Kansallisten mallien pohjalta löysi oman tyylinsä Ann Mari Witick

Keskipohjanmaa 11.4.1969

Kun Ann Mari Witick maaliskuun 25 päivän iltana antoi neuleasujen muotinäytöksen Kokkolassa hotelli Grandissa, oli sali tupaten täynnä naisia. Ei ollut kysymys mistään tavanomaisesta mannekiinien katsomisesta: tahdottiin toden totta nähdä ne mallit, joilla kokkolalainen muotisuunnittelija oli ponnahtanut pinnalle, jotka olivat tehneet hänen nimestään tunnetun kautta maan. Ja kun siinä oli ilta katseltu kauniisti istuvia leninkejä, jakkupukuja, juhla-asuja ja hypermoderneja housuasuja, alkoi varmaan yhdestä ja toisesta katsojasta tuntua oma itse kudottu villatakki vain "jonkinlaiselta" - niin tarkasti mitoitettuja, huolella valmistettuja ja kauniita työt olivat. - Kuka ja millainen on tämä Ann Mari, siitä teki mieli lähteä ottamaan parempaa selvää.

Witickin puinen vaaleaksi maalattu liiketalo Itä-Kirkkokadun varrella on harvinaisen täynnä elämää. Ja sattuipa mukavasti: se suuri kirjava kissa, Sylvester, joka on ohikulkijain iloksi usein paistatellut päivää liikkeen näyteikkunassa, oli juuri edellisenä yönä saanut viisi pentua, joita vieras vietiin heti aluksi ihailemaan - samalla kun talossa sovittiin siitä, että Sylvesterin nimi nyt sitten tästä lähtien onkin Sylvi.

Tuo tapaus mielestäni tavattoman hyvin sopii kuvaamaan sitä inhimillistä ja lämmintä ilmapiiriä, joka tässä monisokkeloisessa talossa vallitsee, ja jonka keskuksena epäilemättä on Ann Mari. Hänen ympärillään rönsyilee elämää ja elämäniloa, lahjoista suurenmoisinta. Tuo elämä on haarautunut hyvin moniin niin eri muotoihin ja on lopulta täyttämäisillään koko kookkaan talon, mutta vielä enemmän: se on alkanut säteillä myös ulospäin, hyvinkin kauas täältä. Mutta seurataanpa Anna-Maria alusta alkaen.

Lampaita ja villakeriä lapsuudesta alkaen

Anna Mari Witick o.s. Hagström on syntynyt maalaiskodin tyttärenä Kaarlelan Linnusperällä. Hän kertoo aina ajatelleensa, ettei koskaan lähtisi maalta, jossa hän niin erinomaisesti viihtyi. Käsityöt olivat ensimmäinen ja suurin harrastus: kerrotaan, että hän jo ihan pienenä konttasi riemastuneena pehmeitten lankakerien perässä niinkuin kissanpoikanen. Vähän myöhempinä vuosina hän tietenkin ryhtyi lankakeriin puikkojen ja virkkuuneulojen kanssa, ja tuloksena oli erilaatuisia neuletuotteita.

- Kun menin naimisiin kokkolalaisen Heimer Witickin kanssa, oli meidän karjakko oikein surullinen. Hänen mielestään oli vallan väärin ja nurinkurista, että minä, joka olin niin hyvin viihtynyt myös lampaitten ja lehmien navetassa, avioidun kaupunkilaisen kanssa, muistelee Ann Mari Witick nyt vuosien jälkeen naurussa suin.

Mutta niin vain Ann Marista tuli kaupunkilaisrouva. Kun hänen miehensä kohta sodan jälkeen perusti Itäkirkkokadun varrella olevaan, suvun taloon lasitusliikkeen, ei kulunut montakaan vuotta kun hän alkoi puhua vaimolleen: tulisit sinä sinne lasitusliikkeen myymälähuoneeseen palvelemaan asiakkaita, yleisöpalvelu vie minulta niin suhteettoman paljon aikaa.

- No tulinhan minä kun tyttäremme kasvoivat sen verran että saatoin heitä päiväsydämeksi jättää. Mutta siellä lasitusliikkeen myymälässä oli niin kolkkoa... Vähitellen aloin ottaa sinne muutakin myytäväksi, ensin muistaakseni kaislatöitä, joita täällä Kokkolan ympäristössä paljon valmistetaan kotityönä.

Tästä se alkoi

- Eräänä päivänä Nybergin täti - pianisti Ellen Nybergin äiti, joka toimiessaan "vahtimestarina" tyttärensä soitto-oppilaille, piti aina käsityötä mukanaan ja sillä tavalla valmisti monta kaunista neulevaatetta, toi liikkeeseen pari kutomaansa villatakkia ja kysyi, eikö laitettaisi niitä liikkeemme näyteakkunaan, jos mahdollisesti niille löytyisi ostaja. Tästä se varsinaisesti alkoi.

