Skellefteån Madonna

Keskipohjanmaa 28.5.1978

Oletteko tulleet ajatelleeksi, että me täällä asumme jossakin mielessä paremmalla puolella Pohjanlahtea? - Meillä on tilaisuus nähdä kesäisin auringon laskevan mereen ja - keskikesällä - vain lyhyen hetken kuluttua nousevan sieltä jälleen. Meillä ovat täällä ihailtavina palavat iltaruskot meren yllä, nuo loistavat värit joiden ilotulitus kestää ja kestää, koska horisontti on merellä niin alhaalla.

Tapasimme (me/Kokkolan Pressklubin kymmenkunta jäsentä) jo laivamatkalla Skellefteån kaupungin tiedotuspäällikkö Bo Nordinin ja hänen Mary-rouvansa, joiden kanssa tuli puhetta tästä asiasta.

- Totta on, he sanoivat. Me olemme Västerbottenissa huonommalla puolen Pohjanlahtea, meillä ei ole sitä tilaisuutta esim. kesämökeillämme joka teillä on, seurata auringonlaskua mereen: se vain laskee jossakin selkämme takana metsänrannan taa. Senpä takia meille muodostuikin kerrassaan valtavaksi elämykseksi ensimmäinen ilta ja yö Kalajoella, jolloin koimme auringonlaskun mereen ensimmäisen kerran. Sen jälkeen olemme palanneet sinne yhä uudelleen, he kertovat. Erikoisen innostuneesti kertoo Kalajoen-vaikutelmistaan rouva Mary Nordin, ja toden totta: mikä vetäisikään vertoja juuri Kalajoella koettavalle auringonlaskunäytelmälle, siellä kun ei ole saaristoa, ei mitään rikkomassa tuota sinistä viivaa, tuota taivaan ja meren pyörryttävää, hätkähdyttävää, yhtaikaa rajua ja sanomattoman suloista yhtymistä.

Juhlava kirkonpaikka

Mutta ei niin etteikö Västerbottenissa olisi paljonkin katseltavaa ja kohdattavaa tällä puolella lahtea asuvalle. Ovathan ensinnäkin ikivanhat kulttuurisiteet: kaupankäynti lahden yli lienee alkanut jo ennen historiallisen ajan alkua, ja olihan esim. 1600-luvulla aikoja, jolloin Kokkolan seutu kuului Västerbottenin maaherrakuntaan. Oli siis käsite Pohjanmaa, joka ulottui molemmille puolen lahtea, ja oli erikseen käsite Suomi.

Minä puolestani olin lähtenyt kohtaamaan Skellefteån madonnaa, jonka olemassaolosta jo jonkin verran tiesin.

Jo paikka, josta Hänet löysin, oli niin juhlava, että siinä koko olemuksellaan tunsi pyhän läsnäolon. Skälleftejoen äyräät ovat juhlavan korkeat, mutkitteleva joen uoma avautuu monella taholla silmien eteen ja siellä korkeimmalla kohdalla, on valkoinen temppeli. Ei hämmästy kuullessaan että juuri tällä paikalla oli pakanaesi-isiemme uhripaikka, johon he kokoontuivat, ties kuinka pitkien matkojen takaa, omia jumaliaan palvelemaan. Silloin meri ulottui miltei tänne asti, jokisuu oli aivan lähellä. Ei epäilystä etteivätkö jo he olisi syvästi kokeneet paikan juhlallista luonnetta - vai aistimmeko me vain sen niin voimakkaasti koska tiedostamme paikan monet kulttuurikerrokset?

Sitten tuli maahan kristinusko, ja seudun ensimmäinen kirkko pystytettiin juuri tälle paikalle, se tapahtui 1330-luvulla. Arvattavasti Madonna tuotiin silloin tai pian sen jälkeen, mutta ei siitä vielä.

Vuosisatojen aikana on monta puukirkkoa ehtinyt lahoa ja tulla pieneksi, tilalle on aina rakennettu uusi. Katolisen ajan jälkeen tuli luterilaisuus, ensimmäinen evankeelinen jumalanpalvelus pidettiin jouluna 1536.

