Anita Jakobssonin pitkä koulutie Kokkolasta unelmien Amerikkaan

Keskipohjanmaa N:o 257 1960

Olipa kerran tyttö, joka menestyi koulussa erittäin hyvin, mutta joutui isäänsä kohdanneen vaikean sairauden ja työkyvyttömyyden takia keskeyttämään koulunsa jo viidenneltä luokalta, suureksi suruksi vanhemmilleen ja itselleen. Hän pyrki ja pääsi työhön Kokkolan postiin, kävi postikurssin ja valmistui postivirkailijaksi. Tämä tyttö oli nimeltään Anita Jakobsson, eikä tässä kaikessa ole vielä mitään kovin erikoista.

Erikoista on vasta se peräänantamaton sitkeys, millä Anita Jakobsson ponnisteli olosuhteista huolimatta eteenpäin. - Ylioppilastutkinto oli lapsuudesta saakka ollut hänellä tavoitteena, joka piti saavuttaa. Helsingissä postikursseilla ollessaan hän sai kuulla iltaoppikouluista, ja näki oman mahdollisuutensa siinä. Niinpä hän haki Helsingin postiin ajatellen voivansa työn ohella opiskella iltaisin. Mutta miten ollakaan, hänet määrättiin sellaiseen työhön, jossa hän oli joka toinen ilta kiinni. Anita Jakobsson pyrki ja pääsi johtajan puheille, jossa selitti, että voi onneton, minä olen tänne tullut vain sen tähden, että voisin opiskella iltakoulussa, ja nyt en voikaan, ettekö voisi siirtää minua päivätyöhön.

- Jaa, täällä ei katsota teidän etuanne vaan postin etua, oli lakooninen vastaus.

Ei ole vaikea arvata, että Anita Jakobssonin mieli oli masentunut. Mutta periksi hän ei silti antanut. Koska oli mahdotonta pysyä oppikoulukurssissa kiinni vain joka toinen ilta vapaana, hän päätti joka tapauksessa lukea, mutta keskittyä kieliin. Hän saattoi järjestää opiskelun siten paremmin iltojensa ja päiviensä mukaan, koska osa kielitunneista oli yksityisiä. Hän oli käynyt ruotsalaista koulua isän puolelta ruotsalaisena, mutta äidin kieli oli suomi, ja lisäksi saanut keskikouluasteen pohjan saksalle ja englannille. Englannin ja saksan lisäksi hän opiskeli ranskaa ja italiaa.

Vuodet kuluivat, Anita Jakobssonin kielipohjan yhä parantuessa alkoi kangastella mielessä sellainenkin asia kuin lentoemännän ammatti, mutta ennenkaikkea Amerikan-matka. Välillä hänellä oli onni päästä Italiaan, Perugian kansainväliseen yliopistoon, jossa oli opiskelijoita 40 eri maasta. Täällä hän opiskeli kieliä ja taidetta 2 kk:n ajan. Sinne asti oli sitkeä säästäväisyys ja ahkeruus hänet jo vienyt.

Amerikkaan

Lentoemännän kurssille hän ei päässyt. Sen jälkeen hän alkoi yhä tiiviimmin lukea englantia ja säästää Amerikan-matkaa varten, se oli se suuri haave, joka ainakin piti saada toteutettua elämässä. - Lipun hinta olikin vihdoin kasassa, alkoi passin ja viisumin järjestely.

Silloin tuli tänne Kokkolaan Anita Jakobssonin vanhemmille taas surullinen kirje: - Voi, kyllä kai minun on jätettävä se haave. He sanoivat, etten saa viisumia, ellei myöskin paluulipun hinta ole tiedossa. Olen päättänyt mennä Englantiin "piikomaan" vähäksi aika, siihen matkaan rahani riittävät ja saanhan kieliharjoitusta sielläkin, kirjoitti hän.

Mutta silloin matkusti äiti Helsinkiin sellaisin terveisin, että älä lähde sinne Englantiin, kyllä me isän kanssa koetamme järjestää niin, että saat myös paluulipun hinnan, maksa sitten joskus takaisin kun voit, että saat ainakin tämän haaveesi toteutetuksi. Isän terveys oli joten kuten palautunut, niin että hän oli saattanut palata entiseen työhönsä, mutta perheeseen kuuluu neljä Anitasta nuorempaa lasta, joten mikään pikku juttu tämäkään ei tietysti ollut.

Siitä on kohta vuosi, viime marraskuussa hän sitten lähti höyrylaiva "Finnpulpilla". Matkasta ja sen seikkailuista hän kertoi kotiin pitkissä kirjeissä, joista en malta olla lainaamatta muutamia otteita, niin eläviä ja persoonallisia ne ovat.