Sittemmin on monen moni kotikutoja astellut neuletyö kainalossaan pamppailevin sydämin Itä-Kirkkokadun myymälän ovesta sisään, kuullut kellon soinnukkaan kilahduksen ja ajatellut: kelpaakohan tämä Ann Marille?

Nykyisin työ tapahtuu tosin melkoista suuremman järjestelmällisyyden vallitessa. Ann Mari Witick suunnittelee mallit, valitsee langat, liikkeen ompelimossa valmistetaan kaavat ja nämä kaikki annetaan kotikutojan käteen selvien ohjeitten kera. Sillä neuletyön täytyy olla juuri sopivankokoinen ennenkuin se näyttää hyvältä, korostaa Ann Mari Witick. Kotikutojien, neulojien, kaislatöitten ym. kotityöntekijäin määrä on parhaina kausina satakunta henkeä, ja liikkeessäkin on sekä tavaran että työntekijöitten määrä jatkuvasti kasvanut.

- Päätän aina, että enää en ota uusia artikkeleita, mutta kun joku tulee esittelemään jotakin itse valmistamaansa tavaraa - olipa se kynttilöitä, keramiikkaa, keinutuolinmattoja, räsymattoja tai mitä tahansa pärekorista koruihin saakka, sorrun kuitenkin ja otan, sanoo Ann Mari Witick.

Hän tuntee itseolevansa "heikko" kaikelle, mikä kantaa käsityön aatteellisleimaa, ja ilmeisesti on paljon naisia, jotka tämän teknistyvän ajan keskellä asennoituvat samalla tavoin. Heille Witickin putiikki on jo kauan muodostanut mielenkiintoisen käyntipaikan.

Mistä löytyvät suomalaiset mallit?

Mutta tämä on vielä kaikki kokkolalaisissa puitteissa. Mistä alkoi mallien suunnittelu suuremmassa mittakaavassa?

- Se alkoi oikeastaan Amerikan suomalaisten tilauksista. Kun siellä olevat maanmiehemme halusivat kauniisti eri värisillä langoilla kudottua suomalaista villatakkia, meni melkein sormi suuhun. Oli olemassa kauniita kuvioraitoja - mutta ne olivat norjalaisista villapuseroista. En minä voinut kopioida norjalaisia malleja ja iskeä niihin kylttiä "Made in Finland". Ajattelin, että täytyyhän meillä olla olemassa omia vastaavia kuviomalleja. Siitä alkoi pitkä ja antoisa kierros eri museoissa. Erikoisesti muistan tässä yhteydessä maisteri Appelgrenia Vaasan Museosta. Vietin siellä päiväkausia ja kopioin vanhoista esineistä kudontamalleja, jotka olivat kotoisin tältä rannikkoseudulta. Oikein näki, kuinka iloinen maisteri Appelgren oli, että tuli vihdoinkin joku, joka todella t a r v i t s i s i niitä, eikä vain kulkenut ohi silmäten, että aha tuossa on tuollainen. Myös Kansallismuseoon tein useita löytöretkiä, sieltä löytyi mm. pohjalaisen konttineuleen malli, jonka taitajiakin sitten vielä löytyi täältä osasta maakuntaa. Kaikkein rikkaampia löytöjä olivat tässä suhteessa vanhat karjalaiset "käsipaikat". Myös on ollut ystävällisisä ihmisiä, jotka ovat hoksanneet tuoda minulle sukulaistensa jäämistöstä löytyneitä vanhoja neuletöitä.

Tietenkin tällainen paikalliseen historiaan liittyvä aineisto on ollut kaikkein mieluisinta ja mielenkiintoisinta, vaikka täytyykin toisaalta todeta, että kuviomallit ovat suurimmalta osaltaan olleet yhteisiä koko maassa. Mutta eri mallien suosio eri paikkakunnilla on tietenkin vaihdellut, niin että tavallaan voidaan puhua kuitenkin karjalaisista, pohjalaisista, hämäläisistä jne. malleista.

Tämä kansalliselle pohjalle perustuva mallien sommittelu huomattiin piankin, eikä kuulunut kauan kun Ann Mari Witick sai vastaanottaa Suomen Kulttuurirahaston apurahan näiden mallien tutkimista ja nykyaikaisiin neuletöihin soveltamista varten.

