Maasta ja Utopian maasta

Keskipohjanmaa

Sitä saattaa ihminen elää ja hengittää tämän maan päällä vuosikymmeniä ennen kuin tajuaa, kuinka ihmeellistä itse asiassa on maan omistaminen. Tarkoitan että saa siitä oivalluksen, kokee ahaa-elämyksen, jonka jälkeen vasta todella tietää: se on sitä, että omistaa palan tämän maapallon pintaa! Se on todella suurenmoinen asia. Periaatteessa enemmän kuin minkään muun omistaminen. Itse asiassa niin paljon, että tulee kysyneeksi, voiko kukaan maata lopulta omistaakaan?

No, kaikkihan on suhteellista, omistaa miten omistaa. Omistaapa mitä tahansa, se on jätettävä kun täältä lähtee.

Mutta tuollaisen ahaa-elämyksen pohjalta lähtien voi ymmärtää esim. ruotsinmaalaista kirjailija H a r r y M a r t i n s o n i a, joka v. 1935 ilmestyneessä teoksessaan Nokkoset kukkivat kirjoittaa: "Se joka omisti maakappaleen, omisti sen tietysti kauttaaltaan aina keskelle asti. Sitten oli omistaja[PUUTTUU], joka asui vastapäisellä kohdalla. Neekeriköhän siellä päinvastaisella oli, tai saattoi olla intiaanikin? Oli miten oli, he omistivat lävitse ja kohtasivat keskellä. Kun sitä ajatteli niin sellaisethan naapurukset olivat kerrassaan oikeita rajakumppanuksia. Sellaisten olisi sopinut vaikka lähetellä kirjeitä toisilleen".

Oma mielikuvitukseni ei ole koskaan ulottunut noin syvälle. Ja aika kummallisen muotoisia kiiloja noista läpiomistetuista maista tulisikin, jos ajatellaan esim. omakotitalon tontin suuruista maapalaa... Kuka tietää, kenties kerran kaivetaan esille sitäkin mikä on allamme. Saattaa olla vain ajan kysymys kun maapallon sisällä olevaa lämpöenergiaa opitaan käyttämään hyväksi. Johan tänä päivänä jaetaan meriä ja merten syvyyksiä.

Mutta joka tapauksessa: on onnellista ihailla maan ja meren kauneutta omistamatta niistä palaakaan. Silloin voi - yhtä hyvin - tuntea omistavansa kaiken, koko maiseman ja ympäristön jossa elää. Miten sanookaan D. H. L a w r e n c e: "Kun ihmiset ensin etsivät elämää, he eivät havittele maata eikä kultaa. Maa on jumalien huomassa niinkuin ihminenkin. Ja jos (Mexikon) vanha kunnallisjärjestelmä palaa ja kylä ja maa ovat yhtä, se on mitä suurimmassa määrin hyvästä. Sillä itse asiassa yksikään ihminen ei voi omistaa maata."

Näinkin voidaan siis ajatella. Mutta siinä maa(paketti) keskustelussa mitä meillä näinä päivinä käydään, ei suinkaan ole kysymys näin perustavaa laatua olevasta suhtautumisesta maahan, onpahan vain esillä kuntien ja valtion lunastusoikeus tonttimaahan silloin, kun sen saaminen koetaan tarpeelliseksi. Ja silloinkin vain sellaiseen maahan joka on myynnissä. Lunastaminen tapahtuisi käypään hintaan. Siitä huolimatta on oikein ja kohtuullista keskustella tästä asiasta ja esittää mielipiteitä, sellaisten joilla niitä on. Tämän tarinan tarkoitus on vain kertoa jo kauan sitten esitetyistä mielipiteistä ja muusta maahan liittyvästä.

*

Tässä yhteydessä tulee ennen muuta mieleen Thomas Moren (1478-1535) Utopia, joka, kuten nimikin sanoo, on kaukainen haave siitä mitä ihmisten muodostama yhteiskunta parhaimmillaan voisi olla.

Kirjoittaja on selkeästi havainnut oman aikansa yhteiskunnan epäkohdat ja alkanut pohdiskella, miten voisi olla jos -. Ystävänsä Erasmus Rotterdamilaisen kanssa he ovat yhdessäkin monen monta kertaa istuneet Moren kodin takkatulen ääressä tai jossakin muualla, ja pohdiskelleet näitä asioita: Erasmuksen tiedetään viipyneen Moren luona Lontoossa niinkin pitkiä aikoja, että hän ehti siellä kirjoittaa kuuluisan "Hulluuden ylistyksen".

Kuka ja millainen mies sitten oli Utopian kirjoittaja?

