Lyseonrakentajan arvio: Se ei lopu koskaan

Kokkola 11.10.1984

Moni kulkija on viimeisten viikkojen aikana kerrassaan pysähtynyt Rautatienkadulle, siihen aseman eteen, nostanut silmänsä ylös vastapäiseen taloon ja havainnut: kas, Kokkolinna on maalattu! Siinä riittää katsottavaa pitempäänkin, yksityiskohtia, joita aikaisemmin tuskin on edes havainnut. Kokkolinnasta on tullut kaunotar - ehkäpä ihan kaunein talo kaupungissamme! - Kansa-yhtymästä, joka talon nykyään omistaa, kerrottiin ehostuksen tulleen maksamaan 250.000-300.000 mk:n paikkeilla, ja tuostahan me kaikki olemme kiitollisia Kansalle.

Sitäkin ränsistyneemmältä, surkeammalta ja säälittävämmältä - suorastaan maahanpoljetulta näyttää nyt Kokkolinnan naapuri, vanha ruotsinkielinen lyseo. Mikä on sen kohtalo oleva kaupankäynnissä ja aikojen vaihteluissa? Tapahtuuko senkin kohdalla tuo jo miltei tavaksi tullut käytäntö: kaivinkone saapuu aamunkoitteessa - siihen vuorokaudenaikaanhan kuolemantuomiot on aina toimeenpantu vai syttyykö tulipalo yön pimeydessä?

Pelkällä maalaamisellahan siitä ei enää taloa tehdä, mutta runko on hyvä.

Tuo koulutalo ei suinkaan ole mikä tahansa talo, ei arkkitehtuuriltaan, ei historialtaan. Sen suunnittelija oli arkkitehti Ludvig lsak Lindqvist (1827-94), Uusikaarlepyyn poikia muuten, ja siitä merkittävä mies että hän oli ensimmäinen suomalainen koulutettu arkkitehti, joka valittiin Yleisten rakennusten hallituksen päätirehtööriksi eli rakennushallituksen pääjohtajaksi kuten nyt sanottaisiin. Hänen muista töistään on jäljellä ainakin H:gin ruotsinkielinen tyttölyseo Bulevardin ja Annankadun kulmassa, se on 3-kerroksinen ja kivestä rakennettu, mutta siinä voi kokkolalainen huomata monia tuttuja piirteitä, saman miehen käsialaa, kuin omassa koulutalossamme.

Kokkolalaisten anomuksesta perustettiin kaupunkiin yläalkeiskoulu - (Elementarskolan) 1860. Rakennustöitä varten kerättiin kaupunkilaisilta yleinen kolehti, mutta lisäksi piti ottaa laina Suomen pankilta. Ensimmäiset vuotensa koulu toimi vuokratiloissa Roosin talon yläkerrassa, sillä uusi talo Rautatientorin varteen valmistui vasta 1866. Rakennus edustaa silloisen koulujärjestyksenmukaista kouluarkkitehtuuria, joka kiinnitti erityistä huomiota terveellisyysnäkökohtiin ja kouluviihtyvyyteen. Koulutalon ulkoisen muodon tuli myös kuvastaa koulutyön korkeimpia tavoitteita, mutta sen tuli toimia myös järjestyksen, viihtyvyyden ja mukavuuden esikuvana siten että jo päivittäinen käynti siellä muodostui opetukseksi. Koulun tuli olla pikemmin kodin ja työympäristön yhdistelmä kuin monumentaalirakennus. Sitä paitsi silloinen uusi opetusohjelma (v. 1843) oli tuonut mukanaan uusia vaatimuksia: esim. voimistelu ja fysiikka olivat saaneet huomattavan suuria tuntimääriä, jotka vaativat myös runsaasti tilaa.

Arkkitehtonisesti rakennus edustaa empire-tyyliä. Pääkaupungissa nämä silloin uudet muodot toteutettiin kivestä, pikkukaupungeissa tyydyttiin halvempaan materiaaliin, puuhun.

Yläalkeiskoulu rakennettiin ajan periaatteiden mukaan näkyvälle paikalle, jossa sen toivottiin vaikuttavan rakennuskulttuuria edistävästi. Haluttiin kuitenkin välttää liian meluisia paikkoja - niinpä se sijoitettiinkin silloisen kaupungin laidalle. Muita näkökohtia olivat mm. ympäristön viihtyvyys, kohtuulliset koulumatkat ja sopivan kuiva piha.

Rakennusta laajennettiin 1926 Isonkadun suuntaisesti. Suunnitelmat laati rakennushallitus arkkitehti Sadeniemen johdolla. Uudisrakennus liittyy saumattomasti alkuperäiseen rakennukseen. Elossa on vielä ainakin yksi silloisista rakennusmiehistä, nim. Eliel Dahlbacka. Hän sanoo, että uudisrakennuksen puut olivat "Pohjolan punahonkaa, isoja puita, muistaakseni 6 tuumaa paksuja hirsiä."

- Sen parempaa puuta ei voi olla, eikä semmosta puuta enää saa mistään. Talon vintillähän sitä on vähän näkyvissä. Ja se on hyvin tehty. Ei se lopu koskaan.

Entä rakennuksen vanhin osa?

- Hyvä sekin on, olen minä joskus joutunut silläkin puolella jotakin pientä korjausta tekemään että tiedän. Ei oo laho.

Sitä Dahlbacka ei muista, kuka on tehnyt uuden osan pilastereitten päihin samanlaiset puuleikkauskuviot kuin on vanhimmassakin osassa taloa. Lähinnähän ne jäljittelevät korittolaista tyyliä. Vielä 20-luvulla on täällä siis puuveistotaidetta hallittu, mutta miten kävisi nyt - ja mitä se maksaisikaan!

Opetustyön lisäksi koulutalo on joutunut palvelemaan muitakin tarkoituksia. Uutena se oli suosittu juhlahuoneisto ja kokoustenpitopaikka kaupungissamme, mainita kannattaa että sen suojissa on pidetty myös suomenkielisen oppikoulun kannatusyhdistyksen perustava kokous.

Venäläinen sotaväki piti koulua kasarminaan 1917-18 aina siihen päivään asti jolloin antautui ja luovutti kaupungin valkoisille joukoille. Valkoiset muuttivat koulutalon hetimiten vankilaksi, johon suljettiin vangeiksi saadut punaisten puolelta - tuo aika lieneekin synkin kohta talon historiassa. Historiaa emme kuitenkaan voi muuttaa, ei edes ikäviin asioihin liittyviä taloja hävittämällä.

ANNIKKI WIIRILINNA

Kuvat: Leo Torppa

Kuvatekstit:

Eliel Dahlbacka on elämässään ehtinyt sekä rakentaa että purkaa monta taloa, hänellä on niissä asioissa ikäänkuin "sormituntumaa".

Entinen pääsisäänkäynti ja leveät portaat olivat tällä kohtaa, Rautatientorin puolella, ovi keskimmäisen ikkunan kohdalla.

Svensk Flicklyceet, Bulevardi 18, on myös Ludvig Isak Lindqvistin käsialaa.