehtyisi siellä panimoteollisuuteen ja tulisi jatkamaan isänsä työtä. Carl Johan ei kai aluksi ollut ensinkään innostunut asiaan mutta teki äitinsä tahdon. Hän hoiti sitten tuota panimoa siihen asti kunnes sen toiminta kieltolain voimaan tullessa lakkasi. - Menin naimisiin hänen kanssaan 1909, asuimme siellä panimon luona olevassa talossa. Olimme ehtineet olla naimisissa 19 vuotta kun mieheni kuoli v. 1928. Muutamia vuosia ennen sitä olimme muuttaneet asumaan tähän taloon, kertoilee konsulinna Estrid Forsen, o.s. Ahlstrand.

- Mieheni konsuli Carl Johan Forsen oli niin paljon mukana kaikissa tämän kaupungin ja myös muissa yhteisissä asioissa, että sitä kävisi liian pitkäksi luetella, hän sanoo, ja kertoo edelleen olleensa pari kymmentä vuotta miestään nuorempi: konsuli Forsen oli ollut leskimies ja neljän tyttären isä mennessään naimisiin hänen kanssaan, nuorin tyttäristä elää, hän asuu Porissa.

- Neljäkymmentä vuotta minä olen jo tässä häntä kaivannut, ja hän on yhä niin lähellä, että viime yönä viimeksi näin hänestä unta.

Sitten saan katsoa erittäin komean nuoren miehen kuvaa, siinä on konsuli Forsen. Mutta samalla pöydällä on myös kauniin nuoren naisen kuva - siinä on konsulinna Forsen itse siihen aikaan kun romanssi syttyi.

Jokaisella huonekalulla on täällä oma tarinansa: tuossa on Donnerien sohva, tuossa heiltä saatu peili lampetteineen, rouva Donner oli erittäin hyvä ystävä konsulinna Forsenin äidin kanssa. On Forsenien suvun ulkomailta tuomia pöytiä, lamppuja, kaunismuotoisia tuoleja, kristallikruunuja - ja saan pitää kädessäni valkoista alabasterimaljakkoa, joka myös on tuotu, ties mistä ja milloin.

Sellaisia ovat nämä vanhojen laivanvarustajasukujen kodit. Konsulinna Forsen tuntee nykyisin elävänsä ikäänkuin paljon ankeammassa maailmassa, niin valoisa kuin hän onkin, mutta kaikki on kuitenkin niin toisin. Vielä hänen muistinsa aikaan alakaupungissa, hyvin pienellä alueella asui 12 merikapteeniperhettä, niin että joka toinen talo oli merikapteenin. Ja ne joka toinen oli tietysti merimiesten.

On helppo ymmärtää, että hän kaipaa noita aikoja.

Annikki Wiirilinna

Kuvatekstit:

Kokkolaa idästäpäin katsottuna 1870-luvulla. Vasemmalla Pitkä silta, josta katu on saanut nimensä, etualalla Sunti, joka jo tuolloin näyttää olleen aika matala. Kauppiaitten aittoja nähdään vielä Torikadun ja Pitkänsillankadun vaiheilla asti. Pitkänsillan- ja Torikadun kulmauksessa näkyy Hongellien rakennuttaman talon tuttu hahmo, sen takana Forsenien ja sitten Roosin talo. Pedagogiotalo näkyy hyvin, samoin kirkko tapuleineen. Libeckin talo ja raatihuone näyttävät aivan samanlaisilta kuin nytkin, rannassa Donnerien talo.

Forsénin talon salonki 1800-luvun lopulla, kuvassa ilmeisesti kauppias Gustaf Forsén.

Konsulinna Estrid Forsén.

Kauppias, raatimies Jan Forsén vanhempi rakennutti tämän 15 huonetta sisältäneen yksikerroksisen talon Isonkadun ja Pitkänsillankadun kulmaan v. 1839. Talo purettiin 1950-luvulla, kun nykyistä Kauppakomppanian taloa alettiin rakentaa.