Libeckin sairaalan vaiheita

Kokkola 29.3.1979

Kun Kokkolan uusi terveyskeskus avasi ovensa sulkeutuivat samantien kaupunkilaisille vuosikymmenien aikana tutuksi käyneen vanhan Libeckin sairaalan ovet. Mutta sen nimi säilyi ja perinteet jatkuvat siinä mielessä. Kokkolanseudun kansanterveystyön kuntainliiton terveyskeskuksen vuodeosasto (sellainen nimihirviö se virallisesti on) ristittiin Libeckin sairaalaksi. 125 vuotta kestänyt ketju ei katkennut.

Viime sunnuntaina pidetyssä terveyskeskuksen vihkiäisjuhlassa esitettiin toimittaja Annikki W i i r i l i n n a n kirjoittama katsaus Libeckin sairaalan vaiheisiin, jotka ovat ainakin uusille kokkolalaisille vähemmän tunnetut. Julkaisemme seuraavassa tämän historiikin hieman lyhennettynä.

Kun viime vuosisadan erään tunnetuimman kokkolalaisen, apteekkari Gustaf L i b e c k i n testamentti avattiin, saatiin siitä lukea toivomus sairaalan perustamisesta kaupunkiin hänen lahjoittamansa rahaston turvin. Sairaala piti sijoittaa hänen omistamaansa kaksikerroksiseen kivitaloon torin varrelle, vastapäätä raatihuonetta.

Vielä yksityiskohtaisemmin oli apteekkari Libeck ajatellut omaisuutensa käyttöä: sairaalassa tuli olla 15 potilaspaikkaa varattomien ja ns. "kainojen köyhien" (pauvres honteux) käytettävänä siten, että he saivat täyden lääkärinhoidon, lääkkeet ja ylläpidon ilmaiseksi aina siihen saakka kunnes parantuivat tai kuolivat pois.

Suunnilleen viisi vuotta apteekkari Libeckin kuoleman jälkeen, tarkemmin sanoen helmikuussa 1853, sairaala sitten avattiin, siis 125 vuotta sitten. Epäilemättä se oli senaikaisessa kaupungissa suurenmoinen asia. Tilapäisiä sairashuoneita oli ollut pakko aikaisemminkin järjestää esim. koleraepidemioiden aikana sekä Suomen sodan jälkeen, jolloin paikkakunnan vitsauksena olivat veneeriset taudit, mutta Libeckin lahjoittama sairaala oli ensimmäinen pysyvä sairashuone kaupungissa.

Sairaalana toimi, ihmeellistä kyllä, koko ajan vain rakennuksen yläkerta. Alakerrassa toimi edelleen kaupungin kanta-apteekki kuten oli toiminut jo apteekkari Libeckin eläessä. (Siellä toimi myös kestikievari, jota vuosisadan keskivaiheilla piti kauppias Peter Sergejeff.)

Mutta lahjoittajan alkuperäinen tarkoitus, jonka mukaan kysymyksessä oli nimenomaan köyhäinsairaala, muuntui vähitellen aikojen kuluessa ja sairaalaan alettiin ottaa sisään muitakin kuin varattomia potilaita. Vuonna 1887 sairaalan nimi muutettiin valtuuston päätöksellä: se ei enää siitä lähtien ollut Libeckin köyhäinsairaala (Libeckska fattiglasarettet) vaan Libeckin sairaala (Libeckska sjukhuset). Uusi nimi laitettiin suurin kullanvärisin kirjaimin rakennuksen julkisivuun. Joissakin vanhoissa valokuvissa se on vielä todettavissa.

Yläkerran huoneissa tehtiin tässä vaiheessa muutamia muutoksia niin, että sinne saatiin aikaan kaksi suurta ja yksi pienempi sairassali, sekä leikkaussali, mikä on huomionarvoinen seikka. Lisäksi siellä sijaitsivat keittiö ja - ainakin alkuvaiheessa - laitoksen johtajattaren asunto.

Sairaalan lääkäreinä toimivat alusta alkaen kaupungin lääkärit oman toimensa ohella eri palkkiota vastaan.

Mutta jo suhteellisen varhaisessa vaiheessa, 1890-luvulla aikoi kuulua ääniä, joiden mukaan sairaalarakennus oli vanhentunut ja muutenkin sopimaton. Sitä mieltä oli ennenkaikkea toinen kaupunginlääkäri, sittemmin piirilääkärinä toiminut F. E. Hellström, kun sen sijaan ensimmäinen kaupunginlääkäri J. J. Staudinger näki vanhan rakennuksen pienten korjausten jälkeen vielä varsin sopivaksi tarkoitukseensa. Nämä kaksi lääkäriä olivat myös poliittisesti toistensa vastustajia, ja kävivät nyt Norra Postenin yhdeksässä numerossa jatkuneen kiivaan sanasodan toisiaan vastaan sairaala-asiassa. Mielet kuohuivat myös kaupunkilaisten keskuudessa, molemmilla oli kannattajansa, mutta enemmistö tuntuu kallistuneen tri Staudingerin puolelle.

