Kun tyttökoulu oli tanssimestarin talossa ja Varvin rannat lastujen peitossa

Kokkola 13.3.1980

Kapteeni H o n g e l l i n perheestä kertovan artikkelisarjan eräänä tietolähteenä oli Annie Hongellin lapsuusvuosistaan kirjoittamat muistelmat, joiden rikkaasta sisällöstä yhä vieläkin tuntuu pyrkivän esiin yhtä ja toista kertomisen arvoista. Erikoispiirteitä kaupunkimme senaikaisesta elämästä, yksityiskohtia jotka herättävät uteliaisuutta - tai kenties kiitollisen huokauksen, että nyt sentään on toisin...

Ensimmäistä tietoista muistikuvaansa Annie kuvailee tähän tapaan: "Aamuaurinko kurkistaa sisään talon idänpuoleisesta ikkunasta kukkien ja vihreiden lehvien välistä, ja yhtäkkiä kuuluu pientä, ikäänkuin tukahtunutta lapsen itkua. Se on ensimmäinen muistikuvani, ja jälkeenpäin olen tiedostanut, että se on ollut Paul-veljeni syntymähetki, toukokuun kolmannen päivän aamuvarhainen vuonna 1884." Annie itse oli syntynyt kolmisen vuotta aikaisemmin. Mitään synnytyslaitosta ei kaupungissa tuohon aikaan ollut, ei vielä kolmeenkymmeneen vuoteen, vaan lapset syntyivät kodeissa.

On jäänyt mieleen myös vaeltelua aurinkoisilla kaduilla, nuket kainalossa, kaksi pikku tyttöä, Ada ja Annie. Milloin mentiin fasterien taloon Itä-Kirkkokadun varrelle, milloin sen naapurina olevaan Kyntzellien taloon. Eikä kulunut pitkää aikaa ennenkuin tytöt saivat työnnellä sinivalkoisissa lastenrattaissa omaa pikkuveljeään.

Vähitellen alettiin pyrkiä kesäksi pois kaupungista, meren rannalle. Aluksi vuokrattiin Kyntzellien kanssa yhteinen kesämökki Sannanrannalta. Siitä kesästä on Annien mieleen jäänyt "sisilisko puupenkillä, metsävahdin pelko kun oltiin keräämässä risuja metsästä, soutumatka lahden yli ukkossäässä - ja putoaminen mereen pitkältä laiturilta".

Katajaköynnökset

Seuraavana kesänä Hongellin perhe vuokrasi, tällä kertaa yksikseen, erään kalastajamökin Varvilahden rannalta. Se kesä sattui olemaan sateinen ja kylmä, Annie muistaa että äiti istui pitkiä hetkiä lasten kanssa metsän suojassa ja muovaili heille savesta kaikenlaista pientä mukavaa. Kukko kiekui aamuisin anivarhain, ja kalastajaperheelle syntyi poika, jolle kasteessa annettiin nimi Otto Zefyrinus.

Molempien Hongellin tyttöjen syntymäpäivät olivat heinäkuussa, ja tuona kesänä niihin liittyi aivan erikoinen toimenpide: syntymäpäivän kunniaksi ripustettiin tuvan oveen katajista solmittu tuoksuva köynnös, jossa luki Ada 9 v ja sitten, Annien syntymäpäivänä, Annie 7 v. Tuntui kuulema erikoisen juhlalliselta. - Lieneekö ollut laajemminkin tuollainen tapa näillä seuduin?

Varvilla

Vuonna 1891 perhe osti itselleen oman kesäpaikan, pienen tuvan Varvilta, jonne ei silloin vielä ollut minkäänlaista ajotietä maitse. Kuittikin on vielä tallella ja kertoo, että osto tapahtui jo huhtikuussa. Myyjä oli Charlott Wirkberg, merikapteeninrouva hänkin: Wirkbergien tiedetään

silloin muuttaneen Morsiussaaren nokalle. Kauppasumma oli 550 silloista markkaa ja kauppaan kuului kesätupa sekä siihen kuuluvat kaksi ulkorakennusta.