Jacob Rijfin luomus

Ja nyt on paikalla oman seutumme kasvatin, Jacob Rijfin rakentama uusklassillinen, valkoinen temppeli kuten kaikki tietävät - ja juuri siksikin on Pietarsaaren - Kokkolan seudun Ihmisten mukava mennä sinne käymään.

Skellefteån maaseurakunnan kirkossa on meidän silmillemme paljonkin tuttua: portaali muistuttaa Pietarsaaren maaseurakunnan kirkon portaalia, tornissa on muistumia Kälviän tapulista, varsinkin Rijfin ensimmäisistä piirustuksista sitä varten.

Jacob Rijf, jonka töitä esittelevä näyttely muuten on parhaillaan esim Rakennustaiteen museossa Helsingissä, oli pietarsaarelaisen kirkonrakentajan Tuomas Rijfin poika. Muista kansanrakennusmestareistamme poiketen Jacob Rijf oli saanut myös koulutusta: opiskellut yhden vuoden Tukholman Taideakatemiassa ja tullut sen jälkeen nimitetyksi Västerbottenin läänin viralliseksi lääninrakennusmestariksi. Epäilemättä hän kuitenkin sai paljon oppia myös isältään, yhdessä he lienevät rakentaneet useita kirkkoja. Jacob Rijf on jo mainittujen lisäksi suunnitellut ja rakennuttanut ainakin Alatornion, Ylikiimingin ja Larsmon kirkot, Kemin kirkon korjaus on hänen suunnitelmansa mukaan tehty, Pietarsaaren maaseurakunnan kirkon laajennustyössä tiedetään muuten vielä isä-Tuomaan olleen mukana. Myös Himangan pieni puukirkko on Jacob Rijfin käsialaa mutta sen tyyliä on korjausten yhteydessä muutettu.

Skellefteån maaseurakunnan kirkko valmistui v. 1800 ja on epäilemättä Rijfin mittavimpia töitä. Vieläkin arvovaltaisemmalle paikalle, nim. Tukholman keskustaan, Kungsholmenille, Jacob Rijfiltä tilattiin kirkkosuunnitelma ja toteutus. Tätä työtä tehdessään v. 1808 hän kuitenkin sairastui kovaan kuumeeseen ja kuoli, Kungsholmenin kirkko lienee kuitenkin valmistunut pääosin hänen suunnittelemansa mukaan.

Kirkon sisätilat

Skellefteån maaseurakunnan kirkko noudattelee vanhaa ristikirkon pohjakaavaa mutta on muuten tyyliltään uusklassillinen. Sen sisävaikutelma on valoisa, seinät ja holvit ovat valkoiseksi rapatut, penkit ovat siniset, interiöörin irtaimisto valkoista kullanvärisin koristein. Tunnelma on lähellä Helsingin Tuomiokirkon puhdasta, selkeälinjaista tunnelmaa. Totutusta poiketen riippuu alttarin edessä katosta kookas triumfikrusifiksi, keskiaikaisen mestarin veistämä, Suomessa sellaisia on vain harvoissa vanhimmissa kirkoissa. Myös katoliseen aikaan liittyvä alttarikaappi pyhimyskuvineen on nostettu uudelleen esille, eikä kumma: se on tässä kirkossa itsensä kuulun lyypekkiläisen mestarin Bernt Notken verstaassa valmistettu 1400-luvulla.

Alttarikaappi vaikuttaa ensi silmäyksellä ehkä vain pelkästään koristeelliselta, mutta siihenkin kannattaa syventyä. Alttarikaappi m kokonaistaideteos, jossa yhdistyvät arkkitehtuuri, kuvanveisto ja maalaustaide: kaapin ovien toisella puolen ovat maalaukset.

