Ganivet piirtää oman "Euroopan karttansa"
"Ei voi ottaa - täytyy lainata." Siinäpä onkin miltei ainoa asia joka on jäänyt mieleeni koulun laskentotunnilta, eikä sekään liene aivan niitä matematiikan ydintotuuksia.
Lainaaminen on joka tapauksessa tullut hyvin läheiseksi ja paljon käytetyksi toimintamuodoksi, ainakin kirjoitustyössäni. Kun ei ole, ei voi ottaa jne. Kaikkein vähimmän lukija voi odottaa suomalaiselta kirjoittajalta omavaraisuutta silloin kun kysymyksessä sellainen meillä peräti harvinainen huumorin laji kuin satiiri, tai olisikohan parempi tässä tapauksessa sanoa hienostunut sarkasmi. Ja kuitenkin sitä tekisi mieli joskus tarjota. Ikäänkuin kirpeänä jälkiruokana, jonkinlaisena karpalokiisselinä.
Mutta tiedän erään espanjalaisen, jolla on ja jolta siis voi lainata. Hän on - tai pikemminkin oli - Angel Ganivet, kirjailija ja oppinut joka jostakin syystä joutui diplomaatin tehtäviin ja niin ollen joutui oleskelemaan mm. Helsingissä. Tämä tapahtui jo vv. 1896-97. Hänen täällä kirjoittamansa Suomalaiskirjeet kuuluvat loistavan tyylinsä ja omintakeisen näkemyksensä ansiosta Espanjan kansalliskirjallisuuteen, onpa Ganivetille pystytetty omassa maassaan muistopatsaskin - vaikka kuuluu olleen ulkonaiselta olemukseltaan jokseenkin ruma ja kömpelö ja kaikin puolin näyttämätön mies - siis ainakin sikäli sopimaton diplomaattisiin tehtäviin. Mutta hänen älynsä oli sitä luokkaa joka säteilee vielä vuosikymmenien takaa.
Nuo lähinnä suomalaista elämänmenoa kuvaavat Suomalaiskirjeet on kuitenkin käännetty suomeksi vasta toistakymmentä vuotta sitten eikä teos silloinkaan herättänyt ansaitsemaansa huomiota, se lienee jäänyt suhteellisen harvojen nautittavaksi.
Angel Ganivet oli erikoisen intreseerattu suomalaisen naisen itsenäisestä asemasta, mutta se on asia, joka ansaitsee kokonaan oman lukunsa. Jopa ajankohtaisenkin, kun ollaan nyt naisten vuodessa.
Tämänkertainen lainatarjotin keskittyy vain Suomalaiskirjeitten kahdeksanteen lukuun, joka käsittelee humalaisia. Millä tavalla se liittyy ajankohtaan, sen saa lukija itse päättää.
Ganivet piirtää aluksi herkullisen kuvan edellisestä olinpaikastaan Antwerpenista. Kaupungin kaduilla hänen huomiotaan olivat ensimmäiseksi kiinnittäneet juopuneiden joukot jotka käsikoukkua kävellen lauloivat Belgian kansallishymniä. Myös Suomessa harrastetaan intohimoisesti musiikkia, hän jatkaa, ja vielä intohimoisemmin laulua. Laulukuorot lisääntyvät kuin heinäsirkat ja komeimpia juhlia ovat kuorokilpailut. Suurin Suomen kansan innostuksen luoma hahmo on Väinämöinen, vanha poikamies, jonka mielitoimena on laulaa ja säestää itseään kanteleella.
Mutta Ganivet näkee vielä syvemmälle kansamme sieluun. Hän sanoo ettei meikäläisten sydämessä sittenkään syvimmällä ole rakkaus taiteeseen, mikä siellä asuu, sen sanoo juopunut, joka haluaa - edes lyhyen hetken - näyttää mieheltä, joka nauttii kaikista elämän mukavuuksista:
"Suomalainen ymmärtää hyvin elämisellä ennen muuta syömistä, juomista ja polttamista ja vähintä mahdollista vaivannäköä: hän rakastaa kaikkia taiteen ilmenemismuotoja, mutta taiteen ilmenemismuoto on aina ravintolan viereisessä huoneessa, ja kun näkee, kuinka vilkkaasti siirrytään toisesta huoneesta toiseen, tekee mieli ajatella, että nämä uskovaiset ovat päätyneet palvomaan pyhimystä jalustan kautta."
Ja sitten Ganivet ryhtyy kartoittamaan:
"Olisi mielenkiintoista piirtää päihtymyksen maailmankartta yhdistämällä aaltoviivalla ne maapallon seudut, joissa alkoholi on yhtä voimakasta. Saisimme ehkä hyvin isotermien (lämpötilakäyrien) näköisiä viivoja, sillä jo ensi näkemättä panee merkille, että alkoholismi lisääntyy sitä mukaa kun lämpötila laskee. Vielä mielenkiintoisempaa olisi tutkia ihmisten humalan ulkonaisia muotoja eri maiden luonteen tuntemiseksi. Pohjola tarjoaisi meille konstitutionalisen juopon - voimaperäisen, järjestelmällisen ja käytännöllisen, Englanti taas vastustuskykyisemmän ja vähiten rettelöitä aiheuttavan, subjektiivisen juopon, joka juo kunnes putoaa maahan niinkuin kappale englantilaisen Newtonin lakien mukaan. Saksassa juopunut on humoristinen ja innokas opettamaan. Muistan olleeni kerran saksalaisten nuorten miesten seurassa, yksi heistä joi kohtuuttomasti, nousi tynnyrille ja esitti meille tohtorinteesin aiheesta ‘Agamemnonin vaikutus vertailevan kielitieteen kehitykseen.’
Alankomaiden juopunut - - - on yhdistyshenkinen ja musiikkia rakastava, mutta hänessä on lisäksi merkillinen piirre: hän kykenee vähiten pidättämään virtsaansa. Ja todisteeksi siitä, että huomio ei ole arvoton, mainitsen tuekseni ihmeellisen Teniersin, jonka monissa maalauksissa etu- ja taka-alan puolivälissä on mies kallistuneena seinää vastaan tai selin katsojaan ilmeisessä vedenheittoasennossa. - - - Jatkaessamme matkaa etelään kohtaisimme Ranskassa isänmaallisen juopuneen ja Espanjassa ja Italiassa tappelupukarit veitsineen. - - -
Humalatilan tutkimuksesta voi johtaa monia hyödyllisiä totuuksia kaikkia tieteitä varten, mutta minä teen vain tämän lohdullisen johtopäätöksen: kaikilla maailman päihtyneillä on yksi yhteinen piirre - kaikki he tekevät kävellessään s-kirjaimen muotoisia mutkia. Täällä Suomessakin ajurilla ajavat humalaiset menevät ajoneuvoon horjahdellen sillä tavalla, että jos ässät eivät ole täydellisiä niin eipä paljon puutukaan. Tämä omituisuus on minusta historianfilosofian ydin, sillä myös ihmiskunta kulkee eteenpäin poiketen milloin tien toiseen sivuun, milloin toiseen, mutta edeten aina kohti jotakin tuntematonta, joka lienee sen koti ja johon se epäilemättä vielä saapuu, pääseväthän juopuneetkin perille, jos kohta myöhään ja pää siteissä."
Eihän niin tosikkoa olekaan, joka ei tuosta jo vakavaan nauruun purskahtaisi. Arvelee ainakin
A.W.