Porvareita ja porvarissukuja Kokkolassa 1600-1700 luvuilla

Keskipohjanmaa 21.1.1970

Kokkolan 350-vuoden erikoisreportaashi

Onko teillä moitteeton elämä, vähintään kolmen markan suuruinen varallisuus ja tarkoitus harjoittaa porvarillista elinkeinoa, s.o. joko kauppaa tai jotakin käsityöläisammattia? Jos on, teillä olisi ollut mahdollisuus päästä Kokkolaan porvariksi vaikkapa heti kaupungin perustamisen jälkeen vuonna 1620.

Mutta huomatkaa: vasta mahdollisuus. Porvariksi pääsynne anomuksen olisi kaupungin raati joka tapauksessa käsitellyt ja ratkaissut oman näkemyksensä mukaan. Moitteeton elämänne olisi hyvinkin saatettu punnita uudelleen, varsinkin jos ette onneksenne sattunut olemaan jonkun porvarin vävy, tai jonkun edesmenneen porvarin lesken kanssa naimisissa.

Kaikille se ei ollut helppoa

Kaikille ei porvariksi pääsy ollut niin helppoa. Niinpä eräs Jacob Skåtte, joka syntyperäisenä kokkolalaisena oli saanut porvarinoikeudet v. 1966, innostui välillä lähtemään Kalajoelle nimismieheksi. Siellä hän joutui riitoihin Kalajoen silloisen papin kanssa ja päättikin sitten muutaman vuoden kuluttua palata takaisin Kokkolaan. Mutta nytpä hänelle ei oltukaan enää yhtä valmiita myöntämään porvarinoikeuksia. Skåttella oli näyttää Kalajoen kirkkoherran sovintokirje ja vielä Ikalaporin vapaaherrakunnan voudin antama todistus hyvistä suhteistaan, mutta Kokkolan raati ei katsonut niiden riittävän vaan vaati Kalajoen käräjien antamaa todistusta. Tämä oli kuitenkin Skåtten mielestä jo liikaa ja hän kääntyi hovioikeuden puoleen, kesti kokonaisen vuoden, ennenkuin hän sai Kokkolan maistraatin ja ennenkaikkea raatimies Juhana Prästin suostumuksen tuloonsa.

Vaikeuksia porvarinoikeuksien suhteen oli myös Hoffren-nimisellä miehellä, joka aloitti uransa Kokkolassa tullivartijana. Tämä ammatti ei suinkaan tehnyt häntä suosituksi porvariston keskuudessa, ja mikä vielä pahempi, hän varsinaisen työnsä ohella harjoitti myös kauppaa, ja tämä oli kokonaan vastoin sääntöjä. Kun hän anoi porvariutta ja ilmoitti takaajikseen huomattavassa asemassa olevia kaupunkilaisia, esiintyi raatimies Kröger hyvin voimakkaasti häntä vastaan useiden muiden kanssa. Maaherra asettui riidassa Hoffrenin puolelle, ja asiasta syntyi pitkällinen oikeusjuttu, jonka lopputuloksena kuitenkin oli, että Hoffren lopulta sai porvarinoikeudet ja hankki täällä huomattavan omaisuuden.

Kaupunginlain määräystä, että porvariuden hakijalta tuli olla vähintään 3 markan arvosta omaisuutta, ei Kokkolassa kuitenkaan liene kovin tarkasti noudatettu, näyttää, että muut seikat olivat merkityksellisempiä. Summa ei liene ollut suuri, sillä hopeatalari vastasi neljää markkaa. Mutta porvariksi pyrkijän tuli sitoutua asumaan kaupungissa vähintään 6 vuoden ajan ja kantamaan sinä aikana porvarille kuuluvat rasitukset, sen vakuudeksi hänen tuli hankkia joukko luotettavia takaajia. Sitäpaitsi hänen tuli maksaa porvariusmaksu, jonka määrä vaihteli, tavallisimmin se oli yhden ja kolmen hopeatalarin välillä.

Rajoituksia ja oikeuksia

Sama henkilö ei saanut samanaikaisesti harjoittaa sekä kauppaa että käsityöläisammattia vaan ainoastaan jompaa kumpaa, mutta sekä kauppiaat että käsityöläiset olivat yhteisellä nimeltään porvareita.

