Åkerblomilaisuus - 1920-luvun lahkoliike Kokkolan seudulla III

Keskipohjanmaa 19.3.1968

Saarnaajatar-karkaajatar

Tammikuussa 1927 tuotiin metsänhoitaja Wartiovaara vangittuna Kokkolaan. Asemalle oli kerääntynyt niin suuri väkijoukko, että poliisin oli pakko siirtää hänet sangen nopeasti vankivaunusta odottavaan autoon ja kiidättää pois - väki ehti vain vähän hurraamalla osoittaa mieltään.

Kokkolaan kuulusteltavaksi piti tuotaman myös toinen pääsyytetty, Maria Åkerblom. Jutun piti olla täällä esillä helmikuun 14 pnä. Mutta ruuti ei ollut vieläkään palanut loppuun tästä omituisesta ilotulitusraketista: Kokkolaan tuotaessa Maria Åkerblom nimittäin hyppäsi täyttä vauhtia kiitävästä pikajunasta vähän ennen Kruunupyyn asemaa. Pännäisissä hän oli pyytänyt päästä junan WC:hen, jonka akkunan oli sitten avannut ja siitä hypännyt ulos talviseen luontoon.

Kun tätä pakoa ajattelee, tuntuu siltä, ettei sillä alun alkaenkaan ollut suuria onnistumisen mahdollisuuksia: miten voi yksinäinen naisihminen talvipakkasessa ilman päällysvaatteita ja suojaa päästä kovinkaan pitkälle ilman ettei häntä tunneta? Ehkäpä hän luotti hyvään onneensa, tai sitten häntä kannusti yksinomaan se seikkailunhalu, mikä hänelle oli niin ominainen. Itse hän on sanonut: "Yhä vielä toivon voivani kärsiä ja riidellä ja - voittaa!"

Junasta selvittyään Maria Åkerblom istui jonkin aikaa puussa. Pitempään istumiseen ei helmikuinen sää kuitenkaan antanut myöten, ja niinpä hän, välttääkseen etsijöitään, joiden aavisti pian tulevan, piiloutui erään pensaan alle laittaen kuusen havuja peitoksi. - Kaksi kertaa etsijäin ketju menikin onnellisesti ohi, mutta kolmannella kertaa suojeluskuntalaiset löysivät hänet, ennenkuin pimeä aika - jota hän luonnollisesti odotti - oli ehtinyt tulla.

Sen jälkeen jatkettiin junamatkaa Kokkolaan - luultavasti kuitenkin ilman mukavuuslaitoksessa käyntiä.

"Kuumaa tavaraa"

Pakomatka oli siis tulokseton. Mutta sitä tuloksellisempi se oli yleisen huomion kannalta: naisprofeetta hyppää täyttä vauhtia kiitävästä pikajunasta - onhan siinä sensaatiota kerrakseen. Lehdet eivät vielä siihen aikaan käyttäneet sellaisia otsikoita kuin nykyään vastaavassa tapauksessa käytettäisiin, mutta sitä pitemmästi uhrattiin palstatilaa sekä Suomessa että Ruotsissa tälle yleisinhimillisesti kiinnostavalle jutulle.

- Maria Åkerblom oli silloin kuumaa tavaraa, muistelee kälviäläinen valokuvaaja Otto J u n n o l a.

- Dagens Nyheteriltäkin tuli Tukholmasta sähkösanoma, jossa osoitteena oli vain Fotograferare Otto Junnola, Finland, ja perässä pyyntö, että Maria Åkerblomista piti saada valokuva.

- Ajattelin, että mitenkähän tässä nyt käy, kun sillä Maijalla pakkasi olemaan sellaisia carbomaisia temppuja, ettei se antanut itseään kuvata. Mutta minä menin ensin sen Wartiovaaran puheille, sitä säilytettiin putkassa poliisi Kuuselan luona Torkinmäellä. Selitin että halusin ottaa kuvan Ruotsin lehtiä varten, ja Wartiovaara antoi ensin kuvata itsensä ja käski mennä Maijan luo ja sanoa häneltä terveiset, että Junnola on meidän hovivalokuvaaja, ja että sen saa antaa ottaa kuvan.

