Merikapteeni Hongell ja hänen perheensä III

Kokkola 29.11.1979

Kokkolan menneisyydestä: 3. osa

Gustaf Hongell, mies, joka mieluummin olisi jatkanut nuorena oppimaansa sorvarinammattia kuin lähtenyt merille - mies, jonka ajatusten ja unelmien keskipiste sijaitsi Kokkolassa Isonkadun varrella, oli pakotettu jatkuvasti olemaan erossa perheestään. Jotakin hänelle kuitenkin suotiin: vaimo, joka monien vuosien ajan jakoi hänen kanssaan kapteenin kajuutan yksinäisyyden.

Ja jälkeenpäin Alma Hongell oli varmaan kiitollinen siitä rohkeasta askeleesta, jonka hän otti lähtiessään merille.

Ei ole liioiteltua puhua maailmanympärimatkoista kun Melusinesta on kysymys. Hongellin perhe - ja nyt kaupunginmuseo - on säilyttänyt koko joukon Melusinen papereita: laskuja, kuitteja, kapteenin kirjoittamia työtodistuksia miehistön jäsenille, korjauslasku Rotterdamin telakalta, ja pitkiä muistilistoja niistä tavaroista ja asioista, jotka olisi hoidettava seuraavaan satamaan tultaessa. Ruokatavaralaskuja mm. Husumista Ruotsista, sitten Kööpenhaminasta, Pensacolasta, Buenos Airesista, lähellä Kapkaupunkia sijaitsevasta Port Elisabethista ja Intiasta Moulmeinista.

Ruokatavaralaskuja katsellessa näyttää siitä, että tuohon aikaan ainakin Melusinella syötiin melko hyvin. Peruselintarvikkeitten - voin, leivän, jauhojen, englantilaisten perunoitten - lisäksi ostettiin säkittäin sellaista tavaraa kuin riisiryynejä, sokeria ja kahvia sekä makarooneja, lisäksi tarvittiin rusinoita, luumuja, viikunoita, siirappia, joissakin laskuissa esiintyy myös laatikollinen maitoa. Paljon erilaisia vihanneksia. Marjamehua ostettiin suuria eriä, ja etelän satamakaupungeista hankittiin tuoreita hedelmiä: sitruunoita, appelsiineja ja banaaneja. Harvinaisempia, varmaankin juhlapäiviä varten varattuja herkkuja olivat lohi, kanan-, ankan- ja porsaanliha. Listalle mahtui myös esim. pari tusinaa Lemon Juice-pulloja, whiskyä, geneveriä, portviiniä ja punaviiniä.

Tietenkin täydennettiin silloin tällöin sellaisten laivalla välttämättömien tavaroitten kuin tervan, maalien, öljyn ja manillaköyden varastoja sekä - ilmeisesti keittämiseen ja lämmittämiseen tarvittavaa - kivihiilivarastoa.

Entäpä nuo muutamina vuosina, Alman mukanaollessa, niin kodikkaaksi muodostuneeseen kapteenin yksityiselämään liittyvät pikkuasiat: hampunsiemeniä linnuille. Hammastikkuja. Kirjepaperia ja kuoria, päiväkirjapaperia Almalle. Mustetta. Almanakka. Saippuaa. Merino-shaali Almalle jne. jne.

Miehistön jäsenet

Parkkilaiva Melusinen miehistöön kuului kapteenin lisäksi 14 miestä. Osa miehistön jäsenistä näyttää viipyneen laivalla vuosikausia, mutta vaihtumistakin luonnollisesti tapahtui. Erään luettelon mukaan, jossa valitettavasti ei ole päiväystä, kuuluivat Melusinen miehistöön seuraavat: I perämies Kronholm, II perämies Lindblom, stuertti And, pursimies Svarfvar, puuseppä Lindroos sekä matruusit Alexander Hammar (kotoisin Lohtajalta), Ehrola (Eerola?), Asukas, Lindqvist, Österback, Hakala (nimi on väliin kirjoitettu Hakkala), Paxal ja Lindholm.

Alma Hongell piti koko ajan merimatkoilla ollessaan päiväkirjaa, jota hän luki lapsilleen taas kerran kotiin tultuaan. Siinä on varmaankin kerrottu myös jokapäiväisen elämän sattumuksista Melusinella ja niistä ihmisistä, jotka kuuluivat sen miehistöön. Alma Hongellin päiväkirjat ja muita arvokkaita papereita on luovutettu Åbo Akademi’lle Alma Hongellin kuoleman jälkeen. Siellä ne ovat tallessa ja varmaan myös tarvittaessa tutkijain käytettävissä.

