Vanha talo herää uuteen elämään

Kokkola 19.12.1985

Hän on punaisella maalilla kirjoittanut nimensä ison salin seinähirteen: Juhana Rahm. Oliko hän se Juhana Rahm vanhempi, joka heti ison vihan jälkeen tuli lahden toiselta puolen tänne köyhään, pahoin runneltuun kaupunkipahaseen, asettui aloilleen, teki kauppaa, rakensi talon, itselleen, vaimolleen Natalialle ja heidän yhdelletoista lapselleen. Vai oliko hän se Juhana Rahm nuorempi, yksi niistä yhdestätoista, hän joka kaikkein menestyksellisimmin jatkoi Rahmin kauppahuoneen hoitoa ja laajentamista?

Vuosilukua hän ei ole siihen kirjoittanut. Joka tapauksessa tiedämme; että 1700-luvun puolivälin paikkeilla, jolloin talokin on rakennettu. Rahmin kauppahuoneen tuotekuvaan kuuluivat pääartikkeleina pellava ja hamppu sekä valmis hursti. Niitähän tarvittiin jokaisessa taloudessa ja ennen muuta mahtavat määrät laivojen purjeisiin.

Olihan heillä omiakin laivoja, heti alkuun. Sen vanhemman Juhanan tiedetään ison vihan aikanakin purjehtineen "pienellä haahdellaan" lahden yli, niin vaarallista kuin se juuri silloin olikin. Ja pojat, tämä Juhana ja vanhin veljensä Erik, joka oli lahjakas liikemies mutta kuoli nuorena, ja nuorempi veli Henrik, he rakennuttivat laivoja ja olivat poikasesta lähtien niiden mukana Tukholman matkoilla. Henrikiltä taisi jäädä vähän pedagogion käyntikin kesken, latina tuntui yksinomaan tympäisevältä kun vaihtoehtona olivat jännittävät merimatkat ja kaikki se uusi mitä Tukholma tarjosi.

Vartuttuaan, avioiduttuaan, pönäköidyttyään pojat alkoivat haaveilla suuria: miksi he eivät näillä hyvillä merikelpoisilla honkalaivoillaan voisi yhtä hyvin mennä kauemmaksikin: viedä tervaa suoraan Kööpenhaminaan, Lontooseen, Amsterdamiin? Miksi ei voitaisi yhtä hyvin itse hakea suolalastia Setubalista, Lissabonista, Ibizalta? Esteenä oli vain se, että niin oli määrätty: kaiken ulkomaankaupan hoiti pääkaupunki Tukholma ja sen entuudestaankin äveriäät porvarit.

Syönpä vanhan hattuni ellei Rahmin taloni kattopalkkien alla ole kerran jos toisenkin resuneerattu tämän asian tiimoilta, keskustelu on saattanut mennä niin kiivaaksi että ihan on ääni noussut. On ryhdytty tuumasta toimeen, kutsuttu kirkkoherra Chydeniuskin mukaan, selvitetty hänelle asia perusteellisesti, ja hän on ottanut sen ajaakseen valtiopäiville kun kerran meni.

Mutta vaikka Chydenius niillä vv. 1765-66 valtiopäivillä saikin Kokkolalle, Vaasalle ja Oululle puhuttua ja kirjoitettua tapulikaupungin oikeudet, oikeudet käydä ulkomaankauppaa ohi Tukholman, oli vielä liikkeellä jarrumiehiä niin paljon että kaikki uhkasi raueta tyhjiin. Sinne piti vielä lähettää taitava ja järkevä Henrik Rahm, puhumaan herroille, vastustamaan Tukholman keskusvirastoissa kierteleviä vihamielisiä suunnitelmia. - Onnistuihan hän, - lieneekö tullut miten kalliiksi.

