Historiaa ja keskikesän kauneutta

Kokkola

Vanhalla varvilla, jossa ennen laivoja tehtiin

Sen porraspäässä kasvaa korkeuksia, tavoitteleva kuusipuu, sitä ympäröi joka puolelta lehtipuitten verho niin että pieniruutuiset, 1700-luvun mallia olevat ikkunat eivät kangas verhoa kaipaa. Lattia tosin on hieman kallellaan niin että aluksi on tunne kuin kävelisi laivankannella, mutta pian siihenkin tottuu, ja vanhassa pohjalaismallisessa nurkkatakassa saa paistatella elävän tulen ääressä. Itseään ja makkaraa, ja kahvipannun kylkeä. Pyöreäpohjaisessa padassa keittää juhannus heraa...

Mutta parasta on pihamaalla, jossa puna-ailakit tulevat vastaan joka askeleella - niillä on herttainen kansanomainen nimikin: taivasten valtakunnan avaimet. Metsätähdet viitoittavat tietä ulkohuoneeseen päin, ja lehtonotkelmassa kukkivat vielä vähän aikaa sitten valkovuokot. Lintuja tuntuu olevan jokaisessa puussa, niiden konserttia ja pesimispuuhia voi seurata koko kesäisen päivän.

Meri on sadan-parinsadan metrin päässä, vilkkuu oksien lomitse.

Olin vihdoinkin onnistunut vuokraamaan mökin kesäksi. Vanhalta varvilta mukavan pyöräilymatkan päässä kaupungista. Se on vanha sepän asunto, sen tiesin, ja olin päättänyt kerrankin ottaa selvän siitä, missä ne laivaveistämöt täälläpäin oikein ovat sijainneet. Mustallakarilla on ollut laivojen korjauslaituri, sen tiesin mutta missä on ollut se vanha veistämö, jonka Anders Donner 1800-luvun alussa omisti, ja se toinen joka oli Kyntzellin suvun hallussa? Niistä kerrotaan Kokkolan historian III osassa, ne ovat myös merkittyinä karttaan joka liittyy Halkokarin kahakasta kertovaan lukuun. Mutta siitä lähtienhän on rantaviiva kokonaan muuttunut.

Eräänä iltana koputtelivat mökin ovelle rakennusmestari Veijo M e r i 1 ä i n e n ja työnjohtaja Pauli P a a n a n e n. Edellinen oli jo aikaisemmin kertonut minulle työnjohtaja Paanasesta, joka on tutkiskellut tätä maastoa ja tehnyt siitä omat päätelmänsä:

- Sen on täytynyt sijaita juuri tässä, missä sepän pajakin. Sen takia että laivojen raudoitus tapahtui tuohon aikaan "räätälin työnä" jos niin voi sanoa: työn kestäessä täytyi sepän käydä kokeilemassa rautaa sille paikalle, johon se sijoitettiin, ja on aivan itsestään selvää ettei hän tulikuuma rauta pihdeissään voinut pitkiä matkoja juoksennella. Ja kun katsoo tätä maastoa, näitä silloisia rantakiviä, tässä on juuri se kaltevuus joka on tarvittu laivanrakennuspaikalla. Ja tuossahan näkyy vieläkin aivan selvä syvänne: sitä on ehkä jouduttu myöhempinä aikoina ruoppaamaankin että tyhjä uusi laiva on saatu siitä uimaan syvemmälle, merenlahteen joka tuossa nyt näkyy sadan metrin päässä, kertoilee työnjohtaja Paananen ja viittoilee länteen, jossa totisesti minäkin nyt nään uoman. Ja nuo kivet mökin edessä - nehän ovat selvääkin selvemmin rantakiviä, veden sileäksi huuhtomia. Vähän idempänä on vielä kivilaiturin jäännös joka ilmeisesti on laivaveistämön aikainen sekin.