- Sitten menin Raatihuoneelle, jonka alakerrassa - siellä Vennosen apteekinpuolipäässä - sijaitsi poliisiputka, jossa Åkerblomia säilytettiin. Kyttäsin poliisikonttorissa niin kauan, että poliisipäällikkö Backlund viimein kyllästyi minuun ja sanoi, että taasko tuo Junnola on tällä - hakekaa äkkiä Maija tänne, että se saa ottaa sen kuvansa.

- Se oli aamuvarhainen, ja kaksi poliisia oli vartioimassa koko ajan kun otin kuvia. Ensin kerroin tietenkin ne Wartiovaaran terveiset ja kai niiden ansiota oli, että Maija suostui kiltisti kuvattavaksi. Hän istuu siinä kuvassa vanginpuvussaan, ja sääressä näkyi side, jolla oli sidottu äskeisessä junastahypyssä loukkaantunut jalka.

- Se kuva oli sitten myös monissa kotimaisissa lehdissä, ja kun yritin myydä siitä kopioita Kokkolan torilla, ne suorastaan ryöstettiin minulta - niin uteliaita ja kiihkeitä olivat ihmiset silloin sen Maijan perään. - En tiedä, en minä siihen koskaan innostunut millään tavalla. Eikä se ulkonäkö ollut, joka siinä viehätti, vaan sillä oli sellainen temperamentti, joka sai ihmiset valtoihinsa, arvelee valokuvaaja Junnola näin vuosien perästä.

Kolmas pako

Koko kevättalvi käytiin Kokkolassa oikeutta: kihlakunnanoikeudessa puitiin vääränvalanjuttuja ja raastuvanoikeudessa murhayritysjuttua, joissa molemmissa olivat pääsyytettyinä Wartiovaara ja Åkerblom. Viimeksi juttu lykättiin kesäkuun 4 pv:lle, mutta sitä istuntoa ei Maria enää jäänyt odottelemaan: hän katosi Raatihuoneen poliisiputkasta kesäkuun 1 päivää vasten yöllä. Ihmeet ja temput eivät todellakaan hänen kohdallaan loppuneet vähällä. - Haihtuminen tapahtui tällä kertaa lattian kautta.

Tutkimuksissa kävi selville, että pari viikkoa aikaisemmin oli M.Å. pyytänyt ja saanut koppiinsa puisen ammeen kylpyä varten, samoin oli pyynnöstä pingoitettu huopa suojaksi katseilta ammeen eteen. - Kun tyhjään koppiin aamulla mentiin, oli ammeen kohdalla lattiassa reikä, vain n. 35 sm leveydeltään, lattiasta oli revitty asfalttia ja likaviemärin putki ylösnostamalla oli saatu aukko, jota sitten oli suurennettu. - Apureita ja työkaluja oli siis täytynyt olla.

Kohta paon tapahduttua huhuttiin Kokkolassa mustasta Essex-merkkisestä henkilöautosta, joka Helsingin tunnuksin varustettuna oli samana yönä nähty, ensin Kokkolassa, sitten Kaustisella ja Vetelissä. Autossa oli nähty useita mieshenkilöitä.

Tässäkö yhteydessä vai milloin lienevät jääneet kokkolalaisille muistoksi Maria Åkerblomin ratsastusasusteet: mustat saappaat ja ratsastushousut sekä ratsupiiska. Vuosikymmeniä ne ovat lojuneet Raatihuoneen vinttikomerossa - kuulema siinä kellon kohdalla -, mutta vahtimestari Erik Bergrothin kertoman mukaan ne pari vuotta sitten kun Raatihuonetta -viimeksi remontteerattiin, kuljetettiin kaatopaikalle. - Vahinko! olisihan ne ollut mukava säilyttää, ihan kuriositeetin vuoksi.

