Merikapteeni Hongell ja hänen perheensä II

Kokkola 22.11.1979

Kokkolan menneisyydestä: 2. osa

Muiden rannikkokaupunkien tapaan Kokkola oli aikaisemmin mitä suurimmassa määrin merenkulkijain kaupunki. Erään tiedon mukaan Kokkolassa oli 1700-luvun lopulla n. 400 merimiestä. Vielä nykyään elävät muistavat, että heidän lapsuutensa aikana alakaupungissa asui yksistään 12 merikapteeniperhettä.

Kotia, joissa isä nähtiin kotona vain harvoin. - Yksi tällainen oli merikapteeni Gustav Hongell, mustapartainen harmaasilmäinen mies.

Siitä kerroimme viime viikolla.

Lapset eivät ehkä sen kummemmin osanneet isiään kaivata. He olivat tottuneet vallitsevaan tilanteeseen syntymästään saakka, heillä oli leikkinsä, leikkitoverinsa ja koti, jossa heistä pidettiin hyvää huolta.

Hongellin tyttöjen ensimmäisinä kouluvuosina heidän äitinsä oli toki kotona, mutta hän oli alkanut sairastella. Alma Hongell joutui viettämään pitkiä aikoja eri sairaaloissa, häntä leikattiin useaan otteeseen, ja myöhemmin hän sai selittämättömän, ankaran, ilmeisesti hermoperäisen kivun polviniveliinsä. Tuo polvikipu uudistui säännöllisin väliajoin ja oli niin kova, että hänen oli paneuduttava makuulle. Silloin oli parasta, että talossa kuljettiin hiiviskelemällä, ettei sairas häiriintyisi. Tässä vaiheessa tuli Gustavin sisar täti Frigga, Itäkirkkokadulta veljensä taloon ja otti huushollinhoidon käsiinsä siksi aikaa kun sairaus kesti. Muutaman päivän kuluttua se oli taas ohi.

Äiti merille

Lieneekö alkujaan ollut kyse ns. psykofyysisistä sairauksista. Etsiäkseen apua onnettomaan tilaansa ja saadakseen olla lähellä miestään hän ilmeisesti lähti. Niin, hän jätti kotinsa miehensä sisaren huomaan ja nousi laivaan kun se tuli kotimaan satamaan. Niistä tuli pitkiä poissaoloja, pitkiä merimatkoja eri puolille maapalloa, eivätkä ne ymmärrettävästikään olleet pelkästään huvimatkoja, mutta paljon uutta, ja paljon rikkaita elämyksiä ne sisälsivät - ja monta huutomerkkiä oli ensimmäisessä kirjeessä, jonka hän kirjoitti kotiin Rio de Janeirosta. "Peilikirkkaana levisi lahti sinisen himmerryksen läpi hohtavassa valossa, ja sen keskellä säteili Brasilian kuningatar kaikessa loistossaan! Sen kaiken kanssa kilpailivat katsojan huomiosta metsänpeittämät kukkulat ja korkea vuori, jolla ei näyttänyt olevan muuta tehtävää kuin antaa kaikkien ihailla samalla kertaa majesteetillista ja uneksivaa kauneuttaan!"

Toinen matka

Kirjeestä, jonka Gustav Hongell on kirjoittanut vaimolleen Almalle Floridasta Pensacolasta elokuussa 1892, ilmenee, että Alma on jo ainakin kerran ennen ollut mukana Melusinella, jonka päällikkyyden kapteeni Hongell otti vastaan v. 1890. Kun Alma nyt ilmoittaa tulevansa uudelleen Melusinelle, tuntuu aviomiehen ilo olevan kerrassaan rajaton: "--- kiitos rakas Alma kirjeestäsi ja ole sydämellisesti tervetullut tänne! Tulin niin iloiseksi siitä tiedosta, että viime aikaiset vaikeudetkin tuntuvat nyt helpommilta kantaa. Mikä voisikaan minua enemmän ilahduttaa kuin kuulla sellaista --- minua ei todella ihmetytä, jos kotiintulosi jälkeen olit väsynyt; se vaihteleva kotimatka oli varmaan perin rasittava, en ymmärrä, kuinka pystyitkään sen kestämään. --- Ajattelen nyt kaikkia pieniä käytännön asioita sitä aikaa varten kun sinä, ystäväni, tulet takaisin Melusinelle. Eilen ostin tyynynvaarukangasta uutta polsteria varten, niin suurta että se täyttää koko sängyn. Buenos Airesista saa hyviä höyheniä halvalla, ostan niitä sieltä ja sitten sinun on pehmeä ja mukava levätä täällä."