Thomas More oli saanut lakimiehen koulutuksen mutta humanisti hänessä pyrki koko ajan "läpi" ja ainakin häiritsi pahan kerran hänen vankkaa porvarillista imagoaan. Niinpä hän 1500-luvun alussa vetäytyi pitkäksi aikaa Lontoon kartusiaaniluostariin, harkitsi vakavasti jo munkkilupauksen antamistakin. Ystävät saivat kuitenkin hänet luopumaan tästä aikeesta ja More palasi käytännön elämään, perusti perheen, valittiin kohta parlamenttiin alahuoneen jäseneksi, nimitettiin Lontoon aliseriffiksi, ja kaiken muun ohella hän hoiteli hyvin menestyvää lakimiehen yksityispraktiikkaansa. Oli siis sekä huomattavassa asemassa että hyvin lahjakas henkilö. Hän joutui mukaan myös valtakunnan tasolla kaupallisiin ja diplomaattisiin tehtäviin. Tuon kaiken ohella hän kirjoitti, pääasiassa uskonnollisista kysymyksistä. Kuuluisin hänen teoksistaan on kuitenkin juuri Utopia, joka kuten suurin osa hänen tuotantoaan on kirjoitettu latinaksi.

*

Utopian alussa More pitkään pohtii hallitsemista Platonin ajatuksen pohjalta, jonka mukaan valtiosta voi tulla onnellinen vasta jos sitä hallitsevat filosofit, tai jos kuninkaista tulee filosofeja. Millainen olisi filosofin asema kuninkaan/ruhtinaan neuvonantajana? More tuntuu suhtautuvan asettamaansa kysymykseen erittäin epäilevästi, näkevän tällaisen neuvoa antavan filosofin mahdollisuudet perin vähäisiksi.

Ja aivan oikein näkikin. Kun Henrik VIII nousi valtaistuimelle hän alkoi kohta kiinnittää huomiota Thomas Moren, tämän filosofisen lakimiehen diplomaattisiin kykyihin ja tarjosi Morelle tehtäviä hovissaan.

Kerrotaan että More epäröi kauan ottaako niitä vastaan vai ei. Lopulta hän kuitenkin suostui. Korjasiko tässä voiton velvollisuudentunto vai meille kaikille niin rakkaan ja tavoittelemisen arvoiselta näyttävän maallisen kunnian halu, sitä tuskin uskaltaa sanoa, mutta filosofi ainakin jäi siinä ratkaisussa tappiolle.

Henrik VIII antoi suosionsa auringon paistaa kirkkaana Moren päälle - niin kauan kuin tämän neuvot sopivat hänen omiin ajatuksiinsa. Tuli yhä uusi virkoja ja kunnianosoituksia, lopulta lordikanslerin arvo. Mutta kun kuningas tunnetuista syistä sanoutui irti paavista ja julistautui itse Englannin kirkon pääksi, ei hänen lordikanslerinsa voinutkaan enää hyväksyä hurjaa menoa, vastalauseeksi hän sanoutui irti virastaan - ja sai maksaa tämän teon päällään. - Suotta ei siis filosofi Moressa ollut jo ennakkoon varoittanut, pannut vakavasti harkitsemaan kuninkaan palvelukseen ryhtymistä.

*

Utopian valtio sijaitsee saarella, ja joistakin yhtäläisyyksistä ovat tutkijat päätelleet, että tämän mielikuvituksellisen valtion jonkinlaisena mallina tai alkusysäyksenä on saattanut olla Perun inkavaltio. Moren teokseen kuuluu nimittäin kehyskertomus, jonka mukaan eräs portugalilainen merimies joutui matkoillaan tuolle saarelle jossa viipyi useita vuosia. Hänet More tapasi Bruggessa, ja hänen suullaan More puhuu.

Utopian valtiossa oli hyvin harvoja mutta sitä viisaampia lakeja. Yhteisomistus oli toteutettu täydellisesti. Maan lakien mukaan jokaisen kansalaisen oli sekä viljeltävä maata että hallittava jokin käsityöläisammatti.

Maa oli jaettu kaupunkivaltioihin joista mikään ei tuntenut houkutusta alueensa laajentamiseen koska asukkaat katsoivat olevansa pikemminkin alueensa viljelijöitä kuin sen omistajia.

Kaupunkeja ympäröivällä maaseudulla oli sopivassa paikoissa maataloja, jotka oli varustettu tarpeellisin työkaluin. Kaupunkilaiset muuttivat vuorollaan asumaan niihin kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Jokainen kansalainen perehdytettiin maanviljelykseen jo koulussa ja sen lisäksi lapset vietiin usein maalle ikään kuin huviretkelle.