Tuomiot

Mutta tuskin kymmentä päivää kesti tämä pakoretki, joka alkoi kesäisenä yönä mustalla Essexillä. Ehkäpä se oli kuitenkin tarpeeksi saattaa asioita järjestykseen. Kesäkuun 10. päivän aamuna heti klo 6 aikaan tekivät Helsingin poliisit yllätysvierailun Toivolan huvilaan, josta Maria Åkerblom löytyi nukkumasta. - Jälleen hänet tuotiin kruunun kyydillä Kokkolaan, jossa vihdoin, heinäkuun 22. pnä julistettiin tuomio: sekä Maria Åkerblom että metsänhoitaja Wartiovaara tuomittiin yllytyksestä murhaan ja väärään valaan, yhteensä molemmat 15 vuodeksi kuritushuoneeseen sekä menettämään kansalaisluottamuksensa samaksi ajaksi. Vaasan hovioikeus alensi myöhemmin tuomiota niin että Wartiovaara sai 12 v., Maria Åkerblom 13 v. kuritushuonetta, molemmat sen jälkeen olivat vailla kansalaisluottamusta 15 v.

Miten kaikki oli mahdollista?

Uskonnon merkeissä alkanut ja jatkunut liike oli näin päättynyt raskaisiin rikoksiin johtaneeksi salaseuraksi. Kuinka tämä oli mahdollista, ja miten ihanteelliset, hyvää tarkoittavat ihmiset oli saatu vedettyä niin pitkälle mukaan? Se on aivan yhtä suuri mysteeri kuin esim. se, millä tavalla Saksan kansa aikanaan taipui Adolf Hitlerin komentoon.

Teologian tohtori, sittemmin Helsingin yliopiston käytännöllisen teologian professori Aarni Voipio käyttää teoksessaan Profeettoja ja valheprofeettoja, Maria Åkerblomista määritelmää "suuri arvoitus". Siihen aikaan kun Åkerblom ei vielä ollut kasvattanut ympärilleen sitä salaperäisyyden muuria, joka hänen toimintaansa täällä Kokkolassa suojasi, oli professori Voipio saanut seurata sekä unisaarnoja että muita åkerblomilaisten kokoontumisia. Hän toteaa, että Maria Åkerblom oli erittäin esiintymiskykyinen ja vaikuttava persoonallisuus, hänen sanojensa muodollinen kauneus oli ainutlaatuinen. Esim. Herran rukousta hän ei sano koskaan kuulleensa niin esitettävän kuin Maria Åkerblom sen teki.

Prof. Voipio arvelee, että Maria Åkerblomin uskonnollinen herääminen oli itse asiassa jäänyt puolitiehen: se ei ollut koskaan koskettanut hänen olemuksensa moraalista puolta. Kun ekstaattiset elämykset puhkesivat, hän tajusi hyvin nopeasti, että ne saattoivat merkitä myös keinoa, jolla hän kykeni nousemaan harmaan arkitodellisuuden yläpuolelle ja tekemään itsensä mahtihenkilöksi, jota kuunnellaan. "Hän palveli ympäristössään ilmenevää ikuisuudenkaipuuta, joka - sitten kun se on tyydytetty - johtaa suurempaan kiitollisuuteen hyväntekijää kohtaan kuin ehkä mikään muu inhimillinen tarve. Tästä pyhästä asiasta Maria teki itselleen aseen, jonka avulla hän tyydytti rohkeimmatkin unelmansa," sanoo prof. Voipio.

Omalla tavallaan valaisee tätä arvoitusta erään todistajan oikeudessa antama kertomus kokemuksistaan ja sielunkehityksestään seitsemän åkerblomilaisvuotensa aikana, jota en malta olla tähän - tosin lyhentäen - lainaamatta:

Erään todistajan kertomus

"Pääsiäisen aikaan 1920 kävin Helsingissä, jossa viivyin viikon päivät erään perheen luona. Tässä perheessä oli useasti käynyt M.Å. josta jo silloin oli lehdissä paljon kirjoitettu. Minua ihmetytti se, että tämä perhe oli avannut ovensa Marialle, jolla oli huono maine: olin erinäisten huhujen johdosta tullut siihen käsitykseen, että M. Å. vaikka olikin sanantaitaja, ei yksityisessä elämässään noudattanut raamatun oppia.

