Fredrik Gabriel Hedberg ja evankelisen liikkeen tulo Keski-Pohjanmaalle
Keskipohjanmaa 1.7.1971
Evankelisen herätysliikkeen juuret ovat syvällä menneisyydessä täällä Kokkolan seudulla. Kuten tunnettua tämä liike on saanut henkistä perintöä paitsi itseltään Lutherilta myös Saksasta levinneestä herrnhutilaisuudesta, joka puolestaan syntyi vastapainoksi radikaalipietismille. Herrnhutilaisuuden lähettejä on liikkunut täällä päin jo 1700-luvun puolivälin paikkeilla, heidän joukossaan mm. sittemmin Kuusamon kirkkoherrana toiminut Johan Kranck. Hänen ja monien muiden kautta on herrnhutilaista vaikutusta jäänyt mm. Raahen seudulle, jossa v. 1811 syntyi Fredrik Gabriel Hedberg, Suomen evankelisen liikkeen perustaja.
Kun Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys viettää valtakunnallista evankeliumijuhlaa tänä kesänä Kokkolassa, lienee aiheellista kertoa jotakin F. G. Hedbergistä sekä hänen perustamansa herätysliikkeen saapumisesta Keski-Pohjanmaalle.
Fredrik Gabriel Hedbergin isä oli Saloisten nimismies, mutta hänen suonissaan virtasi runsaasti papillista verta sekä isän että äidin puolelta. Fredrik Gabrielilla oli vain yksi sisar, Gustava Karolina. Pienen perheen keskuudessa vallitsi mitä lämpimin yhteishenki, joka kesti läpi elämän. Gustava Karolina lienee muuten joitakin aikoja elämästään asunut Kokkolassa, koskapa mainitaan veljen hankkineen hänelle sinne asunnon keväällä 1829.
Luonteeseensa poika oli perinyt hilpeää leikillisyyttä joskin myös ankaruutta ja päättäväisyyttä: Äidiltä perittyjä ominaisuuksia olivat syvämietteisyys ja hiljaisuus, niinpä hänen koulutoverinsa Laura Stenbäck luonnehti Fredrik Gabrielia "kiltiksi ja laihaksi", joku toinen koulutoveri taas "arkaluontoiseksi".
Poika kävi Oulun triviaalikoulua, suoritti ylioppilastutkinnon 15-vuotiaana v. 1826 ja siirtyi harjoittamaan opintoja Turun yliopistoon. Turun palo keskeytti kuitenkin opinnon jo yhden lukuvuoden jälkeen, niitä oli jatkettava Helsingissä. Matka Etelä-Suomeen hevosella kesti viikon verran ja kulki Pyhäjoen, Kokkolan, Uusikaarlepyyn, Alahärmän, Lapuan, Kuortaneen, Oriveden, Hämeenlinnan kautta.
Aluksi hän ryhtyi opiskelemaan maisterintutkintoa silmälläpitäen ja valmistui fil.kandidaatiksi 1832, mutta jatkoi heti sen jälkeen lukujaan teologisessa tiedekunnassa.
Fredrik Gabriel Hedberg kuului juuri siihen sukupolveen, jonka osaksi tuli toimia monen merkittävän miehen voimalla myös kansallisen herätystyön silloin vielä kesantona olevalla vainolla. Hän oli v. 1830 perustetun Lauantai-seuran jäsen, Nevanderin, Laurellin, Fredrik Cygneuksen, J. L. Runebergin ja J. V. Snellmanin toveri. Snellman kuului hänen tuttavapiiriinsä jo varhaisemmalta ajalta ja heidät vihittiin maistereiksi samassa promotiossa. Papiksi F. G. Hedberg vihittiin v. 1834.
Nuoruuden herätys
Jo 14-vuotiaana F. G. Hedberg oli kokenut herätyksen. Omantunnontuskat ja Jumalan tuomion pelko olivat silloin ajaneet häntä viljelemään ahkerasti sanaa, joka yhä enemmän viehätti häntä salaisella, virvoittavalla voimallaan. Erityisesti hän jo tuolloin pani merkille tullessaan raamatun kohtaan, joka puhui Jeesuksen kärsimisestä, että siinä esitettiin tämän kaiken tapahtuneen koko maailman syntien sovitukseksi. Monet tutkijat ovat nähneet tässä herätyksessä herrnhutilaisuuden vaikutusta, ja se tuntuisikin uskottavalta, olivathan herrnhutilaislähetit liikkuneet Raahen seudullakin jo edellisellä vuosisadalla, eikä heidän työnsä varmaankaan ollut mennyt jälkeä jättämättä.