Porvareista, porvarillisuudesta ja porvarillisesta hengestä on sittemmin aikojen kuluessa puhuttu ja kirjoitettu miltei loputtomiin, porvari-sanasta on tullut eräänlainen omistavan luokan leimamerkki ja poliittinen poltinmerkki, mutta näin yksinkertaista se alkujaan on ollut: siirtymistä kaupunkimaiseen elinkeinoon ja elämänmuotoon. - Paljonhan siinä tosin oli vielä jäänteitä maalaiselämästä, ennenkaikkea se, että jokainen porvari oli samalla maanviljelijä. Heillä oli peltoja ja niittyjä kaupungin tulliaidan ulkopuolella ja siitä oli seurauksena että kaikki itse viljellyt maantuotteetkin oli tullattava. Eipä kumma, jos silloin tällöin sattuikin, että tullia yritettiin kiertää: ei ajettu tulliportin kautta vaan ajaa karautettiin jostakin heikosta kohdasta tulliaidan läpi. Tuollaiseen tekoseen lienee kerran syyllistynyt itse pormestarikin.

Suurin osa porvareista oli tuollaisia puolen tynnyrinalan viljelijöitä, 1-2 lehmän ja yhden hevosen omistajia. Poikkeuksen teki ensimmäisillä vuosikymmenillä vain rouva Elizabeth Sundhe, Suntin kartanon omistajatar, jolla oli 8 lehmää ja toistakymmenpäinen lammaslauma, härkäpari, 3 hevosta ja maata 5 tynnyrinalaa. Suntin kartanon päärakennus lienee sijainnut niillä paikoin, missä nyt on Sokoksen tavaratalo. Omaa luokkaansa viljelijöinä olivat myös Qvikantin Jöns Jönsson ja Lars Larsson, joilla kummallakin oli 12-päinen lehmälauma ja paljon muuta karjaa, maata oli heilläkin 5 tynnyrinalaa molemmilla. Myös Ristirannalla asuvilla näyttää olleen enemmän maata ja karjaa kuin varsinaisilla kaupunkilaisilla.

Nimiä ja ammatteja

Jo ensimmäisten porvareiden joukossa vilahtelee tuttuja nimiä, sellaisia kuin Tast, Riska, Murick, Präst, Snabb, Röring, Kalm - nimiä, joista useita yhä vielä tavataan näillä seuduilla. Sitten on tietenkin epälukuinen määrä "poikia" Anderssonista Hinderssoniin ja kaikkea siltä väliltä, mukana Ericsson, Hansson, Jacobsson, Knutsson, Mikelson jne.

Se, että suomenkielinen ja ruotsinkielinen asutus ovat kautta aikojen olleet täällä rinta rinnan, käy selville sellaisista nimistä kuin Matts Tholoinen, Hans Rahkojnen ja Hindrich Pasainen, jotka ovat selvästi suomalaisia.

Vähän myöhemmiltä vuosikymmeniltä säilyneet henkilöluettelot ilmaisevat monissa tapauksissa myös omistajan ammatin. Siten asuivat näiden katujen varsilla kerran mm. Carl Skreddare, Michel Snickare, Carl Glaasmestare ja Mattz Koppare (Kuppari?). - Selittyneekö tekemisen perusteella myös sen muinaisen kaupunkilaisen nimi, joka oli reippaasti Lars Pondikas. Mielenkiintoista olisi myös tietää, millainen oli "löysäläisten" joukkoon laskettu ‘kuolleen Jönsin tytär’ ja ‘vaimo Brita Ristirannalta’ - jollaisia kodikkaita nimikkeitä tapaa tuon ajan väestöluetteloista.

Alempi sääty

Nimitys "löysäläinen" ei välttämättä tarkoittanut irtolaista vaan voitaisiin se ehkä pikemminkin kääntää nykykielelle sanalla vuokralainen. He olivat ihmisiä, joilla ei ollut omaa taloa vaan jotka asuivat jonkun luona, ehkä vain jossakin tuvan tai kamarin nurkassa. Löysäläisiin, toisten nurkissa asujiin, kuului myös kaupunginpalvelija Grels Stadztienare.

