Erikssonin veljekset ja heidän maanpakomatkansa 2

Keskipohjanmaa 18.12.1971

Erimielisyyksiä

On selvää että piispantarkastuksesta sekä Jaakko Erikssonin ja piispa Witten kohtauksesta puhuttiin Kälviällä sinä talvena paljon. Kirkkoherra Falander tuntuu olleen sitä mieltä, että Jaakko Erikssonin vetoaminen riitajuttuihinsa ehtoollisella käynnin esteenä oli pelkkä veruke ja että hänellä tuskin oli muuta kuin joku mitätön, maalaisilta ostetun kauppatavaran rahtaamista koskeva oikeusjuttu.

Kuitenkin mainitaan, että seurakunta kävi pitkään oikeutta kirkon kalleuksista jotka olivat hävinneet maanpakomatkalla, mutta vastaajana tässä tapauksessa oli tietenkin lähinnä Anna Essevia-Hammar eikä Jaakko-veli.

Oli muitakin erimielisyyksiä. Yksi niistä koski Anna Hammarin armonvuotta. Kuten muistetaan hänen miesvainajansa oli ollut Kälviän pitäjänapulainen, joten leskelle olisi kuulunut armonvuosi. Asiat olivat kuitenkin sodan jälkeen siksi pahasti sekaisin, että vaikka Jaakko-veli oli tästä asiasta kirjoittanut piispallekin ja piispa oli armonvuoden myöntänyt, tätä asiaa ei koskaan saatu järjestykseen. Penttilän väelle alkoi tässä vaiheessa kasvaa epäilyksiä siitä, että heitä kohtaan oltiin tahallisesti epäsuopeita, jopa että heitä vainottiin.

Tarmokas Falander

Kevättalvi 1725 sujui Kälviällä kuitenkin vielä rauhallisesti. Pahimmasta puutteesta oli selvitty, seurakunta oli saatu oppimaan sekä ulkonaista järjestystä että myös kristinopin pääkappaleita. Koska vanhat kirkonkalleudet olivat menneet - ne oli pantattu Tukholmaan ja Norrköpingiin - pani toimelias Falander tuulemaan, ja hankki uusia: mm. tinaisen kalkin ja lautasen, kaksi messukasukkaa, kaksi kynttiläkruunua ja 16 kynttilänpidintä, raamatun ja paljon muita kirjoja. Lahjoittajien joukosta löytyy myös Penttilän väen nimiä, mutta suurimmista lahjoituksista saatiin olla kiitollisia Falanderin laajalle sukulais- ja tuttavapiirille, toisin sanoen Kokkolan porvareille. Toimelias Falander sai aikaan senkin, että valtakunnan kaikissa kirkoissa kannettiin v. 1729 kolehti Kälviän kirkon hyväksi, näiden varojen turvin se sitten korjattiin.

Kaikesta tästä voi päätellä, että Erik Falander oli taloudellisella vaistolla siunattu kurin ja järjestyksen mies, ihminen, jolla on selkeät ja varmat mielipiteet. Ei ihme, jos häntä suuresti kiusasi ja hermostutti se ennenkuulumaton ja täysin käsittämätön uppiniskaisuus, joka uhosi penttiläläisten taholta. Mitä sekin nyt oli että jäätiin jumalanpalveluksen ajaksi kirkon eteiseen - puhumattakaan siitä ettei tultu ehtoolliselle. Erik Falander saattoi kiivastua näitä asioita ajatellessaan niin, että hänen muotonsa muuttui. Hän oli suuttuessaan kiivas mies, mutta kuinka paljon perää on vastapuolen, Jaakko Erikssonin hänestä antamassa lausunnossa, jonka mukaan "Falander suuttuessaan saattoi heittää ihmisiä kanslian ovesta takapuoli edellä ulos niin, että nämä kaatuivat pitkin pihaa" - sen voi itse kukin päätellä mielessään.