Nuoruuden herätys ja sen aiheuttama "parempi tila" niinkuin hän itse sanoo, ei kuitenkaan kestänyt kauan. Epäilykset alkoivat vainota häntä, niihin hän raamatun ohella etsi apua hengellisestä kirjallisuudesta. Mutta mitä enemmän hän teki työtä, valvoi itseään ja luki, sitä kauemmas hän tunsi joutuvansa kunnes alkoi vaipua epätoivoon ja jätti kaiken siksen. Papiksi vihittäessä hän edusti lähinnä siihen aikaan yleistä valistususkonnollisuutta.
Mutta hyvin pian alkoi Hedbergin uskonnollisuudessa uudelleen tuntua syvempiä sointuja. Kysymys synnistä ja armosta tuli hänelle polttavaksi, hän tutki sekä Schartaun että Nordbergin hartauskirjoja, joissa esitetään armonjärjestystä, synnin poispanemista, odottavan ikävöimistä, maailman vieroksumista, yhtämittaista sisällisen tilan silmälläpitoa. Siionin virret, jotka olivat peräisin herrnhutilaisista piireistä, tekivät häneen näihin aikoihin syvän vaikutuksen. John Arndtin kirja "Totisesta kristillisyydestä", samoin Tuomas Kempiläisen kirja Kristuksen seuraamisesta sekä pietismin isien, Spenerin ja Francken teokset kuluivat hänen käsissään.
Yhteys heränneisiin
Ensimmäiset henkilökohtaiset kosketukset herännäisiin tulivat yliopistopiirien kautta. Tämä lienee tapahtunut hänen ensimmäisinä pappisvuosinaan, jolloin hän toimi rovasti Carl Henrik Forssmanin apulaisena Lohjalla ja matka Helsinkiin oli lyhyt. Hänen entiset opiskelutoverinsa C. G. von Essen, L. J. Achrén ja Lauri Stenbäck olivat jo silloin liittyneet heränneihin. Niinpä hän heidän kanssaan hartaudella ja osanotolla seurasi herännäisyyden leviämistä Pohjanmaalle, hänen omalle kotiseudulleen.
Noihin aikoihin hänen saarnansa noudattelivat lähinnä heränneitten oppisuuntaa joskin niissä jo silloin saattoi olla ituja evankelisesta uskonnollisuudesta.
Lohjalla ollessaan v. 1837 F. G. Hedberg solmi avioliiton Maria Johanna Eklundin kanssa, tästä avioliitosta syntyi useita lapsia.
Karkotus Ouluun
Kun Hedberg oli mitä parhaimmassa yhteisymmärryksessä rovasti Forssmanin kanssa työskennellyt nelisen vuotta, saavuttiin ajankohtaan, jolloin viranomaiset alkoivat yhä kasvavassa määrin kiinnittää huomiota herännäispappien erikoisen innokkaaseen seurakuntatyöhön. Kalajoella alettiin käräjöidä, Uudenkaarlepyyn pappia vastaan nostettiin syyte konventikkeleiden pitämisestä jne. Myös P. G. Hedberg joutui näiden toimenpiteiden uhriksi. Rovasti Forssmanin kerrotaan varoittaneen Hedbergiä luvattomien konventikkeleiden pidosta. Ilmeisesti varoituksesta ei ollut apua koska Hedberg odottamatta siirrettiin, ensin Paimioon armonvuoden saarnaajaksi ja tämän jälkeen seurasi todellinen "karkotus": hänet lähetettiin Ouluun vankilasaarnaajaksi. Oulussa hän sai puhua vain vankilassa, häntä kiellettiin ryhtymästä tekemisiin seurakunnan tai viranomaisten kanssa ja hänet oli asetettu kirkkoherran silmälläpidon alaiseksi.
On selvää, että tänä aikana hänen yhteenkuuluvuudentunteensa heränneisiin entisestään vahvistui. Hän käytti tätä aikaa hyväkseen valmistautuakseen pastoraalitutkintoon, jonka hän suorittikin 1842.