Suurin osa Skellefteån kirkon alttarikaapin figuureista esittää alkukirkon marttyyreitä: pyhä Margareta, joka kärsi marttyyrikuoleman Antiokiassa, pyhä Sebastian, joka rangaistukseksi kristittyjen auttamisesta joutui roomalaisten sotilaiden nuolien maalitauluksi, pyhä Laurentius, kärsi marttyyrikuoleman Roomassa 258. On myös pyhän Birgitan, Pohjolan näkijättären hahmo, hänen joka oli kahdeksan lapsen äiti ja joka myöhemmät vuotensa omisti kokonaan hengelliselle elämälle, hänet tunnetaan Birgittalaisen luostarilaitoksen perustajana.

Madonna

Mutta alttariseinä, jolle kaappi on kiinnitetty, on matala eikä kovinkaan leveä: sen molemmin puolin voi kulkea sisään kirkon kuoriosaan, aspikseen, jonne näin muodostuu ikäänkuin pieni erillinen kappeli joka silti on kirkkosalin yhteydessä. Tiedotuspäällikkö Bo Nordin, joka meillä on ollut onni saada oppaaksemme, taluttaa minut nyt oikein kädestä pitäen kuoriin sisään, koska asiani tietää.

Ja siinä hän on, Neitsyt Maria, alasluoduin silmäluomin, alttariseinän toiselle puolelle kiinnitettynä, suunnilleen katseeni korkeudella. Kruunu päässään hän istuu taivaallisella valtaistuimellaan, ja pitkät paksut letit riippuvat kruunun alta olkapäille. Hänen kätensä ovat ojennetut eteenpäin - mutta ne ovat poikki kyynärvarresta. Hänen Poikansa on pudonnut käsien mukana, milloin ja miten, sitä ei kukaan tiedä.

- Varmaan on käynyt niin että veistoksen rikkoonnuttua se poistettiin kunniapaikaltaan, onneksi ei kuitenkaan poltettu vaan vietiin kirkon torniin. Sieltä ylhäältä se löydettiin erään remontin yhteydessä, kun kukaan ei enää siitä mitään tiennyt. Tutkimuksissa on paljastunut että se on n. 800 vuotta vanha ja kuuluu arvokkaimpiin Mariankuviin mitä romaaniselta ajalta on Euroopassa säilynyt, kertoo Bo Nordin.

Se on todella hyvin säilynyt paitsi että kädet ovat poikki.

Arvattavasti se kuten kaikki veistokset keskiajalla ja antiikin aikana on ollut aikoinaan kirkkain värein maalattu, nyt on esillä puhdas, miltei pronssinsileä puupinta, saksanpähkinäpuuta. Puvun laskokset - draperia - on jäykkä, sillä ei ole mitään tekemistä kankaan luonnollisen laskeutumisen kanssa. Myös jäykkä istuma-asento samoin kuin Taivaan Kuningattaren arvomerkkejä edustavat kruunu ja valtaistuin kertovat bysanttilaisen hierarkisen kuvaamistavan vaikutuksesta. Tyyli on lähinnä varhaisgotiikkaa.

Siinä nähdään selvää vaikutusta ranskalaisesta Chartesin koulukunnasta. Ranskasta se levisi ympäri Eurooppaa, keskuspaikkoja olivat kuitenkin Lyypekki ja Gottlanti. Ilmeisesti veistos on valmistettu jossakin näistä keskuksista 1200-luvulla ja tuotu tänne joko silloin tai vähän myöhemmin. Nykyaikaisin tutkimusmenetelmin sen iäksi on voitu todeta n. 800 vuotta. Sillä on siis voinut olla kunniapaikka jo Skellefteån ensimmäisessä kirkossa.

Suomessa on vain yksi madonnankuva tältä aikakaudelta, ehkä hieman vanhempikin kuin tämä, nim. Korppoon madonna. Se ei kuitenkaan ole läheskään yhtä hyvin säilynyt. Sekä Korppoon että Skellefteån madonnankuvat luokitellaan ehkä mieluummin romaaniseen aikaan kuuluviksi, koska romaaninen tyylisuunta vallitsi Pohjoismaissa vielä 1200-luvulla. Ranskassa alkoi kuitenkin gotiikka vaikuttaa jo 1150-luvulta lähtien ja levisi vähitellen ympäri Eurooppaa.