Yhteys Tukholmaan

Jaakko ja Erik Eriksson eivät käyneet kirkossa koko talvena. Keväällä heti vesien auettua Jaakko Eriksson purjehti Tukholmaan. Hän viipyi siellä tavallista pitempään, koko kesän ja syksyn saapuen kotiin vasta pyhäinpäiväksi, siis juuri ennen vesien jäätymistä. On ilmeistä, että kyseessä ei ollutkaan pelkkä kauppamatka tällä kertaa. Tukholmassa vaikutti juuri tuohon aikaan kuuluisa Eric Tolstadius, Skeppsholmenin seurakunnan pietisti kirkkoherra. Eriksson, joka yksin kaukana Kälviällä oli noussut taistelemaan kirkkoa vastaan, tunsi tarvitsevansa tukea ja rohkaisua, kenties neuvojakin sopivia menettelytapoja varten, sillä Tukholmassa käytiin parhaillaankin oikeutta pietistejä vastaan.

Missään tapauksessa hän ei Kälviälle tultuaan ollut muuttanut asennettaan kirkkoon, ja niinpä Falander seuraavan vuoden maaliskuussa häätyi kirjoittamaan piispalle kirjeen.

Oikeastaan on ihmeellistä, että Falanderin sulkakynä alkoi tässä asiassa rapista vasta niin myöhään - lähes vuosi oli jo kulunut piispantarkastuksesta. Oliko ehkä niin, että hän sittenkin jo mieluummin olisi painanut asian villasella? Sitä hän ei kuitenkaan enää voinut tehdä, sillä asiasta oli tullut julkinen, se ei ollut enää asia Kälviän pienen seurakunnan sisällä. Tapausten oli nyt kuljettava eteenpäin välttämättömyyden pakosta - ja ne kulkivat.

Eräs käännytysyritys

Kävisi liian pitkäksi selostaa edes suurin piirtein kaikkia niitä välivaiheita, jotka nyt seurasivat. Tuomiokapituli antoi Erikssonien käännyttämisen ensin Kruunupyyssä olevan kontrahtirovastin, eli lääninrovasti Erik Cajanuksen tehtäväksi, joka kutsui heidät luokseen. Erikssonit eivät menneet vaan lähettivät pitkän kirjeen. Erikssonien käytetyin ase tässä taistelussa olivatkin juuri pitkät kirjeet. Varsinainen kirjeenkirjoittaja oli epäilemättäoppinut vanhempi veli Jaakko, vaikka hän kirjeissään käytti jatkuvasti me-muotoa.

Heidät haastettiin myös maallisen oikeuden eteen, ja syyskuussa 1726 olivat molemmat veljekset henkilökohtaisesti läsnä Kokkolan käräjillä. Kirjallista väkeä kun olivat he jättivät oikeudellekin kirjallisen selvityksen siitä, miksi olivat jääneet pois kirkosta: syy oli sen mukaan kokonaan Falanderin, joka siihen pakottaessaan oli itse heidät sieltä pois sulkenut. Tässä kirjeessä terotetaan vapauden suurta merkitystä uskonasioissa. Kihlakunnanoikeus, joka havaitsi, ettei kysymyksessä suinkaan ole pelkkä laiminlyönti, josta olisi voinut selvitä sakoilla, vaan että oltiin tekemisissä syvälle käypien omantunnon kysymysten kanssa, siirsi asian hovioikeudelle.

Vielä kerran paikalliset pappismiehet - Kokkolan kirkkoherra Anders Kjemmer, Kruunupyyn Erik Cajanus ja Kälviän Falander - yrittivät tuomiokapitulin velvottamina puhutella Erikssoneja, mutta nämä eivät edes tulleet pyydettyyn kohtauspaikkaan, kirkon sakaristoon. Tosin he myöhemmin iltapäivällä saapuivat pappilaan ja lienevät silloin ehdotelleet siirtymistä Penttilään. Kuinka vähän itse asiassa saatiin aikaan, kuvaa se, että pappien mielestä Erikssonit "harjoittivat vain narrinpeliä ja pitivät keskusteluyrityksiä pilkkanaan". - Erikssonit puolestaan sanoivat etteivät halua ollenkaan alistua sellaisen forumin tutkittavaksi kuin nämä papit - he olisivat halukkaat saapumaan vain "apostolien kaltaisten miesten eteen".