Tulin huomaamaan, että kaikki mainitun perheen jäsenet olivat hyvin kiintyneitä Mariaan, mutta kun lausuin heille julki oman mielipiteeni, sain vastaukseksi, että Maria käy siksi usein perheessä, että varsin hyvin tietävät sanomalehtiuutiset ja huhut perättömiksi. Kun minulle vielä huomautettiin siitä raamatun kohdasta, jossa Jeesus mainitsee, että hänen opetuslapsiaan vastaan tullaan aina taistelemaan ja heistä pahaa puhumaan, tunsin itseni masentuneeksi, kun olin lausunut tuomioni, ennenkuin olin ihmiseen edes tutustunut. Perhe antoi ymmärtää, että he kaikki olivat tulleet Maria Åkerblomin kautta pelastetuiksi, ja että hedelmistään puu tunnetaan: ‘me olemme hänen hedelmiään, sen vuoksi voit meidän kauttamme kuvitella, minkälaista on se oppi, jota hän opettaa ja minkälainen hän itse on.’ Kun minulta ei ollut mitään muistuttamista heitä ja heidän oppiaan vastaan, tulin yhä enemmän vakuuttuneeksi siitä, että olin väärin tuominnut lähimmäisiäni.

Halusin korjata erehdykseni, ja sen takia tunsin jo etukäteen suurta sympatiaa M. Å:ta kohtaan. Tapasin hänet ensi kerran syyskuun lopulla 1920, juuri tässä perheessä. Tervehtiessäni häntä sain vaikutelman siitä, että hän on lapsellisen naivi, ja aloin heti tuntea häntä kohtaan myötätuntoa. - Varmaankin kateudesta, ajattelin, on tuosta pienestä kädestä sanottu, että se on yhtä tottunut ruoskimaan hevosta kuin palvelijoitakin.

Hetken kuluttua kiipesi Maria vuoteelle, kääntyi puoleeni ja sanoi:

- Sinä muistutat Neitsyt Mariaa, Jeesuksen äitiä.

Ajattelin, että hän tahtoi imarella minua, mutta kun en huomannut hänen silmissään ilmettä, joka olisi todistanut sellaisesta, herättivät nämä sanat uteliaisuuttai ja halua tutustua lähemmin Marian lahjoihin. Tulin siihen tulokseen, että hänen horrostilansa oli oikea, sillä jo hänen lausuntonsa todisti, että hän oli nähnyt horroksissa Neitsyt Marian. En halua kieltää, etteivätkö hänen sanansa samalla olisi imarrelleet minua. Kun nyt sitä ajattelen, myönnän, että hänen esiintymisensä oli hieno psykologinen veto; se vaikutti myöhemminkin minuun eikä oikeastaan koskaan menettänyt tehoaan.

Tämän ensi tapaamisen jälkeen olin mukana useimmissa niissä saarnatilaisuuksissa, joissa Maria Åkerblom saarnasi horroksissa kehoittaen kuulijoita rukoilemaan Herraa ja hiljentämään ajatuksensa. Harvinaista ei ollut, että hän tämän jälkeen runollisin sanoin ilmoitti kuulijoille, mitä hän näki sisäisillä silmillään. Usein hän julisti erilaisia kehoituksia joko siteeraten suoraan raamatusta tai selostaen jotakin raamatun kohtaa. Toisinaan hän lausui ennustuksia tulevista oikeudenkäynneistä. Toisinaan tapahtui, että joitakin läsnäolevia - nimiä ei koskaan mainittu, koska ‘Jumala on hienotunteisuuden Jumala’ - varoitettiin siitä tai tästä, kuten rakkaudesta maallisiin esineisiin, myös tapahtui että jotakin läsnäolevaa kiitettiin. Vaikka nimiä ei mainittu, pääsivät kuulijat täysin käsitykseen siitä, ketä asia kulloinkin koski. Tilaisuus loppui tavallisesti Herran siunaukseen jonka jälkeen kuulijat sanoivat ‘amen’.