Kun Henrik Rahm palasi, vietettiin sellaista juhlaa että sitä on ihan vaikea uskoa todeksi. Se tapahtui kuninkaan, Kustaa III syntymäpäivänä tammikuun 24:nä 1778. Ensin aamupäivällä, raatihuoneella luettiin julki kuninkaallinen päätös kaupungin tapulioikeuksien säilyttämisestä jonka jälkeen ammuttiin kanuunoilla kunnialaukauksia - kuinka monta, ei ole tiedossa. Eikä kaikki suinkaan loppunut siihen: kello puoli kahdeksi oli Henrik Rahm kutsunut kotiinsa kaikki seudulla asuvat aateliset, maistraatin jäsenet sekä kauppaa käyvät porvarit, ja tietenkin seurakunnan "rakastetun kirkkoherran" Anders Chydeniuksen, joka isännän kehoituksesta piti puheen tunnetulla taidollaan. Puheen jälkeen juotiin kuninkaallisten malja - ottakaa huomioon - musiikin soidessa! Illalla kaupungissa sytytettiin ilotulitus ja näytettiin kuultokuvia, jotka vertauskuvin ja mietelausein pilkkasivat voitettuja vastustajia siis Tukholman porvareita, ja ylistivät voittajia siis kokkolalaisia! (Selostus juhlasta oli Dagligt Allehanda-lehdessä

Tuo päivä oli siis jonkinlainen kokkolalaisen imagon nostamisjuhla. Mutta elämä jatkui, sekä kauppahuoneissa että alakaupungin pikkuporvariston kodeissa, jotenkuten myös pienissä merimiestaloissa, joita alkoi tästä lähtien nousta yhä lisää. Nythän niitä vasta tarvittiinkin, merimiehiä: nyt purjehdittiin myös talven puolella, siellä missä vedet olivat aina sulana, jopa siellä asti missä ne ovat lämpimät. Keväällä tultiin - tavallisimmin suolalastin kanssa - takaisin kotisatamaan.

Tulihan siinä samalla muutakin tavaraa: kankaita, etelän hedelmiä, viinejä. Rahmin taloon tuotiin kokonaisia servisejä Röstrandin posliinia, no niitähän sai toki omasta maasta eli Tukholmasta, mutta se tusina itäintialaisia teekuppeja oli kyllä kauempaa, samoin kuin se suuri posliinintapaisesta aineesta tehty kannellinen maljakko, josta tarjoiltiin "bischoffia", tuon ajan muodikkainta ja pidetyintä seurustelujuomaa. Mahonkisten huonekalujen tuonti oli myös tavallista, tapetteja vaihdettiin ja taloa ehostettiin tuon tuosta. Yhteiskunnallinen arvostus nousi iän mukana: Juhana Rahmista tehtiin raatimies. Paitsi laivanrakennusta harjoitettiin muutakin teollisuutta: oli osuuksia Lahnakosken sahaan ja kaupungissa toimineeseen tupakkatehtaaseen.

Mutta - "vierähtävät vuodet, miespolvet vaipuvat unholaan". Juhana Rahmin hautakammio Katariinan kalmistossa on ollut mallina niille muille, myöhemmin rakennetuille.

Viime vuosisadan tunnetuimpia Rahmeja oli kauppias Carl Rahm, SYP:n Kokkolan konttorin ensimmäinen pankinjohtaja, kaupunkimme purjehdusseuran ensimmäinen commodori, Lukuseuran jäsen ym.

Vähitellen hävisi Rahm-nimi Kokkolan horisontista kokonaan, mutta vanha talo säilyi suvun hallussa sen naispuolisten jäsenten kautta, viimeiset vuosikymmenet jo asumattomana.

Vuosi sitten alkoi tapahtua: talo myytiin, ensi kertaa suvun ulkopuolisille. Uudet omistajat, johtaja Carl-Axel Schauman ja hänen Barbro-rouvansa asuvat nyt vajaan vuoden kestäneiden restaurointitöiden jälkeen vanhanaikaista lämpöä ja kodikkuutta uhkuvassa ympäristössä, joka vastaa myös nykyajan vaatimuksia.

Suuri sali jonka seinähirteen Juhana Rahm kerran nimensä kirjoitti, on nyt sisustettu talon iän mukaiseen henkeen rokokoo-vaikutteiseksi, mutta rokokoo-tyyliseen tapettiin on jätetty reikä, pieni ikkuna, josta Juhana Rahmin nimi edelleen katsoo. Kaikkien huoneitten katot on säilytetty alkuperäisessä mallissaan, palkit näkyvissä, ne on valkaistu liimavärillä kuten ennen oli tapana. Ison salin viereisessä ruokailuhuoneessa on jätetty esiin hirsiseinät jotka niinikään on valkaistu: seinien nurkkauksista samoin kuin huoneen katon ja lattianrajasta on nimittäin löytynyt niihin maalatut koristeraidat, jotka nyt on entistetty.