Paikalliset pappismiehet olivat näin näytelleet osansa loppuun, ja tuomiokapitulin huoleksi jäi tämän itsepäisen lahkoliikkeen tukahduttaminen. Se oli kuitenkin monin verroin sitkeämpi pala purtavaksi kuin oli osattu aavistaa. Koko maasta ei löytynyt niin "apostolien kaltaisia miehiä", että he olisivat pystyneet selvittämään tilanteen.

Penttilässä tapahtuu

Ennenkuin etenemme pitemmälle mutkallisten ja monivaiheisten oikeudenkäyntien, syyttelyiden ja puolusteluiden, kirjeiden ja haasteiden viidakossa kurkistakaamme, mitä Penttilän taloon kuuluu.

Oli tietysti mahdotonta, että Penttilän talon elämä enää olisi voinut sujua täysin normaaleissa puitteissa. Heistä oli alettu kylällä kuiskailla, ja sen jälkeen kun oikeudellisiin toimenpiteisiin heitä vastaan ryhdyttiin, eivät varmaan enää kuiskailut riittäneetkään: Erikssonit olivat merkittyjä, ympäristö karttoi heitä, ja on todisteita siitä, että esim. läheisen Pernun väki suorastaan kieltänyt nuoriaan käymästäkään Penttilässä.

Erikssonin veljesten uskonnolliset mielipiteet tarttuivat nähtävästi kaikkein ensiksi heidän sisariinsa Annaan ja Margaretaan. Samoin Jaakon puoliso, jonka ensimmäinen mies oli ollut länsipohjan rykmentin pastori, maisteri Erik Planting, - Margareta oli siis papin leski kuten Anna Hammarkin - tuntuu hyvin pian omaksuneen toisen miehensä käsitykset ja seisoneen uskollisesti tämän rinnalla kaikissa vaiheissa.

Sisarentyttäret pois

Kun Erikssonin veljesten "harhaoppisuus" oli paljastunut, ryhtyi ympäristö heitä vastaan toimenpiteisiin, jotka tuntuvat uskomattoman kovakouraisilta nykyajan ihmisen mielestä. Niinpä Anna Hammarin ja hänen miesvainajansa kaksi tytärtä, Brita ja Anna Stina, koetettiin kaikin keinoin eristää Penttilän väestä. Kirkkoherra Falander pyysi syksyllä 1728 tuomiokapitulilta, että sairaaloisen Anna Stinan holhoojaksi määrättäisiin Kokkolan kirkkoherra Anders Kjemmer, jotta tyttö joutuisi pois enojensa vaikutuspiiristä. Nähtävästi Kjemmer ei kuitenkaan tahtonut ottaa tätä tehtävää vastaan, koska Anna Stina toistaiseksi näyttää jääneen äitinsä luo, joka ei tietenkään tahtonut tytärtään luovuttaa. - Hammarien vanhempi tytär Brita toimitettiin jo 1726 Lohtajalle isävainajansa tädin, kirkkoherranleski Susanna Granberg-Cajanuksen luo. Brita oli kuitenkin ehtinyt saada hyvin voimakkaita vaikutteita enoiltaan, joita suuresti ihaili: hän ei käynyt ehtoollisella ja kirkossakin vain silloin tällöin. Helmikuussa -29 hän ei enää suostunut lähtemään Lohtajalle muuta kuin sillä ehdolla, ettei hänen tarvitsisi käydä kirkossa. Vihdoin saatiin aikaan, että molemmat nuoret neidit lähetettiin Kruunupyyhyn, jossa heidän holhoojanaan toimi kappalainen Gustaf Bogman, tämä siirto tapahtui tietysti vastoin Erikssonien tahtoa. Pastori Bogmanin rouva oli kuitenkin Erikssonien serkku, mikä lienee ollut jonkinlainen lieventävä asianhaara. Brita alkoi vähitellen sopeutua oloonsa Kruunupyyssä: hän kävi kirkossa ja käytti armonvälineitä. Anna Stinan siellä olo taas muodostui lyhyeksi, hän oli niin sairas että tarvitsi äitiään hoitajana, ja joitakin vuosia myöhemmin hänet lähetettiin Ruotsiin saamaan apua vaivaansa, jonka laatua ei tarkemmin mainita.

