Joulukirje 1860-luvun Kokkolasta

Kokkola N:o 46 1978

Annikki Wiirilinna:

Rakas Gustaf-veljeni!

Rakkaat ja sydämellisen lämpimät terveiset Sinulle täältä Kokkolasta, jossa tosin on melkoisen kylmää mutta joulu tekee kuitenkin sen että ollaan lämpimällä mielellä. En osaa osoittaa tätä kirjettä muualle kuin Ibizaan jossa isä sanoo teidän joka tapauksessa poikkeavan. Mutta kenties Arctie kalliine lasteineen - tällä tarkoitan tietenkin ennen kaikkea Sinua - onkin jo matkalle Hulliin kun tämä saapuu perille?

No, joka tapauksessa minä istun nyt täällä omassa huoneessani ja kirjoitan, förmaakissa siivotaan parhaillaan, kaikki matot riippuvat tuolla pihalla, niiden raidat vilkkuvat omenapuun lumisten oksien välistä kun Sofia niitä tamppaa ja hakkaa, se näkyy tänne minun huoneeni ikkunaan, ja muutenkin on koko maisema kuin maalaus - ollapa nyt minulla Tante Olivian kynä ja pensseli! Tekisin Sinulle maalauksen jonka nimi olisi vaikka Jouluaaton aatto Kokkolassa. Uskotko?

Tänään on keskiviikko. Äiti on taas siellä iänikuisessa rouvasväen yhdistyksessään, jakamassa pellavia kaiketi. Minä en ymmärrä, mikä hänet saa niin innostumaan tuohon asiaan. Joka keskiviikko ne menevät pienten lasten koululle - ja sitten he jatkavat köyhille vaimoille, kaiketi ne ovat niitten lasten äitejä, villoja ja pellavaa kehrättäväksi ja karstattavaksi tai lankoja kudottavaksi. Sitten ne samalla ottavat niiltä valmiit työt maksavat niille tekopalkkaa, ostaakseen taas uusia tarvikkeita! "Että köyhätkin voisivat ostaa joulupuuroon riisiä ja muuta jouluhyvää", sanoo äiti. No minulle se nyt on samantekevää, mutta isä sanookin että minä olen yksi hottentotti ja lirun laru. Ja ettei minua kiinnosta muu kuin katrilli.

Mutta kiinnostaapas! Tiedätkö, että meillä oli jälleen viime marraskuussa täällä pienessä kaupungissamme tilaisuus kuulla ‘jumalaista’ Ida Basilieria, ja meillä tyttökoululaisilla oli vapaaliput konserttiin Raatihuoneen saliin. Ida kävi päivällä meidän koululla, ja se oli meille kaikille suurenmoinen päivä, hän kertoi tietenkin omasta kouluajastaan täällä, Tante Olivian entinen oppilas hänkin. Me kaikki tietysti tuijotimme häntä silmät suurina, hänen eleganssiaan, kaunista pukuaan, hymyään - on varmaan suurenmoista olla niin kuuluisa!

-Mutta Alice tuossa, hän muistelee vain syksyllä täällä käynyttä komeljanttaria, jolla oli kaksi karhua. (Niin, rakas veljeni: Sinä olet jäänyt paitsi monesta arvokkaasta kulttuuritilaisuudesta, sillä tänä syksynä meillä on ollut vilkasta: en edes kaikkea viitsi tässä luetella, mainitsen vain että myös Westerlundin seurue vieraili taas täällä ja antoi näytännön pedogogion yläkerrassa. (Rouva oli entisestäänkin lihonut, muistutti hyvin noussutta rinkilää, mutta nuoren tytön roolia hän edelleen esitti).