Kun Alma valmistautui tähän toiseen matkaansa, oli Ada 13 vuotias, Anni 11 ja Paul 8-vuotias. Alman äiti oli tuolloin jo muuttanut Uusikaarlepyystä siihen Hongellin talon kanssa samassa pihassa olevaan pienempään taloon, jossa ensin asui kaakeliuunintekijä Lennbergin leski. Lisäksi olivat Gustavin molemmat siskot, täti Frigga ja täti Mala auliita auttamaan, ehkä vuoron perään, miksei yhtaikaakin he olivat lapsia ja kotia hoitamassa, lisäksi oli palvelustyttö, jota luonnollisesti pidettiin myös perheenäidin ollessa kotona.

Mutta suurta rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta kysyi kuitenkin sen ajan taustaa vasten ajateltuna Alman lähtö maailman merille. Alma Hongellissa oli varmaan tavallista enemmän sisäistä voimaa ja jäntevyyttä; hänen sydämessään asui kauneudenkaipuu, ja kenties jonkin verran myös seikkailunhalua, kuten merenkävijöillä yleensä. Hän halusi nähdä maailmaa, kokea kokemattomia, tuntea ja elää - ja kenties joskus kirjoittaa. Maailmankansalainen hän oli lapsuudestaan asti, sitä todistaa vaikeissa oloissa hankittu kielitaitokin.

En tiedä tarkkaan, kuinka harvinaista tai kuinka tavallista tuohon aikaan oli, että merikapteeni otti rouvansa mukaan, mutta tiedän tapauksia, että joku täkäläinen kapteeni saattoi esim. Välimeren-purjehduksille ottaa mukaan koko perheensä, rouvan ja lapset ja vieläpä lastenhoitajan. Joku kapteeni taas oli niin tarkka ettei antanut perheensä tulla laivalle silloinkaan kun se oli kotimaan satamassa käymässä. Lähinnä se kai oli kiinni kapteenin henkilökohtaisesta suhtautumisesta, kenties myös laivanvarustajat vaikuttivat asiaan omalla asennoitumisellaan.

Melusinella

Mikään erinomaisen hyvä onni parkki Melusinella ja sen kapteenilla ei ilmeisestikään ollut. Laiva sai jatkuvasti pitkiä matkoja, kotimaan satamiin se pääsi vain erittäin harvoin. Miehistössä sattui sairastumisia eikä haaksirikoltakaan vältytty. Sellainen tapahtui, kun Melusine oli kuljettamassa puutavaralastia Kotkasta Marseilleen. Välimerellä laiva haaksirikkoutui ja ajautui Afrikan rannikolle asti, mutta se saatiin kuitenkin telakalle ja korjattiin.

Toisen kerran kun Melusine oli lastannut puutavaraa Husumissa Etelä-Ruotsissa ja matkalla Englantiin se joutui Pohjanmerellä niin ankaraan myrskyyn, että kokonaista neljä miestä huuhtoutui sen aikana yli laidan - mutta kolme heistä heitti myrskyaalto takaisin laivan kannelle! Neljäs katosi ainiaaksi meren kuohuvaan kitaan. Merellä tapahtuu todella uskomattomilta tuntuvia asioita, mutta silti ne ovat tosia.