Margareetan mielipiteet

Kuinka täydellisesti Erikssonien nuorempi sisar Margareta oli omaksunut veljiensä opit, käy ilmi hänen avioeronsa yhteydessä. Margareta oli 30-vuotias kun hänet vihittiin v. 1723 rehtori Jaakko Viikarin kanssa. Viikar oli leskimies.

Kun Margareta lähti Kälviältä Vaasaan, hänellä oli myötäjäiset mukanaan. Ne eivät todellakaan olleet erityisen monipuoliset: lyhyesti sanottuna hän sai mukaansa yhden kaapin, rautapadan, kuparipannun, viisi tinavatia ja neljä tyynyä.

Jo viiden viikon kuluttua hän kuitenkin tuli takaisin Vaasasta, ilmeisesti samat tavarat mukanaan. - Margaretan avioliitto ei ollutkaan ottanut onnistuakseen.

Rehtori Viikar otti yhteyttä tuomiokapituliin onnettomissa avioliittoasioissaan ja sitä tietä asia joutui oikeudenkäsittelyyn. Molemmat olivat läsnä Kälviän käräjillä vv. 1730 ja 1732, he syyttelivät kiihkeästi toisiaan ja kertoivat vähemmän kauniita asioita. Ilmi kävi mm. että Margareta ei ollut suostunut lainkaan tulemaan aviovuoteeseen "koska oli nähnyt siinä lukemattomia mustia henkiä". Ilmeisesti Margareta oli epäilevällä kannalla avioliiton oikeutukseen nähden ja oli muutenkin hyvin jyrkkä mielipiteissään: kirkkoa hän piti Babylonin porttona ja sanoi: "ne, jotka käyvät Herran ehtoollisella juovat tämän porton viiniä". Kirkot eivät hänen käsityksensä mukaan ole Jumalan huoneita, koska Jumala ei asu käsintehdyissä rakennuksissa. Wiikar puolestaan sanoi Margaretasta, joka tahtoi esiintyä pyhänä ja hurskaana, että hänen edellisen vaimonsa yhdessä hiuksessa oli enemmän siveyttä kuin Margaretan koko kropassa. Margareta puolestaan väitti, että mies suorastaan vihasi sairaalloista ja köyhää vaimoaan. Margareta toivoi hänelle vain kääntymyksen armoa "mikäli hän enää kääntyä voi".

Avioliitto purettiin hovioikeuden päätöksellä ja Margareta asui sen jälkeen Penttilässä sisarustensa luona, ja oli ilmeisesti heidän mukanaan myös maanpakomatkalla. - Viikar toimi Maalahden kirkkoherrana sekä Vaasan koulun rehtorina.

Palvelusväki

Paitsi lähisuku liittyivät myös Penttilän rengit ja piiat pian separatistiseen liikkeeseen. Simon Henriksson, vanhapoika, oli tullut Penttilään kohta sodan jälkeen, myös hän oli ollut isoa vihaa paossa Ruotsissa. Isäntäväkensä vaikutuksesta hän oli tullut mielenmuutokseen ja sen jälkeen hän vietti kaikki pyhä- ja juhlapäivät raamattua tutkien. Kirkossa hän kävi vuoteen 1729 saakka, ehtoollisella käynnin hän oli lopettanut jo pari vuotta aikaisemmin. Hengellisen elämän harjoitukseen kuului hänen mielestään rukous, valanteon hän ehdottomasti hylkäsi ja avioliiton oikeutuksesta hänelläkin oli epäilyksiä. Kerrotaan, että hän palveli Penttilässä palkatta.

