Nurkalta lähdettiin

Kokkola 30.7.1987

Pari viikkoa sitten sain kutsun "Nurkan lopettajaisiin". Tilaisuus oli viime sunnuntaina ja se oli epäilemättä erikoisimpia, mihin toimittajana olen koskaan joutunut.

Juhlapaikka sijaitsi Suntin itäpuolella, Vilma Palon omakotitalossa ja sen hyvin hoidetulla, kauniilla pihalla. Paitsi että vietettiin Vilma Palon 77-vuotis syntymäpäivää, juhlalla oli toinenkin motiivi, joka kutsukirjeessä ilmaistiin: "Lapsuutemme rakas kasvuympäristö Nahkurin-Konepajankadun nurkka on lopullisesti häviämässä. Kaupunki on vähitellen ostanut nurkan tontit rakennuksineen ja myynyt ne Kesko Oy:lle uuden liikerakennuksen tontiksi. Nurkkamme tulee siis lähivuosina poistumaan kaupunkikuvasta."

Ennen nurkan lopullista jyräämistä Vilma Palon lapset, Heikki, Sirkka, Matti ja Aki olivat kutsuneet entiset naapurinsa, "kaikki eri vuosikerrat" yhteiseen juhlaan, muistelemaan, syömään lounasta, kävelemään nurkan ympäri, pelaamaan jalkapalloa, saunomaan. Olemaan yhdessä vielä kerran.

Vieraita läheltä ja kaukaa

Kutsu oli kuultu. Puolen päivän maissa pihan pionipenkin ja kesäkiikun vaiheilla aikoi olla jo vilkasta: siinä seisoi keppiinsä nojaten ryhdikäs, suoraselkäinen vanha rouva Tyyne Palo, Salosta asti oli tullut opettaja Leporannan väki, tuli rouva Siiri Hirvi ja hänen Heikki-poikansa vaimoineen, Vilon Matti äitinsä ja sisarensa kanssa, tulivat terijokelaishuvilassa asuneet rouva Hildur Backman ja poikansa Nils, tuli Eila Strömberg äitinsä Senja Leppäniemen kanssa. Eila tuli leikkiautoa vetäen, rusetti hiuksissa: "Mää tulin tänne leikkiin niinkö ennenki", sanoi. Tuli myös päivän sankari, nyt kerrostaloon muuttanut Vilma Palo - hänelle lähtö vuosikymmenien uurastuksen jälkeen omasta talosta ja itse kasvatetusta, huolella hoidetusta puutarhasta on varmaan kaikkein vaikein.

"Maitokaupan tyttöjä" vielä odoteltiin, sillä erottamattomasti olivat Störlingin kaksoissisarukset, Margareta ja Marianne kuuluneet Nurkan jokapäiväiseen elämään: Störlingin myymälä sijaitsee Hahnssonin talon kellarikerroksessa. Ja tulivathan "maitokaupan tytöt", toinen Porvoosta, toinen Tammisaaresta asti. Helsingistä tuli veljensä kanssa tv-toimittaja Hillevi Muuraiskangas - niin, se veli taisi tulla Tokiosta asti. Ja lukuisasti muita entisiä nurkkalaisia - eihän yhden päiväsydämen aikana ehtinyt kaikkia oppia tuntemaankaan.

Ennen pitkää selvisi että tilaisuuden varsinaisena primus motorina oli toiminut Matti Palo, joka lähemmässä tarkastelussa osoittautui professoriksi ja tutkijaksi, työpaikkana Helsingissä toimiva Metsäntutkimuslaitos.

Kotinsa kamarin peräseinälle hän oli piirtänyt Nurkan kartan taloineen katuineen, kujineen, kaikkine oleellisen tärkeine pisteineen.

Katoava pienyhteisö

Nurkan merkittävimpiin pisteisiin kuului Helge Hagströmin nahkatehdas, jossa neljäkymmen-viisikymmenluvuilla oli vielä useita kymmeniä työntekijöitä. Toinen alueen teollisuuslaitos oli leipomo. Yhteisössä asui puutavaramiehiä, autoilijoita, työläisiä, virkamiehiä. Useilla oli muutama lehmä ja muita kotieläimiä. Jussi Palon talo kuului tärkeimpiin: hänellä oli hevonen jolla suoritti ajoja - taisi olla kaupungin viimeinen työhevonen.