Ylipäänsä voi sanoa, että hänen puheensa olivat rakennetut raamatulle, mutta että esillä olleet kohdat saivat usein sellaisen käsittelyn, joka poikkesi isäimme kirkon selityksistä. Tästä kerron esimerkiksi seuraavan tapauksen:

Kevätkesällä 1922 huomasin, että M.Å. ja muutamat muut Helsingin lahkon jäsenet tilasivat erinäisiä tavaroita Saksasta erään matkustajalaivalla palvelevan lahkolaisen kautta. Kun huomasin heidän olevan tietoisia siitä, että tavarat tuotiin maahan tullitta, kysyin, kuinka he voivat sallia sellaista. Havaitsin myös M.Å:n tuntevan suurta heikkoutta sellaista yleellisyyttä kohtaan, jonka en katsonut kuuluvan sellaiselle sananjulistajalle, joka sekä valveilla että horroksissa kutsui itseään ‘Herran palvelijaksi, jota Pyhä Henki kiidättää eteenpäin’, mutta kun mainitsin tästä huomiostani, minulta kysyttiin, enkö ollut pannut merkille M.Å:n usein puhuneen vanhan testamentin ajoista ja kuinka esiin. Salomon oli koonnut ympärilleen kaikkea hienoa ja kallisarvoista. Kun Maria Åkerblom nyt oli Herran erikoisesti valitsema palvelija, niin ei hänen myöskään ole syytä välittää siitä maailmassa vallitsevasta fariseus-uskosta, että sananjulistajan tulee, mitä elämän hyvyyksiin tulee, kieltää itseltään niin paljon kuin mahdollista. Sitäpaitsi oli raamatussa kerrottu, että kun Israelin lapset pakenivat Egyptistä, kehoitti Herra heitä ottamaan naapureilta kultaa, hopeaa ja muita kalleuksia. Myös muita raamatunpaikkoja esitettiin todistuksina ‘vapaudestamme Herrassa’. Myös oli Maria sanonut horroksissa ollessaan, että jos hän lankeaa eikä seuraa Herran määräyksiä, ei Herra anna työnsä - tässä tapauksessa lahkon - joutua hukkaan Marian tottelemattomuuden takia, vaan ottaa hänet heti pois maallisesta elämästä kuoleman kautta. Sen vuoksi ei lahkolaisten tarvinnut pelätä, että oli väärin olla maksamatta esim. tullia, koska ne rahat, jotka näin säästettiin, tultaisiin käyttämään Jumalan työn hyväksi maan päällä.

Näitten ja monien muitten raamatun todistusten nojalla minusta näytti siltä, että Maria Åkerblom oli oikea sananjulistaja, ja että hänelle oli annettu joku tärkeä tehtävä maan päällä. Sen vuoksi jätin omat mietteeni ja antauduin täysin Marian johdettavaksi. Pidin oikeana jokaista hänen sanaansa ja tekoansa.

Kun Maria ja Wartiovaara kielsivät minua olemasta kirjeenvaihdossa kenenkään lahkoon kuulumattoman kanssa sekä lukemasta muuta kirjallisuutta kuin raamattua ja Marian kirjoittamia kirjoja, alistuin siihen - muussa tapauksessahan olisin asettunut Jumalan tahtoa vastaan. Myös minua kiellettiin olemasta kahden kesken rouva Wartiovaaran kanssa, koska metsänhoitaja Wartiovaaran sanojen mukaan jo ‘seitsemän sielua on mennyt helvettiin’, t.s. jättänyt lahkon, hänen tähtensä. Tähänkin määritykseen alistuin. Siitä oli seurauksena, että tulin viettäneeksi sangen suljettua elämää Maria Åkerblomin seurassa. Minuun teki voimakkaan vaikutuksen se, että Maria osasi jokapäiväisistä pienistäkin sattumuksista etukäteen sanoa, mihin ne johtavat ja vain harvoin hän erehtyi. Oli aivan luonnollista, että kaikki, jotka olivat tässä silminnäkijöinä, luottivat yhä enemmän ja enemmän Mariaan. Se vaikutti niin voimakkaasti, että minäkin tein kaiken voitavani välttääkseni pienintäkin sellaista ajatusta, joka oli ristiriidassa Marian ajatusten kanssa, sillä pelkäsin, että Maria horrostilassa ollessaan, jolloin luultiin hänen kykenevän myös ajatuksia lukemaan, paljastaisi ajatuksenikin.

