Merellistä tarinaa, eli kun Pirtulaiva löysi kohtalonsa Päiväniemen Kuolinlahdessa

Keskipohjanmaa 25.3.1973

Silmien edessä luminen laakea merenselkä, jota kuitenkin kivikoiset niemien nokat kourivat pitkin sormin, karikoiset saaret ja pauhat pirstovat pieniin palasiin. Kävellään Puotiniemen rannasta Kuusisaareen. Siinä on kolme miestä, Autonkuljettaja, Seppä ja Sukeltaja -sanotaan heitä nyt vaikka näin.

On sen verran pakkasta että lumi narskuu mukavasti anturan alla. Talven kalpea aurinko yrittää jo kurkistella pilvipeitteen läpi, mutta kovin on vielä voimaton sen katse - hyinen tuuli puhaltaa täällä armotta läpi vaatteiden: se antaa tuntea, että meren kanssa ei ole leikkimistä, ei talvella eikä kesällä.

POROLUODOLLA PUOLUKASSA

- Tuohonhan se viime tammikuussa hukkui se Simo Järvi Ruotsalosta. Oli sunnuntaikalaan menossa, mutta jäähän olikin voimakas maatuuli painanut railon, jota se ei huomannut tarpeeksi ajoissa, oli hyvä myötätuuli. Potkukelkan jarrutusjäljet olivat railon reunalla. Se oli yksin.

- Tuolla Poroluodon rannassa on vieläkin sen moottoriveneen hylky, joka minulla oli lainassa Lampuotin Taunolta. Se tapahtui heti sodan jälkeen. Olin eräänä syyskuisena lauantai-iltapäivänä kyydissä Hagströmin tehtaan naisia Poroluodolle puolukkaan, mutta nousikin niin kova tuuli että potkuri pääsi irti ja ajoi sen karille, se oli länspohjanen joka painoi niin kovalla vauhdilla rantaan että rikki meni hyvä vene. Kaikki onneksi pelastuivat, mutta Poroluodolla saatiin olla yötä, seuraavana päivänä osui sinne eräs seilivene, jolla päästiin pois.

- Muistatteko sen Suuren Myrskyn 8 vuotta sitten? Minä menin silloin täältä Pietarsaareen. Se oli kummallista, merivesi oli puolitoista metriä normaalia alempana, kova tuuli tuntui kerrassaan vievän veden mukanaan. Sitten kävi niin että moottorin jäähdytys lakkasi toimimasta: putki oli imeytynyt täyteen pohjamutaa ja merilevää. Minulla ei ollut vara hetkeksikään hellittää peräsimestä, mutta keksin sen että neuvoin vaimoa koko ajan öysäämään merestä vettä ja kaatamaan moottorin päälle - ja niin siinä vain perille päästiin.

NIIHIN LIITTYY MONTA TARINAA

Seurue on pieni, mutta jokaisella jo näistä miehistä on kerrottavana omakohtaisia tai muitten kokemuksia elämästä meren armoilla. Kädet ojentuvat ja talvikintaalla osoitetaan milloin "länspohojosta", milloin "länsetelää" jokainen niemenkärki ja lahdenpoukama ja karikko tuntuu olevan tuttu. Kaikkiin niihin liittyy jotakin - jo näiden elinaikana tapahtunutta, mitä sitten jos tietäisi edellisten vuosisatojen tapauksetkin? Nimet sellaiset kuin Dödmanskär ja Tolvmannaskrunden. - Kuolleen miehen saari ja Kahdentoistamiehen kari, viime mainitussa on noiden kahdentoista kunniaksi pystytetty muistomerkkikin - kertovat omaa karua kieltään. On Kuolemankivet - ja tämä lahti, tämä jolla kävelemme, on nimeltään Kuolinlahti. Niemi on Päiväniemi.

- Ei se ole Kuolinlahti minkään tapauksen takia, mutta se on siksi että ulapalta tulevat aallot kuolevat tähän lahteen, sen pohjukkaan laskee Friisinjoki, selittää Seppä.

- Tuollahan se ajoi karille se Marienpurkki, muistelee autoilija ja osoittaa Vesterbådan suuntaan.

