Suomalainen seurakunta - jalansija vieraalla maalla

Keskipohjanmaa 7.10.1973

Tukholman suomalainen kirkko sijaitsee arvokkaalla paikalla, aivan kaupungin sydämessä Slottsbackenilla, kuninkaanlinnaa vastapäätä. Tietenkään se ei kokonsa ja komeutensa puolesta vedä vertoja lähimmille naapureilleen Suurkirkolle, Saksalaiselle kirkolle tai Riddarholman kirkolle, joiden tornien silhuetit antavat oman leimansa tukholmalaiselle horisontille, mutta sen kustavilaisessa ilmapiirissä on harvinaista arvokkuutta, joka puhuttelee tyynesti ja sydämellisesti sisälle tulijaa. Ilahtuu todellakin sinne saapuessaan ja ajattelee: onpa meillä täällä kaunis ja tyylikäs edustaja!

Suomalaisilla on jo kauan ollut oma jalansijansa Tukholmassa kuten tiedetään. Aina vuodesta 1533 kokoontuivat siellä olevat suomalaiset jumalanpalveluksiinsa Mustain veljesten luostariin, joka sijaitsi Riddarholman kirkon välittömässä läheisyydessä, myöhemmin kokoonnuttiin joko Suurkirkossa tai saksalaisessa kirkossa, kunnes vuonna 1725 kuningas Fredrikin aikana ostettiin tämä rakennus. Se on peräisin 1600-luvulta, siipirakennus sitäkin varhaisemmalta ajalta, ja rakennettu silloin pallohuoneeksi, sanotaan että se se on Euroopan vanhin pallohuone. Pallopelit eivät suinkaan ole vain nykyajan pelejä, kaikesta päätellen niitä menneinä vuosisatoina harrastivat hyvin korkea-arvoiset henkilöt.

Pallohuone muutettiin kirkoksi heti suomalaisen seurakunnan ostettua sen. Kirkon lehterin kaidetta koristavat Suomen maakuntien vaakunat, kookas alttaritaulu, Lorenz Gottmanin käsialaa, hallitsee alttariseinää, ja koristeelliseen saarnatuoliin liittyy oma tarinansa: sen on kirkolle lahjoittanut kalastaja, nuotakunnan päämies Henrik Österman "rakkaine vaimoineen" kiitollisuuden osoituksena pelastuttuaan ankaran myrkyn käsistä. Tämä tapahtui 1760-luvulla.

Kaikkein mielenkiintoisin yksityiskohta suomalaisessa kirkossa ovat kuitenkin suuret messinkiset kynttiläkruunut. Ne ovat aikoinaan olleet kokonaan toisessa paikassa: - Inkerinmaalla, lähellä Leningradia sijaitsevassa Nevanlinnan kirkossa, josta ne isonvihan melskeissä pelastettiin venäläisten käsistä ja otettiin mukaan pakomatkalle sekä sittemmin lahjoitettiin Tukholman suomalaiselle seurakunnalle. Nämä valtavat kruunut on valettu jo 1690-luvulla. Ne kertovat omaa kieltänsä kansakuntamme historiasta.

Tässä kirkossa saarnasi siis aikoinaan myös Tukholman suomalaisen seurakunnan kappalainen Tolstadius, voimallinen puhuja, jota mm. Kälviän Erikssonit ovat käyneet, kuuntelemassa. Varmaan myös monet muut täältä päin joka kesäisellä Tukholman-matkoillaan.

Tuntee tulleensa kotoiselle maaperälle. Urkuparvekkeen alta lähestyy tulijaa hiljalleen kirkon vartijana ja oppaana toimiva Hilma Svensson. Hän kertoo tulleensa Tukholmaan jo 60 vuotta sitten Kuopiosta ja sanoo kauniisti:

- Täällä olen viettänyt koko elämäni, täällä on perhe ja lapset mutta sydämeni kuuluu edelleenkin Suomelle.

-Viimeisinä vuosina hän on tehnyt monta toivematkaa Suomeen, sukulaisten luo ja omille lapsuusmailleen.

Rouva Hilma Svensson odottelee samaa henkilöä kuin minäkin, nimittäin seurakunnan nuorisosihteeri Tauno Sihvosta, jonka kanssa pääsen käymään suomalaisen seurakunnan kesäsiirtolassa Wärmdössä. Kesäsiirtolassa järjestetään kesän mittaan monia leirejä, ja niistä yhdelle, vanhusten ja eläkeläisten leirille, tulee mukaan myös rouva Svensson, suomalaisen kirkon pitkäaikainen ja uskollinen työntekijä. On kyseltävä yhtä ja toista käytännön asioista, lähdöstä, mukaan otettavista tavaroista, ja siinä sivussa tulevat esiin suurkaupungin liikennepulmat. Sillä kadulla Söderissä, jossa rouva Svensson asuu, on ajoneuvoilla ajo kielletty, mikä tietenkin suuresti hankaloittaa asukkaitten liikkumista.

Ennen lähtöä nuorisosihteeri Sihvonen näyttää minulle tuota kirkkoa sekä siihen myöhemmin, 1700-luvun loppupuolella rakennettua vihkimäkappelia ja sakaristoa, matalia, holvikattoisia huoneita, joissa aitona tuntuu menneitten vuosisatojen tyyli ja henki.