Matka Itä-Intiaan

Hallussani olevien paperien perusteella en uskalla varmasti sanoa, ehtikö Alma Hongell käydä kotona talvikautena 1894-95. Luultavimmin ei. Ainakin hän oli taas jo vuonna 1985 Melusinella sen lähtiessä pitkälle matkalle Itä-Intiaan.

Laivan on täytynyt lähteä Euroopasta jo talvella, sillä kesäkuussa vuonna 1895 se oli saavuttanut Afrikan eteläkärjen. Kapkaupungista n. 1000 kilometriä sijaitsevan Port Elisabethin satamakaupungin, josta ostettiin mm. tupakkaa, sokeria, kyniä ja mustetta, paperia, pensseleitä, päällystakki, nahkaa, nappeja, viiniä 3 pulloa, ja käytettiin myös vaatteita pesulassa.

Arvattavasti menomatkallakin oli rahtia. Pääasia oli kuitenkin hakea Intiasta laivalastillinen teak-puuta Englantiin vietäväksi.

Kaikki sujui suunnitelmien mukaan, teak-puun lastauspaikka Moulmein sijaitsee nykyisessä Burmassa, ei kovin kaukana maan pääkaupungista Rangoonista.

Laivan lastaus saattoi siihen aikaa kestää viikkomääriä. Lokakuun 25 pnä, vuonna 1895 ainakin oltiin vielä maissa, sillä tuolta päivältä on säilynyt kapteeni Hongellille osoitettu huolintaliikkeen lasku, joka on sen näköinen, että mielessä on hyvinkin jo ollut kapteenin syntymäpäiväjuhla, joka oli marraskuun 7. Ilmeisesti silloin jo oltiin merellä, mutta juhlat pidettiin nyt kuten joka vuosi, tarjolla oli monenlaisia hyvää, ja pöydällä oli myös kukkia, mainitsee Alma. Kaikki olivat terveitä ja iloisia.

Marraskuun raskaat päivät

Tropiikissa on yhä vielä. seutuja, joissa beriberi tauti on hyvin tavallinen. Sitä esiintyy mm. Australiassa, Intiassa, Japanissa ja Brasiliassa, myös Moulmeinin seutu Intiassa oli tuohon aikaan beriberi seutua. Tauti on itse asiassa puutostauti, nimenomaan B 1 vitamiinin puute aiheuttaa sairauden, joka ilmenee lihasten halvautumisena ja yleisenä voimien vähenemisenä sekä johtaa pahimmillaan sydänlihasten halvaantumiseen, äkilliseen kuolemaan. Nykyään tautia tavataan vain kehitysmaissa.

Pian syntymäpäivänsä jälkeen kapteeni Gustaf Hongell sairastui. Tuolloin ei vielä tunnettu taudin aiheuttajaa, koska ei tunnettu vitamiineja, mutta vain pari vuotta myöhemmin eräs alankomaalainen tutkija pääsi selville, että nimenomaan B 1 vitamiinin puute on beriberi taudin syy. B 1 vitamiinia on runsaasti juustossa, maidossa, maksassa, hiivassa, viljan jyvän kuoriosassa ja sianlihassa.

Mutta tätä asiaa ei tuolloin tunnettu, ja kapteeni Hongellin sairaus paheni pahenemistaan. Alma istui viikkokausia miehensä sairasvuoteen ääressä ja marraskuun 21 päivän iltana hän on kirjoittanut päiväkirjaansa: "Illalla istuin hänen vierellään - vielä toivoen - sillä hän alkoi hikoilla ja kädet ja jalat tulivat niin lämpimiksi. Äkillinen muutos. Kutsun perämiehen - tartun rakkaaseen käteen rukoilen Isä meidän ja Amenen kohdalla - vain pieni pieni henkäys, ja kaikki on lopussa. Se oli kuolema - rauhallinen kuolema Herran nimeen."

Seuraavana päivänä Alma suoritti rakkaansa ruumiinsiunauksen Melusinen kyntäessä Intian valtamerta. Miehistö oli kokoontunut kannelle, ja yhdessä laulettiin silloin käytännössä olleesta ruotsinkielisestä virsikirjasta virrestä 205 kaksi säkeistöä, jonka jälkeen perämies luki kolme säettä psalmista 483. Alma luki viimeisen kerran miehensä vierellä Isä meidän ja Herran siunauksen. Sitten laski perämies kapteeninsa tomun valtameren syvään hautaan. Joskin särkyneellä ja liikutuksesta vapisevalla äänellä Alma lausui tässä yhteydessä Jeesuksen sanat: "Minä olen ylösnousemus ja elämä".