Nuoruuden unelma ei toteutunut
Pastoraalitutkinnon suorittamisen jälkeen F. G. Hedberg sai nimityksen Raippaluodon saariseurakuntaan, sen jälkeen hänet siirrettiin Pöytyälle pitäjänapulaiseksi. Niinpä hänen nuoruudentoiveensa päästä papiksi Pohjanmaalle ei koskaan toteutunut, vaikka hän yhteen aikaan oli hyvin kiinnostunut mm. Vaasan kappalaisenvirasta, samoin Saloisten ja Raahen kirkkoherranvirasta. Kerrotaan hänen ajatelleen vakavasti myös Kokkolan kappalaisen virkaa, mutta virkatalon aiheuttaman vaivan pelko lienee saanut hänet luopumaan aikeestaan hakea paikkaa.
Pöytyän jälkeen hän toimi lyhyen aikaa Kaarinassa sekä sitten vuosikymmeniä Kemiön saarella, jonne tunsi kotiutuneensa. Ei niin ollen kumma, että hänen vaikutuksensa onkin kaikkein suurimpana tuntunut juuri Uudellamaalla ja Turun Seudulta.
Luther-harrastus viriää
F. G. Hedberg tapasi Paavo Ruotsalaisen ensi kerran Helsingissä eräissä promotioseuroissa 1840. Ylivieskan Lagus oli jo sitä ennen kuulunut hänen henkilökohtaisiin ystäviinsä. Niinpä on kesältä 1839 peräisin Hedbergin Lagukselle kirjoittama kirje, jossa hän, annettuaan tunnustusta Savon heränneiden vakavuudelle, tekee kuitenkin sen muistutuksen, että heidän käsityksensä jokapäiväisen parannuksen opista maistuvat enemmän lailta kuin evankeliumilta. Hedberg alkoi yhä selvemmin esittää, miten syntinen armonvilausten ja muiden tunne-elämysten puutteessakin sai nauttia vakuutusta syntien anteeksisaamisesta. Hän tutki ahkerasti Lutherin Evankeliumipostillaa ja totesi Lutherin kirjoitusten huomattavasti eroavan kaikista "ihmiskirjoituksista", joita hän siihen asti oli nähnyt ja lukenut. Luther-harrastuksen lisääntyminen oli kylläkin juuri niihin aikoihin yleistä heränneitten piirissä. Myös herrnhutlainen kirjallisuus löysi tähän aikaan vastakaikua hänen sielussaan.
Hedbergin Uskonoppi
F. -G. Hedberg harjoitti huomattavaa julkaisutoimintaa. Aluksi hän kirjoitteli hengellisiin aikakauslehtiin, mutta vuonna 1844 häneltä ilmestyi uskontokysymyksiä käsittelevä teos Uskonoppi autuuteen.
Hedbergin Uskonoppi tuntui aluksi saavan herännäispiirien hyväksymisen, niin myös Ukko-Paavon, jolle se jo käsikirjoitusvaiheessa näytettiin. Ennen kirjan ilmestymistä oli kuitenkin ehtinyt tapahtua eräitä heränneitten evankelisen siiven kohtaamisia, joissa oppikysymyksiin oli löydetty uusia vastauksia. Tämä aiheutti aluksi epäsopua ja myöhemmin kokonaan riistäytymisen irti heränneistä, niinpä Hedbergin Uskonoppi ilmestyessään jo saavuttikin kokonaan muuttuneet olosuhteet, eikä sitä herännäispiireissä suinkaan varauksetta hyväksytty. Uskonopista otettiin myöhemmin uudistettu painos, jossa entistä selvemmin sanouduttiin irti herännäisyydestä.
Uskonopissaan Hedberg kirjoitti julki oivalluksensa, että Jumalaa ei tarvitse arkailla, ja että kristillisyys on iloinen asia. On tärkeätä omaan arvoonsa tai arvottomuuteensa katsomatta uskoa Jumalan armo Kristuksessa ja täydellä todella omia se itselleen. Ei tarvitse jäädä epävarmuudessa odottelemaan vaan armo oli omistettava viivyttelemättä, hän kirjoitti.