Oi Madonna katkennein käsivarsin, Sinä joka vietit monta hiljaista vuosisataa Skellefteån kirkon tornikomerossa, katsot meitä suljetuin huulin, yhtaikaa viattomasti ja arvokkaasti. Luomiesi alle jää monta salaisuutta. Et kerro kuinka monet rukoukset kuulit, kuinka monet inhimillisen tuskan huokaukset, mitkä ristiriitojen kyyt raastoivat edessäsi polvistuvia, mitkä pelot, toiveet, epäilykset ryöppysivät Sinun ja Sinun Poikasi kuvan edessä rukoilevien sydämissä! Sinun suojelustasi pyydettiin yhtä hyvin niille jotka liikkuivat erämaan armoilla kuin niillekin jotka kulkivat vellovalla merenselällä. Sinulle sytytettiin monta kynttilää, ehkä myös tuotiin kalliita lahjoja. Ja noina kaukaisina aikoina - kenties joku koki kauttasi ihmeenkin?

Länsimainen perintömme - arvokas lahja

Skellefteån madonna on pieni, tuskin puolta metriä korkeampi, eikä se häikäise kauneudellaan: kasvot ovat pikemminkin jykevän talonpoikaiset. Pelkällä olemassaolollaan se tallettaa kuitenkin perinnettä, niitä kristillisiä arvoja, jotka ovat meille rakkaita ja kalliita, vaikka emme ehkä niitä kaikin ajoin elämässämme edes huomaa. Mutta jos nämä arvot eräänä päivänä otettaisiin meiltä pois - vasta sitten tietäisimme mitä olemme menettäneet.

Tässä mielessä on hyvä lähestyä niin Skellefteån madonnaa kuin vanhan kirkon alttarikaappiakin ja kaikkia niitä pyhimyksenkuvia, jotka aspiksessa ovat saaneet paikkansa.

Tiedotuspäällikkö Bo Nordin kertoi, että tämä kaunis kirkko on joka sunnuntai täynnä väkeä. Vesterbottenin kansa ei siis ole antanut kirkkotiensä ruohottua tälläkään vuosisadalla.

Madonnan ohella kaupungin merkittävimpiin kulttuurinähtävyyksiin kuuluvat menneitten sukupolvien rakennuttamat mirkootuvat joissa he yöpyivät ja jotka muodostavat pari merkillisintä korttelia, mitä koskaan olen nähnyt. Paitsi että ne on säilytetty niitä nykyään myös hyödynnetään: ne palvelevat retkeilymajoina.

Tämän päivän Skellefteå on luku sinänsä kävelykatuineen ja toreineen, torilla tapahtuu kaikenlaista, on pelejä, kilpailuja, musiikkiohjelmaa ja muuta vapaa-ajan viettoon liittyvää, ainakin torstaisin ja perjantaisin keskellä päivää. Välitöntä tunnelmaa siellä tapaa muulloinkin, ja kohta kai alkaa kaupunki todenteolla kukkia kun liikemiehet ovat lupautuneet mukaan "kukkivan kaupungin" idean toteuttamiseen.

Annikki Wiirilinna

Kuvatekstit:

Skelleftejoki kimaltelee kevätauringossa, sen komealla rantaäyräällä vähän kauempana näkyy maaseurakunnan kirkko, Jacob Rijfin rakentama.

Kirkkotupien kaupunginosa, laaja kortteli, jota halkovat muutamat kadut. Tässä retkeläiset oppaineen ihmettelemässä tupien omalaatuista rakennustapaa.

Altarikaappi 1400-luvulta on kirkon mielenkiintoisimpia esineitä.

Skellefteån Madonna, jota tässä esittelee kaupungin tiedotuspäällikkö Bo Nordin.