"Viimeisenä iltana, kun oli laivassa, olimme jo saapuneet New Yorkin ulkopuolelle. Olin koko päivän, kuten 5 edellistäkin, sairastellut meritautia ennenkuin maita näkyi, mutta kun noin klo 15 paikkeilla alkoi heikosti eroittaa Long Islandia paranin silmänräpäyksessä ja nyt vasta todellakin uskoin että olin tulossa Valtoihin... Mitä lähemmäksi laiva tuli maita sitä ihanampi oli tunne. Olisin halunnut hyppiä kuin keväällä ulos laitumelle päässyt vasikka, mutta täytyi vain hillitä itsensä. Jäimme kuitenkin yöksi sataman ulkopuolelle ja vasta sunnuntaiaamuna puoli 9 olimme laiturissa kiinni. - Ja kannelta sitten vihdoin sain nähdä sen niin monasti mielikuvituksessani tekemäni matkan nähtävyyksiä Hudsonin, Vapauden patsaan ja pilvenpiirtäjät - kuinka kaikki tuntuikaan tutulta."

Hyvä onni saapui heti laivan päästyä kiinni Amerikan mantereeseen: laivahyttiin saakka saapui vastaan suomalainen ystävätär Tipsu, joka opiskeli eräässä sikäläisessä gollegessa. "Hänellä oli mukanaan yksi ystävätär ja tämän isä jolla oli auto, ja näin ollen hän vei tavarani asemalle paljon vaivaa minulta säästäen. Siinä sitten hosuimme, otin jäähyväisiä matkatovereilta, ja sitten maihin ja amerikkalaisten hirmuisen nopeaan elämäntapaan."

Tämä Tipsun ystävätär ja hänen isänsä olivat juutalaisia, tytär opiskeli samassa gollegessa kuin Tipsukin. Anita kirjoittaa: Ajoimme 20-kerroksiseen Bitmoren hotelliin, mihin kaksi muuta gollegeläistä tyttöä oli sijoittanut itsensä loman ajaksi. Kaikki uudet tuttavuudet olivat loistavia ja mukavia, niin tavattoman ystävällisiä. Me 5 tyttöä menimme aluksi yhdessä syömään, sitten olikin aika lähteä bussiasemalle, joka veisi meidät Baltimoreen heidän kouluunsa, sillä halusin itse tutustua gollege-elämään, josta olen kuullut niin paljon ja täytyi meidän Tipsunkin kanssa saada olla vähän yhdessä. Automatka kesti 5 tuntia ja ajoimme 4:ssä eri valtiossa sillä matkalla, näköalat hurjan mukavia ja valtava liikenne. Bussissa ei tuntenut ajavansa kun ovat tiet ensinnäkin aivan ihmeellisiä ja toiseksi bussit niinkuin unelma. - Oli jo pimeä kuin saavuimme gollegen alueelle ja mikä tuuri kävikään: sain yhden poislähteneen huoneen käytettäväkseni ja tämä oli halpaa. Olen saanut valtavan paljon uusia tuttavia ja jäisin niin mielelläni tällaiseen oppilaitokseen. Olen saanut olla tunneilla mukana, nähnyt kaikenlaisia mukavuuksia ja etuja, mitä oppilailla on täällä. Jokaisella oma kiva huone, mutta opiskelu on kovaa. Kuinka kadehdinkaan heidän vapaata käyttäytymistään ja sitä hymyä, joka on ikuisen tuntuinen jokaisen kasvoilla. En voi uskoa, että kukaan jaksaa niin kauan teeskennellä."

Baltimoresta Anita jatkoi matkaa Idahoon, tuttaviensa luo, joista ehti tulla ystäviä. Hänen piti suorittaa vain käynti, mutta yhä vaan häntä pyydettiin jäämään. Kaikesta päättäen Anita Jakobssonilla on ominaisuus, joka saa ihmiset pitämään hänestä. Californiassa olevat isän sukulaiset alkoivat jo pitkästyä, kun ei odotettua Suomen-vierasta alkanut kuulua sinne päin.

Mutta siihen oli kyllä luonnollinen syy. Idahon tuttavien luona ollessaan hän tutustui erääseen poikaan, joka silloin oli armeijassa, hän oli "ammatiltaan" opiskelija, josta piti vähitellen valmistua psykiatri, nimeltään Loy David Taylor. Lomalla ollessaan hän pyysi tämän suomalaisen Anitan daamikseen uudenvuoden tanssiaisiin nähtyään hänet tuttavaperheessä. Siitä alkoi romanssi, joka aluksi vaati - pojan armeijassaollessa - kolme kirjettä viikossa ja myöhemmin kun armeija oli onnellisesti ohi, kihlauksen. Vasta sitten tuli aika Californian sukulaisille, joita löytyikin paljon, sekä vanhoja että uusia. Californiasta hänet haki sulhanen ja sitten alkoivatkin häävalmistelut.