Tästä kirjasta ja evankelisen suunnan ryhmittymisestä Hedbergin ympärille seurasi vähitellen välienrikko heränneitten kanssa. Paavo Ruotsalainen pelkäsi sanaan tarttuvan uskon muodostuvan ylimalkaiseksi summakaupaksi, jota suruton ja tekopyhäkin saattoi harjoittaa ilman omakohtaista kilvoittelua. Hän syytti Hedbergiä "järjestyksen sotkemisesta" ja tahtoi edelleen pitää kiinni herännäisyydelle niin ominaisesta armonjärjestyksestä: ei saa uskoa ilman Pyhän Hengen sisällistä todistusta, sanoi hän. Hedberg taas asettaa uskon autuudenjärjestyksen sijaan. Näiden kysymysten erilaisessa käsittämisessä lieneekin oleellisin ero heränneitten ja evankelisten väillä.
1847 ilmestyi Hedbergin toinen teos "Teko-opin kumoaminen". Teko-oppiin hän sisällytti kaiken mikä karkealta tai hienommalla tavalla tekee armon ehdolliseksi ja autuuden riippuvaksi siitä, millaisia me itse olemme. - Hedberg kuten muutkin aikalaisensa kirjoitti suurimman osan teoksistaan ruotsinkielellä. On sanottu että Fredrik Gabriel Hedbergin toiminnalle oli ominaista kaikessa kohtuullisuus ja maltti sekä hienous, joka oli hänellä myötäsyntyistä. -Myöhemmin, liikettään hoitaessaan, hän taisteli kaikin voimin ylihengellisyyttä ja muita epäraittiita ilmiöitä vastaan.
Käynti Kokkolassa ja Lohtajalla
Keski-Pohjanmaan huomattavimmaksi evankelisen liikkeen leviämiskeskukseksi muodostui Kokkola. Tehdessään kesällä 1845 matkan kotiseudulleen F. G. Hedberg piti Kokkolan kirkossa iloa ja rohkeutta uhkuvan saarnan. Kaupungin ensimmäisiin evankelisiin mainitaan kuuluneen Karl Olanderin, joka tosin oli muuttanut Uuteenkaupunkiin, mutta levitti kotiseudulla käydessään evankelista vaikutusta. Täällä asuvia evankelisia olivat mm. majurin leski Maria Viberg ja rouva Huchtelin.
L o h t a j a l l a asui Hedbergin täti, joka oli naimisissa maanmittari Ottelinin kanssa, täällä hän poikkesi niinikään ja oli kirjeitse jatkuvassa kosketuksessa tätiinsä Helena Elisabeth Otteliniin. Niinpä myös Lohtajalla syntyi evankelista herätystä jo Hedbergin aikoihin. Kerrotaan, että Lohtajan silloinen rovasti Elvfing olisi tehnyt evankelisen tunnustuksen Hedbergin käydessä paikkakunnalla tällä matkallaan. Myös kappalainen A. I. Grottelin, joka oli Hedbergin tuttu Oulun ajoilta, oli lähes yksimielinen Hedbergin uskonkäsityksen kanssa ja möi Hedbergin kirjoja sekä Lohtajalla että Himangalla, jonne myöhemmin siirtyi.
Toinen käynti Kokkolassa
Tammikuussa 1851 poikkesi F. G. Hedberg jälleen sekä Kokkolassa että Lohtajalla. Kokkolassa hänet kutsuttiin rouva Vibergin kotiin, jossa oli odottamassa joukko ystäviä. He tahtoivat keskustella Hedbergin kanssa uskonkysymyksistä, tätä käyntiä muisteltiin vielä kauan jälkeenkin päin Kokkolan evankelisten keskuudessa.
Niiden joukossa, jotka tällöin saivat tavata Hedbergin, oli mm. merimiehenleski Maria Rotander. Hänen mielestään Hedbergin veroista opettajaa ei ollut monta. Hänen julistuksessaan miellytti Maria Rotanderia se, että siinä, vaikka saarnattiinkin meidän olevan lunastettuja ja pelastettuja, ei jätetty selittämättä, että uskoa seuraa elämän vanhurskaus. Tämä Maria Rotander oli muuten syvällisesti perehtynyt uskonnollisiin kysymyksiin mm. hän oli aikaisemmin kääntänyt mystikkojen lempikirjoja. Häntä mainittiin herrnhutilaiseksi.
Eräs Hedbergin käynnistä syvästi iloinnut henkilö oli opettaja Loviisa Laurell, jolle Hedberg oli julistanut vapahduksen sanoman niin että tämä oli löytänyt tukevan pohjan, hän oli aikaisemmin ollut niin ahtaalla että itsemurha-ajatukset olivat kiusanneet häntä. Loviisa Laurellin ympärille muodostui myöhemmin herätysliike, johon liittyi samansuuntaisia hurmosilmiöitä kuin aikoinaan Kaarlelassa vaikuttaneen Anna Stina Silakan johtamaan herrnhutilaisväriseen hurmosliikkeeseen.
