Kunnianarvoisa muuttaa...

Kokkola 8.4.1977

Kaikesta päättäen se on täyttänyt jo sata vuotta. Mistä sen iän nyt laskee. Parhaassa tapauksessa sen voi laskea aina vuodesta 1800, jolloin se on varttia vaille 200.

Joka tapauksessa: niin kauan kuin tämä sukupolvi muistaa, se on saanut käydä kirjoja lainaamassa tuossa Bassin piirtämässä talossa, joka on vuonna 1820 rakennettu pedagogion rehtorin asunnoksi. On totuttu sen ominaishajuun, sen ahtauteen ja lattiasta kattoon ulottuviin hyllyriveihin. Eikä nyt voida ilman pientä haikeudentuntua siltä erota. Mutta yli kuusisataa asiakasta päivittäin, keskimäärin - se on kyllä jo liikaa niihin tiloihin.

Mutta jäähän talo hauskoine, holvattuine ikkunoineen. Jää näyttelytilaksi, joka sekin on sangen tarpeen.

Tällä juhlallisella hetkellä kun kirjastotalolle sanotaan jäähyväisiä, tekee tietenkin mieli palata hiukan itse kirjaston historiaan.

Jos kohta maaperä Kokkolassa ei oikein koskaan ole osoittautunut suopeaksi teatteriharrastukselle, on täällä toki monilla muilla kulttuurielämän aloilla edetty ihan etukeilassa. Valistusajalla alettiin eurooppalaisissa kulttuurikeskuksissa perustaa ns. lukuseuroja, 1700-luvun loppuvuosikymmeninä tapa jo ulottui Suomeenkin. Kokkola oli ensimmäisten mukana: vain Vaasaan ja Turkuun oli perustettu lukuseurat ennen Kokkolaa.

Kesäkuun 28 päivänä 1800 kokoontui joukko Kokkolan huomattavimpia virkamiehiä ja kauppiaita päättämään lukuseuran perustamisesta. Allekirjoittajia oli kaikkiaan 23 ja ensimmäisten joukossa nähdään rovasti, valtiopäivämies Antti C h y d e n i u k s e n nimi. Mukana oli pormestari, lääkäri, apteekkari, tullinhoitaja, huomatavimmat kauppiaat ja merikapteenit. Kysymyksessä oli siis ylemmän porvariston keskinäinen yritys. Kolmenkymmenen vuoden kuluessa seuraan liittyi vain 18 uutta jäsentä, heidän joukossaan mm. merikapteeni Christian Henrik S n e 1 1 m a n, Juhana Wilhelmin isä.

Lukuseuran kirjasto on mielenkiintoinen ja tottakai arvokas historiallinen dokumentti. Tähän asti sitä on tilanpuutteen takia ollut säilytettävä taidemuseon talossa ahtaaseen komeroon sullottuna, kokonaan yleisöltä piilossa. Kun nyt uuteen kirjastotaloon päästään, tulee tämäkin aarre esille, kaikkien ihmeteltäväksi.

Voidaan todeta, miten kiinnostuneita sen ajan porvarit olivat historiasta, maantiedosta, matkakuvaukista, elämänkerroista, filosofiasta ja uskonnosta. Ylioppilaana ollessaan J. W. Snellman oleskeli pitkiä aikoja Kokkolassa, jolloin käytti ahkerasti kirjastoa. Hän on kertonut myös muiden lukeneen ahkerasti sen niteitä, joita on yhteensä 1.013. Kaikki ovat luonnollisestikin ruotsinkielisiä.

Kansanvalistusseuran perustamisen jälkeen vasta alkoi kirjasto toimia kansan keskuudessa, sellaisena laitoksena, jollaisena me tämän sukupolven ihmiset sen tunnemme.

Kokkolan kirjasto on oikeastaan perustettu viinarahoilla. Maistraatti päätti näet luovuttaa kaupungille yhden vuoden paloviinaveron kirjojen ostamista varten kaupungin kansankirjastoon. Tämä tapahtui vuonna 1875.

Samana vuonna aloitti täällä toimintansa lukusali, jonka hoitajana toimi alemman kansakoulun opettaja Maria W i k 1 u n d. Aluksi se oli auki vain keskiviikko- ja sunnuntai-iltaisin. Lukusalia varten oli tilattu useita sanoma- ja aikakauslehtiä, suurin osa tietenkin ruotsinkielisiä, mutta jo alun pitäen kaksi suomenkielistäkin, nim. Suomen Kuwalehti ja Kyläkirjasto.

Jo seuraavana vuonna, 1876 tammikuun 2 päivänä avattiin lainakirjastokin. Se oli aluksi avoinna samoihin aikoihin kuin lukusalikin ja kirjastonhoitajana toimi neiti Maria W i c h m a n. Lukusalia hoidettiin ainakin aluksi talkoovoimin: Maria Wiklundin apulaisina toimi noin 20 nuorta naista, kukin vuorollaan salin päivystäjänä. Hyvin naisvaltainen kirjastonhoitajien ammattikunta kai on ollut läpi vuosisadan kuten on tänäänkin.

Kirjojen lainaus oli aluksi maksullista puuhaa. Tänä talvena osuin lainaamaan teoksen - se oli Sakari Pälsin Kulttuurikuvia kivikaudelta -, jonka etukannessa sisäpuolella oli liimattuna tiedote: "Kokkolan kansankirjaston oma. Lainatusta kirjasta maksetaan 10 penniä. Lainausaika: 2 viikkoa. Joka yli määräajan menevästä viikosta maksetaan 25 penniä sakkoa. Jos lainattu kirja katoaa tai pilataan tulee lainaajan se korvata". - Kirja oli painettu 1916.

Mikäli osaan oikein tulkita Kokkolan historiaa, ensimmäinen lukusali ja lainakirjasto sijoitettiin alemman kansakoulun saliin - toisin sanoen juuri siihen samaan paikkaan, missä se on nyt sata vuotta toiminut.

Lukuseura lienee toiminut monessakin eri paikassa, luultavimminkin arvovaltaisimpien jäsentensä kodeissa, ehkä myös Raatihuoneella.

A. W.

Kuvateksti:

Kokkolan kunnianarvoisa 100-vuotias kirjasto on nyt muuttamassa pois tästä talosta. Se on aikoinaan tehty pedagogion rehtorin asunnoksi, ja sen on suunnitellut italialainen arkkitehti Charles Bassi, joka oli Suomen ensimmäinen julkisten rakennusten intendentti. Talo on palvellut mm. ala-alkeiskouluna, siinä on ollut lukusali ja kirjasto, nyt se tulee palvelemaan näyttelyhuoneustona.
Kirjasto on toiminut suurimman osan olemassaolostaan tässä talossa. Vain 20 v. - vv. 1909-1929 - kirjasto oli viereisessä rakennuksessa eli nykyisen historiallisen museon tiloissa, jossa sillä oli kaksi huonetta. Oikeastaan siis samassa paikassa koko 100 vuottaan. Monenlaisissa aatoksissa, kirjat kainalossa, ovat kaupunkilaiset vaeltaneet sadan vuoden aikana tämän talon ovista sisään ja ulos.