Ihmettelin, oliko työnjohtaja Paanasella jo aikaisemmin tieto tästä asiasta vai oliko hän päässyt tutkimalla selvyyteen siitä?

- Ei tietoa eikä tutkimuksia, hän vastaa. - Luin Kokkolan historiasta näistä veistämöistä ja mielenkiintoni heräsi niin paljon että lähdin käveleskelemään tänne maastoon. Nämä maastomerkit puhuvat mielestäni aivan selvää kieltä, ja kun tietää, minkälaista sepän työ tuohon aikaan oli, voi siitäkin päätellä yhtä ja toista. Nuo Rödsön talollisethan ne ovat menneinä vuosisatoina talvikaudet olleet täällä veistämöillä töissä, luulisi heidänkin tietävän, ja luulisi että jostakin löytyisi vielä tallelle pantua tietoa silloisesta laivanrakennustyöstä ja työtavoista, se olisi mielenkiintoista...

Työnjohtaja Pauli Paananen on hyvin tuttu meren ja laivojen kanssa: hän on ollut hinaajan päällikkönä ja sittemmin vuosikymmenet ahtausliike Rauanheimon työnjohtajana.

Arkkitehti Krister K o r p e 1 a, jonka puoleen taas kerran käännyin, totesi että näin on. Työnjohtaja Paananen on päätelmissään johtunut aivan oikeille jäljille: vanha varvi oli juuri siinä, sepän asunnon ja pajan vieressä, se on fakta eikä ainoastaan päätelmä.

Kokkolan historiasta saa sen käsityksen että juuri Donner omisti ja vallitsi kaikkein vanhinta veistämöä Kaustarinlahdella. Että se on juuri tämä paikka, siihen tuntuisi viittaavan sepän asunnon oveen veistetyt nimikirjaimet A.D. Missä sitten sijaitsi se toinen, Kyntzellien omistama veistämö aivan tämän lähituntumassa - ehkäpä siihenkin löytyy vastaus kun maastoa ja vanhaa karttaa vähän katsellaan ja vertaillaan.

Joka tapauksessa Vanhan varvin tien varsi on historiallisesti arvokasta aluetta, sitä pitkin ovat laivanvarustajaporvarit ajaneet veistämöilleen seuraamaan, miten laivojenrakennus edistyy, sitä pitkin he ovat juhlamielin ajaneet silloinkin kun uuden laivan vesillelasku on suoritettu. Eikä se kovin pientä touhua ollut: esim. v. 1827 valmistui näillä veistämöillä kokonaista 7 alusta.

Vanhan varvin tiellä kertoo perimätieto sijainneen senkin veräjän, jonka Pikku-Matti, isoisänsä vanha Porin rykmentin univormu päällään, avasi ohiajavalle maaherralle - tuon Topeliuksen kertomuksen lienemme kaikki lukeneet koulun lukukirjasta. Mutta nythän tie on uusittu ja oikaistu, vanha tie on jokseenkin umpeen ruohottunut: vain pieni pätkä uutta tietä Nisulan mäen alla kulkee vielä vanhaa tiesuuntaa.

Sepän asunto lienee ainoa rakennus joka noilta vanhoilta ajoilta asti on säilynyt. Pajakin on tänä keväänä hajoitettu.

A. W.

Kuvateksti:

Siinähän se on, Vanha varvi, laivanrakennuspaikka, Vielä pari sataa vuotta sitten aallot huuhtelivat etualalla näkyviä kiviä, ja talontakana vasemmalla lainehti meri. Siellä on vieläkin syvä notkelma, ehkä muinoin ruopattu uoma, jota pitkin valmis uusi laiva voitiin tyhjänä uittaa syvemmälle mereen: laivan syväys saattoi tyhjänä hyvinkin olla 1-2 m. - Sepän talo on miltei koko tämän vuosisadan alkupuoliskon palvellut sisarusten Ada ja Annie Hongellin kesäpaikkana.