Kokkolan Taidemuseon aarteita: von Hausenin taulun taivas kirkastumassa

Kokkola 1977?

Kokkolan Taidemuseon päätyhuoneen seinällä, samassa huoneessa jossa Oscar Kleinehin merimaisemat ovat, on jo pitkään riippunut Werner v o n H a u s e n i n (1870- 1951) italialainen maisema jonka nimenä luettelossa on OLIIVIPUITA. Se on vaikuttanut melko tummasävyiseltä. Näkymä on maalattu korkealta niin että tuuheiden öljypuiden latvukset muodostavat pääosan aiheesta, niiden taustalla siintää Adrianmeri ja taivas.

Werner von Hausenin työ on vaikuttanut turhankin tummasävyiseltä, se on paljastunut nyt kun pieni osa sen taivaasta on saanut takaisin alkuperäisen värinsä, heleän sinisen.

Tällä hetkellä von Hausenin työ on irroitettu kiilakehyksistään ja lepää varta vasten tehdyllä alustallaan taidemaalari Jorma K o r p e 1 a n ateljeessa. Työ on siellä konservoitavana.

- Konservointi tähtää siihen, että työ tavallaan "säilötään", se pysyy muuttumattomana. Jos taas ruvetaan maalaamalla korjaamaan joitakin paikkoja, se on jo restaurointia, selvittää taidemaalari Korpela näiden kahden käsitteen eroa.

Konservointityö aikaa siitä, että maalaus kiinnitetään tasaiselle, juuri sen itsensä kokoiselle alustalle, jonka jälkeen mahdolliset halkeamat tutkitaan suurennuslasin avulla. On myös selvitettävä ja tutkittava, minkälaisilla sideaineilla maalaaminen on tapahtunut. Aluksi on kokeiltava veteenkastetulla pumpulitukolla pestä sellaista kohtaa, joka jää kehyksen alle. Jos kysymyksessä on liimaväri ei voikaan maalauksen puhdistukseen käyttää vettä, vaan tekniikka on kokonaan erilainen. Aina valitaan kaikkein hellävaraisin aine.

- On myös selvitettävä onko maalauksessa imevä liitupohja, puoliöljynen vain öljypohja. Miten maalaus on rakentunut. Puhdistus koetetaan aina suorittaa kaikkein lievimmällä menetelmällä, niin hellävaraisesti kuin mahdollista. Jos tuntuu tulevan eteen pulma, otan aina puhelinyhteyden Vaasassa asuvaan konservaattoriin ja kaikki pulmat selvitetään.

Maalaukseen aikojen kuluessa mahdollisesti ilmestyneet halkeamat ja kolhut "paikataan" lämpölusikalla tapahtuvan kuumavahakiinnitysmentelmän avulla, joka on tutkittu. Yksi tuollainen halkeama on von Hausenin taulussakin.

Kun kävin Jorma Korpelan ateljeessa, oli von Hausenin taulun oikeanpuoleisessa ylänurkassa jo n. 10 cm:n läpimittainen alue taivasta ja merta heleä ja kirkas. Tuon suurempaa aluetta ei kerrallaan voi ottaa puhdistettavaksi, eikä maalausta koskaan saa kastella läpikotaisin. Se on hidasta ja varovaista työtä, jonka tulokset näkyvät värien kirkastumisena ja pumpulitukon mustumisena - siihen tarttuu vuosikymmenien pölyt ja tupakansavut. Tällä tavalla hän on läpikäynyt jo tätä ennen kaikkiaan viisi museon maalausta, mm. Kleinehin pienemmän merimaiseman sekä Elin Danielson-Gambogin suuren merenrantamaiseman, joka veikin viikkoja.

- Entä mitä tämä työ antaa nimenomaan taidemaalarille, oppiiko siitä? - Kyllä oppii. Ennen muuta sivellintekniikkaa, ja sehän on mitä mielenkiintoisinta. Esim. juuri tämä taulu on maalattu aika harvinaista tekniikkaa käyttäen, olisikohan hän lähinnä kokeillut ranskalaisen Corot’in tekniikkaa? Niin minusta tuntuu.

Taulun kehykseen on aikoinaan kirjoitettu lyijykynällä aiheen lähempi "osoite": Francavilla al Mare, kylä lähellä Pescaran kaupunkia. Vuosilukua ei näy, sen sijaan taulussa on kaksi signeerausta. K. H. Renlund lienee ostanut taulun joskus 1904.

Tällaista ja paljon muuta kertovat vanhat taulut sille, joka osaa niiden viestit lukea. Me muut ihailemme vain taiteilijan siveltimenjälkeä ja hänen näkemystään, tuota luomistyötä, joka jää ikuiseksi mysteeriksi.

A.W.

Kuvateksti:

Taidemaalari Jorma Korpela konservoi parhaillaan Verner von Hausenin maalausta italialaisesta öljypuumetsiköstä. - Tässä tulee noudattaa mieluummin kaksinkertaista varovaisuutta, hän sanoo työstä.