F. G. Hedbergin täkäläiseen ystäväpiiriin ovat kuuluneet vielä ainakin Karolina Peitzius, laivuri Henrik Masalinin vaimo Sophia Elisabeth, Anna Lisa Lilja, raatimiehen vaimo Johanna Maria Forsen, o.s. Staudinger, Henrik Kalin, lukkari Pehr Sundbäck, Eeva Emilia Blom, Sofia Hertell ja opettaja Sofia Sandström.
Evankelisuus leviää ympäristöön
Evankelinen uskonkäsitys levisi sekä kirjallisuuden että puheiden kautta. Niinpä K ä 1 v i ä 1 1 ä kirkastui evankeliumi Matts Riipan pojille, jotka siihen saakka olivat kuuluneet heränneisiin. He olivat olemukseltaan rauhallisia ja hyvin huoliteltuja, kertoo Hedberg kirjeessään vanhemmilleen.
P e r h o n saarnahuonekunnassa toimi pari vuotta tilapäisesti pastorinapulaisena Hedbergin henkilökohtainen ystävä K. F. Öller, joka eli aivan eritettynä muusta maailma silloin vielä autiolla ja harvaanasutulla seudulla. Tällä suomenkieltä heikosti taitavalla miehellä mainitaan olleen paljon työtä, erikoisesti hän kantoi murhetta siitä, etteivät perholaiset käyneet hänen luonaan keskustelemassa.
K a u s t i s e 1 1 e tuli sata vuotta sitten eli 1871 papiksi Kristian Sjöblom, joka oli omaksunut evankelisen uskonkäsityksen ennenkaikkea Lappajärvellä samanaikaisesti toimineen Johannes Bäckin välityksellä. Sjöblomin kautta tulivat ensimmäiset evankeliset vaikutteet Kaustiselle. Kristian Sjöblom, joka oli omaksunut evankelisen uskonkäsityksen ennenkaikkea Lappajärvellä samanaikaisesti toimineen Johannes Bäckin välityksellä. Sjöblomin kautta tulivat ensimmäiset evankeliset vaikutteet Kaustiselle. Kristian Sjöblom oli henkilökohtaisessa kosketuksessa F. G. Hedbergiin, mm. kävi hänen luonaan Kemiön pappilassa. Sjöblom muutti Kaustiselta ensin Kokkolaan ja täältä Kannukseen, jossa toimi parikymmentä vuotta. Hän oli Keijolan pappisveljesten isä, veljekset toimivat myös Keski-Pohjanmaalla.
T e e r i j ä r v e 1 1 ä oli ensimmäisenä kirkkoherrana K. A. Mellberg, joka tunnustautui evankeliseen suuntaan. Hänen vaikutuksensa seurakuntaan oli voimakas, hän oli yhteistyössä myös suomenkielisten naapuriseurakuntien kanssa kun järjestettiin evankeliumijuhlia ym.
Maallikkosaarnaaja Aaprami Tuominiemi
H i m a n g a n kappalaisenpappilan emännällä Serafiina Hällbergillä tuli olemaan huomattava välittäjäntehtävä evankelisen liikkeen levitessä Keski-Pohjanmaalle. Kappalainen Frans August Hällberg perheineen oli muuttanut Himangalle 1867 Halsualta, jossa oli toiminut 15 vuotta. Halsualla hänen rippilapsiinsa oli kuulunut muuan Aaprami Tuominiemi-niminen nuorukainen, joka kohta rippikoulunsa käytyään, eli 18-vuotiaana sairastui vaikeasti. Tästä sairaudesta jäi omituinen jälkitila: hänen silmäluomensa halvaantuivat niin että hän ei voinut niitä nostaa vaan ne peittivät aina hänen silmänsä. Hän ei ollut sokea sanan varsinaisessa mielessä vaan saattoi itse lukea - pitelemällä koko ajan sormillaan silmäluomia ylhäällä. Hänen oli pakko luopua normaalista työnteosta, niinpä hän ryhtyi hierojaksi ja liikkui näissä merkeissä naapuripitäjissäkin oppaanaan ja kuljettajanaan sisarensa poika.