Toinen renki, Johan Gustafsson oli joutunut jo lapsena maailmalle. Hän oli syntynyt Vöyrillä, ja Kälviälle tultuaan häntä varotettiin menemästä Penttilään. Kävi kuitenkin niin, että hänen elämänsä muodostuikin onnelliseksi Penttilässä, pelkäämiensä lyöntien asemasta hän sai vakavaa kehoitusta ja huolenpitoa. Penttilän väen kerrotaan myös parantaneen hänen eräässä tappelussa loukkaantunut jalkansa. Ennen pitkää hänkin isäntäväkensä vaikutuksesta koki mielenmuutoksen, omaksui näiden uskonnolliset mielipiteet - ja alkoi myös karttaa yhteisiä jumalanpalveluksia.

Kolmas palveluskuntaan kuuluva henkilö oli Kaisa Laiberg. Hän tuli taloon vasta 1727 ja joutui heti talon hengen vaikutuksen alaiseksi. Myös hän alkoi jäädä pois kirkosta ja ehtoolliselta, jonka vietosta Margareta Viikar oli puhunut niin halveksivasti. Syvällisempää mielenmuutosta hänen suhteensa kuitenkin on syytä epäillä koskapa häntä myöhemmin kihlakunnanoikeuden päätöksellä rangaistiin kiroilemisesta.

Juuri näinä vuosina, 1727-29 Erikssonien separatistinen kanta jyrkkeni huomattavasti. Tosin se ei silloin enempää kuin myöhemminkään ollut tietoisesti valloittavaa ja ulospäin suuntautuvaa, se oli pikemminkin hiljaista, henkilökohtaiseen kohtaktiin perustuvaa vaikutusta. Lääninrovasti Cajanus keväällä 1726 kirjoittamassaan ankaran sävyisessä kirjeessä varotti heitä hylkäämästä seurakunnallista elämää ja halveksimasta sakramentteja sekä huomautti lopuksi, että päinvastaisessa tapauksessa voi vasta ilmestyneen konventikkeliplakaatin sovelluttaminen aiheuttaa heille onnettomuutta. Tämä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, jolloin sittemmin niin pahamaineiseen konventikkeliplakaattiin maassamme vedettiin. Ehkäpä Cajanus otaksui myös Erikssonien pitävän hartauskokouksia eli seuroja. Näin ei kuitenkaan ollut.

Kannattajia yliopistopiireissä

Erikssonien uskonnollinen katsomus edellytti lukeneisuutta, kehittynyttä ajatuskykyä sekä todellista harrastusta syvimpiin, ja vaikeimpiin kysymyksiin. Oli niin ollen luonnollista, että heidän varsinainen vaikutusalueensa oli sivistyneistön keskuudessa. Yhteisen kansan kanssa keskustellessaan heidän täytyi tyytyä koskettelemaan lähinnä käytännön kysymyksiä etupäässä epäkohtia kirkon ja papiston piirissä jne. Sivistyneiden seurassa he saattoivat sen sijaan valottaa omaa ajatusmaailmaansa ja niitä sisäisiä totuuksia, jotka olivat heille itselleen auenneet. Erityisen mielenkiintoisia ovatkin tiedot heidän kannattajistaan, jotka kuuluivat lähiseutujen virkamiehistöön tai sotilashenkilöihin.

Kohta Penttilään asettumisensa jälkeen Erikssonin veljekset tutustuivat Kokkolan pedagogian rehtoriin M a t t i a s P a z e l i u k s e e n, joka oli tunnetuin kokkolalaisen kauppiaan Henrik Pasasen poika ja oli joutunut koulutielle koska hänellä ei tuntunut olevan mitään halua tai taipumusta kauppiaan ammattiin. Hän oli tullut ylioppilaaksi Uppsalaan 1717, kymmenen vuotta myöhemmin hänet valittiin Kokkolan pedagogian rehtoriksi, sittemmin hän saatuaan pappisvihkimyksen, ehti toimia Kokkolan kappalaisena, Kälviän ja Limingan kirkkoherrana sekä ottaa osaa valtiopäiviin kappalaisten edustajana.