Kuitenkin kauniilla ilmalla, ja varsinkin laivan ollessa satamassa, saattoi elämä laivalla tuohon aikaan sujua melko rauhalliseen malliin ilman ahdistavaa kiirettä.

Kirjeessä, josta kirjoitussarjan alussa mainitsin, rouva Alma Hongell kertoo pojalleen Paulille yhtä ja toista, minkä arvelee kiinnostavan 10-vuotiasta. Kirje on päivätty Husumissa Etelä-Ruotsissa, ja siitä ilmenee, että Alma on jo viipynyt tälläkin matkalla vuoden verran.

"Min käre Paul"

Mutta annetaanpa hänen itsensä kertoa, suomennettuna kirje kuuluu suunnilleen näin:

"Husum 31. lokak. 1894

Rakas Paulini! Nyt sinä poikani olet odottanut saavasi isän ja äidin kotiin, ja minä tiedän, miten sydämestäsi olet iloinnut siitä asiasta - mutta nyt tahtoo Jumala toisin ja meidän täytyy alistua Hänen tahtoonsa. Isä, joka niin mielellään tahtoisi nähdä teidät kaikki ja erityisesti Sinut, ei voi tulla, mutta - jos Jumala suo, ensi vuonna!

Minä olen yksin tänä iltana, sillä isä on juuri matkustanut Tukholmaan. Täällä minä istun ja kirjoitan Puti-koira selkäni takana sohvalla. Se on oikein kiltti, mutta joskus se näyttää niin kaipaavalta. Väliin se menee yöllä kajuutan sohvalle maate, ja joskus ilmestyy pieni märkä lammikko lattialle...

Täällä on talvi, lunta ja jäätä. Ja talitinttejä on vapaamatkustajina kajuutankatolla, jonne minä sirottelen niille siemeniä ja muuta, mistä ne pitävät. Ne tuovat minulle mieleen kodin, kun ne naputtelevat nokallaan. Oliko teillä viime talvena siellä kotona niille syöttöpaikka? Meillä on nyt täällä myös pieni Rouva Viheriävarpunen, jonka tapasimme merellä. Hän näyttää viihtyvän hyvin.

Miten Sinulla menee koulussa, poikani? Toivon että yhä paremmin ja paremmin.

Kun se paketti tulee, jossa on ruohoa, voit pyytää tätiä antamaan sinulle muutamia korsia. Pampaksen ruohoa - niitä pitkiä, ja muutamia myös niitä, joissa on lehtiä - ja viedä ne täti Idalle, sekä niiden mukana monet, monet terveiset mammalta, Buenos Airesista ja Floridasta.

Juuri nyt illalla tuli laivalle uusi kokkimme. Hän näyttää niin mukavalta, reippaalta ja kohteliaalta. Hän on aikaisemmin seilaillut suurissa laivoissa ja on todella hauskaa katsella häntä kun ajattelee "Sotta-Kallea"... Muistatko vielä, millaista se oli Melusinella? Tunnetko häntä taulusta?

Perämies on laittanut niin kauniin Vaasan vaakunan ahteriin, ja kaikki on maalattu uudelleen nyt matkan varrella. Viime lauantaina me maalasimme talkoilla, kaikki miehet - minä muiden mukana! Nyt sinä naurat mutta totta se on.

En ole vielä ollut maissa. Useimmat päivät ovat olleet niin kylmiä, veneet saavat ponnistella lumen ja jään keskellä.

Nyt en voi vielä sanoa, milloin voitte odottaa minua kotiin. Kun isä tulee, saamme kuulla, mitä kapteeni Liljeqvist sanoo, ja mitä meidän varustajamme siellä kotona oikein sanoo. Tässä lähetän sinulle muutamia postimerkkejä, keräätkö niitä vielä?