Lieneekö Himangan kappalaisenpappilassa tarvittu hierojaa vuonna 1867 vai oliko entinen rippilapsi jäänyt pappilanväelle muuten erikoisesti muistiin, ei tiedetä. Joka tapauksessa Aaprami Tuominiemi kutsuttiin Himangan pappilaan ja rouva Hällberg otti hänet erikoisessa hoiviinsa. Niinpä hän vei nuorukaisen myös Himangan evankelisten yhteisiin tilaisuuksiin, joita pidettiin pienessä piirissä, ilmeisesti olivat Hedbergin kirjoitukset ja uskonkäsitykset ehtineet jo saada sijaa himankalaisessakin maaperässä.
Julkinen saarnatoiminta alkaa
Jossakin tällaisessa tilaisuudessa sai sokea nuorukainen piston sydämeensä. Hän tajusi yhä syvemmin oman Jumala-suhteensa puutteellisuuden vaikka hän tautivuoteelta saakka oli tehnyt parannusta. Himangalla hän joutui näin heti alkuun seulomaan ankarasti eri kysymyksiä ja niiden ratkaisumalleja. Ei auttanut muu kuin paneutua yhä syvemmin Jumalan sanan tutkimiseen. Monien taistelujen jälkeen hän löysi vastauksen kysymyksiinsä ja rauhan sielulleen. Tämän riemullisen kokemuksen rohkaisemana hän uskalsi ensi kerran julkisesti tunnustaa uskonsa.
Pari vuotta myöhemmin joutui Tuominiemi työasioissa Lappajärvelle, jossa kohtasi nuoren Johannes Bäckin. Hänen vaikutuksensa Tuominiemeen on ollut opillisesti selventävä ja muutenkin vahvistava, tällä käynnillään Lappajärvellä Tuominiemi piti ensimmäisen julkisen puheensa.
Mutta Tuominiemi palasi kohta tämän jälkeen Himangalle, aloittaen nyt varsinaisesti saarnaajan tehtävänsä. Hän asui Himangalla kymmenkunta vuotta tehden kuitenkin sieltä käsin lyhyitä matkoja naapuripitäjiin Lohtajalle, Kälviälle,
K a n n u k s e e n ja T o h o l a m m i l l e. Jo sitä ennen oli ainakin Himangalla ja Lohtajalla luonut evankeliselle liikkeelle maaperää eräs toinen siellä liikkunut maallikkosaarnaaja Erik Keränen, sekä myöhemmin posteljooni Johan Vesterback.
Aaprami Tuominiemen tapana oli viipyä sanaa selittämässä viikon tai kaksi samassa kylässä tai talossa. Häntä kyydittiin hevosella, ja missä vain hän liikkuikin, alkoivat talojen tuvat täyttyä ilta illan jälkeen.
Lestijokilaaksosta Perhojokilaaksoon
Hän oli ehtinyt vaikuttaa Lestijokilaaksossa lähes kymmenkunta vuotta, kun häntä tultiin hakemaan omaan jokilaaksoonsa, Perhonjokilaaksoon, aluksi H a 1 s u a 1 1 e, jossa hänen saarnansa vaikuttivat voimallisesti. Halsualta taas haettiin hänet
V e t e 1 i n Räyrinkiin ja Pulkkiseen. Hänelle järjestettiin vakinainen saarnahuone Räyringin Finnilän taloon, jossa hän kesäiseen aikaan piti sananselitystä joka sunnuntai iltapäivällä ja kerran viikolla kolmena vuonna, talvisin kokoonnuttiin talojen lämpimissä tuvissa.
V. l883 sai Aaprami Tuominiemi eli Sokea-Aapa, "Isofältti", kuten häntä myös kutsuttiin, Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen kolportööriluvan ja alkoi sen jälkeen kulkea laajemmalti eri puolilla Keski-Pohjanmaata sekä Järviseudun pitäjissä. Viimeisinä aikoinaan hän piti vakinaisimpana asuinpaikkanaan Vetelin Tunkkaria.
Saarnoissaan Tuominiemi korosti voimakkaasti sitä, ettei mitään saa lisätä omastaan Kristuksen täydelliseen pelastustekoon. Hänen ilmehikkäitä kansankielen kuvia käyttäviä sanontojaan on joitakin jäänyt talteen. Kun hän tahtoi tähdentää, että parannusta ei tule jättää kuoleman hetkelle hän sanoi: "Se ei ole niin otettavissa kuin vesitanko porstuvan nurkasta." Seuratessaan kirvesvartta veistävän isännän työskentelyä hän mietiskeli tähän tapaan: "Itsevanhurskas on kuin pilalle veistetty pölkky, siitä on vaikea tehdä kirvesvartta. Helpompi se on tehdä veistämättömästä pölkystä".