Porvareiden ja löysäläisten lisäksi kaupungin asukkaisiin kuului tietysti suuri joukko palvelusväkeä, sillä luontaistalouden aikana tarvittiin paljon työtä ennenkuin tavallisen perheen kotitalous rullasi. Niinpä jokaisella porvarilla oli vähintään yksi 'pijghan' ja 'drengen' ja sitä mukaa kuin porvarit rikastuivat ja liiketoimet menestyivät, tarvittiin lisää palveluskuntaa.

Vuosittain saatettiin Kokkolaan ottaa jopa 12-15 uutta porvaria, mutta sitten taas oli välissä vuosia, jolloin ei otettu yhtään. Jos lasketaan porvarinoikeuden saaneiden keskimäärä vuosien 1650-1710 välillä, otettiin suunnilleen 4 porvaria kutakin vuotta kohti.

Suuria kauppiassukuja

Ison vihan raskaiden vuosien jälkeen alkoi täälläkin elinkeinoelämä kukoistaa ihmeen pian uudelleen. Useiden porvareiden oli onnistunut paeta ja evakuoida Ruotsiin osa omaisuudestaan ja siten säilyttää varallisuutensa perusta, josta pääsivät uudelleen alkuun. Tehtiin taas tervakauppaa ja muutakin kauppaa, laivoja alettiin rakentaa entistä tiuhemmassa tahdissa ja nyt myös kaupungissa. Kauppiaan ammattia ja esi-isiensä elinkeinoa jatkoivat täällä siten mm. Kiemmerin, Lithenin, Riskan, Röringin, Ahlan, Carlbomin, Frimodigin ja Passasen suvut.

Mutta myös monet vieraat hakeutuivat Kokkolaan. Tuntemattomalta paikkakunnalta tuli tänne Lauritsa Steen, joka otettiin porvariksi 1722. Hän oli aikanaan kaupungin varakkaimpia kauppiaita ja huomattava laivanvarustaja, joka jo muutti laivanrakentamisen todelliseksi suurteollisuudeksi.

Juhana Rahmin isä oli tullut tänne Länsi-Pohjasta. Juhana Rahmilla oli 11 lasta, mutta siitä huolimatta hänen omaisuutensa paisui niin suureksi, että hän jätti jälkeensä 32.000 kuparitaalarin arvoisen omaisuuden. Hänen poikansa, Erik, Juhana ja Henrik olivat kaikki tunnettuja ja varakkaita porvareita Kokkolassa.

Pormestari Westring oli myös kauppamies, joka kokosi huomattavan omaisuuden. Rovasti Falanderin poika Jaakko haki Kokkolan porvarin oikeuksia 1722 ja ne myönnettiin hänelle mielihyvin sekä hänen oman taitavuutensa että hänen isänsä ja esi-isiensä tähden, jotka olivat olleet kauan aikaa porvarien kiitosta ansaitsevina sielunpaimenina Kokkolan seurakunnassa tehden uutterasti ja uskollisesti palveluksia kuulijainsa ikuiseksi autuudeksi'. - Jaakko Falander valittiin jo nuorena raatimieheksi ja myöhemmin hänestä tuli kaupunkinsa postimestarikin.

Jaakko Falanderin poika Abraham oli ylioppilas ja opiskeli lakitiedettä Turun akatemiassa, mutta siirtyi kuitenkin liikealalle ja perusti Vaasaan tupakkatehtaan. Hänet aateloitiin v. 1808, siten Abraham Falanderista tuli Wasastjärna-suvun kantaisä. Kerrotaan, että hänellä oli läheinen ja lämmin suhde synnyinkaupunkiinsa Kokkolaan, toisen avioliittonsa hän solmi Juhana Rahm-nuoremman tyttären kanssa.

Jaakko Falanderin tytär Anna taas solmi avioliiton tukholmalaisen kauppias Alexander Donnerin kanssa, joka muutti Kokkolaan. Siitä alkoi Donnerin suvun vaikutus Kokkolassa, suvun, jolla oli kaupungin elämässä johtava asema koko seuraavan vuosisadan ajan.

