Harrastuksena historia ja sukututkimus

Keskipohjanmaa 28.7.1973

Hän itse on kamarineuvos. Hänen appensa oli todellinen valtioneuvos keisariajan Venäjällä. Hänen vaimonsa on ikivanhan pajarisuvun jäsen, suvun, jota voidaan seurata ainakin 26 sukupolvea taaksepäin. Hänen isänsä oli Kymissä Karhulan tehtaitten isännöitsijänä ja kuoli pojan ollessa 12-vuotias - sangen erikoisissa olosuhteissa. Tehtaalla vietettiin näet uudisrakennuksen harjannostajaisia, siihen aikaan juhlinta tapahtui rakennuksen välikatolla, kirjaimellisesti harjahirren alla. Siinä siis seisoi tehtaan isännöitsijä ja piti harjakaispuhetta, häntä kuunteli n. nelikymmenpäinen vierasjoukko, kun välikatto yhtäkkiä petti ja kaikki putosivat maahan. Useita henkilöitä kuoli ja vielä useampia loukkaantui. - Tehtaan isännöitsijän rouva kuoli myöhemmin samana vuonna, nähtävästi lähinnä suruun.

Kaikki nämä seikat ovat merkityksellisiä kamarineuvos, pankinjohtaja Tor Starkin persoonaa ajatellen. Tiedot ja muistot vanhemmista jäivät sangen vähäisiksi, ja myöhemmin hänelle tuli tavaton nälkä saada tietää heistä enemmän, myös niistä onnettomista olosuhteista, joissa isän kuolema tapahtui. Saatavilla oli kuitenkin vain niukasti lähdeaineistoa, mitään oikeudenkäyntipöytäkirjoja ei koskaan löytynyt. Näyttää ilmeiseltä että tapaus kirjattiin puhtaaksi onnettomuudeksi, jollainen se ilmeisesti olikin, eikä syytettä ketään vastaan nostettu.

Mutta löytyihän toki paljon muuta aineistoa, vanhempien kirjeitä ja sukulaisten kertomaa tietoa, ja siinä samalla, näitä vanhoja asioita tutkiessa ja kootessa heräsi laajempikin mielenkiinto menneisyyteen. Se heräsi todellakin hänessä jo nuoruusvuosina ja on jatkunut läpi elämän.

Molemmista vanhemmista on syntynyt vuosien varrella elämäkerta suvun arkistoon, mutta sen ohella tutkimusten alue on jatkuvasti laajentunut, monta kirjoitusta ja esitelmää on syntynyt aiheista ja tapahtumista, jotka ovat unohtuneet jo aikoja sitten. Menneisyys elää hänelle.

- Voi sanoa, että pankkityö, joka tuntuu muodostuvan yhä kiihkeämmäksi ja kiireisemmäksi, on pahasti häirinnyt harrastustani, hän hymyilee, ja tuntuu olevan miltei yksinomaan iloinen eläkkeelle siirtymisestään. Pankkityö on luonnollisesti sekin ollut rikasta elämää, sitä ei suinkaan tämä leikillinen lausahdus sulje pois.

Pankinjohtaja Tor Starkin haastattelu on sovittu tapahtuvaksi juuri eläkkeelle siirtymisen merkeissä, mutta itse asiassa tapaamisesta muodostuu rikastuttava ja innostava keskustelutilaisuus. Lähinnä puhutaan hänen mielenkiintonsa tämänhetkisestä aiheesta, Kirilaxissa sijainneesta luutnantinpuustellista, jonka viimeinen haltia on ollut Pfeiff-niminen. Juuri sinä iltana pankinjohtaja Stark oli menossa Kirilaxiin katsomaan vanhan puustellitalon paikkaa. Niinpä sovimme, että haastateltava kirjoittaakin itse juttunsa - tosin se koskee luutnantti Pfeiffiä eikä häntä itseään ja haastattelijan tehtäväksi jäi vain kirjoittaa siihen lyhyt ingressi, joka tässä...

Mutta luutnantti Pfeiffin ohella puhuimme toki muustakin.

- Nuo vanhat hautausmaat ovat minulle sellainen välttämätön käyntipaikka. Joka kesä kierrän Kemiön, Perniön, Paraisten ja Kokkolan hautuumaitten vanhat osat, se on sellainen paremmanpuoleinen kulttuuritilaisuus joka kerta. Täällähän nämä asiat on hoidettu jokseenkin hyvin, käytävät ovat kunnossa ja on siistiä, mutta vanhan hautausmaan kivet pitäisi oikaista ja niissä olevat nimet laittaa uudelleen näkyviin vaikkapa mustalla värillä, että ne voisi lukea.