"Kuinka selvästi muistankaan sen tuulisen päivän, jolloin soudimme ensi kerran katsomaan tupaa", kirjoittaa Annie. - "Tunnin soutu kaupungista, ensin pitkin Suntia, sitten ohi Halkokarin, Mustakarin ja ohi Davisbergin, jonka kohdalla väylä oli hyvin kivinen. Sitten Morsiussaaren salmesta ja ohi Soldatskärin, ja lopulta yli Varvinlahden. Kovassa tuulessa meillä oli vaikeuksia luotsata kivien välistä, mutta täti Malin oli sillä kertaa mukana ja vei veneemme onnellisesti Sneckendahlin laituriin Varvilahdessa. Raatimiehenrouva Charlotta Sneckendahl omisti meidän lähellämme olevan huvilan, hän oli samanikäinen kuin tädit Mala ja Frigga ja oli heidän hyvä ystävänsä. Soldatskärin taas omisti perhe Björkman, heillä oli samanikäistä tyttöjä kuin me, ja niinpä syntyi seuraavina kesinä vilkas liikenne Varvin ja Soldatskärin välille. Uitiin yhdessä puolelta toiselle, yhdessä temmellettiin vedessä ja maalla.

Punainen matala tupamme - vielä sinä seisot samanlaisena kuin ensi kertaa ylittäessämme kynnyksesi, ensi kertaa tullessamme parrukattosi alle. Avotakka tuvassa, avoin nurkkatakka keittiössä, siinä kolmijalka keittämistä varten. Tuvassa kerrossängyt lapsille, pinnasohva ja korituolit, pyöreä pöytä sohvan edessä, peräseinällä piironki. - Laivanrakennusaikana oli tupa ollut varsisepän asunto, sen takia kaikki oli asetettu niin että se sopi siihen tarkoitukseen: keittiö auringon puolella, tuvan ikkunat pohjoiseen ja itään. Äiti, joka oli niin sairaaloinen, tahtoi tosin usein palella siellä, varsinkin sateisina ja kylminä kesinä. - Molemmissa Varvinniemissä oli aikaisemmin ollut laivaveistämö, ja vielä meidän lapsuudessamme oli kaikkialla maassa lastuja ja lahoavia parruja. Ihanin hetki oli se, kun musta kahvipannu asetettiin kolmijalalle ja sai juosta ulos haravoimaan kasaan muutamia lastuja tulen sytykkeeksi.

Vapaa näköala avautui ikkunoista merelle, myöhemmin se on kasvanut miltei umpeen. Kauempana niemenkärjessä oli työväkeä varten tehty pitkä talo laivanrakennusajalta, se oli nyt jaettu pienempiin huoneistoihin ja vuokrattu kesävieraille. Siellä asui meidän tullessamme lennätinpäällikkö Sandström perheineen, kapteeni Hedman perheineen ja rouva Westerstråle tyttärineen, kaikissa perheissä oli lapsia."

Annie Hongell kuvaa hauskasti niitä yhteisiä retkiä, joita tehtiin marja-aikana Trullevin niemelle, tai Rödsön kylään, jossa jokirannasta kerättiin kaislaa. - Jo hyvin varhain oppivat Hongellin tytöt käyttämään airoja ja purjeita. Kyntzellien kesähuvila sijaitsi Sannanrannalla, ja veneellä liikuttiin paitsi kaupunkiin myös sangen usein Sannanrannalle Vanhan sataman lahden yli.

Ja tällaiselta näytti siihen aikaan Soldatskärissä: "Soldatskär eli Björkmanin varvi, kuten sitä tavallisesti nimettiin, oli rakennettu laivanrakennusaikana, päärakennuksen oli teettänyt raatimies, laivanvarustaja Anders Björkman. Suuri, punaiseksi maalattu talo valkoisin nurkkalaidoin kohosi korkealle ylhäällä kallionkielekkeellä, sieltä oli ihana näköala yli merenlahden, edessä molemmat Trutklippanit, Repskär ja Tankar kaukana ulkomerellä, sieltä majakanvalo kimaltelemassa syyskesän pimenevillä iltoina. Suuri avoin veranta jonka ympärillä kasvoi humala. Kuinka tyylikäs olikaan valoisa sali pitsiliinoineen, valkoisille kaakeliuunineen, Jenny Lindin muotokuva kullatuissa kehyksissä seinällä. Ja ruokasali pinnasohvineen: sänkykamari, jossa miltei aina saattoi nähdä jonkun ahkerista tyttäristä istumassa ompelukoneen äärellä, joko uutta leninkiä ompelemassa tai vanhaa korjaamassa."

Nykyään ei Soldatskärillä ole ainoatakaan laivanrakennusajalta säilynyttä rakennusta. Vain yksi piirroskuva kertoo siitä Kokkolan historian kolmannessa osassa.