En voi käsittää, kuinka olen voinut suostua tekemään väärän valan sen jälkeen kun Maria Åkerblom oli selittänyt, että neljännen piirin oli se tehtävä. Tosiasia kuitenkin on, että vähitellen tulin siihen uskoon, että se olisi oleva teko, jota Jumala suurella mielihyvällä katselisi. Aluksi luonnollisesti olin epätietoinen ja pelkäsin seurauksia, mutta vähitellen ne katosivat ajatellessani Marian näyttämää raamatun kohtaa: ‘Sillä jos Jumalan totuus tulee minun valheeni kautta selvemmin ilmi hänen kirkkaudessaan, miksi minutkin vielä syntisenä tuomitaan? Ja miksi emme tekisi, niinkuin herjaten syyttävät meidän tekevän ja nurkuin muutamat väittävät meidän sanovan: Tehkäämme pahaa, jotta siitä hyvää tulisi? Niiden tuomio on oikea’. (Room. 3: 7, 8.)

Kun muistin Marian horrostilassa sanoneen, että se, joka pääsee viidennen piiri jäseneksi, ei voi enää irtaantua Jumalasta, vaikutti se minuun niin, että tahdoin mahdollisimman pian päästä neljännestä piiristä viidenteen. Kukaan ei kylläkään minua väkivalloin pakottanut tekemään väärää valaa, mutta kaikki oli järjestetty niin että se lopulta siihen vei.

Silloin ei mieleeni tullut, että tein väärin, ja uskon että kaikki muutkin lahkolaiset uskoivat tekevänsä oikein. Olen siinä käsityksessä, että myös Wartiovaara luuli menettelevänsä oikein kaikissa asioissa, vaikka hän menettelikin väärin. Åkerblomin suhteen en ole tästä asiasta selvillä."

JK. Selostussarjan piti alkuperäisen suunnitelman mukaan päättyä tähän, mutta asian herättämän mielenkiinnon vuoksi ja koska useat silminnäkijät sekä tavalla taikka toisella liikkeen ja sen johtajien kanssa tekemisiin joutuneet ovat ottaneet toimitukseen yhteyttä näissä merkeissä, tulemme palaamaan asiaan vielä uudelleen lähitulevaisuudessa.

Oikeudenkäyntiselostusten ja haastattelujen pohjalta kirj. Annikki Wiirilinna

Kuvatekstit:

Valokuvaaja Otto Junnola.

Kokkolan poliisiputkassa v. 1927 otettu kuva "meediosta". - Kuvaavaa senaikaiselle oikeudenkäytölle - ja toisaalta Maria Åkerblomin persoonalliselle viehätysvoimalle - oli se, että vangille oli annettu "raitista ilmaa" kuljettamalla häntä ajelulla poliisilaitoksen yhteyteen sijoitettujen kieltolakietsivien moottoripyörällä.

Tämä on Otto Junnolan v. 1927 Kokkolan poliisikamarilla ottama kuva Maria Åkerblomista.

Vanginpuku sängyn päällä, peili ja muita pikkutavaroita lattialla olevan suuren reiän vieressä - sellainen oli näkymä, kun poliisilaitoksen henkilökunta kesäkuun 1 pv:n aamuna -27 astui sisään Maria Åkerblomin koppiin. - Oikeudenkäyntiselostuksista ilmenee, että sängyn päällä oli lisäksi ollut pari vanhaa poliisisapelia, kaksi puukkoa ja tylsä kirves. - Poliisilaitoksella oli samaan aikaan säilytettävänä muitakin åkerblomilaisia: osa heistä oli putkassa jopa yli 4 kk. Heille oli järjestetty työtä, mm. poliisien polkupyörien korjausta. Työhön tarvittavia välineitä on säilytetty käytävässä olleella penkillä.

Kammion sairaalassa v. 1924 otettu kuva Maria Åkerblomista.