Tarinan voisi hyvin lopettaa tähän, se olisi oivallinen loppu kaikkien hyvien satujen malliin, jotka alkavat sanoilla oli kerran... Mutta kun kysymys on todellakin todellisuudesta ja meillä on harvinainen tilaisuus päästä kurkistamaan amerikkalaiseen käytäntöön näissä asioissa, en malta olla kertomatta muutamia piirteitä, jotka siellä liittyvät ihmisten väliseen ystävyyteen ja kanssakäymiseen.

Elämää siellä

Jo hänen äsken kerrottuun collegessakäyntiinsä liittyi nimenomaan amerikkalaiselle elämälle ominainen tapaus, josta hän kertoo:

"Olin siellä siis kaksi päivää. Viimeisenä iltanani siellä sain todellakin kokea elämäni yllätyksen. Kerros, missä Tipsu asui, oli nimeltään Hooper ja siinä asui noin 20 tyttöä. Olin tutustunut heihin kaikkiin päivän mittaan ja sitten illalla Midge - se juutalaistyttö, joka isänsä ja Tipsun kanssa oli minua vastassa jo laivalla - narrasi minut huoneeseen, jossa olivat kaikki tytöt kokoontuneina istuen siellä sun täällä lattialla, yöpukeissa ym. ja yhtyne lauluun kun astuin tyhmän näköisenä sisälle, samalla joku näppäsi salamavalolla kuvan. Luulin tulleeni väärään paikkaan: kuinka tämä olisikaan voinut olla minua varten. Mutta silloin huomasin seinällä rimssun, jossa luki: "To Anita from Hoopers" ja kaikkien hymyillen katsovan hämmästynyttä ilmettäni. Takana kuulin Tipsun sanovan, että nyt pidät puheen. Jotain sain änkytetyksi heille, sitten näyttivät pöydällä olevia paketteja ja sanoivat, että kaikki olivat minulle. Ja siinä sitten availin niitä, sain mm. olutmukin, missä oli collegen nimi, kampa ja harjayhdistelmän, perunankuorijan, kortin, jossa ilmoitettiin, että olin Hooperin jäsen ym. Sitten oli vielä juomat ja kakut toisella puolella huonetta. Kevyttä seurustelua ja niin oli tyypillinen amerikkalainen yllätysparty ohi. - Heillä on mm. se tyyli, että jos joku täyttää vuosi niin muut järjestävät juhlat, itse tarvitse muuta kuin - yllättyä..."

Samaan tapaan hän kertoo niistä juhlista, joita hänen ystävänsä järjestivät hänelle kihlauksen tapahduttua. Käytäntö on tällainen: joku morsiamen ystävistä lähettää omille tuttavilleen kutsun saapua esim. liinavaatejuhlaan. Se merkitsee, että kaikki tulijat tuovat mukanaan lahjoja, jotka tulevat kartuttamaan uuden perheen liinavaatevarastoa. Sitten taas joku toinen pitää kutsut keittiökaluston merkeissä. - Lopuksi, vähän ennen häitä, pidetään vielä ns. henkilökohtainen juhla, ja se merkitsee, että kaikki tulijat tuovat morsiamelle jonkun henkilökohtaisen lahjan. Se voi olla puku, pitsejä yöpaita, aamunuttu, käsineet, kaulakoru, kylpysuolaa, esiliina, sukkia, puuteria jne. jne. kaikkea, mitä saattaa ajatella kuuluvaksi naisen henkilökohtaisiin tavaroihin. - Tässä tapauksessa oli myös sulhanen - joka ei itse ole juhlassa mukana, koska se oli tyttöjen juhla - muistanut henkilökohtaisella lahjalla: se oli retkeilypuvusto. Tapaan kuuluu vielä, että kun morsian on avannut lahjat, sidotaan kaikki rusettinauhat paketeista hänen tukkaansa.

Häät kaikkien seremonioineen olivat sitten kesäkuussa. Morsian kantoi kukkavihkossaan Suomen ja Amerikan värejä - sinistä ja valkoista sekä punaista, samoin oli koko häähuone koristettu näillä väreillä, vieraita oli kutsuttu noin 600 henkeä. Morsian itse valkoisessa puvussa, morsiusneidot kaikki vaaleansinisissä.

Niin, "happy end" on saavutettu - elämä on alkanut.

Annikki

Kuvatekstit:

Anita Taylor, o.s. Jakobsson, morsiusneitojensa ympäröimänä. He ihailevat hänen timantein koristettua vihkisormustaan.

Taylorit vihkiäisissään.