Mistä tämä kiinnostus vanhaan ja mistä tämä pieteetti korjauksessa?

- Tulimme tänne Turusta, jossa asuimme vanhassa jugend-talossa, pidimme siitä kovasti. Tietenkin olisi ollut yksinkertaisinta asettua johonkin kerrostaloon koska halusimme lähelle keskustaa, mutta jos emme sitten olisikaan siitä pitäneet se olisi saattanut vaikuttaa viihtymiseen koko tässä kaupungissa, kertoo rouva Barbro Schauman.

- Olimme kyllä jo aikaisemminkin kiinnostuneet tästä talosta, ja kun sen ostaminen sitten kävi meille mahdolliseksi, emme epäröineet. Pekka Kärki Museovirastosta kävi paikan päällä tutustumassa taloon - sehän on siksi ainutlaatuinen ettei voi ajatellakaan tehdä sille mitä tahansa. Suurin apu ja tuki on ollut tietenkin aivan lähellä asuva lääninarkkitehti Krister Korpela, joka väsymättä miltei päivittäin on seurannut töitten edistymistä ja antanut yksityiskohtaisia neuvoja, hänen asiantuntemuksensa on harvinaista luokkaa. Ne värit jotka ruokailuhuoneen seinäkoristeissa nyt ovat; otti selville kovin haalistuneista ja kuluneista alkuperäismaalauksista taiteilija konservaattori Jorma Korpela. Hyvänä "kummina" on ollut myös naapurissa asuva entiseen omistajaperheeseen kuuluva Erik Holmqvist, joka luonnollisesti tuntee suurta kiinnostusta asiaan ja on elänyt koko ajan mukanamme.

Talon isäntä Carl-Axel Schauman kertoo:

- Meillä oli sikäli hyvä tilanne että talo oli täysin neitseellinen: kukaan ei ollut koskaan asentanut siihen nykyajan mukavuuksia, vesi- tai lämpöjohtoja, joten oli helpompi ryhtyä toteuttamaan omia suunnitelmia. Olihan toisin muutamia jälkeenpäin tehtyjä väliseiniä, tämän vuosisadan alussa tässä lienee asunut useampia perheitä koska oli neljä keittiötäkin.

- Entä löytyikö lahoja hirsiä, jouduitteko vaihtamaan?

- Vain kaksi hirttä. Nekin sen takia että pohjoispäätyyn oli jossakin myöhemmässä vaiheessa tehty sisäänkäynti ja siihen sementtiporras. Sementti oli lahottanut siltä kohtaa ne kaksi hirttä - sementti ei kertakaikkiaan sovi puutalossa käytettäväksi materiaaliksi.

- Tuliko sitten vanhan korjaaminen kalliimmaksi kuin uuden rakentaminen?

- Halvemmaksi se tuli. Riippuu tietenkin siitä miten tekee. Jos repii kaiken auki ja tekee korjaukset vatupassin kanssa niin kyllä hintaa tulee, mutta onko se tarpeen? Lattiat tosin otimme auki ja vanhojen multapenkkien sijaan laitettiin uudet lämmikkeet, mutta vanhat lattialaudat riittivät kaikkiin huoneisiin eteistä lukuunottamatta. Välikatolle laitettiin karhuntalja vanhojen trossien päälle, ja ikkunoihin tarvittiin vain uudet sisäruudut, Carl-Axel selostaa. Molemmat sanovat viihtyvänsä talossa erikoisen hyvin ja olevansa täysin tyytyväisiä.

Joulukuinen pakkaspäivä hämärtää, kuusiruutuisten ikkunoitten takana taivas on muuttunut syvän siniseksi. Kynttilät on sytytetty ikkunoille ja pöydille, tuli takassa on hiipunut hiillokseksi. Joulu on aivan lähellä. Ulkomaailma tuntuu kumman etäiseltä vaikka katukäytävä menee ihan ikkunoitten takana. Kaappikello lyö viisi kertaa, siinä on kaunis sointi, melkein kuin vaskikellossa.

Näin, juuri näin. Jos Juhana Rahm nyt näkisi, olisi varmaan mielissään.

ANNIKKI WIIRILINNA