Lukumääräisesti suurin edustus vieraitten joukossa oli sillä sukupolvella, jonka lapsuus oli sattunut sotavuosiin. Niinpä nurkan oleellisen tärkeisiin pisteisiin kuuluivat mm. luuvarasto, palokuja, pelikenttä ja sähköpaalu, johon kalikka nojasi pelissä jonka nimi oli "kalikkakaa on kaadettu".

Muisteltiin miten tuohon aikaan, olosuhteiden pakosta, tavaraa sekä kerättiin että kierrätettiin. Kerättiin pulloja, pajunparkkia, voikukan juuria, luita - ties mitä kaikkea. Rotanhännästäkin sai 15 penniä. Ne tosin maksoi äiti, jonka mielestä rottakanta oli paisunut turhan suureksi.

Palokujalla kasvatettiin kesäisin sikoja. Niiden varsinainen tarkoitus oli tietenkin joutua ruuan höystöksi, mutta pojat keksivät myös oivallisen sivutarkoituksen: he käyttivät sikoja ratsuinaan.

Kolonnat kulkivat

Uteliaina, joka paikkaan ehtivinä niinkuin pojat aina ja kaikkialla, nurkan pojatkin pitivät tarkkaa lukua myös kaupunkiin saapuvista ja tästä ohi kuljetettavista saksalaisjoukoista. Kun joku näki vilahduksen harmaanvihreistä asepuvuista, kajahti nurkan kujilla huuto, johon tarvittiin vain yksi sana: "Kolonna!" Sen kuultuaan pojat juoksivat taakseen katsomatta kohti keskikaupunkia ja asemanseutua - aseveljien kohtaaminen oli aina jännittävä ja usein myös hyödyllinen tapahtuma.

Aivan yhtä merkittävänä pojat tuskin kokivat venäläisten sotavankien kohtaamista. Alle kymmenvuotiaina olivat kuitenkin Vilma Palon pojat Heikki ja Matti joutuneet menemään aamuisin , Mäntykankaan koululle jossa suuri sotavankisairaala sijaitsi. Sieltä vartija antoi poikien mukaan kaksi, osittain jo parantunutta vankia, joiden kanssa pojat kulkivat läpi kaupungin ja toivat heidät kotiinsa, sahaamaan puita ja tekemään joitakin välttämättömiä töitä - isähän oli sodassa. Illalla pikkupojat samalla tavoin saattoivat vangit heidän leiriinsä kivikoululle.

- Ne olivat raukat aluksi, niin nälkiintyneitä ja huonokuntoisia että eihän heitä mihinkään raskaampaan työhön voinut ajatellakaan. Oli kyllin jos he pystyivät kahteen mieheen pokasahalla tekemään pikkupuita muistelee poikain äiti, rouva Vilma Palo. Aamuisin hän kertoo keittäneensä ruispuuroa, jota voisilmän kanssa tarjosi vangeille, päivällä sitten oli tavallisesti jotakin keittoa ja leipää, sitä mitä itsekin syötiin. Vain tähän tapaan työpanosta vastaan, kokkolalaiset saattoivat vankeja auttaa, sillä ruuan antaminen vangeille muuten oli kiellettyä, maassa vallitsevan elintarvikepulan takia.

Niissä juhlissa näki paljon lämpimiä halauksia, silmänurkissa kimmeltäviä kyyneleitä, kuuli hersyvää, lämmintä naurua. Pienyhteisön pienet tapaukset tuntuivat, saumattomasti liittyvän koko kansan, koko maanosamme historiaan. Niinkuin liittyvät tämänkin päiväni tapaukset johonkin suurempaan kokonaisuuteen. Mikään ei ole merkityksetöntä.

A.W.

Kuvatekstit:

Piha alkaa täyttyä. Etualalla Vilma Palo, Hildur Backman, Siiri Hirvi, Senja Leppäniemi. Taaempana vasemmalla näkyy Nils Backman, oikealla Matti Vilo. Hyvään kokkolalaiseen tapaan puhe käy molemmilla kotimaisilla kielillä.

Nurkan kartta seinällä, sen edessä Sirkka Virtanen o.s. Palo. Kreeta Palo oli samoja sisaruksia. Istumassa Vilo, joka lapsuudessaan on asunut Palon yläkerrassa.

Professori Matti Palo ja paperista värkätty jalkapallo, jollaisilla Nurkassa pelattiin sota-aikana. Nyt pallopeli pantiin uusiksi.