Jokaisessa maalaistalossa oli vähintään 40 miestä ja naista. Kustakin taloudesta siirtyi vuosittain takaisin kaupunkiin 20 henkeä, joiden kaksivuotiskausi maalla oli päättynyt. Heidän sijalleen valittiin taas kaupungista yhtä monta henkilöä, joita aikaisemmin saapuneet nyt perehdyttivät maanviljelystöihin.

Kenenkään ei kuitenkaan ollut pakko jatkaa pitempään maataloustyötä kuin ne kaksi vuotta mutta monet sellaiset jotka pitivät siitä, saivat jäädä useammaksikin vuodeksi. Toiset saivat palata käsityöläisammatteihinsa tai opillisen uran valinneet lukujensa pariin. Mutta koska työtä tehtiin Utopiassa vain 6 tuntia päivittäin, saattoi myös työläinen opiskella vapaa-aikoinaan niin tarmokkaasti että hänet vapautettiin omasta työstään ja siirrettiin oppineiden luokkaan.

*

Utopian erikoisuuksista kummallisimpia oli, ettei kullalla ollut siellä minkäänlaista arvoa. Sen sijaan rauta oli heille metalleista arvokkain: "Rautahan on ihmiselle yhtä välttämätön kuin tuli ja vesi, sen sijaan kullalle ja hopealle luonto ei ole antanut mitään käyttöä: ilmankin niitä tulisimme mainiosti toimeen, Ihmisen tyhmyys vain on pannut arvon harvinaisuudelle", sanoo More. Utopialaiset tahtoivat saattaa kullan suorastaan häpeälliseen valoon takomalla siitä pahamaineisille rikollisille korvarenkaita, jalkarautoja ja kahleita, sekä käyttämällä sitä halpa-arvoisimpiin tarkoituksiin kuten yöastioiksi...

Parhaat antimensa, ilman, veden, maan, on luonto pannut helposti saataville mutta kätkenyt sen mikä on turhaa ja hyödytöntä, kuten kullan.

Onko More tarkoittanut Utopiallaan totta vai leikkiä, mikä siinä on vakavasti otettavaa, mikä paradokseja ja ajan tapoja vastaan tähdättyjä, osuvia sanan säilän sivalluksia, sen voi itse kukin lukija päätellä. Epäilemättä Moren Utopiaa on luettu kuluneitten 300 vuoden aikana myös kuin oppikirjaa ikään.

Mutta yhteiskunnallisten ajatusten yli ja ohikin luettuna siitä löytää runsaasti purtavaa ja vertauskohtia nykyajan elämään, joka monessa kohdin on kulkeutunut epäilyttävässä määrin Utopian suuntaan. Herkullisia löytöjä tekee myös kirjallisesta ilmaisusta kiinnostunut lukija. Morelta ei puutu elävää havaintokykyä eikä sattuvia sanontoja. Kuten esimerkiksi maininta että meille "tekee kullasta luopuminen kipeää kuin kiskottaisiin sisukset ulos". - Sodasta ja sotajoukkojen rasituksesta kirjoittaessaan More heittää: "Rosvot eivät ole mitään pelkurimaisia sotilaita eivätkä sotilaat ole rosvoina suinkaan niitä kehnoimpia: niin hyvin nämä kaksi alaa sopivat yhteen".

*

Tämä ei suinkaan ole tyhjentävä selostus Utopian maapolitiikasta enempää kuin muustakaan: perhepolitiikka samoin kuin valtion harjoittama todella nerokas ulkopolitiikka olisivat luku sinänsä, mutta niihinhän on jokaisella tilaisuus tutustua lukemalla kirja. Vaikka Thomas Moren Utopia tavallaan kuuluu sivistykseen se taitaa jäädä, kuten moni muukin klassikko, enimmäkseen nurkkaan pölyttymään. Sitä lukemaan ryhtyessään on tosin varauduttava joskus pitkäänkin erämaavaellukseen, mutta sen jälkeen löytynyt varjoisa lehto, kirkas lähde tai soliseva vuoripuro palkitsee runsaasti vaivan.

Kuinka paljon - tai vähän - More itse piti mahdollisena Utopian toteutumista käytännössä, osoittaa mielestäni kaikkein selvimmin se, mitä hän sanoo ihmisestä ja ihmisluonnosta yleensä:

"Kaikki ei voi olla hyvin paitsi mikäli kaikki ihmiset ovat hyviä, ja näin ei uskoakseni tule olemaan laita vielä erinäisiin vuosiin".

A.W.

Kuvatekstit:

Thomas More

Utopian saarta esittävä puupiirros (Louvainissa 1516 ilmestyneestä ensipainoksesta)