Hänellä on muitakin ideoita:

- Olen joskus hautaustilaisuuksissa tullut ajatelleeksi, että seurakunnan pitäisi laittaa vahtimestarille, joka joutuu kulkemaan ruumissaattueen edellä, jonkinlainen tumma univormu. Mieluummin kaksi, toinen kesän, toinen talven puolelle. Hautajaistunnelma, kuoleman majesteetin läheisyys tuntuu aina edellyttävän arvokkuutta, jonka soisi ilmenevän pikkuseikoissakin.

Ja vielä:

- Kokkolassa pitäisi tutkia täällä asuneet merimiessuvut, kapteenien, perämiesten ja pursimiesten suvut. Heitähän on täällä ollut kymmenittäin, ehkä sadottain - olihan Kokkolassa kerran maan suurin kauppalaivasto. Kukahan tuollaisen tutkimuksen voisi suorittaa tai suorituttaa? Ehkäpä kaupungin kulttuurilautakunta voisi tehdä aloitteen. Kaikki meidän nykyinen kulttuurimmehan kuitenkin versoo tuon entisen pohjalta ja olisi mukavaa tietää enemmän täällä ennen eläneistä.

Kasvatuksesta kamarineuvos Starkilla, joka itse on ehdottoman huoliteltu ja kohtelias, oikea vanhan tyylin herrasmies, on oma mielipiteensä:

- Sanotaan helposti, ettei se ulkonainen kohteliaisuus niin paljoa merkitse, mutta kyllä elämän varrella on helpompi selviytyä sen, joka on kohtelias. Sitäpaitsi se on miellyttävämpää ympäristölle. Hyvät tavat ja kohtelias käytös - ne ovat asiat jotka opitaan kotona ja joihin kodeissa kannattaa kiinnittää paljon nykyistä enemmän huomiota. Joskus tuntuu suorastaan siltä, että hyvät, kauniit tavat ovat häviämässä ja se olisi toki suuri vahinko meidän kulttuurillemme.

Kaiken tuon, elämänkokemusten ja vuosien havaintojen perusteella kiteytyneiden mielipiteiden lomasta vilahtaa sentään jotakin omakohtaistakin: kouluvuodet, jolloin Ala-Hovin pojat matkasivat Kymistä Kotkaan Ursus-laivalla, mutta talvisaikaan ensin hevosella asemalle ja sieltä junalla. Koulupäiville kertyi valtavasti pituutta kunnes sitten, isän ja äidin kuoleman jälkeen, pojat - heitä oli kolme, joista haastateltava keskimmäinen - siirtyivät Kotkaan asumaan. Koulunkäynti jatkui holhoojan silmälläpidon alla, ja sitten aikanaan seurasivat opiskeluvuodet Turun Akatemisessa Kauppakorkeakoulussa. Nuoruusvuosina ensin muutamia siirtymisiä teollisuuden ja eri pankkien palveluksessa ja sitten vuonna 1934 tulo Pohjoismaiden Yhdyspankkiin. Kokkolassa pankinjohtaja Stark on ollut yli 16 vuotta, ja tullut tuntemaan "pappenheimiläisensä" kuten nämäkin hänet.

- Tämä Kokkolan murre, joka aluksi kuulosti niin kauhean rumalta, nämä oudot nimet - kaikki ne ovat alkaneet soida korvissa aivan toisella tavalla, ja voin sanoa, että olen aivan erikoisesti kiinnostunut näiden seutujen vaiheikkaasta menneisyydestä. Tuskinpa monellakaan tänään on esim. selvää kuvaa siitä, miten voimakas ja laaja teollisuus kukoisti muinoin Pikiruukilla. Kaikki tuo, menneisyyden kokeminen todellisena ja ikäänkuin läsnäolevana, siihen liittyvien seikkojen tutkiminen ja selville saaminen on tuonut elämääni hyvin paljon sisäistä rikkautta, hän toteaa.

Ei ole vaikea arvata, että näiden asioiden parissa riittää kamarineuvos Tor Starkilla loputtomasti mielenkiintoista tehtävää myös nyt, eläkevuosien alkaessa.

Annikki Wiirilinna

Kuvatekstit:

Esikuntakapteeni Pfeiffin omakätinen nimikirjoitus ja päiväysmerkintä.

Pankinjohtaja Stark, jolta pyysimme julkaistavaksi hänen luutnantti Pfeiffista suorittamiensa tutkimusten tuloksia. Oheinen kirjoitelma on tavallaan hänen jäähyväisensä Kokkolan seudulle.

'Tällainen oli Gunnarsin v. 1952 purettu päärakennus. Esikuntakapteeni Pfeiffin aikana siinä ei kuitenkaan ollut ulkolaudoitusta enempää kuin kuistiakaan, joka oli rakennettu paljon jälkeenpäin.

Perhekuva. Kamarineuvos Tor Stark ja hänen puolisonsa Alexandra, o.s. Bogdanoff. Avioparilla on yksi poika, joka tällä hetkellä työskentelee vientimyyjänä Nokia-yhtiössä.