Valmistava- ja tyttökoulu

Se valmistava koulu, johon Hongellin tytöt ensiksi joutuivat, sijaitsi rautatientorin varrella ns. Hannelinin talossa. Siellä istui parikymmenpäinen lapsilauma, tyttöjä ja poikia, kahden neliskulmaisen pöydän ympärillä salissa, jonka katto oli hyvin matalalla. Heitä opetti Ida Shroderus, jolla Annie muistikuvan mukaan oli aina viivotin kädessään. Tuosta viivottimesta sai yksi ja toinen pienen näpäyksen jos läksy ei sattunut sujumaan. - Valmistavaa koulua käytiin pari vuotta, jonka jälkeen pojat siirtyivät yläalkeiskouluun ja tytöt yksityiseen tyttökouluun.

Hongellin-tyttöjen aikana ei tyttökoulu enää toiminut Boehmin talossa kuten aikaisemmin. Nyt sitä pidettiin vuokrahuoneissa keltaisessa puutalossa, joka sijaitsi vastapäätä nykyistä Englanninpuistoa, osoitteessa Isokatu 41. Talon omisti riikinruotsalainen herra, tanssimestari Nelson, joka yhdessä rouvansa kanssa kiersi ympäri maata antamassa tanssinopetusta halukkaille.

Koulupäivä kesti yleensä klo 8-10 sekä 12-15, välillä käytiin kotona aamiaisella. Hongellin tyttöjen koti olikin lähellä koulua joten parin tunnin päivätauolla ehti paljon muutakin.

Tyttökoulun johtajattarena toimi tuohon aikaan Maria Wallin, o.s. Hellström. Hänen miehensä oli ollut kauppias mutta kuollut nuorena ja Maria oli jäänyt viiden lapsen kanssa jokseenkin varattomaan ja tukalaan asemaan, mutta ponnistellut - sukulaistensa avulla - itselleen opettajan pätevyyden. Johtajatar Maria Wallin opetti tytöille ruotsia, maantietoa, piirustusta ja kielioppia. Saksaa luettiin ensimmäiseltä luokalta lähtien ja sitä opetti Linda Forsström, joka opetti myös ranskaa ylemmille luokille. Matematiikkaa ja luonnonhistoriaa opetti Nanny Hammarström, uskontoa Julia Wiklund, joka oli itse hyvyys, ja siksi juuri häntä kiusattiin. "No no tytöt" oli kuitenkin kaikkein suurin moite, joka koskaan hänen suustaan kuultiin. Kolmannelta luokalta lähtien luettiin myös suomea, sitä opetti ankara herra, rehtori Eliel Rajander. Toisiakin miespuolisia opettajia tytöillä oli, nimittäin kansakoulunopettaja A. G. Nyström, joka kävi antamassa laulun opetusta, ja fil. maist. M. W. Högbacka, joka ylimmillä luokilla opetti venäjää. "Meillä oli kuitenkin venäjän kielestä aina se tunne, että sitä emme tulisi tarvitsemaan joten sen saattoi unohtaa niin pian kuin mahdollista," kirjoittaja Annie. - Käsityönopettajana oli Emmy Snevkendahl. - Opettajat kuitenkin vaihtuivat, myöhemmin tuli mm. matematiikan opettajaksi Linnea Brander ja kielten Helmi Tennander.

Tanssimestari Nelsonin talo

Millainen henkilö oli tanssimestari Nelson - siitä eivät Annien muistelmat kerro sen enempää, mutta hänen talonsa, ihan tavalliseksi asuintaloksi rakennettu, ei suinkaan ollut mikään ihanteellinen koulutaloksi. Sisäänkäynti tapahtui korkeitten rappusten kautta, mitään lämmintä eteistä ei ollut, vaan talon keittiö sai toimia vaatteiden säilytyshuoneena. Huoneet sijaitsivat toinen toistensa takana. Oli monia luokkia, joiden läpi toiset joutuivat kulkemaan. Aamurukous pidettiin talon suuressa salissa, jossa oli urkuharmooni.