Kuinka mielelläni tahtoisinkaan nähdä oman poikani, joka varmaan on kasvanut paljon tänä vuonna! Sydämelliset terveiset isoäidille sekä Mola ja Dika tädeille, kirjoitan pian heillekin mutta nyt olen väsynyt ja on jo myöhä. - Teen parhaillaan ruokaliinaa isälle syntymäpäivälahjaksi 7. 11. Jaa-a, silloin varmaan Melusine on jo valmis lähtöön! Ole nyt kiltti ja ahkera poika, äläkä unohda omaa äitiäsi! Jumala auttakoon ja suojelkoon Sinua! Äiti"

Kotiin lähtevässä paketissa saattoi siis olla mm. Pampaksen ruohoa, jota piti viedä opettajatar Ida Schroderukselle, hän oli Alma Hongellin hyvä ystävätär ja hänen lastensa opettaja, Annie mainitsee hänen olleen jokseenkin ankara ja sanoo muistavansa hänet aina viivotin kädessä. Mutta ilmeisesti paketissa saattoi olla myös kapteenitaulu, eli siis öljyvärein maalattu kuva Melusinesta. Varmaan juuri se, joka nyt on Renlundin museon seinällä. Kun sitä tarkkailee läheltä suurennuslasin avulla, siinä voi erottaa myös miehistön jäseniä omissa töissään - ehkäpä siis myös entisen laivakokin, jonka puhtaus ei ollut kaikkein parasta luokkaa...

Niinä muutamina kertoina, jolloin kapteeni Hongellin laiva käväisi kotimaan satamassa, oli perheenjäsenillä tilaisuus käydä tapaamassa häntä lastauksen aikana, sellaiseen Paulin käyntiin Melusinella viitataan kirjeessä. Samanlaisen matkan oli Ada tehnyt jo 8-vuotiaana, sitten oli ollut Paulin vuoro matkustaa täti Friggan kanssa Kotkan satamaan. Tuolloinkin äiti oli jo valmiiksi laivalla. Kotonaolijat olivat kovin jännittäneet matkaa, varsinkin junanvaihtoa Kouvolassa, sillä täti Frigga ei ollut paljoakaan aikaisemmin matkustellut ja sitäpaitsi hän ei osannut sanaakaan suomea. Kaikki oli kuitenkin sujunut hyvin. Mutta Annien vuoroa matkustaa tapaamaan isäänsä laivalle ei ehtinyt koskaan tulla.

Ihanat leikit

Jos merimieskodista puuttuikin isä, vieläpä tässä tapauksessa usein äitikin, niiden muut ominaisuudet saattoivat hyvin pitkälle paikata menetyksiä. Oli vapautta kenties vähän tavallista enemmän. Saatiin ihmeellisiä tavaroita eri puolilta maailmaa, vaikutteita vieraista maista ja kulttuureista miltei tulvi kotiin korttien, kirjeiden, kertomusten, ja vanhempien solmimien ystävyys- ja tuttavuussuhteitten kautta. Mielikuvituselämä oli rikkaampaa kuin paikallaanpysyvien vanhempien kodeissa.

Annie muistelee lapsuusvuosiaan hyvin mielellään.

Tuota kotia, jossa äidin poissa ollessa vallitsi täti Feigga eli Dika, kuten lapset Fredrika Hongellia useimmiten kutsuivat. Amalia Hongell, jota kutsuttiin täti Malaksi, palveli vuosikymmenen verran kauppa-apulaisena, ensin Kannuksessa, sitten Reisjärvellä, mutta tuli hänkin myöhemmin Kokkolaan takaisin.

"Luonnollisesti täti Dika hemmotteli meitä, erikoisesti pikkuveljeämme Paulia, joka oli hänen silmäteränsä. - Meidän kodistamme muodostui pian myös kaikkien leikkitovereittemme pesäpaikka - ah miten pitkässä lastenkamarissa leikittiin! Kamari ulottui miltei talon läpi, ja siellä me saimme vapaasti huseerata. Teatteria ja kuvaelmia syntyi, tattarit ja intiaanit asuivat pöydän alla, ja läksyjä luettiin niin lujaa että se kuului kadulle asti. --- Joulunäytelmiin riitti muutama pieni viheriä kuusi sekä punainen lampunvarjostin: se oli kaikki mutta riitti hyvin esitettäessä Akselia ja Stinaa, Juoksuttavaa kenkää, Totuuden helmeä ja muita Topeliuksen näytelmiä. Vintillä olevista arkuista otettiin vaatteita: muistan suuren iloni kun löysin mustan silkkipuseron ja keltaisen höyhenruusun, jotka oli tuotu Rio de Janeirosta: niillä saatoin koristautua esittäessäni Saaban kuningatarta. Meidän vanha talomme monine vinttihuoneineen kätki valtavan määrän suuria merimiesarkkuja, joissa riitti penkomista..."