Useimmat lienevät jo unohtaneet, vielä useammat tuskin ovat kuulleet puhuttavankaan tanskalaisesta purjelaivasta Marienborgista, jonka tuhon Autonkuljettaja vielä hyvin muistaa:

- Se oli syyskuussa 1924. Marienborg oli niitä suurimpia laivoja, joka siihen mennessä oli Ykspihlajassa vieraillut. Se ajoi täysin purjein Vesterbådan matalikolle ja juuttui niin lujasti kiinni että kaikki irroitusyritykset olivat turhia.

Vähän etelämpänä on legendaarisen John Graftonin hylky, aselaivan joka upotettiin suurlakon vuonna 1905. Pohjoisessa taas, Himangan kohdalla Käräjäluodon edustalla on erään vanhan laivan hylky, josta Sukeltaja on löytänyt tuollaisia 15 x 15 kupariplootuja, sen aikaista rahaa. Jokaisessa kulmassa Ruotsin vaakuna kruunuineen - senhän on täytynyt upota satoja vuosia sitten. Ja kansan suussa kulkee edelleen perimätieto "Rouvilan aarrelaivasta", jonka olisi pitänyt upota tuohon Päiväniemen toiselle puolen.

KALASTAJAVENEELLÄ YLI

Mitä osaisivatkaan kertoa kaikki nämä kivikoiset, metsäiset rannat ja kallionkolot? Ne tietävät myös odotuksesta, yksinäisistä hetkistä, yöllisistä lähdöistä, ihmisistä, joiden askelten alla tämä maa on alkanut polttaa, aikojen ja hallitusten vaihdellessa, "oikean" ja "väärän" muuttuessa niinkuin ihmisten yhteiskunnissa saattaa tapahtua. On jouduttu tarttumaan viimeiseen oljenkorteen: on lähdetty meren yli. Useimmiten silloin pienellä avoimella kalastusveneellä. Tästä jostain. Yöllä. Täällä on aina ollut niitä, jotka ovat tunteneet nämä karikot ja rannat kuin viisi sormeaan, ja niitä, jotka ovat uskaltaneet ryhtyä meren kanssa kilpasille. Joiden omatunto ei ole ollut ehkä kaikkein ahtainta lajia. Muistellaan eestiläisiä ja inkeriläisiä kohtaloita ja muita sodanjälkeisiä pakoja tästä maasta.

Ja sitten:

- Tuohon tuon laakean kiven taakse upposi se pirtulaiva.

Joskus kieltolakiajan loppupuolella, olisiko ollut 30-32, näyteltiin juuri tällä lahdella näytelmä, joka Kuusisaaren huvilassa käydyn keskustelun perusteella voitaisiin rekonstruoida vaikkapa seuraavanlaiseksi kertomukseksi.

PIRTULAIVA OLI MATKALLA KEMIIN

"Laiva oli saksalainen, nimeltään Roslin, ja oli pirtulastissa tulossa Virosta. Se oli Wilhelm-keisarin aikuinen armeijan purkki, tuollaista pitkää kapeaa sorttia, siinä oli, hyvä teräsrunko ja kolme moottoria.

- Kolme moottoria. Meillä ei ollu 6-silinteristä moottoria perkele koko valtakunnassa, harmittelee Seppä vieläkin. Roslinissa niitä oli kolme.

Roslin oli matkalla Kemiin, sen piti vain poiketa Krunnissa "asioilla". Miehistönä Roslinilla oli 2 kapteenia ja 20 miestä. Toinen kapteeni, joka oli virolainen, kulki maitse ja järjesti asiat. Toinen kapteeni, joka oli laivassa, oli saksalainen mutta osasi kyllä suomea. Miehistöä piti olla paljon, sillä näillä laivoilla työskenneltiin kolmessa vuorossa, väkeä tarvittiin myös vartiointitehtäviin.

- Se ei ollut mitään leikkihommaa, joka siihen sekaantu, siinä oli tosi kysymyksessä.

Laiva oli siis matkalla pohjoisemmaksi ja jätti lastia tiettyihin paikkoihin pitkin rannikkoa. Tiedettiin, milloin sen piti olla Krunnissa. Siellä oltiin kalastajaveneellä vastassa. Mutta kovaksi onneksi nousi juuri sinä lokakuun yönä kova pohjoistuuli, tuollaista 8 beaufortin luokkaa. Kävi niin, että Roslin ajoi Krunnin edustalla oleviin Kuolemankiviin ja sai vuodon.

