Viimeisiä mohikaaneja

Kokkola 2.2.1984

Suntin varrella on aikoinaan ollut kymmeniä kauppiaitten tavaramakasiineja, joihin tavara on tuotu laivoista Suntia pitkin ja jonkinlaisella nostolaitteella kipattu sisään. Yksi tuollainen vanha tavara-aitta, entinen suolamakasiini on vieläkin (lähes) pystyssä. Se sijaitsee Pikiruukinpuolella Suntia, kohta kun punaselta sillalla lähdetään merelle päin. Talvella kun kulkee sen ohitse, katsoo vain että kas kun on lunta tupruttanut sisään. Mutta jos paikalle sattuu joskus juhannuksen tietämissä, katsoo tuota lumikinosta vähän pitkään. - No, sen täytyy olla styroksia tai jotakin, mitä lie - eihän tuonne uskalla mennä enää edes koskemaan, putoaa pian katto niskaan.

Mutta kun viime kesänä kävelimme tuota polkua englantilaisen vieraamme kanssa, hän uskalsi. Maistoi valkeaa kasaa ja totesi että suolaa mikä suolaa.

Maistamalla emme kuitenkaan päässeet selvyyteen suolan iästä. Jos vaikka olisi ihan Ibitzan suolaa viime vuosisadalta? Silloinhan sitä kannattaisi pakata ja myydä vaikka vähän korkeammastakin hinnasta?

En tiedä mistä ja milloin suola on sinne tullut ja kenen omistama makasiini viimeksi on ollut, mutta itse rakennuksen vanhimman osan täytyy olla siltä ajalta, jolloin noita rantamakasiineja on tosiaan käytetty alkuperäiseen tarkoitukseensa, kauppiaitten tavara-aittoina mereltä päin tapahtuvassa tavaraliikenteessä.

Suolamakasiinin maanpuoleisessa seinässä näkyvät vielä selvästi luukut, joista suola on aikoinaan lapioitu ulos, luultavasti säkkeihin, jotka hevosajoneuvoilla on viety myymälöihin, kenties sitä on myyty suoraankin ostajille. Luukkuja on näkyvissä neljä kappaletta. Sittemmin on luukkujen päälle lyöty laudat.

Siellä se lahoo, viimeinen mohikaani. Tuskinpa sillä mitään arvoa onkaan?

Paljon suurempi harmi on kyllä se toinen "viimeinen mohikaani", joka lahoo Paraisten Stor-Mälössä. Nimittäin viimeinen Kokkolassa rakennettu purjelaiva, v. 1920 vesille laskettu nelimastokuunari Yxpila. Sen oli suunnitellut suurta mainetta niittänyt laivanrakennusinsinööri Gösta Kyntzell ja sen mainioita purjehdusominaisuuksia kiiteltiin kilvan.

Vuonna 1925 alus myytiin täältä raumalaiselle varustajalle Ferdinand Fagerströmille. Tuohon aikaan purjelaivoihinkin jo asennettiin apukoneita, jollaisen Fagerströmkin oli hankkinut, mutta jätti sen asentamatta koska Yxpila ilman sitäkin purjehti niin maan mainiosti.

Matkalla sodan syttyessä

Maineensa päivinä Yxpila kuljetti etupäässä puutavaralasteja Englantiin, Tanskaan ja Saksaan. Puutavaraa se oli viemässä Englantiin silloinkin syksyllä 1939 kun toinen maailmansota syttyi. Kotimaahan oli palattava Irlannin ja Skotlannin ympäri, ja sotivien osapuolten sukellusveneet ja risteilijät pysäyttivät aluksen monta kertaa. Muonakin oli pari kertaa jo loppumaisillaan. Tulo Englannista kesti silloin 39 päivää vaikka se normaalisti otti aikaa vain pari viikkoa, hyvällä purjetuulella joskus vain kymmenen päivää. Kotirantaan kuitenkin lopulta päästiin - pahemmin, paljon pahemminkin olisi voinut käydä tuohon aikaan, jolloin miinavaara oli erittäin suuri.