Laivan puuseppä, joka oli mukana tässä tilaisuudessa, kertoi vanhana miehenä, että hänen elämänsä järkyttävin hetki oli nähdä tuo hento pieni nainen suorittamassa miehensä hautausta, laivan kannella keskellä merta kaukana etelän ristin alla.

Kapteeni Hongell oli kuollessaan 59 vuoden ikäinen.

Alma joutuu kapteeniksi

Pian kapteeni Hongellin kuoleman jälkeen sairastuivat myös ensimmäinen ja toinen perämies - ja myös heidän kohdallaan toistui heidän päällikkönsä kohtalo: he kuolivat heidät haudattiin valtamereen samoin karuin, vaikuttavin menoin. Näiden todella traagisten tapausten jälkeen Alma oli pakotettu ottamaan vastuulleen kapteenin tehtävät. Eräs nuori oppipoika täytyi korottaa perämieheksi.

Sairaus levisi nyt kuin kulovalkea miehistön keskuudessa. Eikä tässä vielä ollut tarpeeksi; muutamat harvat eloonjääneet saivat vielä keripukin. Varmaan olivat myös vihannekset ja hedelmät ehtineet loppua näitten koettelemusten kestäessä. Tuntitolkulla, monina päivinä, seilattiin eteenpäin siten, että vain kaksi miehistön jäsentä oli joten kuten työkykyisiä.

On selvä, että sellainen ihminen kuin Alma ei jäänyt ristissä käsin voivottelemaan: hänen oli pakko hoitaa sairaita ja ottaa osaa kaikkeen mahdolliseen työhön laivalla - ja kaiken lisäksi hän oli ainoa henkilö, joka pystyi määrittelemään laivan aseman. Se tapahtui sekstantin avulla auringosta tai tähdistä suuntaa ottaen, monimutkaisten laskutoimitusten avulla. Nämä taidot opetettiin laivapäällystölle navigatiokoulussa, jota Alma kylläkään ei ollut käynyt, mutta on helppo arvata, että hän oli monina päivinä ja iltoina seurannut miehensä suorittamaa ajan- ja paikanmäärittelyä sekstantin, merikortin ja kompassin avulla, kenties halunnutkin oppia sen suorittamaan. Onneksi.

Ja kenties oli kaikki tämän työ ja huoli myös suojelemassa häntä vieläkin pahemmalta: hänellä ei ollut hetkeäkään aikaa vaipua suruunsa, niin hirmuinen oli se työtaakka, joka yhtäkkiä laskettiin hänen hennoille harteilleen.

Itsestään seurasi, että sairastunut miehistö suorastaan jumaloi kapteenskaa, jonka voimakas persoonallisuus valloitti heidät.

Tuo merkillinen, uljas nainen oli eettisesti sellaisella tasolla, että he saattoivat kunnioittaa häntä koko sydämestään naisena, miehen vaimona. Mutta hädän hetkellä tuli myös esiin hänen älyllinen etevämmyytensä: hän pystyi suoriutumaan navigoinnista ja johtotehtävistä. Kaiken lisäksi hän osoitti mitä syvintä inhimillisyyttä suhteessaan miehistöön, hoitaessaan sairaita kuten hän oli omaa miestäänkin hoitanut.

Hyväntoivonniemen kautta Englantiin

Mutta pitkä, pitkä oli tuo kotimatka. Ei ollut vielä Suezin kanavaa ja siksi oli kaikkien Eurooppaan tulevien laivojen purjehdittava Afrikan ympäri, kierrettävä Hyväntoivonniemi, eli Myrskyjenniemi, kuten sen alkuperäinen nimi kuului.

On suorastaan ihme, että Melusine vähäisen miehistönsä ja tottumattoman kapteeninsa avulla pystyi suoriutumaan tuosta vaikeasta matkasta ja tuomaan teakpuulastin määräsatamaan Englantiin, Falmouthiin, joka sijaitsee aivan Englannin lounaiskärjessä.

Merikapteeni G. Kyntzell täältä Kokkolasta sattui juuri siihen aikaan maaliskuussa vuonna 1896 olemaan myös laivoineen Falmouthissa. Hän kertoi kuulleensa laivaansa saapuneelta luotsilta, että satamaan oli juuri äskettäin saapunut eräs suomalainen laiva kerrassaan surkeassa kunnossa. Kapteeni Kyntzell oli kiirehtinyt hetimiten katsomaan sitä - ja löytänyt Melusinen niin kertakaikkiaan kärsineenä, huonokuntoisena ja surkeana, ettei hän eläessään ollut mitään sellaista silmissään nähnyt.