Siinä mietittiin mitä olisi paras tehdä.

- Oli ensinnä puhe että ne lähtisivät kaikki mun veneessäni mutta ei ne pirut uskaltaneet tulla, se oli niin kova ilima. Pohojatuuli puhalsi semmosella voimalla että vesi oli laskenut ainakin metrin normaalista.

Päätettiin, että yritetään ohjata laiva lasteineen miehistöineen Päiväniemen rantaan, juuri tähän Kuolinlahteen. Pumput pystyivät vielä tässä vaiheessa pitämään tilanteen kurissa, ja tuollaisena myrsky-yönä ei ollut tulliveneestäkään suurta pelkoa: sen tiedettiin pitävän tuulta Granön rannassa.

Roslin lähestyi hitaasti rannikkoa, pumput toimivat koko ajan. Kaikki näytti käyvän hienosti, kunnes se aivan muutamaa sataa metriä ennen rantaa rysähti vedenalaiselle kivelle, paikalla jossa väylä oli vain muutaman metrin levyinen. Ja vesi huomattavasti normaalia matalammalla.

Nyt oli vuoto niin paha, että pumput eivät enää toimineet. Peli näytti olevan pelattu. Mutta mitä tehdä? Laivassa oli vielä ainakin 30.000 litraa pirtua kymmenen litran peltikanistereissa. Jos tuollainen määrä ainetta olisi päässyt markkinoille "alennusmyynnissä", jollaiseen se ilmeisesti olisi näissä olosuhteissa joutunut, se olisi saattanut pahasti horjuttaa koko salakuljetusmarkkinoita. Mutta miten päästä siitä eroon - kanisterithan nousisivat joka tapauksessa pinnalle?

ROSLINISTA TEHTIIN HYLKY

Laivan omaa pelastusvene laskettiin nyt vesille, mutta ennen rantaan lähtöä virolaiset itse hakkasivat laivan pohjaan lisää reikiä, valoivat sen kannelle tynnörillisen petrolia ja sytyttivät palamaan. Soutivat sitten rantaan.

- Näin minä sen kapteenin vielä myöhemminkin, muutama päivä sen jälkeen. Kysyin, mihin hän on menossa. Sanoi, että täytyy mennä antamaan meriselitys siitä laivasta. - Ja mitä pirun selitystä siitä laivasta ei anneta enää minkäänlaisia selityksiä, siellä on poliisit olleet ja kohta kaksi päivää, sanoin. Kyllä sille tuli kiire. - Miten täältä pääsis pois, se alkoi kysellä.

- Täältähän ne piti kaikki toimittaa pois, mutta ei Kokkolan asemalta. Siitähän olisi heti päästy selville jos joku outo mies olis ostanut Kokkolan asemalta lipun etelään päin. Se kapteeni vietiin Pännäisten asemalle ja autonkuljettaja osti sille lipun.

PIRTUA KAHLATA ASTI

Mutta niinä parina vuorokautena, jotka Roslin makasi puoliksi palaneena eikä poliisi ollut sitä löytänyt, ehti tapahtua paljon. Lähirannikon heinäladot ja kivikoiset ulkoluodot joutuivat aivan uudenlaisiin käyttötarkoituksiin. Myös öjalaiset tulivat kalastusveneillään osingonjakoon ja piilottivat melkoisen määrän kirkasta Harbodan niemen nokkaan. Sen jälkeen ajoivat veneen Ykspihlajan Pottiin, mutta poliisi sai asiasta vihiä ja pidätti öjalaiset.

- Pahuksen tyhymiä olivat, menivät ja tunnustivat kaiken. Eihän siinä olis tarvinnu muuta kun olla hilijaa vaan kun kerran saalis oli piilossa. Niin niiltä vietiin koko varasto ja veneet ja kaikki.

- Vöyrin rannikko on yhtä sokkeloista ja vaikeakulkuista kuin tämäkin. Siellä oli paljon kätköpaikkoja.

- Ne uuskaarlepyyläiset, ne olivat sitten harvinaisen yksimielisiä, samaa pataa kuin sian jalat. Siellä oli kaikki mukana, kansakoulunopettajakin...