Kustavilaisella ajalla oli valtaporvarien kaarti täällä varsin loistokas. Siihen kuuluivat Joakim Donner, Rahmin veljekset, Anders Roos, joka oli rikkaampia miehiä koko maassa, sekä veljekset Jean ja Antti Kynzell. Kynzellit olivat kaupunkiin muuttaneen saksilaisen puusepän Kynzellin ottopojan Antin poikia, he kokosivat itselleen suuren omaisuuden Ranskan vallankumoussotien aikana. Laivuri Jan Forsén muutti tänne Pietarsaaresta, hänestä tuli huomattavan kauppiassuvun kantaisä.

Valtaporvarit ja alemmat

Vaikka kaikki porvarit alun alkaen olivat samanarvoisia, alkoi heidän keskuudessaan pian ilmetä arvoeroja. Kauppiaat olivat arvostetumpia kuin käsityöläiset. Niinpä raatimiehet valittiin tavallisesti kauppiaiden joukosta, vain harvoin sinne kelpuutettiin käsityöläisiä.

Vähitellen syntyi myös käsite valtaporvari. Näitä olivat tietenkin rikkaimmat kauppiaat. He kyselivät kohta ison vihan jälkeen maaherralta, että onko alemmalla porvaristolla oikeus käydä kauppaa yhä suurella tavaramäärällä kuin ylemmällä. Johon maaherra Essen vastasi myötätuntoisesti, että tottahan nyt jokin ero täytyi olla varakkaiden ja köyhien välillä jo heidän harjoittamansa kaupan ja siihen nojautuvan verotuksenkin takia.

Niinpä tapahtui, että 1734 porvarit jaettiin kolmeen luokkaan. Ensimmäiseen kuuluivat ne kauppiaat "jotka omasivat ne tiedot, kyvyt, toimeentulon ja varallisuuden, mitkä tämä sääty vaati". Heidän joukostaan löytyivät valtaporvarit, jotka ennen muuta tahtoivat pitää käsissään tuottoisan tervakaupan, heitä oli 43 perhekuntaa.

Toiseen luokkaan kuuluivat käsityöläiset, maanviljelijät ja pari kalastajaa, heidän lukunsa supistui 22 perhekuntaan.

Kolmas porvariluokka olivat laivurit, kirvesmiehet, perämiehet ja kaikki merimiehet, heidän lukunsa oli kaikkein suurin eli 56 perhekuntaa.

_ _ _

Sen ajan ihmisiä ja heidän elinympäristöään pystymme enää hämärästi kuvittelemaan ja suurin osa heistä makaa tuntemattomina joukkohaudoissa 1700-luvulla vallinneen omituisen hautaustavan takia, ilman että edes hautaristiin piirretty nimi heistä kertoisi.

Mutta varmaan liikkuu keskuudessamme suuri joukko kantakokkolalaisia, joiden suonissa virtaa näiden vanhojen porvarisukujen verta.

Annikki Wiirilinna

Kuvatekstit:

Takorautainen portinkolkutin erään kokkolalaisen talon ovelta.

Tällaista lyhtyä kantoi valtaporvarin palvelija pimeän aikana isäntänsä edellä Kokkolan pimeillä kaduilla.

Tämä kuva esittää Kokkolan asemakaavaa vuodelta 1731. Siihen syventyessään saa jokseenkin elävän mielikuvan silloisista olosuhteista tulliaidan ympäröimässä pikkukaupungissa. 1) Kirkko, 2) Koulu, 3) Raatihuone, 4) Tori, 5) Etelätulli, 6) Suntin yli johtava silta, 7) Pohjoistulli, 8) Läntinen karjaportti, 9) Peltoportti, 10) Meritulli, 11) Kivillä erotettu salmi, 12) Jääaita, jota pidettiin talvisin, 13) Jääaidan portti, jota käytettiin vettä lammelta noudettaessa ja tavaroita satamaan vietäessä, 14) Kruununmakasiineja, 15) Kaupungin halki johtava maantie, 16 ja 17) Kaupungin pelloille johtavat tiet, 18) Etelästä päin johtava talvitie, 19) Suntin yli johtava talvitie, 20) Talvitie lammelle, josta kaupunki nouti raikasta vettä, 21) Kaupungin laituri, 22) Porvarien ranta-aittoja, 23) Kaupungin myllyhuone, 24) Kaupungin vaakahuone.

Porvari Antti Murickin perillisten v. 1688 kaupungin kirkolle lahjoittama kynttiläkruunu.