Helena Sillanpää kertoo lapsuusmuistojaan
Kokkola 21.9.1977
Musiikki ei ole jäänyt
VAIKKA MUSIIKIN OPISKELU JÄIKIN
Meitä on monia, jotka hoksaavat tuossa marras-joulukuussa että "voi kauhia, joulu on niin lähellä eikä minulla ole vielä mitään joululahjoja - olisi pitänyt aloittaa heinäkuussa"! Mutta tunnetteko ketään joka todella tekee niin?
Minäpä tunnen. Hän on Kokkolan entinen pappilan emäntä, ruustinna HELENA SILLANPÄÄ. Kun eräänä heinäkuun päivänä tunkeuduin yllättäen ja äkkiarvaamatta hänen Libeckinkadun varrella sijaitsevaan asuntoonsa, sain nähdä että hän oli todella jo alottanut: monta pahvilaatikkoa oli jo ihan lähtövalmiina, keskeneräisiä käsitöitä oli näkösällä. Sillä lapsia ja varsinkin lastenlapsia on runsaasti.
Olihan siinä totta puhuen kyse vähän muustakin.
- Kun minä joudun muuttamaan tästä syksyllä, omistaja näet myy tämän talon, kertoo ruustinna Sillanpää.
Silloin hänellä ei vielä ollut tietoa, mihin. Joka tapauksessa hän oli alottanut muuttopuuhat tyhjentämällä kaappeja, järjestämällä ja pakkaamalla, osa joululahjoistakin saa lähteä jo ennen muuttoa.
Nykyään ei ole helppoa saada sopivaa huoneistoa sopivalta paikalta. Kovin kauas keskustasta ei haluaisi lähteä matkojen takia, eikä kovin pieneen asuntoon.
- Kun nämä vanhat huonekalut ovat niin tilaa viepiä, mutta en kyllä niistä raaskisi luopuakaan. Näillä tuoleilla ovat m.m. Toivo ja Alma Kuula monen monta kertaa istuneet, samoin runoilijaprofessori Koskenniemi puhumattakaan monista muista vähemmän tunnetuista vanhempieni ystävistä.
Mitäpä me tietäisimmkään noista ajoista. Mutta Helena Sillanpää, o.s. Moisio, palaa lapsuusmuistoihinsa, noihin onnellisiin päiviin Lappeenrannassa. Hänen isänsä M. O. Moisio oli suomenkielen ja myös venäjän kielen lehtorina Lappeenrannassa yhteiskoulussa; käydessään tutkimusmatkoilla Siperiassa suomalais-ugrilaisten kansojen asumapaikoilla hän oli oppinut myös venäjänkielen niin että saattoi sitäkin opettaa. Hän oli mukana kunnallispolitiikassa, kirjoitti paljon lehdistöön ja oli luonteeltaan hyvin seurallinen niin että vieraita kävi paljon, m.m. presidentti Svinhufvud kuului hänen läheisiin ystäviinsä. Päivällispöydässä virisi usein antoisia, syvällekäypiä keskusteluja, lehtori Moisio oli erittäin kiinnostunut filosofiasta, erikoisesti Kantin filosofia oli hänen sydäntään lähellä. Kodissa myös musisoitiin: vallitsi siis kulttuurikodin henkisesti rikas ilmapiiri.
- Kuulat olivat vanhempieni hyviä ystäviä ja kävivät meillä usein silloin kun oleskelivat Skinnarilan hovissa, joka oli Alma Kuulan äidinkoti. Kun he sieltä tulivat kaupunkimatkalle Lappeenrantaan he olivat vanhempieni kodissa "sisällä". Minä olin silloin tuollainen koulutyttö, möin innokkaasti lippuja heidän konsertteihinsa, he sanoivat minua pieneksi ystäväkseen. Heidän yhteiset konserttinsa ovat jääneet elävästi mieleen. Alma Kuula antoi minulle laulutuntejakin eräänä kesänä, mutta se oli sitten myöhemmin kun vietin mieheni kanssa kesää Skinnarilassa. Alkujaan oli ollut tarkoitus että siirtyisin heidän kanssaan Viipuriin jossa koulunkäynnin ohella voisin jatkaa musiikkiopistossa, mutta sitten kävi niinkuin kävi, ja se jäi.
Tämä "kävi niinkuin kävi" tarkoittaa tietenkin Toivo Kuulan varhaista väkivaltaista kuolemaa Viipurissa juuri veljessodan päätyttyä 1919.
- Musiikki kiinnosti minua erittäin paljon. Otin tosiaan laulutunteja sitten myöhemminkin, mutta isäni oli sitä mieltä, että jokin varma ammatti, täytyy kuitenkin olla. Niin valmistuin opettajaksi. Ja sitten meninkin pian naimisiin, eikä lauluopinnoille jäänyt aikaa.
Seurasivat rikkaat, työntäyteiset vuodet äitinä, opettajana, pappilan emäntänä...
- Kyllä minä suuresti kaipaan noita aikoja Kokkolan pappilassa. Se oli onnellista aikaa. Ja katsokaa, tässä on tämä matto: se oli pappilan salissa enkä minä ole vieläkään raskinut heittää sitä pois vaikka se on niin kulunut. Siihen liittyy niin paljon muistoja. Ajattelen miten monien vieraitten jalat ovat siihen astuneet vuosien varrella. Kaikki ne lukemattomat kävijät: Johanneksen ystävät jotka poikkesivat ohi mennessään, ja virka-asioissa, matkasaarnaajat, sielunhoidollisissa asioissa saapuvat - Ja kaikki ne rakkaat kokkolalaiset jotka on tuon maton päällä vihitty tai joiden lapsi on siellä pappilan salissa kastettu. Kaipaan niitä, joita saimme siellä yhdessä auttaa ja hoivata, pidän sitä suurena etuoikeutena että niin olen saanut palvella. - Mutta kyllä kai minä nyt vihdoin kuitenkin laitan uuden maton..
-Mutta vaikka siis lauluopinnot aikanaan jäivät ei musiikki toki jäänyt. Ruustinna Sillanpää muistelee vieläkin Pariisissa ja Lontoossa kuulemiaan suurenmoisia konsertteja, erikoisesti on jäänyt mieleen maailmankuulun viulutaiteilijan Pinchas Zuckermannin ja English Cammler orchestren konsertti. Yhtä iloinen hän on Kokkolan musiikkiopistosta ja siltä, että Kokkolassa saa talvikuukausina nykyään kuulla niin hyvää musiikkia. Ja välillä voi toki kuunnella äänilevyjä.
- Kun vanha radioni meni rikki, lapset hankkivat minulle stereot. Kun olen yksin, teen paljon käsitöitä. Ommellessa ja virkatessa on mukava laittaa joku Bachin levy soimaan, tai Chopinia tai Beethovenia, pianomusiikista olen aina erikoisen paljon pitänyt.
A. W
Kuvateksti:
Ruustinna Sillanpään tausta on kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoinen: hänen isoäitinsä isä oli vänrikki Kaarlo Kustaa Polviander, joka on ollut Döbelin lipunkantajana Porin rykmentissä ja jonka tiedetään kertoneen Runebergille muistojaan Suomen sodasta. Runeberg kävi useita kertoja Ruovedeltä käsin hänen luonaan Hainarin puustellissa, jonka hän oli saanut ansioistaan sodassa. - Tässä ruustinna Sillanpää istuu yhdellä niistä tuoleista, jotka ovat lapsuuskodin perintöä.