Niin, Alice tuossa - hänkin tuli minun huoneeseeni saksineen ja tinapapereineen, arvaathan, että joulukuusen koristeita hän siinä leikkaa posket hohtaen ja kyselee, koska minä lopetan ja alan hänen kanssaan tehdä "mansikoita" - niitä mantelimakeisia, jotka värjätään punaisiksi ja ripustetaan kuuseen, muistatko? Totta kai muistat, kun "vasta" viime jouluna olit kotona! Voi miten se oli hauskaa kun vedit turkin nurin päin päällesi ja karvalakin silmillesi ja läksit Donnerille, ja miten vanha Anna säikähti kun tuli portaissa vastaan - tuskin hän oli kuullut puhuttavankaan sellaisesta "pukittelemisesta". Muistatko miten kiusasimme Annaa silloin pieninä Barcelonan matkalla? Juoksimme aina laivan kaiteen luo muka kiivetäksemme yli - Ja Anna hädissään perässä: Sinä sen keksitkin, mutta kun isä huomasi taisit saada vähän "rockiisi". Annan jalat eivät enää ole niin ketterät, hän valittaa usein etteivät polvet tahdo kestää kun pitää kantaa puita yläkerran huoneisiin, mutta nyt hän on taas täydessä vedossa ja innoissaan kun saa kiillottaa kuparia, äsken kun kävin keittiössä, minusta tuntui että hänellä on jo luumusoppakin tulella.

Ja huomen illalla, sitten kun lipeäkala ja riisipuuro ja tortut on syöty ja kynttilät palavat kuusessa, me lähdemme yhdessä Alicen kanssa vähäksi aikaa ulos Isolle kadulle ja katselemme, miten joulukuuset loistavat naapureissa; Boehmilla, Kyntzelillä, Donnerilla, Lithénillä... Toivottavasti silloin sataa lunta ja vielä sen jälkeenkin. Tapanina ajellaan taas ympäri katuja ja käydään ainakin Måttisen talossa, mutta en tiedä vielä, tehdäänkö tänä vuonna retkiretkeä Granöön asti kuten viime vuonna. Tosin minun jalkoja silloin kovasti paleli.

J. K. Rovasti on kuulema lausunut toisen asteen paheksumisensa tiernapoikien takia - onko kummempaa kuultu? Minä ainakin toivon niiden taas tulevan viime vuonna ne kävivät juuri joulupäivänä ja varsinkin se Herodes lauloi niin hyvin, kuten muistat. Teki mieli antaa niillekin lakkahilloa, jota juuri silloin söimme jälkiruuaksi, mutta taisivat olla niille halutumpia ne muutamat lantit jotka isä antoi.

Se papiston apulainen, Krank ,oka oli niin hyvä tanssimaan, on kuulema nyt mennyt naimisiin...

Monin rakkain ajatuksin ja hyvän onnen toivotuksin me muistamme Sinua, Gustaf, ja toivomme varjelusta Sinun ja Arcticin matkalle missä päin nyt purjehtinettekin! Toivon saavani Sinulta kirjeen - mutta milloin - siihen en uskalla edes ajatuksissani määrää panna. Siellä kai aurinko paistaa ja on mukava ilma - täällä kuten tiedät ei paista. - Mutta kynttilöitä olemme tehneet, ensin lokakuussa ja nyt viime viikolla vielä lisää, niitä on porstukamarissa pärekorillinen, olimme kaikki mukana, äiti, Alice ja minä kun Fiia ja Anna olivat laittaneet pystyyn "kynttilätehtailun", kyllä siinä kuuma tali räiski. On meillä omenoitakin, tuoksuvat niin hyvältä. Vielä pitää kääriä muutama lahja, Alice tahtoo sulkea ne lakkasinetein, mutta ensin kirjoitamme pienet värsyt - arvaat että meillä on tänä iltana hauskaa!

Rakkain terveisin sisaresi Rosa ja se nuorempi Alice

Kuvateksti:

Viime vuosisadan tyttöjä. Heidän nimensä voisivat olla - vaikkapa Rosa ja Alice. Varmaankin leikkasivat joulukuusenkoristeita tinapapereista ja valoivat kynttilöitä. Täältä katsoen heidän joulunsa tuntuu niin idylliseltä...