- Pitihän ne minuaki putkassa viikon verran ja kuulustelivat. Kyselivät isän ja äitin nimet ja kaikki, mutta sitten kysyivät äitin tyttönimeä. Sanoin että sitäpä en satu tietämään. - No minkälainen sinä oot ko et ees äitis tyttönimiä tiejä, ihmetteli se poliisi. - Jos sinun äitis olis kuollut sillon ko ihte olit yheksän päivän ikänen niin tuskinpa siinä olisit tyttönimeä ehtinyt kysellä. Muistinhan minä sen tyttönimen sitte myöhemmin mutta en enää kehannut sanoa. Sitte ne kysy, näinkö minä sitä laivaa. Näin, minä sanoin. Missä ja milloin? ne kysyi. - Suomen Kuvalehdessähän se oli, kyllä sen siinä kaikki näki, minä sanoin...

Roslinista ja sen lastista oli tosiaankin näiden tapahtumien aikoihin julkaistu kuva Suomen Kuvalehdessä. Kovia juttuja oli liikkeellä: jotkut uskoivat, että siinä olisi kaikkiaan ollut jopa 250.000 litraa pirtua, ei tietenkään enää silloin kun karilleajo tapahtui. Joka tapauksessa joku poliiseista on muistellut, että Kokkolan poliisiputkan käytävätkin olivat täynnä noita kanistereita, niin että tuskin pääsi liikkumaan.

- Niillä oli muuten kumma kohtalo noilla virolaisilla, minulle kerrotaan. - Ne nousivat Helsingissä johonkin laivaan, joka sitten räjähti Suomenlahdella - juuri samalla kohtaa, jossa vähän aikaisemmin oli räjähtänyt ja uponnut yksi tullivene. Siinä täytyi olla ensimmäisen maailmansodanaikainen miinakenttä. Kapteeni ei jostakin syystä lähtenyt samassa laivassa Suomesta, hän pelastui, mutta ne kaikki kaksikymmentä virolaista painuivat meren pohjaan.

40 VUOTTA MERENPOHJASSA

Mutta laivankaan tarina ei loppunut vielä tähän.

Kun poliisi tuli paikalle ja otti lastin sekä hylyn haltuunsa, huomattiin ilmeisesti että siinähän on jykevä runko, vankkaa ja hyvää saksalaista työtä. Niin kerrotaan että puuosat nyt irrotettiin ja itse runko kuljetettiin Pietarsaareen, jossa sen ympärille piti rakennettaman uusi laiva. Tapahtuiko näin, sitä eivät kertojani tiedä.

Mutta Roslinin teräsrunko oli ulkopuolelta vuorattu paksulla, sisäpuolelta ohuemmalla tammilaudalla. Puuosat ovat maanneet merenpohjassa, kolme-neljä metriä syvällä, nelisenkymmentä vuotta. Paikkakuntalaiset ovat kyllä pirtulaivan uppoamispaikan hyvinkin tienneet, mutta vasta toukokuun viimeisen päivän iltana 1970 Kokkolan sukelluskerhon pojat sen uudelleen löysivät. Sukeltajan puuvajassa on sitä nähtävänä, samoin pari Roslinin kansiluukkua ja muita pienempiä metalliosia.

Kertovat omalla tavallaan kovaotteisista miehistä, jotka työskentelivät lain toisella puolella, ja joiden elementtinä oli öinen meri, karikoiset rannat. Tarinoita, joita ei usein kerrota, mutta joiden olemassaolo tiedetään.

Annikki Wiirilinna

Kuvatekstit:

Morienborg eli "Marienpurkki", jonka hauta on Tankkarin edustalla.

Roslinin poltettu runko puoliksi uponneena. Tällaisena sen löysivät poliisit osuessaan paikalle. Kaikesta päättäen Roslin oli ainakin 30 m pitkä, kapea, nopeakulkuinen alus. - Kuva on otettu aivan väylän vieressä sijaitsevalla kalliolta, jonka jatkeena olevalle vedenalaiselle kivelle Roslin ajoi.

Kaikkea pirtua ei laivahylystä oltu ehditty viedä, poliisien saaliiksi jäi ehkä useampiakin tällaisia veneellisiä.