Tuominiemi oli suurikokoinen, hyvin patriarkallisen näköinen mies, jolla myöhempinä vuosinaan oli pitkä partaa. Puhuminen oli hänelle täyttä totta, usein hiki juoksi pitkin hänen kasvojaan. Hänen puheensa jälkeen tavallisesti keskusteltiin, kuulijat kyselivät ja puhuja vastasi. Paljon myös laulettiin, sillä Aaprami Tuominiemi omasi hyvän äänen. Hän opetti kuulijoilleen n.s. Hirvosesta monia pitkiä lauluja. joista pidetyin lienee ollut "Jeesuksen veri se klassinen meri, jonka päälle seurakunta rakettu on". Tämä ja monet muut laulut syöpyivät niin hyvin kuulijoiden mieliin, että ne varhaislapsuudessa kuultuina säilyivät siellä vanhuuteen saakka.
Aaprami Tuominiemi kuoli saarnamatkallaan Halsualla helmikuussa 1891 vasta 45 vuoden ikäisenä, kuolemansyyksi on merkitty "kolme pahkaa selässä".
Pastoraalikirjoituksessaan, joka käsittelee evankeelisuutta Vetelijokilaaksossa, pastori Erkki Mikkola pitää Aaprami Tuominiemen vaikutusta evankelisen liikkeen leviämiselle erittäin merkittävänä. Jopa niin että vielä tänä päivänä evankelisen liikkeen vaikutusalan pohjoisraja noudattelee juuri niitten pitäjien rajoja, joissa Aaprami Tuominiemi lähes sata vuotta sitten liikkui sytyttelemässä hengellisiä tulia. Se alue käsittää Lesti- ja Perhonjokilaaksot eli nykyisen Kokkolan rovastikunnan kokonaisuudessaan.
Kunnallisneuvos Juho Torppa
Toinen maallikko, jonka vaikutus alkuaikojen evankeliselle herätykselle täällä on ollut merkittävä on Juho Torppa Vetelistä. Hän syntyi 1859 ja oli toistakymmentä vuotta Aaprami Tuominiemeä nuorempi. Juho Torppa oli lahjakas ja opinhaluinen, mutta ei päässyt lapsena opintielle joten joutui sammuttamaan tiedonjanoaan itseopiskelun kautta.
Jo lapsena hän luki paljon uskonnollista kirjallisuutta siitä yksinkertaisesta syystä ettei muuta ollut saatavana, niinpä hän tunsi Arndtin, Vegeliuksen ja Nordbergin postillat.
Juho Torppa oli ensimmäisiä jotka joutuivat evankelisen herätyksen piiriin Perhonjokilaaksossa. Hän kertoo muistelmissaan Marianpäivän aamusta v. 1880, jolloin hän vuoteessaan luki kirjaa "Lutheruksen oppi Kristuksen kalliista lunastuksen työstä". - Silloin kirkastui Jumalan suuri isällinen rakkaus omaksi autuudekseni Kristuksen kalliissa lunastuksen työssä ja sovintoveressä, hän kertoo.
Tällainen kokemus johti hänet heti todistamaan läheisilleen Vapahtajastaan ja etsimään yhteyttä toisiin uskoviin. Muutamia uskovaisia oli kokoontunut Kaarle Hyypän taloon. "Suuri oli iloni tavatessani ystävät Herrassa Hyypällä, jossa yhdessä kiitettiin ja iloittiin Jumalan äärettömästä laupeudesta ja rakkaudesta syntisiä kohtaan."
Tämän tapauksen jälkeen Juho Torpasta piankin tuli evankelisten johtaja paikkakunnallaan, tämä tehtävä lankesi hänen osalleen etenkin Aaprami Tuominiemen kuoleman jälkeen. Juho Torppa esiintyi hyvin paljon puhujana sekä omassa että naapuriseurakunnissa. Tämän vuosisadan puolella hänen toimintaansa jonkin verran rajoittivat ne monet kunnalliset ja valtiolliset luottamustoimet, joihin hänen lahjakkuutensa ja selväjärkisyytensä hänet johtivat, niinpä hän oli pitkän aikaa senaatin jäsen ja toimi jonkin aikaa Vaasan läänin maaherrana. Hän oli useita kertoja kirkolliskokouksen maallikkojäsen ja sai ansioistaan kunnallisneuvoksen arvon.