Tutustuessaan Erikssoneihin hän oli lämminsydäminen, hiljaiseen mietiskelyyn taipuvainen nuorukainen. Varmaan hänen luonteenlaatunsa ja perehtyneisyytensä perimmäisiin kysymyksiin vaikutti sen, että keskustelut Erikssonien kanssa muodostuivat antoisaksi. Pazelius tunsi mielenkiintoa Erikssonien ajatusmaailmaa ja koko elämäntapaa kohtaan, hänen suhteensa oli läheisempi nuorempaan veljeen, Eerikiin, jolta lainasi mm. jotakin Pordagen teosta.

Pazelius ei kuitenkaan suhtautunut kritiikittömästi mihinkään, niinpä hän huomautti, että Pordagen teoksessa oli joitakin raamattua vastaan sotivia kohtia, ja miesten kesken syntyi asiasta raamatun alkukieleen pohjautuva väittely. Eerik Eriksson kutsuu Pazeliusta ystäväkseen, sanoo häntä hyvin kodikkaaksi henkilöksi, joka on kiinnostunut jumalisuudesta. - Pazeliuksesta ei kuitenkaan koskaan tullut sanan varsinaisessa mielessä Erikssonien kannattaja, myöhemmin hän oikeudessa joutui antamaan heistä lausunnon, jonka avomielisyys loukkasi Erikssoneja.

Paljon suuremmaksi muodostui Erikssonien vaikutus kahden opiskelijanuorukaisen, kokkolalaisen J a k o b R ö r i n g i n ja kälviäläisen N i l s P e r n e r u k s e n elämässä. Pojat olivat koulutovereita Vaasan triviaalikoulussa, ja kesällä 1729 he yhdessä Kälviällä ollessaan menivät Penttilään. - Pernerusta oli tähän saakka nimenomaan kielletty sinne menemästä.

Nähtävästi Erikssonit heti tekivät voimakkaan vaikutuksen nuorukaisiin. Melkoista luottamuksenosoitusta Erikssoneilta merkitsi, että pojat kohta ensi käynnillään saivat jäljentää itselleen jotakin heidän omistamaansa kirjaa, tiettävästi Pordagea.

Lapsellisuudestako vai puhtaasta onnettomuudesta lie tapahtunut, että pojat kohta Vaasaan tultuaan joutuivat näyttämään sitä koulunsa rehtorille. Asiasta nousi mitä ankarin kuulustelu, mutta pojat välttivät sentään rangaistuksen.

Yhteys näihin opiskelijapoikiin jatkui Kälviältä kirjeitse. On säilynyt 11 Erikssonien pitkää, uskonnollisia asioita koskevaa kirjettä heille.

Röring kuoli hyvin nuorena. Pernerus joutui myöhemmin oikeudessa todistamaan Erikssoneista ja sanoi silloin lapsellisuuttaan joutuneensa heidän kanssaan kirjeenvaihtoon. - Pernerus toimi myöhemmin pappina Oulussa.

Nuoriin ylioppilaisiin kuului myös E l i a s R e m a h l, joka oli kotoisin Kokkolan seudulta. Hänellä itsellään oli hyvin jyrkkiä mielipiteitä uskonnollisista kysymyksistä, siksi oli luonnollista, että hän hakeutui Erikssonien luo, nimellisesti ainakin Jaakko Erikssonin lasten kotiopettajana.

Torniosta kotoisin oleva P e t t e r V h a e l joka oli myös Perneruksen toveri, poikkesi nähtävästi kotimatkoillaan Kälviällä ja tutustui siten Penttilän väkeen. Vhael lienee seurannut Erikssoneja maanpakomatkalle. Myös F r o s t e r u s -niminen ylioppilas oli jonkin verran Erikssonien kanssa, tekemisissä välittäen mm. heidän kirjeitään.