Kaupunginvaltuusto teki päätöksen sairaalan säilyttämisestä ja korjaamisesta, mutta tri Hellström valitti päätöksestä lääkintöhallitukseen anoen, että lääkintöhallitus määräisi uuden sairaalan rakennettavaksi kaupunkiin kolmen vuoden sisällä. Hän liitti anomukseen joukon ehkä jonkin verran liioiteltujakin väitteitä talon kelvottomuudesta: sen paikka torin varrella oli ensinnäkin aivan sopimaton varsinkin toripäivinä, jolloin maalaiset hevosineen täyttivät koko torin. Melu ja haju ja kesäiset kärpäsparvet olivat haittoja, joita hän esitteli maalauksellisin vedoin. Myös talon klosetit olivat huonot ja viemärijärjestelmä kehno, huoneitten järjestys oli epämukava: hän huomautti myös siitä, että talon alakerta oli vuokrattu vieraille. Vieläpä hän väitti, että samassa ulkorakennuksessa, jossa säilytettiin ruumiita ja suoritettiin ruumiinavaukset, sijaitsi myös mineraalivesitehdas. ("Inrättas mineralvattenfabrik")

Erinäisten vaiheiden jälkeen päädyttiin kaupungin hallintoelimissä siihen, että sairaala korjattiin tri Staudingerin ehdotuksen mukaan, mutta silloisen kaupungin ulkopuolelle päätettiin rakentaa epidemiasairaala. Sen rakennustyöt päästiin kuitenkin aloittamaan vasta tämän vuosisadan puolella. Tuo epidemiasairaalarakennus on se nykyinen lastentarha, joka on keltaiseksi maalattu ja sijaitsee paloaseman takana.

Mutta uuden kaupunginsairaalan rakentaminen tuli edelleen silloin tällöin esiin: vuonna 1914 valtuusto teki jo päätöksenkin asiasta ja sitä varten myönnettiin määräraha, lisäksi kaupungin silloiset liikemiehet lahjoittivat huomattavan summan, 180 000 mk, tarkoitukseen. Tällä liikemiesten sairaalarahastolla oli kuitenkin huono onni: kun rahan arvo ensimmäisen maailmansodan jälkeen aivan romahdusmaisesti laski, rahasto menetti tyystin merkityksensä. 1920-luvulla oltiin taas jo niin pitkällä, että arkkitehti Axel Mörne Helsingistä oli tehnyt piirustukset uutta, 26-paikkaista sairaalaa varten, sen paikaksi ajateltiin epidemiasairaalan eteläpuolista aluetta Länsi-Kirkkokadun varrella. Mutta kun vuonna 1927 voimaanastunut uusi kunnallislaki edellytti Kokkolan kokoiselta kaupungilta synnytyslaitoksen perustamista, oltiin uuden vaativan tehtävän edessä. Synnytyslaitos sijoitettiin Libeckin sairaalan yhteyteen, mutta ei samaan rakennukseen vaan korttelin toisella reunalla, Itä-Kirkkokadun puolella olevaan rakennukseen, jossa aikaisemmin oli sijainnut sairaalan leipomo- ja pyykkitupa, kenties se kivennäisvesitehdaskin. Tuo talo, nykyinen Österbottningenin toimitus- ja kirjapainotalo, muutettiin nyt 14-paikkaiseksi synnytyslaitokseksi, ja talon yläkertaan sijoitettiin hoitajattarien asuntoja.

Kun sitten Hakalahti vuonna 1931 liitettiin kaupunkiin, lähdettiin sairaala-asiaa katsomaan kokonaan uudelta kantilta. Kaarlelalaiset olivat vasta aivan äskettäin rakennuttaneet Hakalahteen uuden koulutalon suomenkielisiä oppilaita varten, koulun nimi oli Alkulan koulu. Uutta sairaalaa ei tarvinnutkaan ryhtyä rakentamaan kun sairaala muutettiin sinne. Alkulan koulusta tuli siis Libeckin sairaala v. 1932.

Joitakin muutoksia talossa oli heti alkuun pakko tehdä, mutta hyvällä syyllä voitiin kysyä, oliko sairaalan muuttaminen torin varren kivitalosta Hakalahteen puutaloon parannus vai huononnus paikallisiin sairaalaoloihin. Etenkin kun ottaa huomioon, että myös talon alakerta olisi voitu ottaa sairaalan käyttöön. Näin ei kuitenkaan koskaan tapahtunut: apteekin tiedetään muuttaneen talosta pois v. 1895, sen jälkeen olivat siinä olleet vuokralla ainakin Yhdyspankki, Vaasan Osakepankki ja Helsingin Osake-Pankki, lisäksi oli alakerran huoneita vuokrattu yksityisille liikeyrityksille.