Mutta piha talon edessä viheriöi ja siinä kasvoi karviaismarjapensaita pitkinä rivistöinä. Koulun lankkuaidassa oli pieni portti., josta pääsi kedolle. Siellä kasvoivat keväisin lukemattomat voikukat, joista tyttökoululaiset punoivat seppelettä kaulalleen. Aivan koulun edessä oli Tervatori, suuri laakea plaani joka oli täysin paljas ja paksun tervakerroksen peittämä. Siinä oli hyvä leikkiä välituntileikkejä, ja kun aurinko lämmitti tervakerroksen, se hempui mukavasti askelten alla. - Muutamia vuosia myöhemmin tervakerros kuorittiin pois, sijalle tuotiin multaa ja istutettiin puita sekä nurmikenttä: siitä tuli Englannin puisto.

Ystävättäriä ja opettajattaria

Annien tyttökouluvuosina alkoivat äidin pitkät merimatkat - isähän oli ollut merillä jatkuvasti, koko hänen lapsuutensa ajan.

Äidin poissaolosta huolimatta nuo vuodet olivat onnellisia: kasvavilla tytöillä olivat omat salaisuutensa, ystävättäriä oli paljon ja asiaan kuului myös, että opettajattaria - varsinkin muutamia, jotka olivat erikoisen nuoria ja kauniita miltei jumaloitiin.

Äidin sijaisena olivat nyt isän sisaret, täti Frigga tai täti Mala, kumpi kulloinkin. Useimmiten täti Frigga.

- Täti Frigga osoitti meitä kohtaan suorastaan enkelin kärsivällisyyttä. Ainoastaan kerran muistan hänen olleen vihainen, ja se oli silloin kun eräänä iltapäivänä vinkkasimme meille kaksi nuorta opettajatarta, jotka sattumalta kävelivät kotimme ohi. He tulivatkin sisään oikein mielellään, mutta täti Frigga ei ollut arvannut etukäteen kylliksi siivota - siksi hän oli vihainen.

Tyttökouluvuodet livahtivat ohi tuota pikaa, ja "meistä kasvoi pitkiä ja kookkaita, voimakasrakenteisia, tuhteja tyttöjä ilman erikoisempaa ulkonäköä - mutta iloisia ja ystävällisiä", kirjoittaa Annie.

Työelämään

Koska koulunkäynti ei tuottanut tytöille vaikeuksia, olisi varmaan myös Annie jatkanut opintojaan pitempään elleivät taloudelliset olosuhteet olisi isän kuoleman jälkeen niin perusteellisesti muuttuneet. Ammattiin oli valmistuttava suorinta tietä, ja niin Annie kävi Raahen Porvari- ja Kauppakoulun kuten Adakin. Annie sai paikan pankista ja toimi myöhemmin pankin kamreerina - sekä hoiti sivutyönään kaupunginkirjastoa!

Minulle on pitkin matkaa tuottanut vaikeutta ymmärtää, kuinka pankin kamreeri voi sivutyönään tehdä tuollaisen mahtavan kulttuurityön: hoitaa 40 vuotta kaupunginkirjastoa. Läheskään jokaiselta se ei olisi käynyt, vaikka ottaakin huomioon, ettei kirjasto ollut auki kuin muutamia tunteja kerrallaan. Mutta Annie Hongell ehti. Ne, jotka tunsivat hänet. tietävät, mistä se johtui.

Kätevä ja nopea

- Hän oli tavattoman aikaansaapa ja nopea. En ole elämässäni nähnyt ketään muuta ihmistä joka olisi esimerkiksi poiminut marjoja niin nopeasti kuin Annie Hongell, sanoo apteekkari Millan Nordman. - Tuntuu että mihin tahansa hän ryhtyi, häneltä tapahtui ja nopeasti. Erityisen taitava hän oli käsitöissä. Hän ompeli, kutoi kangaspuilla suuria ja vaikeitakin töitä kuten raanuja ja täkänöitä, mattoja, ikkunaverhoja, pöytäliinoja - mitä kaikkea. Koristeli sohvatyynyjä käsin ompelemalla. Yhtä joutuisasti häneltä sujuivat myös kirjalliset työt.

Myös kaupunginkirjaston ruotsinkielisen osaston hoitaja, Annie Hongellin työtoverina pitkään työskennellyt neiti Hedvig Mellberg muistelee hänen monia kudontatöitään, mm. Varvin tuvassa oli kerrossängyt, joiden eteen Annie oli itse kutonut aivan erikoisen kauniit verhot. Työasioissa, kirjastossa, hän oli aloittelijoille neuvoja antaessaan aina kovin ystävällinen ja hienotunteinen, suhtautui myönteisesti kuten sanotaan.