Varmimpiin ja pitkäaikaisimpiin ystäviin kuului ylioppilas P e t r u s R e e n b e c k, joka sai heiltä kirjeitä ja seurasi heitä aikanaan maanpakoon.

Kannattajia Kokkolan seudulla

Varttuneempaan polveen kuuluvista kannattajista ja läheisistä ystävistä on ennen kaikkea mainittava Kruunupyyssä asunut entinen nimismies E 1 i a s C y g n e 1 1. Hän oli ison vihan invalidi, jäänyt rammaksi Norjan retkellä saamastaan vammasta. Itse hän kertoi itsestään, että hän oli ollut "hillitön ihminen" ja nähtävästi huonon elämäntapansa vuoksi joutunut erotetuksi virastaan. Virkaeron jälkeen Cygnell elätti perhettään maanviljelyksellä ja kaupalla. Sairautensa aikana hän oli kokenut hengellistä ahdistusta, ja tultuaan terveeksi hän lähti Tukholmaan, jossa meni Skeppholmenin kirkkoon kuulemaan Tolstadiusta. Erään saarnan aikana hän tunsi itsensä voimakkaasti liikutetuksi ja löysi ikäänkuin uuden valon, kuten hän itse kertoi.

Cygnellin tapaus on hyvin tyypillinen ja kertoo niistä erittäin kiinteistä yhteyksistä, mitkä tämän seudun asukkailla siihen aikaan olivat Tukholmaan ja muuallekin lahden taakse. Hänen tavallaan monet muut keskipohjalaiset kävivät tuohon aikaan varta vasten kuuntelemassa Tolstadiuksen saarnoja Tukholmassa tai Nils Grubbin saarnoja Uumajassa.

Cygnell oli hyvin jyrkkä mielipiteissään, hän oli myös aktiivinen, ja suorasukainen, ja halusi opettaa kaikkia, joitten kanssa joutui tekemisiin. Ennen pitkää hänkin tietysti joutui lakitupaan. Cygnell kiintyi Erikssoneihin vasta herätyksensä jälkeen ja toivoi hartaasti, että hän olisi "yhtä täydellinen kuin he". Kerran palatessaan Lohtajalta Cygnell viipyi Penttilässä viikon, tänä aikana solmiutui miesten välille ystävyys, joka sananmukaisesti kesti tuulet ja tuiskut. Erikssonit saivat Cygnellistä uskollisen kannattajan ja taistelutoverin, joka seurasi heitä läpi maanpakomatkan vaiheiden.

Kokkolan porvareista liittyi Erikssoneihin A n d e r s K a r m a n puolisoineen. Hän oli käynyt Uumajassa kuulemassa Nils Grubbia ja sitten Tukholmassa Tolstadiusta, jonka kautta tuli herätykseen. Jonkin aikaa sen jälkeen hän teki talvella matkan Kälviälle tutustuakseen Eriksoneihin - seuraavana vuonna hänet jo tavataan perheineen asumassa Penttilässä. Tämä perhe seurasi vapaaehtoisesta Erikssoneja myös maanpakoon.

Pietarsaaresta Erikssoneihin liittyivät porvaripojat J o h a n ja J o n a s K ä r m a n sekä suutari J a k o b H e d. Heidän tiensä oli käynyt samaa latua: Tolstadiuksen ja tukholmalaisen herätyksen kautta Erikssonien luo. - Myös he kaikki liittyivät Erikssoneihin pakomatkan alkaessa.

Sotilashenkilöt ystävien joukossa

Sodan jälkeen Erikssonit itse seurustelivat monien upseeriperheitten kanssa: olihan heillä paljon yhteisiä muistoja sodan ajoilta ja seurustelun ohella myös tilaisuus esittää uskonnollisia mielipiteitä.