Juuri sairaalan muuton aikana - yhteensä toki kaikkiaan kymmenen vuotta - työskenteli Libeckin sairaalan yöhoitajana Synnove R a s m u s. Hänen käsityksensä mukaan kysymyksessä oli sekä parannus että huononnus. Sijaintinsa puolesta torin varrella oleva talo olisi varsin hyvin yhä edelleen kelvannut, melua enempää kuin muutakaan rauhattomuutta ei silloisessa kaupungissa esiintynyt. Ketä nyt häiritsi se jos poliisi joskus talutti yksinäisen juopuneen raatihuoneen alakerrassa olevaan putkaan, enempää kuin sekään että raatihuoneen yläkerran juhlasali oli kaupungin ainoa ja vakituinen juhlien pitopaikka. Mutta ahdasta toki Libeckin lahjoittaman talon yläkerrassa jo oli, lisäksi jälkeenpäin rakennetut väliseinät eivät ulottuneet kattoon asti, joten äänieristys oli suorastaan olematon. Kaikki kuului sairashuoneesta toiseen. Hakalahteen muutettaessa tuntui kaikki aluksi uudelta ja siistiltä ja avaralta, mutta kauankaan ei tarvinnut ajan kulua ennenkuin jo huomattiin puutteita, jotka johtuivat siitä, että talo oli rakennettu aivan toisiin tarkoituksiin.

Sairaalapaikkojen luku pysyi edelleen 20:n paikkeilla. Synnytyslaitos, joka muutti Alkulan koulun opettajainasuntolaan, oli siitä lähtien 15-paikkainen. Sellaisena Libeckin sairaala palveli kaupunkilaisia ja ympäristökuntien asukkaitakin viime sotiin asti.

Kaupunginlääkärit hoitivat oman toimensa ohella myös sairaalaa. Jo mainittujen Johan Justus Staudingerin ja Fredrik Hellströmin jälkeen olivat kaupunginlääkäreinä Georg Avellan, Emil Ferdinand Aspelin ja Alarik Strengell, sekä vuodesta 1925 lähtien Hjalmar Peder, jonka huolellinen, uraauurtava työ täällä vielä kiitollisuudella muistetaan. Hjalmar Peder toimi kaupunginlääkärinä 19 vuotta. Hänelle tunnusomaisia piirteitä olivat tunnollisuus ja tarkkuus, ihmiskontakteissa hän oli vaitelias mies, jonka puhumattomuus saattoi vaikuttaa jöröydeltä, ja siksi useat ihmiset eivät ymmärtäneet häntä. Lähemmin tunteneet vakuuttavat hänen olleen jopa hyvin huumorintajuinen. Hän oli erittäin taitava kirurgi, ja hän oli myös synnytyslaitoksen alkuunpanija täällä. Niinpä, kun tri Peder vuonna 1944 siirtyi kaupunginlääkärin virastaan eläkkeelle, kaupungin rouvat keräsivät keskuudestaan rahasumman, jolla maalautettiin tri Pederin muotokuva - ilmeisesti hän oli myös synnytyslääkärinä onnistunut saavuttamaan potilaidensa täyden luottamuksen.

Tri Pederin jäädessä eläkkeelle päätettiin perustaa erillinen sairaalalääkärin virka. Ensimmäiseksi virkaan valittiin 0. J. Koch, mutta kun elettiin vielä keskellä sotaa, oli valinta pakko varustaa peräkaneetilla: "kun vapautuu sotapalveluksesta". Tämä tapahtui vasta pari vuotta myöhemmin eli vuonna 1945.

Sodan vielä kestäessä alettiin myös toteuttaa sairaalan laajennussuunnitelmaa. Sairassijojen luku nousi laajennuksen jälkeen kolmeenkymmeneen, synnytyslaitos oli 15-paikkainen. Sekä varsinainen sairaala että synnytyslaitos ehtivät kuitenkin käydä ahtaiksi viimeisten vuosikymmenien aikana, jolloin kaupunki ja sen asukasluku kasvoi pitkin harppauksin. Niinpä, kun keskussairaala valmistui, päätettiin Libeckin sairaalan synnytysosasto vuonna 1969 kokonaan lopettaa. Siitä lähtien ovat uuden polven kokkolalaiset vetäneet ensi kertaa ilmaa keuhkoihinsa keskussairaalan suojissa.

Sairaalalääkäreinä ovat 0. J. Kochin jälkeen toimineet Eero Jokinen, Saara Niemi-Jokinen, Yrjö Kulhia ja Tapio Siltanen. Sen jälkeen sairaalaa hoidettiin tilapäisin voimin, kunnes sairaalalääkäriksi valittiin Sven Nyman.