Falmouthissa tehtiin laivalle muutamia aivan välttämättömiä korjauksia sekä - vasta nyt - täydennettiin sen vähäksi käynyttä miehistöä.

Ja uskokaa tai älkää: Melusine jatkoi tämän jälkeen purjehdustaan Alman johdolla kotimaahan, laivan varustajan kotisatamaan Vaasaan asti!

Laivan ja lastin hän oli joka tapauksessa pelastanut. Mutta miltähän hänestä mahtoikaan tuntua silloin kun varustaja maksoi palkkaa. Kapteeninpalkka näet maksettiin vain vuoden 1895 marraskuun 21 päivään - hänen miehensä kuolinpäivään asti! Sen jälkeen ei mitään palkkaa, olihan kysymyksessä vain nainen... Alman oma aikansa ei ilmeisesti osannut antaa arvoa tuolle suorastaan heroiselle suoritukselle.

Myöhemmin hän sai toki jonkun verran hyvitystä ja tunnustusta, sillä Merivakuutusyhdistys myönsi hänelle keväällä 1897 pienen eläkkeen, 40 mk kuukaudessa, sekä yhdistyksen kultaisen ansiomerkin, joka on erittäin arvokas ja harvinainen huomionosoitus. - Jälkeenpäin tuli myös se pieni kaunis kulta-ankkuri, joka oli myönnetty hänen miehelleen Melusinen Välimerellä tapahtuneen haaksirikon jälkeen laivan ja miehistön pelastumisen johdosta.

Mutta vasta yksinäisen matkansa päättyessä, kotona Kokkolassa Alma kertoi lapsilleen, että heillä ei enää ollut isää. Sen tuskallisen tiedon hän tahtoi antaa heille vasta, kun edes äidin turvalliset käsivarret olisivat heidän suojanaan.

Niin oli mennyt Alman isä, ja niin meni hänen miehensä kuten kymmenet, ehkä sadat kokkolalaiset vuosisatojen saatossa. Eli kuten tämän kaupungin ihmisten tuntojen hienovarainen tulkki, silmälääkäri-runoilija Ernst V. Knape sen ilmaisee:

"Siellä lepäävät isoisä ja isoisän isä, kaksi voimakasta ja hyvää miestä. Biskaja heidät molemmat sulki syleilyynsä niinkuin mies, joka uskollista ystäväänsä käy vastaan syleillen."

(Mutta elämä jatkui. Miten se jatkui Hongellin talossa ja miten riitti 40 mk kuukaudessa perheen elättämiseen - siitä kerrotaan ensi viikolla.)

Teksti: Annikki Wiirilinna
Kuvat: Kaupunginmuseo
Taitto: Matti Heikkilä

Kuvatekstit:

Jos oli kaunis Melusine kärsinyt Itä-Intian matkalla, oli sen pieni sijaiskapteenikin ilmeisesti reisulla remppaantunut. - Päästyään vihdoin maaliskuussa Falmouthiin meni Alma kaupungin liikekadulle ja pistäytyi sisälle useampaankin vaatevarakauppaan. Hän osti itselleen uuden päällystakin ja puvun, varsikengät sekä hatun ja siihen suruharson, lisäksi hän osti suruharsoa pukuun ommeltavaksi - ja talletti kaikki kuitit näistä ostoksista! - Tässä eräs niistä.

Miten kaunis laiva olikaan Melusine. Yhtä kaunis kuin nimensä - Melusine - kuin musiikkia. Sen kuvaa katsellessa tulevat mieleen Anders Roos vanhemman, voimamiehen, suurkauppiaan ja laivanvarustajan mietteet, jotka hän oli kiteyttänyt muotoon: "Kolme asiaa on kaunista maan päällä, kolme, jotka ilahduttavat sydäntäni: tuulessa aaltoileva viljapelto, raskaana oleva nainen ja täysin purjein kiitävä laiva!"

Itä-Intiassa asti suomalainen alus muuttuu helposti norjalaiseksi - kukapa noista kaukaisista Pohjolan maista jaksaa niin tarkkaa lukua pitää! - Joissakin muissa papereissa Melusine taas mainitaan venäläiseksi laivaksi. - Kysymyksessä on kapteenin yksityistilaus ja tavaran laatu viittaa siihen, että tulevat syntymäpäiväjuhlat olivat jo mielessä.