Pitkäaikaisimmaksi ja syvällisimmäksi muodostui ystävyys luutnantti J o h a n K o n r a d C e d e r s p a r r e n kanssa, joka oli everstiluutn. Peter C:n poika. Erikssonit tutustuivat Turussa ja heidän välilleen kehkeytyi kirjeenvaihto. Cedersparre omaksui täydellisesti Erikssonien opin ja seurasi myöhemmin perheineen Erikssoneja ulkomaille. Turusta liittyi heihin myös E r i k V i l h e l m H j e r p e.

Lähiseudun upseeriperheistä on mainittava ennen muuta kapteeni O l o f K l a a s e, joka asui Kokkolassa, hänen luonaan vierailtiin usein ja samoin hän kävi Penttilässä. Olof Klaase oli papinpoika Smålannista, hän oli palvellut Pohjanmaan rykmentissä ja joutunut vangiksi Siperiaan, jossa saanut ensimmäiset pietistiset vaikutteensa. Klaase oli kahden Jaakko Erikssonien lapsen kummi. Luutnantti G u s t a f J e r n e f e l t oli syntynyt Länsi-Göötanmaalla, myös hän oli sodan aikana joutunut vangiksi ja olemaan Venäjällä 2 vuotta. Hän asui Kokkolassa ja vieraili usein Kälviän Penttilässä. Varsinaista kannattajaa ei hänestä kuitenkaan tullut.

Eräs mielenkiintoisimpia henkilöitä Erikssonien tuttavapiirissä oli Inkerinmaalla papinpoikana syntynyt G u s t a f G i s s e l k o r s, joka palveli sodan aikana korpraalina Pohjanmaan rykmentissä ja joka seurasi 1714 Tapani Lövingiä tämän kuuluisilla partioretkillä Turun seuduille ja Uudellemaalle asti. Gisselkors oli mukana myös karoliinien Norjan retkellä ja yleni vähitellen kapteeniksi asti. Hän ehti vielä ottaa osaa myös Pommerin sotaan. Gisselkors perheineen asui pitkät ajat Kälviällä, hän oli puolisoineen mm. kirkkoherra Falanderin lapsen kummina.

Ei tiedetä varmuudella, tuliko Gusselkors herätykseen Erikssonien kautta, mutta kohta sen jälkeen alkoi heidän välillään kirjeenvaihto. - Erikssonien lähdettyä maanpakomatkalle ei heidän ja Uuteenkaarlepyyhyn muuttaneen Gisselkorsin välillä enää ollut yhteyksiä.

Tukholmasta käsin oli herätystä levinnyt myös Ouluun ja kohta sen jälkeen pieni piiri painotti yhteyttä Erikssoneihin. Huomattavin heidän oululaisten kannattajiensa joukossa oli postimestari J o h a n W a c k l i n ja hänen veljensä, kauppias Zachris Wacklin ja maisteri Samuel Wacklin. Johan Wacklin oli Erikssonien kanssa pitkään kirjeenvaihdossa ja kävi myös Kälviällä heidän luonaan.

(jatkuu viikon kuluttua)

Annikki Wiirilinna

Kuvatekstit:

Taiteilijan näkemys rehtori Viikarin ja Penttilän Margaretan avioero oikeudenkäynnistä. vasemmalta oikeuden palvelija, rehtori Viikar, oikeuden jäsenet, taustalla lautamiehet. [piirros]

Penttilän mäki Kälviällä, etualalla oikealla olla oleva talo lienee se jossa Erikssonin veljekset asuivat. Sen vieressä oleva ns. Kevarin talo on myös vanha, vaikka tällä vuosisadalla uudistettu. Sen takaa näkyy pala matalaa rakennusta, jota on nimitetty Pakka-Penttiläksi, myös se saattaa olla Erikssonin veljesten aikainen. - Edessä oikealla näkyvä talo on purettu. - Kuva on otettu tapulin ikkunasta joskus 20-luvulla. Penttiläiset asuivat siis aivan kirkon naapureina.