- Hyvin puhelias ja iloinen hän oli. Voin vielä tänä päivänä mielessäni ikäänkuin kuulla hänen iloisen äänensä kun hän kertoi - esimerkiksi tuon sota-aikana tapahtuneen. Täällähän oli muutamia hälytyksiä, ja Annie Hongell kertoi myöhemmin työtovereilleen miten hän oli menetellyt:

- En minä ehtinyt enkä muistanut ottaa mitään muuta mukaani kuin äidin päiväkirjat ja niiden kanssa minä juoksin suojaan.

No, mitään pommitustahan ei onneksi tullut, joten jälkeenpäin saattoi hyvin naureskellakin tapaukselle. Se osoittaa kuitenkin, miten arvokkaana hän piti tuota äitinsä ainutlaatuista jäämistöä, hänen päiväkirjojaan, joihin sisältyivät myös kokemukset hänen merimatkojensa aikana.

Neiti Mellberg uskoo Annie Hongellia jääneen jonkin verran harmittamaan sen, ettei hän voinut jatkaa opintojaan. Mutta katkera hän ei missään tapauksessa ollut. Hän oli epäitsekäs mitä suurimmassa määrin.

- Luulen että hän sisarensa Adan kuoleman jälkeen tunsi itsensä hyvin yksinäiseksi, sanoo neiti Mellberg.

Hongellin loppiaispäivälliset

- Ennenkaikkea muistan hänet tuollaisena kilttinä kummitätinä sanoo Thorolf Källström, joka pikkupoikana kävi usein Hongellin talossa, ja muistaa siellä yötä ollessaan ennen uneen vaipumista laskeneensa sängyn yläpuolelle ripustetun pohjalaisraanun ruutuja. Hän muistaa Hongellin talon jokaisen huoneen yksityiskohtia myöten, sillä siellä käytiin usein ja Hongellit kävivät heillä. Oltiin perheystäviä.

- Mutta loppiaispäivällisestä oli tullut oikein traditio, olimme siellä silloin koko perhe. Loppiaisena kaikki tapahtui oikein "suureen tyyliin". Ensin tarjottiin buljonki, jossa oli juustotankoja. Kun se oli syöty, kilisti Annie-täti kelloa, ja silloin ilmestyi keittiöön johtavasta pienestä ovesta Emma, heidän pitkäaikainen apulaisensa, korjasi lautaset ja toi uuden ruuan. Se oli tavallisesti vasikanpaisti siihen kuuluvine lisineen. Jälkiruuaksi oli kermahyydyke, jossa oli marjoja, tavallisesti lakkoja. Ruokalajit olivat joka loppiaisena suunnilleen samat. Aterian jälkeen aikuiset jäivät pöydän ympärille keskustelemaan ja me lapset juoksimme leikkimään, tai tapahtui niin että makasimme kaikki lattialla - Annie-täti oli silloin mukana - ja pelasimme ‘tag i stickaa’. Siinä oli suuri kasa itse vuoltuja tikkuja ja niistä piti ottaa yksi liikuttamatta muita.

Tällaista se siis oli ennen sähköisten iloitteluvälineitten tuloa, perheitten seurustelu. Tikkupelit ja muut mukavat ajanvietteet muistetaan hauskoina ja kodikkaina leikkeinä.

Vuosikymmenien takaa

Hongellit ja Källströmit eivät olleet sukulaisia - mistä oli peräisin ystävyys? Thorolf Källström kertoo, että se oli lähtöisin Almasta, ihmeellisestä Alma-äidistä, joka yhteen aikaan otti luokseen varattomien perheitten lapsia maaseudulta, jotta nämä voisivat käydä koulua kaupungissa. Piti siis koulukotia - mutta kokonaan ilmaiseksi, mikäli Thorolf Källström tietää. Ruokki ja antoi asunnon, vieläpä hän itse tai tyttäret auttoivat läksyjen selvittämisessä. Toiset viipyivät pitempään, toiset vain lyhyemmän aikaa kunnes saivat itselleen vakinaisen asunnon. Thorolf Källströmin äiti, jonka koti oli Ykspihlajassa, oli Alman luona useita vuosia. Tuo koti Ykspihlajassa oli vähävarainen ja sitäpaitsi liikenneyhteydet sieltä niin huonot ja epäsäännölliset, ettei koulunkäynti olisi sujunut. Alma Hongell oli siis epävirallisesti adoptoinut ykspihlajalaisen Jauckensin tytön. Samanaikaisesti hänen kanssaan oli muitakin koululaisia Hongellilla asumassa.