Talon kaikkein vanhin osa, siipirakennus joka osittain on peräisin keskiajalta, oli parhaillaan perusteellisen remontin alaisena, se on osittain niin haurastunut ja rapautunut että sitä on pakko purkaa. Huvittava tapaus sattui keväällä kun purkutöitä tehtiin: huomattiinkin yhtäkkiä, että oli puhkaistu reikä viereiseen taloon joka sattui olemaan maaherran virka-asunto. Talojen välillä oli vain kapean kapea kuja, ehkä ei aina sitäkään - kukapa voikaan selittää keskiaikaisten rakennusmestarien aivoitukset ja silloiset tarpeet! Yhtäkkiä havaittiin vain, että oli puhkaistu suuri aukko maaherran kylpyhuoneen seinään. No maaherra ei onneksi sattunut olemaan kylvyssä eikä aivan heti ilmeisesti voinut sinne mennäkään. Asiasta sovittiin ja vahinko korjattiin: tällainen vahinko ei kaikesta päättäen ole lainkaan harvinainen vanhassa kaupungissa, jossa talot ovat ryhmittyneet aivan vieri viereen.

Uudistettuun siipirakennukseen tulee seurakuntasali, kirkkoherranvirasto sekä vahtimestarin asunto, jotka siinä tähänkin asti ovat sijainneet.

Pieni, suorastaan miniatyyrikokoa on myös suomalaisen kirkon takana oleva yleinenpuisto, vanhan kaupunginosan ainoa hengitysreikä. Siinä on myös miniatyyrikuvapatsas: istuvaa poikaa esittävä pienoisveistos. Se lienee pienin julkinen kuvapatsas, tuskin parikymmentä senttiä korkeampi. Kuulema hyvin suosittu tieto kilpailukysymysten kohde Tukholmassa: missä sijaitsee, minkä kokoinen, kenen tekemä jne.

Tähän taloon Slottsbackenilla keskittyy siis suomalaisen seurakunnan toiminta. Seurakunta on ns. ei-territoriaalinen, kansallinen seurakunta kuuluen Ruotsin kirkkoon ja Tukholman hiippakuntaan. Seurakunnassa on yli 21.000 jäsentä, joista noin puolet suomenkielisiä. Jumalanpalvelu on joka toinen sunnuntai suomeksi ja joka toinen ruotsiksi. Tukholman kaupungin rajat ovat samalla seurakunnan rajat.

Oli kesälomien aika, kirkkoherra Juhani Rekola oli parhaillaan eräässä konferenssissa Saksassa. Hänen lisäkseen toimii seurakunnassa kaksi muuta pappia, kirkkoherra Paul Öhrnberg ja pastori Kuusinen.

Kesän ajaksi suomalaisen seurakunnan toiminta siirtyy suurelta osalta 40 km päässä kaupungista sijaitsevaan Wärmdöhön. jossa sen hallussa on kolme hehtaaria parasta ja kauneinta Tukholman saaristoa rauhallisena rantakaistaleena. Kesäsiirtolaan kuuluu kolme pienehköä erillistä rakennusta, jotka ovat aikoinaan olleet Norrnäsin kartanon sahan työntekijöitten asuntoina, kodikkaita punaisia valkonurkkaisia puutaloja joille on annettu hauskat nimet: Tupa, Aukusti ja Karvalakki.

Kesäsiirtolan työntekijät olivat sinä päivänä tulleet kaupunkiin käymään pakettiautolla, jonka kyytiin pääsimme, sekä nuorisosihteeri Sihvonen että minä. Mieleen jäivät tien varren rauhalliset näkymät, vihreät niityt ja niiden keskellä siellä täällä kasvavat suuret tammet. Jokaisen niiden kyljessä näkyi hopeinen laatta, merkki joka julisti ne rauhoitetuiksi. Wärmdössä sijaitsee myös Skevikin kartano, jossa Erikssonin veljesten seurueeseen kuuluneet viettivät elämänsä viimeiset vuosikymmenet, maanpakomatkan jälkeen, ja jota poikkesimme katsomassa.

Kesäkodin kuuden työntekijän joukossa oli mm. Leppävaaran Yhteiskoulun opettajia, jotka olivat ottaneet täältä kesäpaikan päästäkseen mahdollisimman pian irti koulurutiinista ja saadakseen uusia vaikutteita. Epäilemättä niitä kesän aikana kertyikin, sillä kesäkodilla pidettiin paitsi jo mainittu eläkeläisten leiri - vaativin ja kiitollisin kuten nuorisosihteeri Sihvonen kommentoi - myös rippikoululeiri, äitien ja lasten leiri, lomaleiri perheille, lasten leiri ja lasten musiikkileiri, sekä ns. pullakirkkoleiri, kokeilu asosiaalisten miesten leiritoiminnaksi.

Moninaisia ja aivan uusiakin toimintamuotoja siis kehitellään Tukholman suomalaisen kirkon parissa.

- Suurimmat ongelmat täällä ovat yksinäisyys ja eristyneisyys, totesi nuorisosihteeri Tauno Sihvonen, joka on työskennellyt seurakunnassa jo nelisen vuotta ja joka tänä syksynä vihittäneen papiksi Suurkirkossa.

Annikki Wiirilinna

Kuvatekstit:

Istuva poika - Tukholman pienin julkinen veistos sijaitsee suomalaisen kirkon takana olevassa miniatyyripuistossa.

Hilma Svensson taustanaan lehterin kaide vaakunoineen sekä urkuparvi.

Entinen pallohuone, joka on ollut suomalainen kirkko 1700-luvulta lähtien. Etualalla vihkikappeli ja sakaristo, siipirakennus sijaitsee talon takana, jossa myös puisto on.

Tämä kruunu on ennen isoa vihaa riippunut Nevanlinnan kirkossa lähellä Leningradia.

Teologian kandidaatti Ulla Talasniemi ja lehtori Eeva Urjanheimo sekä nuorisosihteeri Tauno Sihvonen kesäkodin portailla Wärmdössä.