Kuin maa olisi liikahdellut...
Alkuaikojen evankelisen herätyksen voimaa kunnallisneuvos Juho Torppa on muistelmissaan kuvannut hyvin elävällä tavalla. Hänen muistelmistaan pieni kohta:
"Uskovaisten kokoukset, joita pidettiin eri puolilla, ovat jääneet pysyvästi mieleeni. Kokouksia pidettiin kaikissa kylissä... Muuankin kerran oltiin ‘kylmällä kylällä’ erään sairaan uskovan sisaren kodin pihamaalla, kauniina kesäisenä sunnuntaina monisatalukuisina nuoria ja vanhempia. Täällä kaikki polvistuimme ruohoiselle kentälle, kiitimme ja ylistimme Taivaallista Isää, joka suuressa armossaan ja laupeudessaan on tehnyt meidät osallisiksi taivaallisista tavaroistaan... Hetki oli niin vaikuttava ja mieliä liikuttava, että aivan kuin maa olisi allamme liikkunut ja taivas laskeutunut ylitsemme. Ilon kyyneleet vyöryivät kaikkien poskille. Tämä tämänlaatuinen hetki ei ollut ainoa näissä kokouksissa."
Todenteolla paneuduttiin silloin uskonkysymyksiin. Niinpä eräs veteliläinen isäntä kutsui kerran kotiinsa viisi herännäisyyden johtohenkilöä ja evankeelisuuden edustajana Juho Torpan. Kokonainen päivä aamusta iltamyöhään siinä istuttiin ja keskustelin, vakaasti ja hillitysti joskin suorasukaisesti, tarkoituksena oli raamattua tutkimalla päästä yhteisymmärrykseen opinkäsityksissä. Torpalla oli mukana tässä keskustelussa myös Lutherin kirjoja, jotka olivat hänelle itselleen valaisseet uskonkysymyksiä. Osa isännistä poistui uskollisena aikaisemmin omaksumalleen kannalle, osa ryhtyi uudelleen tarkistamaan kantaansa.
Tässä yhteydessä ei sovi jättää mainitsematta "Keskevarin Maalaa", Tunkkarin kestikievaritalon tytärtä, joka makasi vuosikymmeniä liikkumattomana vuoteeseen sidottuna. Hän oli omaksunut evankelisen uskonkäsityksen ja hänen vuoteensa ympärille kokoonnuttiin usein autuuden asioista keskustelemaan. Maala oli Jumalan sanaan hyvin perehtynyt, hän saarnasi sekä suullaan että elämällään, ja se saarna vaikutti moniin.
_ _ _
Näiden entisaikojen jälkeen evankelinen liike Keski-Pohjanmaalla on suuresti laajentunut ja voittanut alaa, kokenut monet vaiheet: siihen läheisesti liittyvistä henkilöistä, papeista ja maallikkosaarnaajista paisuisi nyt mahtava luettelo. Tämän vuosisadan puolella alettiin seurakuntiin perustaa evankelis-luterilaisia Nuorisoliitto-osastoja ja rakentaa rukoushuoneita. Pyhäkoulutyö ja Japanin-lähetys ovat erikoisesti viihtyneet evankeelisen liikkeen helmassa Keski-Pohjanmaalla: mainita sopii, että kun Vetelin rukoushuone vihittiin v. 1911, oli läsnä mm. pastori Watanabe Japanista.
Annikki Wiirilinna
Lähteet:
Lauri Takala: Suomen Evankelisen liikkeen historia I-II-III
Erkki Mikkola: Evankelisuus Vetelijoen laaksossa (pastoraalikirjoitus)
Kuvatekstit:
Fredrik Gabriel Hedberg
Maallikkosaarnaaja Aaprami Tuominiemi, jota kansa kutsui myös "Isoksi fältiksi".
"Evankelisen herätysliikkeen isä Fredrik Gabriel Hedberg syntyi 15. 7. 1811 tämän tilan silloisessa päärakennuksessa" lukee muistolaatassa, joka on kiinnitetty tämän Saloisissa olevan talon seinään.
Kunnallisneuvos Juho Torppa