Hän huomasi vähitellen myös sen että kangaspuissa kudottuja malleja, joita on käytetty esim. esiliinoissa, samoin kuin ommeltuina ristipistoilla saattoi soveltaa myös puikoilla kudottaviin töihin.

Myös työselostuksia tarvittiin

Sitten vuosina 1961-62 teki eräs suomalainen lakifirma laajan gallupin ostavan yleisön keskuudessa. Kyselyn aiheena oli: miksi ihmiset ostavat nimenomaan norjalaisia lankoja? Oli nimittäin tapahtunut niin, että kotimaista villalankaa ei muutamaan vuoteen myyty juuri nimeksikään.

Tiedustelun tulos selvitti, että norjalaiset langat menivät kaupaksi nimenomaan niihin liittyvien hyvien, kuvallisten työselostusten takia, jotka suomalaisista langoista kokonaan puuttuivat.

Silloin tarvittiin hyvää mallisuunnittelijaa, joka samalla olisi niin paljon perillä kutomisen tekniikasta, että pystyisi laatimaan yksityiskohtaisen työselityksen. Suomalainen lankafirma kääntyi kokkolalaisen Ann Mari Witickin puoleen.

Aluksi ilmestyi minivärinen esittelylehtinen, jonka kaikki kymmenkunta mallia olivat Ann Mari Witickin suunnittelemia, siinä on villatakki, jonka kuvio on löytynyt lappvärtiläisestä kintaasta, on puseroita, joiden kuvioaihe pohjautuu johonkin museossa nähtyyn täkänään tai alushameeseen tai vällyjen peitteeseen.

Tästäpä nyt tie menevi...

Sittemmin on alue yhä laajentunut. Milloin hän valmistaa lankakeristään malleja lehdille, milloin tekstiilifirmoille. Hänen mallejaan sovellutetaan hyvin monenlaisiin tarkoituksiin. Kansanomaisia kuvioraitoja saattaa nykyisin tavata yhtä hyvin huippumodernin after ski-asun housunlahkeessa tai pääntiessä kuin koneella kudotun puvun käsin kudotussa kauluksessa. Witickin liikkeen eräässä takahuoneessa on myös aivan uudenaikainen kutomakone, jollaiselle niinikään suunnitellaan malleja ja annetaan kotikäytöksikin sitä haluaville. Samoin kuin käsin kudotussa neuleasussa on kaavojen mukaan valmistaminen ja tarkka mitoittaminen tärkeässä konetyössä. Myös koneella kudottuja erittäin kauniita ja yksilöllisiä pukuja, joista muutamat oli somistettu samasta langasta virkatuilla pitsikuvioilla, saatiin ihailla alussa mainitussa muotinäytöksessä. Tämäkin lienee uutta, ja on kotoisin Ann Mari Witickin idearikkaasta päästä.

Kuten tästä kaikesta voi päätellä, on Ann Mari Witick tänä päivänä mitä parhaassa luomisvireessä, häneltä voidaan odottaa vielä paljon. Lasiliike, joka kerran aloitti Itä-Kirkkokadulla, toimii yhä edelleen, mutta aivan viime aikoina sen koko verstaspuoli on siirtynyt teollisuusalueelle rakennettuun uuteen suojaan, vain konttori toimii edelleen Itä-Kirkkokadulla Ann-Marin lankaerien ja mattoröykkiöitten värikkäässä ja lämmittävässä läheisyydessä. Ann Mari ja Heimer Witick töineen ja liikkeineen muodostavat kokonaisuuden, jossa taloudellisen yrityksen ilmapiiriin yhdistyy taiteellista silmää ja luomiskykyä edellyttävä paljon hauraampi ja elämänläheisempi säie.

Annikki Wiirilinna

Kuvatekstit:

Suomalaisen lampaanvillan koko asteikko valkoisesta harmaan kautta mustaan on luonnollisesti tässä Ann Mari Witickin suunnittelemassa puvussa Lenita Airiston yllä. -Yleensäkin voi sanoa, että Ann Mari Witick harrastaa töissään luonnonmukaisia ja kansanomaisia värisävyjä.

Ann Mari Witick työhuoneessaan. Todelliseksi aarteistoksi voi sanoa tätä pärekoria, johon hän on kerännyt vanhoja käsitöitä sekä niistä kopiomalleja, päällimmäisinä ovat rouva Hilja Teirin jäämistöstä löytyneet kintaat, joiden kuvioraidat nyt joutuvat uudelleen käyttöön muodikkaissa neuleasuissa. - Yllään rouva Witickillä on villatakki, se on tehty miltei jo unohdetulla kontti-kudonnalla, jolla esiäitimme valmistivat mm. sukkia. -Ripustimissa Ann Mari Witickin suunnittelemaa mallistoa.