Kun siis kasvattitytär aikuistui ja myöhemmin meni naimisiin, oli selvää, että hän palasi yhä uudelleen Hongellien luo, ja kutsui sitten Annie Hongellin poikansa kummiksi. Thorolf Källström muistaa hämärästi myös Alma Hongellin hänen viimeisinä elinvuosinaan: pieni, sokea vanhus, joka istui tuolissaan. Muistaa senkin, että hänen äitinsä kävi usein lukemassa Alma Hongelille ääneen.

Laatukuva kodista

Nähtävästi Hongellien koti on tehnyt vaikutuksen myös pietarsaarelaiseen kirjailijaan J. J. Huldeniin joka kirjassaan Österbottningar i vardagsdräkt (Pohjalaisia arkivaatteissa) antaa siitä seuraavan kuvauksen:

"Koti persoonallisine huonekaluineen, huonekasveineen, purjelaivoja esittävine tauluineen, vieraista satamista tuotuine erikoisine esineineen - tuo koti kaikkineen on vaatimaton, aistikas ja erinomainen ilmentymä koko siitä pikkuporvarillisesta kulttuurista, joka on ollut niin ominaista Pohjanmaalle. Toisessa päätykamarissa istuu isosisko ja korjaa vihkoja, tai lainaa kirjoja tiedon puun alimmalla portailla ponnisteleville oppilailleen. Toisessa kamarissa kutoo pikku sisar ryijyjä ja liinoja, tai ompelee kesävaatteita niitä aurinkoisia päiviä varten, jotka kesällä tullaan viettämään Varvilla. Äiti runoilee satuja kaukomaista, tai osoittaa vieraanvaraisuuttaan täti Dikalle ja täti Malalle ja mitä kaikkia he ovatkaan nimeltään kaikki nämä ajattomat tädit, jotka juovat kahvia salongin pöydän ääressä ja puhuvat hyvää lähimmäisistään. Mikä menneisyyden tuoksu kaapeista ja laatikoista, mikä charmi kaikissa esineissä, mikä sydämellinen hyvyys säteileekään ihmisistä! Äiti näyttää ohuelta kuin kiinalainen posliini, mutta hänen kasvoiltaan kuvastuu sisäinen voima. - Maailma tulee köyhemmäksi kun tämän lajin ihmiset kuolevat pois."

Teksti: Annikki Wiirilinna
Kuvat: Kaupunginmuseo
Taitto: Markku Patrikainen

Kuvatekstit:

Varvilla, muinaisilla rantakallioilla kesällä 1936 otettu kuva Annie Hongellista ja toisesta, vanhemmasta kokkolalaisesta Annista, nim. Anni Axelqvistista. Axelqvisteilla oli kauan kirjakauppa. Kun tämä kuva on otettu, ovat sekä Ada että Alma Hongell jo kuolleet, Annie eli vuoteen 1954 saakka.

Tällainen oli Hongellin tyttöjen lapsuuden aikana näkymä Varvilahden yli Soldatskäriin, jonka Björkmanit silloin omistivat. - Parhaana laivanrakennusaikana 1800-luvun alkupuolella oli Soldatskärin laivaveistämö Anders Roosin hallussa kun taas Donnerit ja Kyntzellit rakennuttivat laivojaan lahden tällä puolella. - Veistämöiden vielä toimiessa Kaustarlahden alueella oli Kyntzellin varvin pääisäntänä raatimies W. Sneckendahl, mutta 1870-luvulla laivojen rakennuspaikka oli muutettu Ykspihlajaan.

Tyttökoulun opettajat vuonna 1892. Istumassa vasemmalta: johtajatar Maria Wallin, rehtori Eliel Rajander ja neiti Linnea Brander. Seisomassa vasemmalta: kansakoulunopettaja A.G. Nyström, rovasti Ivar Forsman, maisteri M.W. Högbacka, neiti Helmi Tennader ja Julia Wiklund.

Tanssimestari Nelsonin talo, jossa yksityinen tyttökoulu toimi 1890-luvun alkupuolen. - Saman vuosikymmenen lopussa siinä toimi yhden vuoden ajan suomalainen yhteiskoulu, mutta silloin talon jo omisti nimismies Olander.