Ihmettelenpä, eikö ruotsinmaalaisen lastenkirjailijan Astrid Lindgrenin kokemuspiirin taustalla ole juuri jotakin tämäntapaista, kun hän on alkanut synnyttää kuvaa eräästä toisesta merikapteenin tyttärestä, jonka me kaikki tunnemme, nim. Peppi Pitkätossusta...

Kesäkuvia

Kuten muutkin kokkolalaiset pitivät myös Hongellit kotieläimiä. Lehmiä oli yleensä pari kolme, niin että maito ja voi riittivät omiin tarpeisiin. Kesäisin saivat lapset seurata palvelijatarta ajamaan lehmiä laitumille, sille krintille, minkä takana laidunmaa milloinkin sijaitsi. Heidän lehmiensä laiduntamispaikkojen nimiä olivat Krexar Lamplindan ja Rödlindan. Krexar sijaitsi nykyisen Herman Renlundinkadun länsipuolella. Lamplindan ja Rödlindan - niistä ei ole tietoa.

Mieluisa ja lähellä oleva leikkipaikka oli nykyisen Englannin puiston paikalla sijainnut Tervatori, joka noihin aikoihin oli täysin paljas ja paksun kovan tervakerroksen peittämä. Lämpimällä säällä tervakerros pehmeni sen verran, että se hiukan taipui, keinui askelten alla, ja tätä pientä mukavuutta ei suinkaan jätetty käyttämättä.

Lasten pieninä ollessa vietettiin kesätkin kaupungissa, ja silloin kuului Päivittäin ohjelmaan juoksu Pikiruukille uimaan. "Puettuna puuvillamekkoihin, usein huivi päässä, nahkaiset pieksut jalassa ja pieni eväslaukku olalla juostiin, useimmiten Kyntzellin lasten kanssa, pitkin Suntinsuun tietä uimarantaan. Kiireesti ohi pitkän, jotenkin kauhean Tupakankuivaushuoneen: eikä unohdettu uhrata ainakin yhtä kukkaa Köyhänkivelle ("Fattigstenen"), ja voi sitä, joka unohti sen!"

(Ensi viikolla kerrotaan lisää Melusinen matkoista ja Hongellin perheen elämästä kaupunkitalossaan.)

Teksti: Annikki Wiirilinna
Kuvat: Kaupunginmuseo
Taitto: Aarno Mäki-Leppilampi

Kuvatekstit:

Liverpool, Hull, London - hyvin tuttuja käyntipaikkoja Hongellin avioparille. Ja - tällaiseltapa näytti Lontoon Hyde Parkissa heidän aikanaan.

Etelä-Amerikan mantereen satamakaupungit - Rio de Janeiro, Bernanbuco, Buenos Aires - kävivät vuosien mittaan tutuiksi Hongellin pariskunnalle. Siellä liikkumista helpotti osaltaan se, että Alma osasi espanjaa. - Tämä katunäkymä on tarttunut heidän mukaansa Buenos Airesista.

Äiti lähetti Paulille mm. tällaisen pienen "muistin", joka esittää hevosten vetämää raitiovaunua - juuri sellaista, jota niihin aikoihin oli puuhattu myös tänne pieneen kotikaupunkiin, Ykspihlajan ja kaupungin välille, mutta josta ei täällä koskaan tullut totta. Suurissa kaupungeissa kyllä sellaisilla ajeltiin.