Sodan jälkeen Yxpila myytiin Raumalta helsinkiläiselle Munkkiniemen Laiva Oy:lle, mutta joutui syksyllä -49 Itämerellä myrskyyn, jolloin sen takila vaurioitui. Mutta silloin vielä laiva korjattiin, se sai jopa uudet purjeet. Matkoja sen ei kuitenkaan tiedetä enää tehneen.

Olisikohan ollut tässä vaiheessa, jolloin sitä on tarjottu Kokkolan kaupungille, synnyinkaupungilleen, ostettavaksi ja säilytettäväksi menneen purjelaivakauden muistona. Ajatus ei kuitenkaan ottanut tulta, oli varmaan sodan jälkeen monia muita tarpeellisempia rahanreikiä. Mutta kun nyt ajattelee, mikä matkailuvaltti tuollainen kuunari olisi...

Niin vain sitten kävi, että eräässä syysmyrskyssä Yxpila ajautui Turussa Ruissalon rantaan. Sieltä se irrotettiin ja siirrettiin Ruissalon Pansionpuoleiselle sivulle. Siihen se parin vuoden kuluttua upposi. Vielä kerran se nostettiin pintaan ja hinattiin hylkynä Paraisille, jonne se jätettiin lahoamaan.

Vuonna 1976 otetuissa Åbo Akademin merimuseon kuvissa Yxpilan kansi on vielä ehyt ja kokka pystyssä, sen jälkeen se on luovuttanut taistelun aikaa vastaan: kokka on nykähtänyt rantaveteen ja kansirakennelmat ovat sellaisessa kunnossa, ettei laivaan enää voi mennä, se on toisin sanoen täysin hajonnut.

Yxpilan hautausmaa löytyy autotien päästä Paraisten Stormälöstä, läheltä merivartioasemaa, jos jotakuta automatkailijaa kiinnostaisi käydä katsomassa. Yxpilan pituus oli 59 metriä ja syväys 5,2 metriä, kuollutta painoa sillä oli 900 DWT.

Mutta myös Kaustarlahdessa, aivan Soldatskärin saunan edustalla on mereen uponneena kokonainen laivan runko. Tämän vuosisadan alkukymmenillä laivan kaaripuitten päät olivat vielä vedenpinnalla, sen ajan poikaset uivat laivahylyn luo ja pitelivät kaaripuista kiinni, nyt se on painunut kokonaan veden alle.

Soldatskäriä vastapäätä olevalla Kaustarlahden rannalla, eli Vanhalla Varvilla kesiään viettävät Pertti ja Arja Meriläinen kertoivat viime syksynä, että he vesien jäähdyttyä ja kirkastuttua soutelivat eräänä päivänä lahdella. Silloin he olivat sattumalta tulleet laivahylyn kohdalle, jonka olemassaolosta he eivät siihen asti ollet mitään tienneet. Vesihiihtoa kesäisin ahkerasti harrastava rouva Arja Meriläinen sanoi säikähtäneensä kovin nähdessään niin lähellä vedenpintaa sellaisen suuren joukon jykeviä hirrenpäitä. Jos siihen olisi sattunut kovassa vauhdissa osumaan veneellä ja vesisuksilla...

Pertti Meriläisen mielestä tuon uponneen laivan on täytynyt olla aika kookas, niin kauas oli kaaripuitten rivi jatkunut.

Kuten tunnettua, puu pysyy näissä pohjoisissa vesissä lahoamatta. Siitä rungosta näkisi muinaisten laivanveistäjien tekojälkiä vieläkin.

Kesällä niitä sopisi käydä kurkistamassa.

Annikki Wiirilinna

(Tiedot Yxpila-laivasta saatu Markku Haapion artikkelista joka on julkaistu Iltasanomissa, 4.9.-82).